Judo - Heitot, lukot ja kovat totuudet

Meta title: 🔥 JUDO – VOIMAA, TATAMIA JA HILJAISTA AGGRESSIOTA 🔥

Meta description: Judo kiteytettynä kovaan treeniin, räjähtäviin heittoihin ja tekniseen dominointiin – tatamin todellinen kuningaslaji.


Marcules sanoi:
Jos ottelu olisi vale tudo säännöillä, niin uskoisin että Karelin pystyisi tuossa ajassa moukaroimaan Ricksonia sen verran, että saisi lopetettua ottelun. Schultzin ja Ricksonin kohtaaminenhan taisi olla pelkkää painia. Muutenkin nostaisin Karelinin hieman eri kastiin kuin Schultzin, vaikka hän eittämättä pätevä kaveri onkin/olikin.

Voit hyvinkin olla oikeassa, mutta koska kyseessä todellakin vain hypoteettinen ottelu joka ei koskaan tule tapahtumaan voimme vain teorisoida.

Esitän tähän kuitenkin muutamia pointteja sekä itseni puolesta että itseäni vastaan.

Puolesta:

1. Rickson Gracien nk. track record itseään huomattavasti kookkampia ja fyysisesti vahvempia vastustajia kohtaan on huomattava. Otteluita (siis paini etc.) ei välttämättä ole niin paljon, mutta vastustajien taso on huima.

2. Rickson tuntuu olevan yksinään omalla tasollaan ja vievän voiton vastustajista joita vastaan hänellä ei kaiken järjen mukaan tulisi olla mitään mahdollisuuksia (mm.useita BJJ:n maailmanmestareita).

3. Painittuaan Ricksonin kanssa Scultz oli niin vakuuttunut miehen kyvyistä/lajista että alkoi itsekin harjoitella BJJ:tä ja harjoittelee sitä yhä.

Vastaan:

1. Painin lisäksi Karelin on harjoitellut Venäjällä aktiivisesti nyrkkeilyä ja on huhupuheiden mukaan siinäkin aika hyvä.

2. Karelin on harjoitellut paljon myös sambo paini, eli eri lukot ovat hänelle tuttuja.
 
Puoliksi off-topic (tulee kinasteltua usein kavereiden kanssa)

Jos nyrkkeilijä lyö judokaa teknisesti (eikä esimerkiksi kurota vaan on tasapainossa) oikein niin mitkä mahdollisuudet judokalla on johonkin heittoon/sidontaan?
Pystyykö judoka tekemään oman tekniikkansa yhdellä kädellä niin, että nyrkkeilijä ei pääse lyömään vapaasti toisella kädellä?
Kumpia judokan on helpompi torjua, yläkoukkuja vai suoria?
 
CreonteJiuJitsu sanoi:
Voit hyvinkin olla oikeassa, mutta koska kyseessä todellakin vain hypoteettinen ottelu joka ei koskaan tule tapahtumaan voimme vain teorisoida.

Tottahan tuo on, mutta näiden unelmamatsien pähkäily on ihan mukavaa puuhaa. Tuota ottelua ei oikein muutenkaan pääsisi tapahtumaan, sillä Karelin ei oikein piittaa tästä vapaaottelu meiningistä. Hänen mielestään se on liian vulgaaria hommaa. Mutta jos pojat vaan painisi, niin olisi kyllä mielenkiintoista seurata.
 
Cthulhu sanoi:
Puoliksi off-topic (tulee kinasteltua usein kavereiden kanssa)

Jos nyrkkeilijä lyö judokaa teknisesti (eikä esimerkiksi kurota vaan on tasapainossa) oikein niin mitkä mahdollisuudet judokalla on johonkin heittoon/sidontaan?
Pystyykö judoka tekemään oman tekniikkansa yhdellä kädellä niin, että nyrkkeilijä ei pääse lyömään vapaasti toisella kädellä?
Kumpia judokan on helpompi torjua, yläkoukkuja vai suoria?


Laaja vastaus.

