Judo - Heitot, lukot ja kovat totuudet

Meta title: 🔥 JUDO – VOIMAA, TATAMIA JA HILJAISTA AGGRESSIOTA 🔥

Meta description: Judo kiteytettynä kovaan treeniin, räjähtäviin heittoihin ja tekniseen dominointiin – tatamin todellinen kuningaslaji.


Siinä vaiheessa, kun jûdôkan kilpaura on aktiivisimmillaan, on vyöarvo varmaankin tavallisesti jossain 2.kyû-1 dan välillä. Aika 1 danista 2 daniin on melko pitkä, puhutaan vuosista. Siinä ajassa ehtii vanhenemaan aika pahasti, ja se taas hillitsee ottelemista. Vaikka miten tekniikkalajista olisi kyse, niin faktahan se on että nopeus ja voima ovat usein paljon olennaisempia kuin tekniikka. Vanhemmalla harrastajalla nopeus ja voima alkavat heikentyä suhteessa 5-10 vuotta nuorempiin, 6 kertaa viikossa treenaaviin aktiivikilpailijoihin. Ei välttämättä kannata edes yrittää lähteä vääntämään kisoihin joissa jää nuorempien jalkoihin.
Jos puhutaan 3 danista tai siitä ylös niin ikäasia sen kun vaan tulee olennaisemmaksi, etenkin Suomessa jossa noiden korkeampien danien saamista vitkutetaan todella pitkään verrattuna moneen muuhun maahan - Japani mukaan lukien.
Huippukilpajûdôka on useimmiten varmaankin 1 dan juuri siksi että kilpailupisteillä etenee tavallista harrastajaa nopeammin, vaikkei lajista muutoin perillä olisikaan. Siis vaikka nyt sattuisi osaamaan vain ne kolme kisatekniikkaa pirun hyvin ja muut olisivat sitten ... ööh ... oliko niitä nyt muita? No, kärjistys, mutta kuitenkin.

Kun mennään 3 daniin ja siitä ylös, on jo Suomessakin pitkälti kyse kunnia-arvoista ja tunnustuksista. On ansioita lajin parissa. Olympiamitalin voivat varmasti olla sellainen, mutta niin voivat olla myös 30 vuoden opetuskokemus, pitkäaikainen liiton hallintoon osallistuminen tms. Tänne saakka enää valitettavan harva aktiivikilpailija jaksaa, koska kun se ikä alkaa tulla päälle ja kisailu jää pois, tippuu moni kilpaharrastaja pois lajin piiristä. Osa onneksi löytää valmennus- ja ohjauspuolelta kiinnostavaa jatkoa.
 
Suomessa ei enää suoriteta vöitä 3.danin jälkeen vaan tämän jälkeen ne sitten vaan myönnetään. Viimeksi taisi tälläinen isompi dani arvo tulla Juha Saloselle (5.dan), joka olikin sitten avoimen sarjan mm3 ja em1, sekä maajoukkueen päävalmentajakin menneinä vuosina.

Noista tekniikoiden määristä vielä, että niistä on tietysti tehty paljon seurantaa monilta vuosilta ja muistaakseeni arvokisamitalisti yrittää keskimäärin noin 15 erillaista heittotekniikkaa ja saa pistesuorituksia noin 8-9kpl niistä. Noissa on tietysti paljon erillaisia tyyppieroja, mutta tuossa ne liikkuu kun huippuäijät ottelee toisiaan vastaan. Pitää tietysti muistaa että jokaiselle tekniikalle on kyllä vastatekniikkakin, joten ei sitä nyt ihan mitä tahansa yritetä.

Eikä niitä daniarvoja nyt niin katsella. Musta mikä musta. Paitsi sitten 5.danin arvolla saa pitää sellaista puna-valko vyötä..
 
Tämä on kyllä hyvä palvelu ja toimii kaikissa Suomen suurimmissa judokisoissa, mutta tuon ulkoasun kyllä muuttaisin.. www.ippon.org on toinen saitti missä voi seurata kansainvälisiä A ja B tason turnauksia samalla tavalla ja joskus ihan livekuvaakin.
 
