Judo - Heitot, lukot ja kovat totuudet

Meta title: 🔥 JUDO – VOIMAA, TATAMIA JA HILJAISTA AGGRESSIOTA 🔥

Meta description: Judo kiteytettynä kovaan treeniin, räjähtäviin heittoihin ja tekniseen dominointiin – tatamin todellinen kuningaslaji.


reino sanoi:
Kaunis, klassinen. Helleeninen. Uskomattoman nätti.

Ei todellakaan ole klassinen. Voimajudo on syvältä. Nykyään kaikki pisteet arvokisoissa tulevat joko nostoista tai kähmyistä. Tylsää katseltavaa.
 
No kuka tykkää mistäkin. Minusta kuitenkin esimerkiksi noissa Pariisin pätkissä nähtiin erittäin laaja kirjo tekniikkaa. Yhtälailla liikkeeseen tehtyjä yllätyksiä, kuin tuollaisia iholle uimisia.Liikkeeseen vienti vain on nykyään vain askel tai kaksi, ei mitään valssia ja hämäyksetkin on täysiä hyökkäyksiä eivät mitään sutaisuja.

Tuntuu paremminkin siltä, että vahojen wazojen lisäksi(ei siis syrjäyttänyt) on tullut paljon "uusia".

Muuten, edelleenkään noita isoja lämäreitä ei tehdä voimalla.Ison noston tai pyörän aikaansaaminen on herkkää touhua, jossa kusetuksella ja hämäämisellä on iso rooli. Amatöörin silmään saattaa vaan näyttää pelkältä ruhjaisulta.Kyllä se Khabarelli on ihan yhtä tekninen liike kuin uchimatakin.

Musta tuo kansainvälinen pystyjudo on mennyt vaudilla eteenpäin. Entisenlaista päkitystä ja pelkkää otemyllytystä ei paljoa näy, vaan voiton vie useimmin juuri isoja heittoja tekevä riskinottaja. Lisäksi tyylit on sekoittunut mukavasti, niin että esim Georgian hirmu saattaakin olla jaappoakin jaapompi ja Korealainen voi irroitella Khabarellin malliin.
Juuri viime olympialaisissa nähtiin valtava määrä upeita heittoja ja usein taktiset ottelun rikkojat saivat takkiinsa. Esimerkiksi japskit, korealaiset ja venäläiset näytti miten isoilla heitoilla pärjätään.

Tässä vähän nostalgista meininkiä.Bodavelli ja Khabarelli vauhdissa:
http://www.judoclub.ca/temp/Russian.wmv

Tuossa näkyvä Tbilisin pyörä on peräisin Gerogialaisesta painista chida-oba:sta aitajuoksija taas on Azerbaijanilainen tekniikka paikallisesta painista Gulesch. Molemmat tekniikat ovat kuuluneet venäläiseen judoon jo melkein vuosisadan.
 
Tietenkin noissa isoissa heitoissa pitää olla tekniikka kohdallaan, ei se kaveri sieltä pelkällä voimalla nouse. Ja onhan (lähes)jokaisessa ipponin heitossa omat hienot puolet. Jotenkin vaan haluaisin nähdä enemmän höyhenenkevyitä ashi-baraita tai oikea-aikaisia uchi-matoja. Jos olet tykästynyt venäläistyyliseen judoon niin tässä etelänaapurin pojalta kähmy ja nosto:

http://judoinfo.com/video/2003/BUDOLINJWM2002.wmv
http://judoinfo.com/video/osaka03/BUDOLIN120903OSAKA2003.wmv

En voi kieltää etteikö olisi kaunista katseltavaa.
 
Koukkari sanoi:
Ei todellakaan ole klassinen. Voimajudo on syvältä. Nykyään kaikki pisteet arvokisoissa tulevat joko nostoista tai kähmyistä. Tylsää katseltavaa.

Kyllähän yksi ja toinen noita olkapyöriä polviltaan tai persuksiltaan tekee, mutta harvoin näkee noin komeasti suorin jaloin tehtynä. Paitsi katassa. ;) Siksi klassinen.

Olen ihan samaa mieltä, että oikeaan paikkaan tehty jalkapyyhkäisy on kauneinta judoa ja erittäin palkitseva tekniikka onnistuessaan. Mutta kyllä tuollaista hyvällä tekniikalla tehtyä nostoakin on kaunis katsella.
 
Koukkari sanoi:
Tietenkin noissa isoissa heitoissa pitää olla tekniikka kohdallaan, ei se kaveri sieltä pelkällä voimalla nouse. Ja onhan (lähes)jokaisessa ipponin heitossa omat hienot puolet. Jotenkin vaan haluaisin nähdä enemmän höyhenenkevyitä ashi-baraita tai oikea-aikaisia uchi-matoja. Jos olet tykästynyt venäläistyyliseen judoon niin tässä etelänaapurin pojalta kähmy ja nosto:

http://judoinfo.com/video/2003/BUDOLINJWM2002.wmv
http://judoinfo.com/video/osaka03/BUDOLIN120903OSAKA2003.wmv

En voi kieltää etteikö olisi kaunista katseltavaa.