Perus nyrkkeilijän nyrkkeilyssä oppima otteluasento (kilpanyrkkeily ja se mitä lähes joka nyrkkeilysalilla harjoitellaan) jättää nyrkkeilijän haavoittuvaksi nk. shoot tekniikoille, eli yhden- ja kahden jalan alasvienneille sekä niiden variaatioille. Judokat harvoin erikoistuvat saati harjoittelevat kyseisiä alasvientitekniikoita paljoa vaikka ne Judon tekniikkavalikoimaan kuuluvatkin (kiitos länsimaisen painin vaikutuksesta Judoon). Tässä mielessä Judokalla on varsin hyvät mahdollisuudet "heittoon", eli vastustajan alasvientiin.

Saatuaan vastustajan maahan mahdollisuus sidontaan perus nyrkkeilijää vastaan on enemmän kuin todennäköistä.

Tilanne muuttuu tarkasteltaessa perinteisempiä Judoheittoja kuten James Bond elokuvista tuttua uhrautumisheittoa nimeltä Tomoe Nage tai vaikkapa Seoi Nage tekniikkaa. Päästäkseen suorittamaan heiton Judokan täytyy ensin saada kontakti ja vahva ote vastustajan kehosta. Judokan tulee siis päästä nk. clinch tilanteeseen eli sylipainitilanteeseen vastustajan kanssa. Päästyään tähän tilanteeseen mahdollisuudet heittoon ovat korkeat. Judon yksi pääperiaatteista on vastustajan kusushin, eli tasapainon horjuttaminen. Saatuaan aikaiseksi clinch tilanteen Judoka liikuttaa vastustajaansa (tässä tapauksessa nyrkkeilijää siis) pitäen hänet epätasapainossa (siis hakemassa kokoajan tasapainoa) ja täten pohjustaen heittoa sekä nollaten vastustajan mahdollisuudet hakea isku paikkaa (ainakin tehokasta sellaista jolla olisi jotain vaikutusta).

Tästä pääsemme tarkastelemaan viimeistä kysymystäsi. Kumpia judokan on helpompi torjua, yläkoukkuja vai suoria

Ehdottomasti koukkuja. Judokat eivät varsinaisesti yritä torjua iskuja lainkaan sillä se ei ole tehokasta. He yrittävät pysyä iskuetäisyyden ulkopuolella tai sitten aivan vastustajan ihossa kiinni. Koukkuja on helpompi väistää ja ne jättävät epäonnistuessaan Judokalle tilaisuuden sulkea etäisyys ja saada aikaiseksi clinch tilanteen. Epäonnistunut koukku tekniikka jättään nyrkkeilijän noin yleisesti sanoen huomattavan enemmän avoimeksi erilaisille alasvienneille ja yrityksille sulkea etäisyys. Suorat ovat varsin turvallinen ja tehokas vaihtoehto joskaan pomminvarmaa tekniikka ei olekkaan. Kehoitan sinua katsomaan Ultimate Fighting Championship kilpailut 1-5.

"Pystyykö judoka tekemään oman tekniikkansa yhdellä kädellä niin, että nyrkkeilijä ei pääse lyömään vapaasti toisella kädellä?"

Periaatteessa kyllä - käytännössä ei. Käytännössä toimivat heitot vaativat poikkeuksetta molempien käsien osallistumista heittotekniikan suorittamiseen jossain vaiheessa heittoa. Kyse siis nyt Vale Tudo tilanteesta. Toisaalta nk. clich tilanteessa molempien nyrkkeilijän käsien sitominen ei ole tarkoituksenmukaista. Se ei ole tarpeellista. Vastustajan ollessa aivan iholla kiinni tarvittavan voiman aikaan saaminen tehokkaisiin lyönteihin vapaalla kädellä on erittäin vaikeaa ja käytännössä mahdonta. Iskuista tulee nk. rabbit puncheja eli lyhyen liikeradan iskuja joissa ei ole sen enempää liike-energiaa, massaa kuin käden voimaakaan paljoakaan takana puhumattakaan kehon painosta.

Tilanteessa jossa Judokalla ei ole kontaktia vastustajan ruumiseen pyrkii hän pysymään iskuetäisyyden ulkopuolella ja etsimään tilaisuutta etäisyyden turvalliseen sulkemiseen.

