Kädenvääntö - Ranteet rullalle

Meta title: 💥 KÄDENVÄÄNNÖN RAIVOKETJU 💥

Meta description: Ranteet rullalle ja kyynärpäät tulille, täällä puhutaan vain todellisesta puristusvoiman sodasta ilman selittelyjä.

GripMonsters Nordic Fitness Expo 2016

Lauantaina, 8.lokakuuta 2016 Lahden messukeskuksessa käydään GripMonstersin järjestämä jokavuotinen otevoimailun supertapahtuma. Kyseinen kilpailu on kerännyt laajalti huomiota vuodesta toiseen ja niin se teki myös tänäkin vuonna. Ensimmäisen viikon aikana pelkkä kilpailun Bodylehden nettimainos keräsi huikeat 30 000 katselukertaa. Todella huikeita lukuja! Huippulaadukasta otevoimailua jälleen siis luvassa GripMonstersin toimesta. Kannattaa ehdottomasti saapua livenä paikalle katsomaan isojen ja vahvojen miesten nostoja. Nordic Fitness Expon tiukasta aikataulusta johtuen läheskään kaikki kilpailuun ilmoittautuneet eivät valitettavasti mahdu mukaan itse kilpailuun. GripMonsters pahoittelee asiaa ja pyrkii saamaan kaikki halukkaat ensi vuonna samaan aikaan lavalle.

Itse kilpailussa on kolme otevoimaa mittaavaa lajia jotka esitellään myöhemmin tänne julkaistavalla videolla kuten myös osallistujalista.

Vain kisajärjestäjän magnesium on sallittu, kaikki ranteiden ympärillä olevat pannat, rannesiteet, lämmittimet ym ovat kiellettyjä.

1. laji on Apollon Akseli maastanosto myötäotteella.
Kilpailijalla on 60sec aikaa saada hyväksytty tulos joka painosta jota hän yrittää. Laji etenee nouseva tanko periaatteella ja 10kg korotuksilla. Nosto tulee suorittaa maastanoston säännöillä, poikkeuksena myötäote. Reisikannatus, vetoremmit sekä tukeva nostotrikoo ovat kielletty.

AA DO WR 237.5kg Mike Burke

2. laji on 60mm paksu, FBBC teräksinen pyörivä kahva.
Nosto tulee tapahtua keskeltä kahvaa ja maastanoston säännöillä. Kilpailijalla on 60sec aikaa saada hyväksytty tulos joka painosta jota hän yrittää. Käden vaihto yritysten välillä on sallittu. Laji etenee nouseva tanko periaatteella ja 5kg korotuksilla. Kahvan reunasta nostaminen, reisikannatus, sekä kahva vinossa nostaminen kielletty.

Lajin sponsoroi FAT BASTARD BARBELL CO.

2.5" Crusher WR IGOR KUPINCKIY - 221.57 LBS (100.5kg)

3. laji on Ironmind Silver Bullet aikapito coc#3 jousipuristimella.

Jokaisella kilpailijalla on yksi yritys. Jousen sekä luodin asettaminen hyväksyttyyn aloitusasentoon vartalotukea käyttäen on ehdottomasti kielletty. Luoti tulee asetella kahvojen väliin Ironmindin sääntöjen mukaisesti ja aikapito tulee tapahtua jousipuristin sekä kyynärvarsi vaakasuorassa lattian pintaan nähden.

SB WR Kody Burns 57.15sec

SB lajin sponsoroi Voimaharjoittelu.fi / Sakari Selkäinaho.

Kilpailun tuomarina toimii Juha GripMonster Harju

Painetta pönttöön!!!!!
 
pitkästä aikaa pitää kirjoittaa tähän ketjuun ja oikaista selkeä virhe Silver bulletin osalta, wr on 58,53. ennätyksen haltia on Dmitriy Suhovarov venäjältä. ennätys aika tuli pietarissa toukokuussa mm kilpailussa jossa itsekkin olin mukana ja im pomo oli kuvaamassa pidon. itse sain silloin pidettyä vajaa 50 sec ja olin todella pettynyt kun epäonnistuin kun treenien perusteella olin selkeästi yli minuutin kunnossa. aina ei onnistu kilpailu päivänä. tavoitteeni on nyt tämän vuoden puolella saada ennätys itselleni, muutamaan kertaan tänä vuonna tilaisuus se tehdä.

http://www.ironmind.com/certification/coc-silver-bullet/rules-and-world-records/
 
Hervanta Rockin kunkku kisojen kaikki matsit ängettynä reiluun viiteen minuuttiin.

