PTVGYM Jooel Vatanen

Olet täysin mustavalkoisesti asiassa liikkeellä.
Itse olen rokotteet ottanut ja näen niiden hyödyn vaikeiden sairauksien ehkäisyssä.
Tämä ei tarkoita sitä että, että hallituksen muita päätöksiä pitäisi uskoa sokeasti maailman parhaiksi science based totuuksiksi ilman kritiikkiä.
Ne eivät ole mitään sellaista lähelläkään, vaan poliittisia päätöksiä joissa eri kupeissa eri asiat painottuvat.
Lähdetään ihan perusasiasta no1: EU:n tärkein periaate on ihmisten(työvoiman) liikkuvuus. Suomi myi itsensä tuolle periaatteelle ihan sata nolla kun toinen aalto rantautui tänne pohjois-makedonialaisten hitsarien toimesta, jotka tulivat ilman testejä leviämisvaiheen maasta tänne. Täysin vastoin sitä mitä oltiin viestitty ja logiikalla perusteltu. Ja mitä sitten tehtiin? Piti sulkea saleja? On ihan helvetin tärkeää että tässä tilanteessa mihin ollaan ajauduttu, niin salien sulkeminen on se juttu. Juupa-juu.
Hallitushan jatkuvasti ja säännönmukaisesti itse löysäilee maahantuloon liittyvien rajoitusten täytäntöönpanossa. Koko koronan ajan olen kuullut kuinka lentokentältä pääsee läpi ilman todistuksia ja testejä mitkä siellä ovat lähinnä näön vuoksi. Ulkomaalaiset jopa ihmetelleet asiaa. Toistuvasti. Brittivariantista ei mennyt kuin minimaalinen aika niin finski avasi kahdesti päivässä Lontooseen ja kerran Manchesteriin. Saliyrittäjä sitten joustaa jos jostain kumman syystä täysin odottamatta tämän seurauksena tulisi brittivarianttia maahan? Ja pidetään mielessä että terveydenhuollon kapasiteetin nostosta ei suostuta puhumaankaan.
Eli paljon on haluttomuutta ja puolivillaista suhtautumista, samaan aikaan kun kansalaisten elinkeinoja rampautetaan rajoituksilla ja jonkun yksityisyrittäjän selästä pitäisi repiä erilainen koronatilanne, kuitenkin isot ajurit koronan leviämiselle ovat täysin muut. Jos jonkun tietyn alan yrittäjiä aletaan rajoittamaan, niin kyllä he ansaitsevat täyden korvauksen. Mikäli sitä ei saa, moraalisesti on täysin oikein kiertää rajoituksia ja virallista jargonia kuten valtio itsekin tekee suosiakseen niitä asioita, jotka laittaa koronan edelle.
Olen samaa mieltä. Niinkuin sanoin, en ole mikään denialisti ja yritän aina katsoa asioita monelta kantilta, mutta todellakin nämä valtion järjettömät rajoitukset, ollaan huolissaan mutta kaikki päätöset on joko myöhässä tai juuri tuollaisia älyttömiä. Jalkapalloilijat päästetään Deltan kanssa ja selitetään ettei ole testaajia ja karanteeniin ei voi laittaa tai laitetaan mut jengi lähtee kuintenkin ryyppäämään. Siis ollaanko huolissaan vai ei.
Lisäksi mennään todella vaaralliselle alueella siinä että poliitikot alkaa tekemään omia päätöksiä asiantuntijoiden mielipiteitä vähättelemällä mm. Kiuru joka huusi äkkiä kolmansia piikkejä vaikka THL yritti jarruttaa ja niitä on enemmänkin.
Nythän esim. WHO joka jo alussa kusi omiin muroihin, sanoi että he eivät suosittele rokotuksia muille kuin riskiryhmät ja yli 60v. Ja nyt valtiot tappaa lapsia tällä rokotteella. Näin WHO:n johtaja itse sanoi haastattelussa.

Nyt myös ollaan huolissaan siitä että STM tekee omia päätösiään eikä kerro niitä muille ministereille. Yrittääkö Kiuru diktaattoriksi kun pyytää jo armeijalta 5000:tta sotilasta avuksi?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eikös tuossa käsitellä koronan sairastaneita eikä rokotteen haittoja, eikä rokotteessa tietääkseni ole mitään korona viirusta. Rokotteen tuoteseloste on vapaasti saatavilla ja ei sisällä taudinaiheuttajaa.
Osassa rokotteita on kuollutta virusta, ei kaikissa. En nyt muista missä oli ja missä ei.