Kolmekymppistä ukkoa kiinnostais aloitella joku vääntölaji jyväskylässä. Kuokkalassa olen käynyt kattelemassa junnujen painitreenejä ja muuta ei ilmeisesti olekaan. eikö paini- tai judopuolella ole mitään kuntonyrkkeilytyylistä touhua aloitteville vanhuksille?
 
Jyvässeudun Paini-Ässät on ainakin yksi jossain sielläpäin toimiva seura, kannattaa käydä kyselemässä mutta veikkaisin että sama ongelma kun tuolla kuokkalassa(kuokkalan tähti?)
 
Sen voisin tohon BJJ:hin ainaki sanoa että siellä tuppaa yleensä olemaan vanhempia noi harrastajat, ja itse lajihan painottuu tosi vahvasti matossa vääntämiseen. Kannattanee käydä vilkasemassa, itse pidän ko. lajista ainakin tosi paljon.
 
Kunpi voittas: Karelin vai Gracie vai bruce lii? :hyper:
 
Kumpi Jigoro Kanon kiveksistä oli alempana ja vaikuttiko se jotain sen puolen testosteronituotantoon, androgeenireseptoreihin ja näiden kautta voimaan ja sitä kautta heittoihin siltä kyseiseltä puolelta???
 
Nimeä kolme yleisintä judotekniikkaa kisoissa ja niihin jokaiseen kolme tehokasta vastatekniikkaa. Perustele.

Perustele miksi judokat voittavat bjj:kat haastematseissa.. Jos väität muuta anna muutama selvä esimerkki.
 
Pecman sanoi:
Kunpi voittas: Karelin vai Gracie vai bruce lii? :hyper:

Oletan että puhumme nyt Vale Tudo ottelusta.


Bruce Lee on edesmennyt tunnettu Amerikkalainen näyttelijä. Bruce omasi kylläkin kamppailulaji taustaa ja on tunnettu alan teoreetikko. Valitettavasti miehen käytännön taidot ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Joka tapauksessa, ottaen huomioon miehen alhaisen painon etenkin verrattuna kyseessäoleviin vastustajiin sekä tunnetun tosiasin siitä että miehen mattokamppailutaidot olivat heikot, ei Brucella olisi mitään mahdollisuuksia voitoon. Mattokamppailutaitoja Brucelle opetti yhdysvaltalainen Judoka Gene Lebell. Lebell on myöhemmin kuvaillut Bruce Leen taitoja mattokamppailussa heikoksi.

Kysymyksen asettelu kuuluneekin: Kumpi voittas: Karelin vai Gracie

Jos käytämme esimerkkinä historiallista ottelua Mark Kerr vs. Fabio Gurgel
voimme vetää sen johtopäätöksen että Gracie veljeksistä lähes kaikki häviäisivät ottelun mitä todennäköisemmin. Kyseisessä ottelussa yhdysvaltalainen raskaan sarjan vapaapainija ja olympiatoivo (2 sija olympiakarsinnoissa) MArk Kerr voitti BJJ legenda Fabio Gurgelin VAle Tudo ottelussa tuomariäänin.

Rickson Gracie on kohdannut joitakin olympiatason painijoita suljettujen ovien takana. Tähän listaan kuuluu eräs yhdysvaltojen kaikkien aikojen parhaista raskaansarjan vapaapainijoista Mark Shultz. Kyseinen herra halusi tietää mistä BJJ:ssä on kyse. Hän haastoi Rickson Gracien lukkopainiotteluun (ei pisteitä vaan luovutukseen saakka) suljettujen ovien takana. 30 min kestäneen ottelun aikana ja ottelun loppupuolella Rickson taputti kyseisen ISON Olympiakultamitalisti painijan muutaman kerran (kaikki lopetuksen guardista).


