Jatkuva näläntunne

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sportif
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
15.8.2011
Viestejä
212
Ei, nyt ei puhuta mistään jokabulkkaajan unelmatilasta jossa vatsaan voi ahtaa kuinka paljon ruokaa tahansa vaan oikeasti häiritsevästä asiasta.
Elikkä palasin tuossa vajaa kuukausi sitten kuukauden matkalta jolla päivittäinen ruokamäärä ei ollut mitenkään häävi. Täälä suomessa on ruvennut sitten vaivaaman semmoinen asia kuin loputon nälkä. Aina kun on saanut ruokailtua itsensä muka täyteen ja lähtee pöydästä niin 5-10 minuutin kuluttua iskee, ei nyt valtava, mutta semivahvuinen näläntunne. Tuossa äskönkin vedin vaa'an mittaamana puoli kiloa kanapastaa+raejuustot ja maidot päälle+sitä ennen palkkari. Nyt ruokailusta on sen 10 minuuttia ja taas on nälkä, nälkä johon mahtuisi ainakin puolikas subway ellei enemmän. Ei tuon kuukauden nälkäkuurin luulisi ainakaan venyttäneen vatsalaukkua vaan päinvastoin. Tästä tulikin mieleeni että voisivatko syynä olla madot ym. sillä maa oli ainakin sen verran eksoottinen. Onko syytä kääntyä lääkärin puoleen ja onko kellään muulla ollut vastaavia tuntemuksia? Ruuan määrästä tämä ei ainakaan johdu sillä nykyiset kalorit ovat suuremmat kuin matkalle lähdettäessä.
 
Itsellä oli täsmälleen sama tilanne vuosi sitten. Seurauksena sitten lihoinkin aika reippaasti. Mitään matoja multa ei löytynyt, mutta eihän ne kaikki näy edes testeissä. Todella yleisiähän ne on ja helposti matkoilta saa kaiken karvaisia loisia. :urjo: Suosittelen lääkärin puoleen kääntymistä, varsinkin jos on yhtään maha sekaisin muuten.

Mulla tilanne sitten normalisoitui itsestään ajan kanssa, mitä nyt vieläkin ruoka maistuu vähän liiankin hyvin, mutta se taitaa olla vaan geeneissä...
 
Voi olla myös jotain henkistä. Ittellä on joskus tollanen olo, kun ympäristö muuttuu kovasti. (muutto omaan kotiin, vierailu vanhempien luona) Tai onko muuten stressiä? Opiskeluja? Tai jos sulla on vaan tylsää? :D Mulla on nälkä, jos on tylsää!
 
lokakuulla hyviä pointteja. AP:lta kysyisin, että onko mitään syömishäiriötaustaa? Kerrot syöväsi enemmän kuin ennen, mutta syötkö kuitenkaan riittävästi? Oletko väsynyt? Itsellä väsymys+ylisuuret miinukset+heikko mieli saa aikaan sen, että se nälkä ei kyllä ihan helposti lähde. Onko ne ruokailut muutoin minkälaiset eli saisiko jotain edes suuntaa-antavaa makrojakaumaa? Mietitkö liikaa ruokaa tai hallitseeko ruoka jollain tapaa elämääsi?
 
Ei, nyt ei puhuta mistään jokabulkkaajan unelmatilasta jossa vatsaan voi ahtaa kuinka paljon ruokaa tahansa vaan oikeasti häiritsevästä asiasta.
Elikkä palasin tuossa vajaa kuukausi sitten kuukauden matkalta jolla päivittäinen ruokamäärä ei ollut mitenkään häävi. Täälä suomessa on ruvennut sitten vaivaaman semmoinen asia kuin loputon nälkä. Aina kun on saanut ruokailtua itsensä muka täyteen ja lähtee pöydästä niin 5-10 minuutin kuluttua iskee, ei nyt valtava, mutta semivahvuinen näläntunne. Tuossa äskönkin vedin vaa'an mittaamana puoli kiloa kanapastaa+raejuustot ja maidot päälle+sitä ennen palkkari. Nyt ruokailusta on sen 10 minuuttia ja taas on nälkä, nälkä johon mahtuisi ainakin puolikas subway ellei enemmän. Ei tuon kuukauden nälkäkuurin luulisi ainakaan venyttäneen vatsalaukkua vaan päinvastoin. Tästä tulikin mieleeni että voisivatko syynä olla madot ym. sillä maa oli ainakin sen verran eksoottinen. Onko syytä kääntyä lääkärin puoleen ja onko kellään muulla ollut vastaavia tuntemuksia? Ruuan määrästä tämä ei ainakaan johdu sillä nykyiset kalorit ovat suuremmat kuin matkalle lähdettäessä.

Jos sun ruokamäärä on ollut pitkään rajoitettu, niinkuin itse kerrot, saattaa toi nälän tunne johtua pelkästään muuttuneista olosuhteista. Ainakin itselläni ruokavalion muuttuminen totutusta, erityisesti hh määrän nousu, aiheuttaa tollasta ihan joka kerta. Mulla oli muutama kuukausi sitten tilanne, että mun ruokavalio muuttui melko radikaalisti. Hiilihydraatin määrä nousi n. 30-40 % ja rasvan määrä laski n. 50 % siitä mihin olin tottunut. Tämä aiheutti juuri kuvaamasi kaltaisia oireita. Tai no, oikeastaan koko ajan oli nälkä, hyvä oli vaan hetken aikaa silloin kun oli syönyt tosi ison aterian, mutta sitten 5-10 minuutin kuluttua syömisestä iski taas aivan jäätävä nälkä. Syödä olisi voinut vaikka kuinka paljon. Tää ongelma kesti noin 8 viikkoa ennenkuin nälänhallinta oli palautunut normaaliksi.
 