Aika pörröisen näköinen oli tuo Budolin noissa kuvissa.

Lakaisuja nähdään melko vähän varmaan ihan syystä.Pienellä riskillä saa nykyaikaista judoakrobaattia harvoin selälleen. Toista oli joskus aikoinaan, kun vastakkain saattoi olla vasta aikuisiässä judon aloittaneita koppurajalkoja, jotka magneetin lailla päätyivät selälleen aina kun vain jalat vietiin alta.

Uchimata taas on edelleen erittäin kova sana, kuten näissäkin nähdään;
http://www.kodokan.org/e_games/2005kc/album.html

Loppuun vielä erityylikäs pystykäsilukko
http://judoforum.com/index.php?act=Attach&type=post&id=55873
 
Miten on, kuinka paljon judon toimivuus on sidoksissa siihen pukuun, mikä päällä sitä harrastetaan. Missä määrin lajin teho katoaa, jos vastustajalla ei ole pukua päällä, tai jopa niin ettei itselläkään ole sitä?
 
Nooh, onhan niillä muillakin judokoilla aina puvut ni mitä tommosta ees miettimään. :)

Kuitenki varmaan ajattelit lähinnä jotain katu yms. tilannetta niin ei varmaan katoa toimivuus, kyllä siinä katoaa varmasti osa repertuaarista mutta enpä usko että toi niin mahottomasti haittaa jos kaveri osaa hommansa.
 
mtk77 sanoi:
Miten on, kuinka paljon judon toimivuus on sidoksissa siihen pukuun, mikä päällä sitä harrastetaan. Missä määrin lajin teho katoaa, jos vastustajalla ei ole pukua päällä, tai jopa niin ettei itselläkään ole sitä?

Tää nyt on vähän puolvillanen kommentti, mutta yhden Judokan kanssa otettiin pystypainia ilman pukuja ja vaikka oon subbaria treenaillu nin kyllä se miuta vei kun litran mittaa. Voisin jopa väittää että paremmin hallitsi ton pystypainin kun vapaaottelijat/shootfighterit joiden kanssa on kokeiltu. Puvun kanssa olis varmasti remponu miuta vielä enemmänkin.

Matossa taas judoka kaveri oli liikkuva ja tosi vaikee pidellä, lopetuksissa se ei ollutkaan sit ihan niin hyvä.

Loppu yhteenvetona, luulen että karsii/muutaa tekniikoita, etenkin heittoja jos judokalla ei ole mitään mihin tarttua. Luulisin että kuitenkin jo joku paksumpi paita riittää siihen siihen että saa kahvan.

semmosta mutuilua
 
Varoitus sisältää kuvia vanhoista vapaottelumatseista.Mahdollisia spoilereita.

Jos on tuollainen urheilullinen kaveri, joka käy muutaman kerran viikossa matolla ja vääntää siellä ranttua/sparria pahat mielessä, niin kyllä pitäisi muutaman vuoden treenauksella pystyä viemään puvuttomankin(epäpainijan) lattiaan aina kun tahtoo.

Jos tähän ei kykene, niin sitten vain peili käteen ja miettimään, että väännettinköhän sitä ihan tosissaan siellä treeneissä.

Jos ihan pelimiehiä pitäisi viedä maihin, niin kaikenlaisen paininnan perusteella tuntuu, että hyvästä judokasta saa huonoa paremman painijan. Toiseenkin suuntaan tää toimii, eli painijat lienee maailman toiseks parhaita judokoita.

Kuinka hyvin se puvuton paini onnistuu riippunee aikapaljon siitä, että minkätasoinen kyky on ja millainen tyyli.Tuollaiset tappotaitavat otetaistelijat joilla on yks ihan hirvee lämäri eikä paljon muuta varastossa eivät mun mielestä ilman pukua niin hyvin tule toimeen. Joillain se paini taas luonnistuu helposti, kun tekniikat on sellaista polvikieppiä, koukkua(http://judoforum.com/index.php?showtopic=4327), palomiehenpyörää ja aitajuoksijaa http://www.judophotos.com/images/2003 Events/20031206 ECMTF%


Tuolla vaapaaottelun puolellahan noita judokoiden tekniikoita näkyy.Netissäkin pyörii useita pätkiä judotaustaisten kavereiden heitoista. Esim Fedorillakin huomaa, että lonkkaa tehdessä vähän ne otteet lipsuu.