Tässä silminnäkijän kuvaus tapahtuneesta:

"Rickson Gracie vs Mark Schultz - (closed challenge)

Around 1994 Rickson went to the University of Utah wrestling club and tapped every one there. Then Mark Shultz wanted to go (he had put in some mat time with Pedro Sauer for a couple months before hand). They went at it for around 30-45 minutes. Shultz is said to have mounted Rickson a couple of times and held him in the "cradle" (a wrestling move) for around 20 minutes. Shultz eventually tired and let go and Rickson quickly tapped him out with a triangle choke, and soon after the first submission Shultz was tired and Rickson caught him three more times. When asked about it, Tom Erickson says: "No he did not submit Rickson, and yes Rickson submitted him. In the same token Mark took Rickson down and Rickson could not take Mark down. The whole point was it was a workout for Mark, he wanted to learn something so he rolled with Rickson no big deal." Pedro Sauer had this to say: "I was at the BYU wrestling mat when Rickson train with Marl Schults and the train took aprox. 30 min., Mark stay in Rickson guard for most of the time and when Mark was just holding in the guard Rickson just relax every time they change positions Rickson was able to go and take Mark's back couple times and the train was over and one time Rickson got a triangle and Mark was so impress that he start train Jiu-Jitsu a week after that. Note that Mark did not know anything about submission that why the train went for that amount of time, Mark was just trying hold for maybe 90% of the time."
"

Mark Schultz oli vapaapainin puolella lähes yhtä jumalainen hahmo kuin mitä Karelin on Kreikkalais-Roomalaisen painin puolella sekä todella iso ja vahva mies.

Todennäköinen voittaja ERITTÄIN pitkän ottelun jälkeen olisi RIckson Gracie.

Karelin hallitsisi ottelua selvästi niin kauan kunnes väsyisi (30-40 min). Karelinin vösyttyä Rickson lopettaisi ottelun submissionilla.


Creonte Jiu-Jitsu
 
Dragon sanoi:
Kumpi Jigoro Kanon kiveksistä oli alempana ja vaikuttiko se jotain sen puolen testosteronituotantoon, androgeenireseptoreihin ja näiden kautta voimaan ja sitä kautta heittoihin siltä kyseiseltä puolelta???


Mitään dokumentaatiota (julkista sellaista) ei asiasta ole olemassa.

Nykytietämyksen perustaalla voin kuitenkin todeta seuraavaa: Sillä kumpi kiveksistä on alempana ei ole vaikutusta mainitsemiisi asioihin.

Creonte Jiu-Jitsu
 
CreonteJiuJitsu sanoi:
Mitään dokumentaatiota (julkista sellaista) ei asiasta ole olemassa.

Nykytietämyksen perustaalla voin kuitenkin todeta seuraavaa: Sillä kumpi kiveksistä on alempana ei ole vaikutusta mainitsemiisi asioihin.

Creonte Jiu-Jitsu


ok MIKÄ sä olet ??? :hyper:


kysymys nro 1. kerro bjj perustajasta Helio Graciesta sekä hänen suhde
nyrkkeilyn entiseen raskaansarjan maailmanmestari Joe *The Brown Bomber* Louisiin

:arvi:
 
"Nimeä kolme yleisintä judotekniikkaa kisoissa ja niihin jokaiseen kolme tehokasta vastatekniikkaa. Perustele."

"Perustele miksi judokat voittavat bjj:kat haastematseissa.. Jos väität muuta anna muutama selvä esimerkki."


---------------

Kolme yleisintä judotekniikkaa kilpailuissa:

Tilastojen mukaan yleisin käytetty tekniikka ryhmä ovat osaekomi tekniikat eli sidonnat.
Toiseksi yleisimpänä tekniikka tilastoissa nousee esiin yksittäinen heitto tekniikka Kouchi-Gari. Kolmannen sijan vievät nostojen ryhmään kuuluvat tekniikat ja/tai Seoi Nage (Ippon ja morote tässä laskettu samaan kategoriaan.)

Tässä tilastollista jakaumaa Judon mm- kilpailuista. Käytetyimmät Judo tekniikat:

Tekniikka: Käyttäjiä Jaukauma prosentti:
Osaekomi 33 85

Kouchigari 28 72

Seoinage 22 56


Vastatekniikat:

1. Osaekomi ryhmä

Sisältää useita eri sidontoja.

Mielestäni ainot todella tehokas vastatekniikka sidontoihin on aloittaa pakotekniikan suorittaminen välittömästi tunnistetuasi vaaran joutua sidontaan. Jos vastustaja on saanut sidonnan kunnolla kiinni on pakeneminen Judon kilpailusääntöjen mukaisessa ajassa enemmänkin kiinni siitä että vastustajasi olisi huono sitoja (eli onnesta).