Tilanteessa jossa Judoka on iskuetäisyyden sisäpuolella, mutta hänellä ei ole kontaktia vastustajan kehoon tai jos hänellä on vain yhden käden kontakti vastustajan kehoon on Judoka heikommassa asemassa kuin nyrkkeilijä,

Tilanteessa jossa Judo on päässyt vastustajan iholle kiinni eli nk. clich tilanteeseen on Judoka erittäin vahvoilla ja sillä onko vastustajan toinen käsi vapaana vai ei ei yksinkertaisesti ole juurikaan merkitystä.

Creonte Jiu-Jitsu
 
Marcules sanoi:
Tottahan tuo on, mutta näiden unelmamatsien pähkäily on ihan mukavaa puuhaa. Tuota ottelua ei oikein muutenkaan pääsisi tapahtumaan, sillä Karelin ei oikein piittaa tästä vapaaottelu meiningistä. Hänen mielestään se on liian vulgaaria hommaa. Mutta jos pojat vaan painisi, niin olisi kyllä mielenkiintoista seurata.

Yep. Voisin vaikka maksaa lipuista 800 dollaria + lennot Japaniin nähdäkseni kyseisen ottelun. Onneksi ei tule tapahtumaan niin säästyypähän rahat vaikka tähän :kippis1:
 
steven_seagal sanoi:
:curs: :curs: ??mikä sä luulet olevas?? :curs: :curs:


No enpä taida luulla olevani yhtään mitään. Surullista kyllä, mutta taidan olla tavis :wall:
 
steven_seagal sanoi:
:??mikä sä luulet olevas?? :curs:
Ilmeisesti tyyppi tietää kaiken BJJ:stä, judosta ja painista. :eek:
No ihan päteviä ja perusteltuja vastauksia, ainakin tähän asti.

Tosta Rickson Graciesta vielä kuitenkin sen verran, että vaikka ottelusaldo onkin komea, niin viimeiseen kymmeneen vuoteen hän ei ole mitään kovia vastustajia kohdannut. 80-luvulla epäilemättä olisi ollut kova luu kelle tahansa, mutta viimeaikoina on pelaillut varman päälle ja keskittynyt varjelemaan mainettaan voittamattomana vapaa-ottelijana. Siitä siis :down: :zzzz:
 
Pecman sanoi:
Ilmeisesti tyyppi tietää kaiken BJJ:stä, judosta ja painista. :eek:
No ihan päteviä ja perusteltuja vastauksia, ainakin tähän asti.

Tosta Rickson Graciesta vielä kuitenkin sen verran, että vaikka ottelusaldo onkin komea, niin viimeiseen kymmeneen vuoteen hän ei ole mitään kovia vastustajia kohdannut. 80-luvulla epäilemättä olisi ollut kova luu kelle tahansa, mutta viimeaikoina on pelaillut varman päälle ja keskittynyt varjelemaan mainettaan voittamattomana vapaa-ottelijana. Siitä siis :down: :zzzz:


LOL

Aivan. No miehellä ikää siinä about 50- vuotta, joten eiköhän anneta miehen viettää eläkepäiviä.

Yksi Alliance joukkueen musta vyö totesi kaksi vuotta sitten hänen mielestään Ricksonin olevan jo liian vanha ottelemaan plus hän toivoi ettei mies enään kiipeä kehään...
 
Pitääko asuinpaikkasi paikkansa? Jos pitää tai olet joskus käynyt Brasseissa, ni kenen salilla oot treenannu?
 
"Kerro Helio Graciestä historiaa sekä hänen suhteestaan Joe Lousiin"


Lyhyt vastaus:

Helio Gracie haastoi aikanaan nyrkkeily ikonit Primo Carneran, Joe Louisin ja Ezzard Charlesin Vale Tudo otteluun kanssaan. He kaikki kieltäytyivät kunniasta.

Historiaa:

Helio seuraili aikanaan edesmenneen George Gracien ja veljensä Carlos Gracien (edesmennyt) harjoittelua Japanilaisen immigrantin ja Judo mestarin Mitsuyo Maedan kanssa. Maeda opetti Gracien veljeksille omaa versiotaan judosta jonka hän oli kehittänyt kokemuksiensa perusteella kierrellessään ympäri maailmaa käyden haasteotteluita kaikkia halukkaita vastaan. Maeda opetti Gracien veljeksille omaa versiotaan Judosta vastapalveluksena heiltä saamastaan avusta. Graciet ovat aina kuuluneet Brasilian varakkaiden sukujen joukkoon ja jo tuolloin heillä oli suhteita hallitseviin puolueihin. Käyttäen suhteitaan he auttoivat Maedaan ja paikallista japanilaisasutusta tietyissä poliittis- hallinnollisissa asioissa. Maeda ei kuitenkaan viipynyt Brasiliassa kovinkaan kauaa ja Graciet joutuivat harjoittelemaan loppujen lopuksi keskenään mikä johti BJJ:n syntyyn.

