PTVGYM Jooel Vatanen

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Omasta mielestä Nekala on hieman kummallinen sijainti, mutta eiköhän tuota ole fiksummat pohtineet pitkät pätkät.
Plus ehkä Tampere on yllättävän haastava tuollaiselle salille sopivien tilojen osalta, ainakin niin että kulut on järkevät. Who knows.

Onnea ja menestystä kuitenkin, toivottavasti saadaan pian auki. (y)
 
^
Olisikohan myös syy siinä, että toisella puolella kaupunkia on Loaded? Ei halua lähteä kilpailemaan ja sekoittamaan pakkaa.
No toki se menee ihan mukavasti just näin.

Toisaalta Loadedia ei ehkä tainnut olla silloin artikkelissa mainittuna 5 vuotta sitten, milloin Nekalaa jo huudeltiin.
Sitä en sitten tiedä oliko jo suunnitteilla.

Mut juu, onhan siinä nyt sitten hyvä balanssi.
 
Paikallisten juorujen mukaan Loadedin omistajatahot olisivat jollain tavalla mukana tuossa PTV Nekalan avaamisessa, mikä taasen selittäisi miksi sitä sijoitellaan niin, että suurempaa aluetta katetaan. Mutta tosiaan tuo on vain juoru, ja aika näyttää onko siinä mitään totuusperää.

Nekalassa on pikkuhiljaa aika kiva kattaus saleja ottaen huomioon kaupunginosan koon. Polte, Bullfarm, HH Gym, PTVGym..
 
Eikös Bulli oo tässä mukana. Fränkkäri sali tuo ilmeisesti on. Yhdessä postauksessa mainittiin et kysykää bullilta mihin tämä sali tulee.

Nekalan saleista varmaan tuon bullfarmin voi ottaa pois laskuista. Eikö se oo aika inside paikka. Ja hyvin hyvin hiljainen sellainen, nykyään. Pajulahti taitaa aika usein siellä yksin treenailla.
 
Kyllähän tuolla kelpaa varmasti asustella ja duunia tehdä.
Vuoden asuneena väitän että kyllä, on hienoa.

Toki Suomen kunnon talvi on mukava, mutta ne välikelit ei ole omaan makuun.
Thaikuissa sen sijaan on aina vähintään Suomen kesä, mutta kosteampi ilmasto yleisesti on kyllä hyvä kropalle. Toki olettaen että kuuman kestää niiden kesällä.
 
Ennemmin vesikeli ku talvi. Talvi on aivan perseestä. Sitä aina toivoo et lunta satais mahdollisimman vähän. Paras talvi oli ku ensilumi tuli tammikuussa ja alko maaliskuus sulamaan pois
 
Back
Ylös Bottom