BB PRO John Meadows

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Munakas
  • Aloitettu Aloitettu
Kirjotellaas vähän kokemuksia tuosta reactive pump hypertrophy - reenistä.

Tullut tehtyä tuo sovellettuna, niin että 12 viikkonen ohjelma ajettu 6 viikkoon. Eli kun tuossa tehdään normaalisti aina yhtä ohjelmaa sen kaksi viikkoa, niin itse olen tehny vaan viikon ja siirtynyt seuraavalle ohjelmalle. Vielä tuo vika viikko olisi jäljellä, ja viisi viikkoa takana.

Aloitin niin, että ensimmäistä 1.1 ohjelmaa tein kaksi viikkoa ja eka viikko oli ihan tunnustelua ja totuttelua, koska olin ollu myös kipeenä. Suosittelenkin tekemään noin, että ekaa ohjelmaa vedetään rauhassa kaksi kertaa, niin oppii jutun juonen ja lukemaan tota treeni ohjelmaa, joka sinällään jo on hieman erikoinen ja tarkka, mutta siksi juuri hyvä. Tärkeää on lukea nuo suoritustekniikan ohjeet joka liikkeessä, ne juuri tekee tuohon sen oman twistin.

Selkä reenit oli ainoastaan minusta hieman kevyitä ja teenkin jo heti vikat kolme viikkoa niihin vähän enemmän latsi työtä ja jätän alaselän jutut pois. Mutta tää on vaan oma mielipide ja en tiedä mihin perustuen meadows on tuon selkäpäivän laatinut. Mulla ottaa kyllä tuo raskas rintapäivä taas tosi paljon myös latseihin ja trapseihin, että toisaalta en ainakaan alussa halunnut sitä muuttaa. Rinta olka tulee tässä ohjelmassa kahdesti kierrossa ja se on tosi hyvin jaksotettu. Kädet tulee suoraan vain kerran ja treeni on kohtuu nopea, mutta pitmällä kiinni lepoajoista saa kyllä todella hyvän pumpin joka kerta. Tätä ajatusta tulen ehdottomasti jatkamaan omissa käsitreeneissä!

Ohjelmassa käytetään paljon vastuskumeja ja ketjuja jonkin verran. Olen hankkinut itselle vain kaksi punaista perus kumilankaa ja niillä vetänyt kaikki kumilanka liikkeet. Taas kerran todella hyviä ideoita, jotka paperilla näytti ihan pelleilyltä, mutta käytännössä esim. Liike nimeltä over and back with band vipareitten päälle, on ihan tuskaa enkä ole saanut 20 toistoa täyteen vaikka olisi merkittynä. Tulen joitain näitäkin käyttämöön myös jatkossa. Ja muuten tuossa haetaan muuttuvaa vastusta ja htmu aktivaatiota eri liikkeissä käyttämällä välillä ketjuja, kumeja jne...
Raskaat punnerrukset tehdään aina esiväsytetysti ja painot on näin pienempiä, mutta vaikka esim penkissä ei mitään paino progressiota ole, niin luulen että myös voima tasot ovat eri tekniikoiden ansiosta kasvaneet hieman.

Noh tässä vähän turinaa, koska suosittelen kokeilemaan ja ihmettelen miksi tämä ei itsellekkään ole enne vastaan tullut. Ehkä tuo on hieman vaikean näköinen setti paperilla niin moni jättää suosiolla sen tekemättä ja edes tutustumatta siihen. Olen huomannu, että utti ja mike on käyttäny noita liikkeitä treeneissään myös. Ja heilläkään ei vissiin treenit paperilla ihan aina niin yksinkertasilta näytä, että ehkä sitä joskus täytyy miettiä vähän syvällisemminkin eri kikkoja ja niitä tämä ohjelma tarjoaa!

Vastaan kysymyksiin jos joku tuon toteutukseen vinkkiä kaipailee. o_O

Ps. Ohjelmahan löytyi täältä https://www.t-nation.com/workouts/reactive-pump-hypertrophy

Älä välitä mainosmateriaalista ja sponssi teksteistä, niitä on aika paljon:hyper:
 
Revolutionary System for Building Muscle - Part 1

In this first segment of a two-part feature we explore the groundbreaking philosophy of 212 competitor John Meadows, who has carved a unique niche as a bodybuilding coach.

620x230x16meadows-muscle.jpg.pagespeed.ic.YInFDl2VPq.webp
 
Back
Ylös Bottom