Seurailtuaan veljensä Carlos Gracien harjoittelua alkoi Helio siis itsekin harjoitella. Gracien veljekset jatkoivat harjoittelua Maedan poistuttua Brasiliasta ja kehittivät lajia omiin kokemuksiinsa ja innovaatiohinsa nojaten.

Sekä Carlos Graciellä että Helio Graciellä oli molemmilla useita eri vaimoja (EI samanaikaisesti).

Jonkin aikaa kehitettyään omaa systemiään Gracien veljekset alkoivat haastaa muita kamppailulajien harjoittajia ilman sääntöjä tapahtuviin otteluihin kanssaan voittaen kaikki vastustajat.

Skipataan hieman historiaa koska nyt on kiire.

Helio Gracie oli tuolloin perheen mestari eli paras ottelija. Tosin huomattavaa on että Carlson Gracie (suvun toinen haara) hoiti suurimman osan Vale Tudo valmennuksesta jo tuolloin. Joka tapauksessa Brasiliassa Gracielle karttui iso maine. Japanilaisten immigranttien kutsumana legendaarinen Judo jumala Masahiko kimura saapui Brasiliaan mukanaan muutama muu Japanilainen huippu Judoka. Asiat tietenkin johtivat siihen että paikan päällä käytiin muutama Judo vs. Graciet ottelu. Heli Gracie voitti ensimmäisen Judokan (Kato) kuristuksella. Pelastaakseen Judon maineen oli Kimura itse pakoitettu ottelemaan. Helion ja Kimuran ottelu oli hyvin yksipuolinen Kimuran ollessa täysin ylivoimainen. Kyseessä painiottelu eikä Vale Tudo ottelu.

Myöhemmin Kimura seurasi katsomosta Helio Gracien ja Waldemar Santana nimisen Brasilialaisen jätin ottelua. Pitkän ottelun jälkeen WAldemar Santana moukaroi Helio Gracien lopetus kuntoon. Kimura oli nyt suorastaan pakoitettu ottelemaan Waldemar Santanaa vastaan joka siis nyt oli uusi Vale Tudo mestari. Kimuralle kävi ottelussa samoin kuin Heliolle eli Santana moukaroi Kimuran joka tosin kieltäytyi luovuttamasta. Waldemar Santana oli aikaisemmin ollut Gracien veljesten oppilas. Hänen petturuudestaan suuttuneena Carlson Gracie haastoin vuorostaan Santaanan jonka hän lukotti ja pieksi Vale Tudo ottelussa. Uusi mestari oli siis nyt Carlson Gracie.

Carlson vuorostaan ei hävinnyt urallaan otteluita, mutta otteli muutman tasatulokseen kestäneen ottelun (otteluaika tunneissa ja molemmat ottelijat sopivat ottelun tasapeliksi kunnon loputtua).

Carlson Gracie ja Helio Gracie ajautuivat myöhemmin riitoihin.

Siinä missä Helio sai useita poikia avioliittojensa seurauksena ja keskittyi heihin (Rickson, Royce, Royler etc.) alkoi Carlson Gracie koota ympärilleen lahjakkaita ulkopuolisia ja opettaa heille perheen tyyliä. Hänen kuuluisimpia oppilaitaan ovat mm. MArio Sperry, Murillo Bustamante ja Richardo De La Riva.

Esim. Nykyinen raskaansarjan maailmanmestari "Minotauro" Nogueira on Carlsonin oppilaan De La Rivan oppilas.
 