2. Kouchi-Gari

Hyviä vastatekniikoita ovat seuraavat Judo tekniikat: Hiza Guruma, Nidan Ko Soto Gake ja Ko Uchi Gaeshi

3. Seoinage

Hyvä vastatekniikoita ovat mm. Ushiro Goshi, Te Guruma ja Tani Otoshi. Vastaavasti nk. Venäläisen Judon/Sambon tekniikkavalikoimasta löytyy muutamia erittäin hyviä Pick Up tekniikoita seoinagea vastaan.


............................


"Perustele miksi judokat voittavat bjj:kat haastematseissa.. Jos väität muuta anna muutama selvä esimerkki."

En tiedä mihin väitteesi perustuu, sillä lähes kaikissa nykyaika käydyissä otteluissa BJJ tyylin edustajat ovat voittaneet Judoa edustaneen vastustajan.

Muutamia esimerkkejä eri kilpailumuodoista:

Vale Tudo/MMA:

Judossa Olympiakilpailuissa pronssi mitalin voittanut Benji Spikers kohtasi Ralph Gracie:n Mma/Vale Tudo ottelussa. Ottelu oli hyvin yksipuolinen Raplh Gracien dominoidessa positioita ja lopulta kuristaessa Benji Spikersin.

Maailmanmestari ja Olympiavoittja Hidehiko Yoshida kohtasi Royce Gracien kaksi kertaa MMA ottelussa. Ensimmäinen ottelu oli säännöiltään hieman erikoinen ja yhdistelmä paini ja Vale Tudo sääntöjä. Royce Gracie joka ei koskaan ole BJJ:ssä voittanut mitään otteli tasapäisesti isompaa Olypiatason urheilijaa vastaan. Kummallakin ottelijalla oli ottelussa omat tilaisuutensa (Roycen jalkalukko yritykset joista kneebar lähellä ja Yoshidan Ezekiel kuristu yritys half guardista). Valitettaavsti tuomari pilasi toiminnallaan ottelun ja se keskeytettiin epäselvässä tilanteessa aivan liian aikaisin.

Myöhemmin he ottelivat toisen ottelun MMA säännöillä. Royce Gracie hallitsi ottelua alusta loppuun positionaalisesti lyöden Yoshidaa lähes kaikista mahdollisista positioista ja sweepanten Yoshidan käyttäen De la Riva guardia.

Arvokilpailuissa menestyneet Judokat ja enemmänkin rivi BJJ miehet ovat kohdanneet MMA/Vale Tudo otteluissa itseasiassa kohtalaisen usein. Tällä hetkellä vaakakuppi kallistuu helposti BJJ:n puolelle.

Muitakin esimerkkejä löytyy paljon. MM. Christopher Leininger vs. BJJ etc.


Judokoiden selkein heikkous VALE TUDO/MMA otteluissa BJJ:hin verratessa on positionaalinen tietämys ja eritoten matooliikkuminen ja siirtyminen positiosta toiseen. Judokat paljastavat liikkuessaan liikaa ja jättävät vastustajalle aukkoja joita hyödyntää. Muita heikkouksia ovat ótteleminen selältään sekä guardin läpäisy sekä eritoten yhden käden tunkeminen guardin sisälle. Selkein heikkous on selän antaminen vastustajalle joka tuli ilmi mm. Yoshida vs. Royce Gracie 2 ottelussa.

Judokoiden vahvuus on heitoissa/alasvienneissä, lopetustekniikoiden tietämyksessä (myös puolustus) sekä eritoten Judo harjoittelun seurauksena tulleesta kehittyneestä tasapainoaistista ja kovasta fyysisestä suorituskyvystä.

BJJ selkein heikkous verrattuna Judoon ovat surkeat alasviennit ja heitot. Muitakin heikkouksia löytyy.


Lukkopaini, eli ottelu ilman Judo pukua:

Ilman GI:tä otellessa ja eritoten lukkopaini otteluissa Judokat näyttävät olevan hieman hukassa. Eritoten heittojen set upit ja tarttumistekniikat muutuvat oleellisesti ilman pukua. Esimerkkinä ne muutamat suomalaiset maajoukkuetason Judokat jotka ovat osallistuneet lukkopaini kilpailuihin. Koska kyse on suomalaisista Judokoista en nyt ala luoetella yksittäisiä nimiä. Yhden esimerkkiseuran voin mainita: Keravan Bodonos. Menestys BJJ miehiä vastaan on ollut heikko, mutta shootfighting etc. miehiä vastaan sen sijaan íhan hyvä.