Ja rokote voi aiheuttaa samoja oireita mitä tauti.
 
Jalkapalloilijat päästetään Deltan kanssa ja selitetään ettei ole testaajia ja karanteeniin ei voi laittaa tai laitetaan mut jengi lähtee kuintenkin ryyppäämään. Siis ollaanko huolissaan vai ei.

Niinpä, jos olisi kyseessä oikeasti tappava virus joka 50% todennäköisyydellä tappaisi infektoimansa ihmiset ikään katsomatta ja kauhein tuskin, niin pääsiskö futispelaajat ja hitsarit tänne ja eipä noita testejä ja karanteeneja mitään tarvita lentokentällä oikeesti? Tärkeintä on että tehokkaasti jälkikäteen rajoitamme baarien, ravintoloiden ja kuntosalien toimintaa..? Tä? Ajatus olisi täysin absurdi ja naurettava ja ihan pöyristyttävän huono tapa yrittää hoitaa asiaa. Miksi se ei ole absurdi ja naurettava nykytilanteessa?
Jos kyseessä on jotain ihan muuta kuin vihaisesti tappava virus, niin miksi siltikin yksittäisten kansalaisten/yrityksien täytyy kantaa isoja taloudellisia vastuita tilanteen hoidosta ilman täyttä korvausta? Ei kuulu kansalaisten/yritysten tehtäviin.
 
Eiks tälle koronamöyhöömiselle ole oma ketjunsa hei jätkät!!!
Juu tanne ei vissiin pitanyt sallia koronapostauksia mutta linjaus on nakojaan muuttunut.

Voisi olla aika optimaalinen tilanne etta omicron leviaisi yli tietyn kriittisen massan ja jengille tulisi immuniteetti. Leviamisvauhti ei vaan saisi olla liian nopea etta kapasiteetti ei lopu mutta useampi rokotus ja oman kropan mekanismi voisi tosiaan tukahduttaa koronaa ylipaatansa alkukevaaseen mennessa. Pitaa vaan toivoa parasta.

Kylla yrittajia kay saaliksi tassa touhussa. Aina voi sanoa etta "yrittamiseen liittyy riskeja" - mutta kuka helvetti miettii firmaa pystyyn pistaessaan etta tulee globaali pandemia jollaista ei ole ollut reiluun sataan vuoteen? Jonkinlaista empatiakykya pitaisi jengilla olla niille jotka luo yhteiskuntaan tyopaikkoja eika pelkastaan "mitas laksit" mentaliteetti.
 
Tiedän tapauksia, joissa lomautetut henkilöt ovat maksaneet pienistä päivärahoistaan idolinsa salimaksuja sulun ajan. Eli kyllä moni maksaa.
Jos koet noin suurta henkilövihaa, niin voisitko kohdistaa sen johonkin muualle. Menee tämä ketju ihan vituiksi kun tollasta lässyttämistä on viesti viestin perään.
"idolinsa salimaksuja"? Oletko ajatellut koskaan PTVGYMien olevan aika helvetin hyviä saleja. Luuletko että eri suomen kaupungeissa niissä käydään siksi että "mä oon Vatasen fanipoika".

He eivät maksa Idolinsa salimaksuja vaan oman kotisalinsa kuukausimaksun, jos niin itse haluavat. Näin tapahtuu todella todella monilla muillakin saleilla. On käsittämättömän ääliömäinen ajattelutapa olla katkera siitä kun joku haluaa maksaa oman salin salimaksun, ja vielä vedota typerissä luuloissaan siihen että fanipojat antavat idolilleen rahaa. Ei helvetti että nää sun jutut on täyttä paskaa.

Jooelin salien tapauksissa yhtään laskua ei sulun ajalta lähde, niin ei niitä silloin ole kyllä kukaan mainitsemasi fanipoika edes voinut maksaa.
 
Eihän toi mitään henkilövihaa ole jos avaa omia mietteitään aiheeseen.
Ja jos aihe on Vatasen somepersoona niin eikös nuo jutut liity siihen?
Oletusarvolla, että asioista voi keskustella ilman että joku vetää kokoajan itteensä niistä jutuista.
 
Jos osaat yhtään lukea rivienvälistä niin huomaat kyllä tasan tarkkaan ärsytyksen Vatasta kohtaan tällä märkäkorvalla. Jos et huomaa, olet melkoisen sokea jätkä. Tai sitten vain luetun ymmärtäminen ei ole sun juttu.
 