Marcules sanoi:
Täällä muuten ihan mielenkiintoista tekstiä jonkun judo suuruuden suusta. http://www.defend.net/deluxeforums/archive/index.php/t-12640.html


Kyseinen herra George Mehdi on tuttu henkilö. Hän kävi aikanaan japanissa harjoittelemassa japanilaisten judosuuruuksien kanssa viettäen siellä paljon aikaa. Mehdi on ERITTÄIN hyvä judoka, jopa maailman mittakaavassa sekä tietää JUDOSTA paljon. Kehoittaisin kuitenkin suhtautumaan hänen kommentteihinsa kriittisesti. Gracien suvun jäsenet ja herra Mehdi ajautuivat riitoihin keskenään jo aikoja sitten. Siitä lähtien Mehdi on kantanut kaunaa erityisesti Helio Gracien sukuhaaralle.

Mehdi aloitti uransa harjoittelemalla Gracien veljesten kanssa. Siis ennen kuin hän edes tiesi judosta mitään. Myöhemmin hän keskittyi judoon tutustuttuaan siihen. Suhteet olivat aluksi hyvät. Graciet opettivat hänelle mattotekniikkaa ja hän puolestaan BJJ miehille heittoja etc. Kauna sai alkunsa Gracien veljesten julistettua itsensä parhaiksi etc. ja pahentui erinäisten haasteotteluiden myötä. Mukaan astui myöhemmin joitakin Judo vs. BJJ otteluita sekä tietenkin rahaa. Eritoten Mehdi loukkaantui siitä kun joukko hänen parhaita oppilaitaan yksi toisensa jälkeen siirtyi harjoittelemaan BJJ/GJJ:tä Gracien veljesten kanssa (Carlson Gracie).

Yhdessä vaiheessa tilanne oli niin tulehtunut että kenelläkään joka oli missään yhteydessä Gracien suvun jäseniin ei ollut mitään asiaan Mehdin salin ovista sisälle. Itseasiassa tämä banni sisälsi kaikki henkilöt jotka harjoittelivat BJJ:tä riippumatta heidän opettajastaan tai kontakteista Gracien sukuun.

Periaatteessa Mehdi on vanha katkeroitunut mies joka on kateellinen Gracien suvun menestykselle. Tämä on sinänsä erittäin harmi, sillä mies tietää todella paljon Judosta. Onhan hän harjoitellut PITKÄÄN sellaisten henkilöiden kuin Masahiko Kimura ja Isae Okano kanssa etc. Mitä Graciehin ja BJJ:hin tulee Mehdi puhuu paljon, mutta valitettavasti se on kaikki pelkään katkeran miehen BS tilitystä :jahas:
 
Carlos sanoi:
Pitääko asuinpaikkasi paikkansa? Jos pitää tai olet joskus käynyt Brasseissa, ni kenen salilla oot treenannu?

Anonymitetti suojan vuoksi jätän tähän kysymykseen vastaamatta.

Tämän threadin tarkoituksena on muutenkin tarjota tietoa sekä vastauksi niille ihmisille jotka ovat kiinnostuneet Judosta, BJJ:stä, painista sekä kaikesta niihin liittyvästä (Vale Tudo ja Mma mukaanlukien grappling perspektiivistä).

No eipä siinä mitään sillä kysyähän aina saa ;)

Creonte Jiu-Jitsu
 
Creonte vaikuttaa pirun asiantuntevalta, joten on hyvä, että viitsii kirjoitella tänne. :thumbs:

Kumminkin: muista myös naistasi. ;)
 
Vieläkö catch-painissa järjestetään otteluita? Lopettaako ottelun hook vai submission? Kuinka suuri on lajin rekisteröity harrastajamäärä?
 
Kyllä todella asiantuntevaa tekstiä tulee Creontelta, joten jatka hyvä mies samalla linjalla. Todella mielenkiintoista ja asiantuntevaa on tekstiä tullut jo tähän threadiin. :thumbs:

Niin ja todella muista naistasi. Ja meiltä voit kysellä peräkamaripainimisesta ihan mitä vaan niin me helpitään. Minäkin osaan ainaski 3 asentoa "edestä ja takaa ja kolmatta en muista". :rock:
 
Ohhoh, onpas siinä oppinut mies. Missäs välissä olet kerennyt tyttöystäväsi hankkimaan?:)

Minua on aina kiinnostanut lukkopainin historia. Onko lukkopainilla omaa perustajaa? Itse olen aina ajatellut lukkopainin olevan vain Bjj:n no-GI osa. Kuitenkin suomalaisilla sivuillakin lajikuvauksissa sen sanotaan olevan "nykyajan vapaapainia....." ilman viittauksia BJJiihin. Mites on, onko se oma laji, mitä, häh?
 