Ottelu puku päällä vapaammin matto säännöin (BJJ):

JOitakin vuosia sitten BJJ:n SM- kilpailuihin osallistui muutama maajoukkue tason suomalainen Judoka (Edustaneet suomea ulkomailla). Kuten odotettua hallitsivat pystyottelua miten halusivat, mutta joutuivat lopetetuiksi (muistaakseni kuristetuksi) järjestäen ottelun mentyä maahan.


Historiaa: BJJ:n alkutaipaleella muutama BJJ:n pioneeri kärsi tappion ehkä legendaarisimalle Judokalle Masahiko Kimuralle (HUOM! Muitakin tappioita Judokoille löytyy!) Myöhemmin Kimura otteli muutamia Vale Tudo otteluita Brasiliassa. Brasilialainen Waldemar Santana voitti Vale Tudossa sekä Helio Gracien ja viikoja sen perään Masahiko Kimuran. Kimura kieltäytyin antautumasta, mutta ei kyennyt heittämään PALJON isompaa vastustajaa joka rankaisi Kimuraa kovilla iskuilla pystystä (Kimuran elämänkerrasta). Waldemar Santanan voitettua sekä Helio Gracien että Kimuran haastoi Carlson Gracie Santanan puolestaan otteluun jonka hän voitti.

BJJ:n todellinen sankari ei koskaan ole ollut Helio Gracie vaan vanha kunnon Carlson Gracie jonka oppilaita mm. Mario Sperry ja Murillo Bustamante ovat (sekä Vitor Belfort).

BJJ on kehittynyt viimeisen 20-vuoden aikana huimasti ja sama evoluutio jatkuu yhä. Esimerkiksi suomen ensimmäiset BJJ harrastajat kertovat lajin muuttuneen siitä kun he aloittavat harjoittelemisen huimasti.

Summa summarum: BJJ ja Judo ovat saman kolikon eri puolia. Judo on erikoistunut pystyotteluun sekä eiroten heittoihin siinä missä BJJ on erikoistunut matto- otteluun sek erityisesti kehittänyt Vale Tudo/MMA ottelumuotoa. Judokat ovat BJJ miehiin suveneereja pystyottelussa ja BJJ miehet ovat Judokoihin verrattuna suveneereja matto- ottelussa.


Judo on erittäin hyvä laji. BJJ ja Judo ovat molemmat yhtä hyviä kamppailulajeja. Kehoitan kaikki BJJ miehiä harjoittelemaan Judoa ja vice versa.
 
Matsku sanoi:
ok MIKÄ sä olet ??? :hyper:

Pitkän historian ja laajan kilpailukokemuksen/kilpailu- uran omaava kamppailulajeja harrastava Suomen kansalainen.


kysymys nro 1. kerro bjj perustajasta Helio Graciesta sekä hänen suhde
nyrkkeilyn entiseen raskaansarjan maailmanmestari Joe *The Brown Bomber* Louisiin

:arvi:


Vastaan kysymykseesi huomenna. Juuri nyt en ehdi sillä kysymyksesi on sen verran laaja että siihen vastaaminen vaatii aikaa. Sitäpaitsi tyttöystäväni kinuaa huomiota osakseen.
 
CreonteJiuJitsu sanoi:
Todennäköinen voittaja ERITTÄIN pitkän ottelun jälkeen olisi RIckson Gracie.

Karelin hallitsisi ottelua selvästi niin kauan kunnes väsyisi (30-40 min). Karelinin vösyttyä Rickson lopettaisi ottelun submissionilla.


Creonte Jiu-Jitsu

Jos ottelu olisi vale tudo säännöillä, niin uskoisin että Karelin pystyisi tuossa ajassa moukaroimaan Ricksonia sen verran, että saisi lopetettua ottelun. Schultzin ja Ricksonin kohtaaminenhan taisi olla pelkkää painia. Muutenkin nostaisin Karelinin hieman eri kastiin kuin Schultzin, vaikka hän eittämättä pätevä kaveri onkin/olikin.
 
Back
Ylös Bottom