Parisyan ei välttämättmättä ole aivan parhaita judokoita, mutta tuohon puvuttomaan painiin mies on judonsa saanut pelittämään hyvin. Tossa miehen harai:
http://mars.walagata.com/w/nacirema/KaroLytle.gif

Yoshida on tuollaisia yhden tekniikan miehiä ja on jo vaha raakki, mutta saa kuitenkin usein pakotettua sen lonkan ihan pelimiehillekin(esim Silvalle).

Kaz(ei siis K1:n pellepainija Shinsuke) Nakamuralla on varsin mukavat painikyvyt. Niitä on maistanut mm. Bustamante.
http://www.sherdog.com/images/pictures/4529_sm.jpg

Tossa Akiyaman paska jalkoihin syöksy, joka riitti Bothan kaatamiseen
http://ca1n.c.yimg.jp/sportsnavi/20...t/pict//200412/31/041231_kak_k1_01_dj02_b.jpg
ja antoi hyvän paikan jatkoille.
http://www.sherdog.com/images/pictures/8910_sm.jpg

Judokan joka aikoo saada takittoman painin loistamaan on tietysti syytä ottaa yhteyttä töppöjalkoihin, jotta saa ne käsiotteet kondikseen.
 
Olen samaa mieltä, että jos hallitsee yhden grabbling lajin niin siirtyminen toiseen ei ole äärettöman vaikeaa. Muistan että meillä oli joskus junnuna yhteisleiri painijoiden kanssa, jossa sai kokeilla tekniikoita trikoopainista ja vice versa
Itse judokana koen tosin olevani vähän alakynnessä, kun takit riisutaan. Tosin omat lempitekniikkani perustuvat juuri rääsyissä roikkumiseen.
 
Kyllähän judoka on todella pulassa painijan kanssa kun otetaan rätti pois( luonnollisestikin oletetaan että ottelijat ovat saman tasoisia muuten ). Toisin sanoen painija vie iholla matsia miten tahtoo. Ongelma tulee vasta sitten jos matsi pitäis lopettaa jollain tavoin. Judokalla on tähän lääkkeet: lukot ja kuristukset, painijalla ei ole oikeastaan mitään.

Olen samaa mieltä siinä, että siirtyminen toisesta kräplinki lajista toiseen ei ole mikään mahdottomuus. Toinen juttu on sitten se, millä tasolla se siirtyminen aiotaan tehdä ja erityisesti missä iässä. Aikuisesta kilpajudokasta ei saa enää kilpapainijaa eikä vice versa. Lajit on kuitenkin niin erilaiset.

Muistelisin, että 90-luvulla tamperelaiset judokat yrittivät kovasti saada houkuteltua Marko Asellia osallistumaan judokisoihin. Kuulemma Aselle kävi jonkun verran jo judotreeneissäkin. Olisko ollut se viimeinen olkapääleikkaus ja samalla koko uran lopettaminen joka päätti tämän kokeilun. Tai sitten joku muu syy. Joka tapauksessa harmi ettei kokeilu onnistunut sillä Asell olisi ollut, liikkuvana ja nopeana kieppimiehenä, juuri sellainen painijatyyppi, joka olisi suhteellisen pienellä valmistautumisella voinut pärjätä judossakin. Olishan se ollut mielenkiintoista nähdä miten Asellin kieppi olis purrut rätti päällä :D

Siis pitkälle myös tyyppikysymys tuo lajin "lennossa" vaihtaminen. Pitää olla hemmetin monipuolinen ja lahjakas, että kykenee aikuisiässä omaksumaan luonteeltaan kuitenkin hyvin erilaisen lajin. Harrastelutasolla voi tietty aina ristiinreenailla.
 
Armas sanoi:
Kyllähän judoka on todella pulassa painijan kanssa kun otetaan rätti pois(

Noh. Ja päinvastoin. Kuten sanoitkin.

Armas sanoi:
Olen samaa mieltä siinä, että siirtyminen toisesta kräplinki lajista toiseen ei ole mikään mahdottomuus. Toinen juttu on sitten se, millä tasolla se siirtyminen aiotaan tehdä ja erityisesti missä iässä. Aikuisesta kilpajudokasta ei saa enää kilpapainijaa eikä vice versa. Lajit on kuitenkin niin erilaiset.

Tai miten paikalleen jumittuneita siinä vaiheessa halutaan olla. ;)
Mä luulen että loppujen lopuksi vakavamielisempi lajinvaihto liikkuu enempi tuolla henkisellä puolella tässäkin tapauksessa. Se on rankka paikka siirtyä "harrastelemaan" jotain muuta jos ei "omassa" lajissaan "pärjää". (Lainausmerkit eivät ole omiani, vaan oikeiden kilpapainijoiden/judokoiden).