Heh.. Arvasin, että yhdistelmä sherdog+judoinfo toimii taas ja haetaan sitä kautta ns. tietoa.. Sori.. Laitoin kyllä tietoisen ansan..

Pari juttua..
1. Osakomista käytetyin poistulo on tietysti jalan ottaminen kiinni. Judon sääntöjen mukaanhan sidonta on jo silloin rikki, kun ukella on kontrolli torin jalasta.

2. Kukaan judoka ei sanoisi, että kouchigari on yleinen tekniikka, vaikka sen judoinfon tilaston mukaan näin olisikin. Kouchigari on hyvin pienen prosentin heitto. Tuo tilastoharha johtuu siitä, että haettaessa parempaa "positiota" heittoon usein haetaan kevyellä "potkulla" sisäreiteen tilaa heitolle. Nidan kosogaken tekeminen tuohon heittoon ei onnistu, johtuen avautuvasta ouchigarin paikasta. Yleisin vastaliike onkin (gaeshi lisäksi) yllättäen haraigoshi.

3. Ja sitten nuo bjj vs judo matsit! Oletettaessa, että huippu bjjka ja huippu judoka ottavat vastaan niin judoka on aina voittanut. Tällainen matsi on todella harvinainen, sillä ottaessa rahaa tai palkkioita vapaaotteluista judoka suljetaan poikkeuksetta pois lajin sisäisistä kisoista. Esimerkiksi Yoshidalta kiellettiin osallistuminen judokisoihin hänen oteltuaan Pridesta. Ja Yoshida on sentään jo 37-vuotias ex-huippu. Tätä koodistoa seurataan todella tiukkaan.

Näitä on kuitenkin sattunut.
1. Masahiko Kimura vs Helio Gracie. Kaksi kiistatta kovinta lajinsa edustajaa otti vastaan. Kimura voitti Helion leikittelevän helposti. Kimura heitteli Heliota monta kertaa, tukehdutti Helion tajuttomaksi ja lopuksi katkaisi Helion käden. Helio muuten osoitti suuruutensa tunnustamalla voiton ja esimerkiksi tajuttomuutensa vasta Kimuran kuoltua. Lisäksi Graciet ovat jo pitkään levittäneet perusteetonta huhua, jonka mukaan Kimura painoi yli 100kg ja Helio vain 70kg.. Totuushan on että molemmat painoivat noin 80kg. Ja tämän näkee kuvista paljaalla silmälläkin. Ja Santoro EI voittanut sitä matsia!!!

2.Wilhelm Ruska(judo) vs Ivan Gomes. (ValeTudo1974) Olympiavoittaja vastaan aikansa ykkösmies BJJ:ssä. Ruska voitti matsin hakkaamalla Gomesin keskeytyskuntoon.

En itse tiedä muita tapahtumia, jolloin aikansa kovimmat judoka ja bjj:ka olisivat kohdanneet. Kaikki kunnia Yoshidalle, mutta vaikka hän voitti 1992 kultaa niin 1996 hän jäi Olympialaisissa viidenneksi. Ja siitä huolimatta hän oli voittamassa aivan selkeästi Roycea. Ennenkuin tuomari keskeytti ottelun. Toisesta matsista on sanottu, että Yoshida ei ollut palautunut edellisen matsin loukkaantumisesta ja että tasapelin oli edellytys Pride Bushidon onnistumiselle. Voitko sanoa että Yoshida todella pyrki ottelussa voittoon? Yoshida on tarjonnut useaan otteeseen Roycelle uutta matsia..
 
juu ja kyllähän ne judokat taisivat kuitenkin ne bjjsm kisat voittaa.. vaikka yhtä lukuun ottamatta ei siellä ole ollut ketään jolla olisi nimeä..
 
MOT sanoi:
juu ja kyllähän ne judokat taisivat kuitenkin ne bjjsm kisat voittaa..
:rolleyes:
Jotenkin ne creontejiujitsun perustelut oli VÄHÄN vakuuttavammat. :zzzz:
 
Back
Ylös Bottom