Äijä laitto näppärästi Mutikaisen ja Salmisen aika tiukille! Ei huono :)
 
Tänks! Joo, kai sen voi rehellisesti myöntää, että en ole koskaan ollut näin ylpeä hävityistä matseista :D Muti pääsi yllättämään tekniikanvaihdollaan uusintastartissa, mutta ensikerralla mulla on suunnitelma tuotakin tekniikkaa vastaan. Salmisen ja mun matsi hämmentää vieläkin. Ei mahdu omaan päänuppiini, että miten pystyin antamaan jonkinlaisen vastuksen, kun tasoeromme on ilmeinen. Salminenkin kuitenkin oli täydessä iskussa ja voitti koko avoimen.
 
Tuossa juuri huomaa miten kädenväännössä välillä vaikea tietää kenen tyyli aiheuttaa ongelmia kenelle. Tai sit äijä vaan niin tikissä ;)

Mielenkiintonen toi Salmisen tilanne muutenkin kun mies ottanut 10-15kg elopainoa poijes. Sijotukset arvokisoissa parantuneet kivasti, mutta absoluuttinen voimataso mahdollisesti hieman alentunut kun kyseessä on noin äärimmäisen kokenut ja kova vääntäjä jo valmiiksi. Hauska dilemma siinä mielessä että kumpi kiinnostaa enemmän: suomen avoimen sarjan voitto, vai arvokisamitali pienemmässä sarjassa?
 
Nyt Salminen oli jotain 85kg ja vaikutti olevan paljon vahvempi, kuin vetäessään sinne puntaria varten sinne alle 80kg. Toki painoveto tuntuu kaikilla enemmän tai vähemmän siinä kunnossa. Omaa arviotani hämärtää se, että arvioin tasoa suhteessa Heinoseen, joka oli myös vetänyt painonsa alle 80kg.

Siinä mielessä ymmärrän Salmisen painoluokan tiputusta, että hän ei tainnut saada vanhasta painostaan ns. kaikkea hyötyä irti.
 
Joo ainahan tuossa on juuri se että mikä painoluokka sopii kenellekkin :) 160cm ukon jolla tyttöystävän käsi paha piestä tosi superhevareita vaikka elopainoo oiski paljon.

Itse tosin fantasioin vieläkin kaikenkokoisten ihmisten voittamisesta :D
 
MM kisojen startti listat tullu:

http://worlds2016.waf-armwrestling.com/starting-list/

Senior Men 100 kg:
1 Armenia ARMEN CHAPUKHYAN
2 Bulgaria EMIL ILCHEV
3 Switzerland Julien Cecere
4 Spain Nino Salvatore
5 Finland number_one
6 Moldova ALEXANDRU GRUMEZA
7 Poland MARIUSZ GROCHOWSKI
8 Russia VITALII LALETIN
9 Slovakia SAMUEL HLUBIK
10 Ukraine AYDER ALIDINOV
11 United States Serge Petrosian
12 Bulgaria LYBOMIR MILANOV
13 Brazil GIUSEPPE PANZETTI
14 Egypt MOHAMED Abdelrahman
15 Spain Gustavo Pérez
16 India Harjinder Singh-
17 Russia ANATOLII OSHCHEPKOV
18 Turkey SAHIP CAGLAR
19 Ukraine ANTON KALIAZIN
20 United States Spencer Wood
 
Pientä extra treeniä ja testailua 62mm leveydeltä euro pinchiä. Täytyy kokeilla maksimit myöhemmin samasta leveydestä ja jos toimii niin pitää harkita vakavasti jos vaihtais nostoleveyttä. Saxon treeni purrut aika hyvin. :puntti:

Mm kisoissa Bulgariassa suomen Pasi Kunnari kävi voittamassa MM kultaa yli 50-vuotiaiden keskisarjassa! Myös Anssi Ainali taisteli pronssia hienosti yli 50-vuotiaiden keskiraskaassa sarjassa! Hyvä äijät!!

Ps. number_one myös taisteli vaakaa vastaan ja voitti päästen miesten pro -100kg sarjaan.
 
number_onen ekanpäivän kisarapsa:

"Vasemmankädenpäivä ja sijoitus alle 100kg sarjassa 15/25. Yks selkee häviä alkuun neuvosto härälle, sen jälkeen ite flässäsin Intian mestarin ja vika matsi Egyptinmiestä vastaan jätti hampaankoloon. Todella ankaran tasoset kinkerit. Kaikki on liharekkoja ja hirviöitä. Huomenna jatkuu oikeella kädellä!"
 
Back
Ylös Bottom