Armas sanoi:
Muistelisin, että 90-luvulla tamperelaiset judokat yrittivät kovasti saada houkuteltua Marko Asellia osallistumaan judokisoihin. Kuulemma Aselle kävi jonkun verran jo judotreeneissäkin. Olisko ollut se viimeinen olkapääleikkaus ja samalla koko uran lopettaminen joka päätti tämän kokeilun.

Asell oli 90-luvulla ja vuosituhansien vaihteessa joko olkapääleikkauksensa takia tai siitä huolimatta hyvin monipuolinen cross-treenaaja rätit päällä (judo ja BJJ).

Armas sanoi:
Olishan se ollut mielenkiintoista nähdä miten Asellin kieppi olis purrut rätti päällä :D

Mää tierän tämänkin asian niin paljon sua paremmin: hyvin puree. Aivan helvetin hyvin. :D Painikieppi se oli silti. Muttta kylllä puree! ;)
 
elikkä oon tässä miettiny et ku judossa ei oikeen opeteta lyöntien torjuntaa tai esim. kuristuksesta irti pääsyä nii onko se ees itsepuolustuslaji joka toimii "tosi tilanteessa" vai tämmönen olympialaji/kuntoa kohottava laji*???????
 
Väittäisin että kovempi laji ku moni luuliskaan. Kisakunnossa oleva judoka kyllä pöllyttää isompaakin hemmoa. Toki jos intoa piisaa, nii pikkusen nyrkkeilyä "kaveriksi" nii ai jai jai ku on hyvä yhdistelmä..
 
Vaikka ei olisikaan mitään lyöntejä ja potkuja, niin eiköhän siinä opi maassa kamppailua ja painimista. Se on tärkeä taito (joka minulta puuttuu toistaiseksi).
 
kyllä käy itsepuolustuksesta vallan mainiosti jos vain lajin taitaa,tosin ei kovinkaan tehokas itsepuolustukseen.itselläni 8 vuoden judotausta josta kilpailin noin 3 vuotta.Kuitenkin itse lajin lopetin koska en nähnyt lajia tarpeeksi tehokkaana itsepuolustukseen..eli kyllä judoka pärjää 1vs1 kamppailussa mutta tarkoituksena ei ole satuttaa vastustajaa missään muodossa(toisin kuin kirjaimellisesti itsepuolustuslajeissa joissa uhka eliminoidaan niin ettei siitä koidu enää vaaraa).Kaikki heitot jne on judossa hallittuja loppuun asti..tosin kyllähän se lajia harrastamattoman säväyttää kun hetkessä maailma pyörähtää ylösalaisin ja löytää itsensä kentästä selällään retkottamassa.Tarkemmin kun lajiin perehtyy niin kilpaurheilulaji/kuntolaji on kyseessä IMO!
 
Kopteri sanoi:
elikkä oon tässä miettiny et ku judossa ei oikeen opeteta lyöntien torjuntaa tai esim. kuristuksesta irti pääsyä nii onko se ees itsepuolustuslaji joka toimii "tosi tilanteessa" vai tämmönen olympialaji/kuntoa kohottava laji*???????

Jos sä nyt 15-vuotiaana mietit lajinvalintaa, niin laita siihen vertailulomakkeeseen judon kohdalle ruksi sarakkeiseen "Kilpaurheilu" ja "Kuntoilu". Älä ruksaa saraketta "Olympialaji", koska noin vanhana aloittavalla on olumppiajuna ajanut armotta ohitse. ;)

Kyllä judo toimii myös tositilanteessa, jopa paremmin kuin moni "oikea" itsepuolustuslaji. Kuristusta ja siinä elämistä harjoitellaan varmasti paljon. Lyöntien torjumista tulee muun ohessa ikäänkuin sivutuotteena.

Mutta lähinnä judoon kannattaa mennä vain jos nimenomaan kilpaurheilu kiinnostaa.
 
reino sanoi:
Jos sä nyt 15-vuotiaana mietit lajinvalintaa, niin laita siihen vertailulomakkeeseen judon kohdalle ruksi sarakkeiseen "Kilpaurheilu" ja "Kuntoilu". Älä ruksaa saraketta "Olympialaji", koska noin vanhana aloittavalla on olumppiajuna ajanut armotta ohitse. ;)
QUOTE]

no en oo olympia"junaan" yrittänytkään vaa yrittäsin löytää itselleni sopivan itsepuolustuslajin joka toimii "kadulla"/tositilanteissa ja luoda keskustelua onko judo itsepuolustuslaji vai urheilulaji??
 
Kopteri sanoi:
no en oo olympia"junaan" yrittänytkään vaa yrittäsin löytää itselleni sopivan itsepuolustuslajin joka toimii "kadulla"/tositilanteissa ja luoda keskustelua onko judo itsepuolustuslaji vai urheilulaji??

Jep jep. Urheiluahan se.

Mutta urheilijat on kovia poikia. ;)
 
Back
Ylös Bottom