Jos koet noin suurta henkilövihaa, niin voisitko kohdistaa sen johonkin muualle. Menee tämä ketju ihan vituiksi kun tollasta lässyttämistä on viesti viestin perään.
"idolinsa salimaksuja"? Oletko ajatellut koskaan PTVGYMien olevan aika helvetin hyviä saleja. Luuletko että eri suomen kaupungeissa niissä käydään siksi että "mä oon Vatasen fanipoika".

He eivät maksa Idolinsa salimaksuja vaan oman kotisalinsa kuukausimaksun, jos niin itse haluavat. Näin tapahtuu todella todella monilla muillakin saleilla. On käsittämättömän ääliömäinen ajattelutapa olla katkera siitä kun joku haluaa maksaa oman salin salimaksun, ja vielä vedota typerissä luuloissaan siihen että fanipojat antavat idolilleen rahaa. Ei helvetti että nää sun jutut on täyttä paskaa.

Jooelin salien tapauksissa yhtään laskua ei sulun ajalta lähde, niin ei niitä silloin ole kyllä kukaan mainitsemasi fanipoika edes voinut maksaa.
Voi olla hyviä saleja voi olla myöskin että kun instassa tägää ptvgym omaan perse kuvaan voi saada lisää seuraajia itselleen kun on iso näkyvyys
 
Tuosta sun kirjotustyylistä oikein huokuu kuinka Vatanen ärsyttää sua. Koita päästä yli tuosta että vähän alkais helpottaan.

Tiedän tapauksia, joissa lomautetut henkilöt ovat maksaneet pienistä päivärahoistaan idolinsa salimaksuja sulun ajan. Eli kyllä moni maksaa.
Jep. Raskasta luettavaa tollainen aikuisen miehen piilovittuilu kaikenakaa. Kun se toistuu jatkuvasti.
 
Jos koet noin suurta henkilövihaa, niin voisitko kohdistaa sen johonkin muualle. Menee tämä ketju ihan vituiksi kun tollasta lässyttämistä on viesti viestin perään.
"idolinsa salimaksuja"? Oletko ajatellut koskaan PTVGYMien olevan aika helvetin hyviä saleja. Luuletko että eri suomen kaupungeissa niissä käydään siksi että "mä oon Vatasen fanipoika".

He eivät maksa Idolinsa salimaksuja vaan oman kotisalinsa kuukausimaksun, jos niin itse haluavat. Näin tapahtuu todella todella monilla muillakin saleilla. On käsittämättömän ääliömäinen ajattelutapa olla katkera siitä kun joku haluaa maksaa oman salin salimaksun, ja vielä vedota typerissä luuloissaan siihen että fanipojat antavat idolilleen rahaa. Ei helvetti että nää sun jutut on täyttä paskaa.

Jooelin salien tapauksissa yhtään laskua ei sulun ajalta lähde, niin ei niitä silloin ole kyllä kukaan mainitsemasi fanipoika edes voinut maksaa.

En tiedä miten sait tästä henkilövihaa, kun juuri aiemmin sanoin, että arvostan Vatasta pl. tämä viimeisin juttu. Luuletko, että nämä fanipojat maksaisivat Elixian jäsenmaksuja sulun aikana? Se on se ero. PTVgymit ovat henkilöityneet Vataseen, jotenkin tietenkin ihan eri asia on maksaa tukeakseen jotain henkilöä, kuin antaa rahaa kasvottomalle korporaatiolle. Sinänsä ymmärrän tämän ja tämä on juuri sitä sitoutumista. Eikä siinä ole mitään väärää, hyvä juttu yrittäjän kannalta!
 
Mitäs sillä on väliä kuka ne teki? Uli uli uli uli..
Ei sillä väliä, mutta kysyin Vataselta, koska tekstissään kirjoitti miten pitää tehdä jos kokee vääryyttä ja nostaa meteliä niin vaikutusta tms. Tuo suuntaa antavasti.
Se vain että ei ollut itse tekemässä valitusta hallinto-oikeuteen kuten kuuluu vaan somessa omiaan. Tekstistä jää helposti kuva, että olisi hänen ansiota tuo.
 
Voi olla, sen jälkeen kun joku muu oli tehnyt ja siitä oli uutisoitu.
Eli en lähde tarkastamaan turhan takia. Lehti toimittaja oli jo asian yytsinyt
 
Back
Ylös Bottom