Minulla on kausittain samanlaista ongelmaa, joka johtuu verensokerien nopeasta laskusta aina ruokailun jälkeen. Matalalle pyrkivät sokerit luovat järjettömän näläntunteen, vaikka vatsa olisi täynnä. Se, miksi sokerit sitten pyrkivät alas, on toinen asia. Tuon pystyy testaamaan syömällä siihen suurimpaan nälkään jotain pientä, mutta todella kuitupitoista. Kun se nälkä iskee, niin vaikka ruisleipää pieni pala, ja katso meneekö suurin nälkä ohi. Myös esim. runsaskuituiset "välipalakeksit" voivat toimia testituotteena. Jos nälkä menee pois, kyse on verensokereista. Jos tila vain pahenee, tämän viestin sisältö voidaan kuitata turhaksi.

Ja vaikka tässä nyt puhutaankin verensokereiden sekoilusta, ei se tarkoita että mitään vikaa olisi missään. Esimerkiksi muuttuvat elämäntilanteet ja stressi saattavat rasittaa lisämunuaisia, jotka sitten sekoilevat kortisonin ja adrenaliinin kanssa, mikä vaikuttaa insun tuotantoon, jne.
 
lokakuulla hyviä pointteja. AP:lta kysyisin, että onko mitään syömishäiriötaustaa? Kerrot syöväsi enemmän kuin ennen, mutta syötkö kuitenkaan riittävästi? Oletko väsynyt? Itsellä väsymys+ylisuuret miinukset+heikko mieli saa aikaan sen, että se nälkä ei kyllä ihan helposti lähde. Onko ne ruokailut muutoin minkälaiset eli saisiko jotain edes suuntaa-antavaa makrojakaumaa? Mietitkö liikaa ruokaa tai hallitseeko ruoka jollain tapaa elämääsi?

Ei ole syömishäiriötaustoja. Bulkilla tässä ollaan ja paino nousee kiitettävästi. Makroprosenteista on paha heittää koska ne vaihtelevat niin suuresti mutta perus päivänä tulee syötyä jotakuinkin näin P200 tai vähän alle, R100 tai alle ja H350-450, yhteensä about 3200kcal/d.
Noh, lääkärissä kuitenkin kävin tänään ja kakkanäytteethän sieltä tuli :hyvä: saa nähdä mitä niistä löytyy. Toisaalta hankihyttysen viesti ole aikalailla omaa tilaani kuvaava joten saattaa olla että menee ohi itsestäänkin.
 
Jos paino nousee niin ei siellä suolessa ainakaan sellasta matoo oo joka sun ruoan söis :D Johtuu tosiaan varmaan tosta hiilarien määrästä, itelläkin sama tunne nyt kun syön isompia määriä hiilareita.
 
Jatketaas tähän ketjuun, sillä se sivuaa otsikkoa, enkä viitsi avata uutta.

Voiko joka toinen päivä tehtävä 1-1,5h kestävä kunnon punttireeni aiheuttaa sen, että nälkä & ruokahalu on jatkuva? Okei, tiedän että lihaksien reenaaminen kasvattaa kulutusta ja sen että lihas kasvaa levossa, mutta silti ihmettelen? Aamulla herätessä on ihan rehellinen NÄLKÄ. Ennen kuntoilun/reenailun aloittamista ei mulle oo oikeestaan ikinä maistunut aamupala (päivällä kylläkin ihan normaalisti), vaan oikeastaan etonut koko ajatus aamupalan syömisestä ja syöminen onkin siirtynyt puoleen päivään. Esim. eilen illalla ennen nukkumaanmenoa söin 250g rahkan ja n.100g leikkeleitä, niin eiköhän aamulla ollut taas kurniva nälkä, joten paistelin kolme kananmunaa, puoli pakettia pekonia ja tomaatin. Päivän mittaan tulee kans syötyä parin kolmen tunnin välein, ihan vaan siksi kun on näläkä ja tuntuu oikein miten kroppa huutaa ravintoa.

Vhh:lla mennään, muttei kuitenkaan ketoosissa tai muutenkaan hysteerisesti.
 
Ei mitenkään erikoista. G6 ja muut ohjelmat jossa kyykätään usein ja paljon on sellaisia että ruoka alkaa maistua huonollekin syöjälle. Onneksi ratkaisu "ongelmaan" on yksinkertainen.
 
Mulla on joka aamu ihan saatanallinen nälkä kun oon dieetillä. Illalla jos on nälkä iltapalan jälkeen, niin kyllä mä rahkaa, raejuustoa tai hedelmää syön sitten lisää. En mä nälkäisenä halua nukkumaan mennä.
 
Minulla on kausittain samanlaista ongelmaa, joka johtuu verensokerien nopeasta laskusta aina ruokailun jälkeen. Matalalle pyrkivät sokerit luovat järjettömän näläntunteen, vaikka vatsa olisi täynnä. Se, miksi sokerit sitten pyrkivät alas, on toinen asia. Tuon pystyy testaamaan syömällä siihen suurimpaan nälkään jotain pientä, mutta todella kuitupitoista. Kun se nälkä iskee, niin vaikka ruisleipää pieni pala, ja katso meneekö suurin nälkä ohi. Myös esim. runsaskuituiset "välipalakeksit" voivat toimia testituotteena. Jos nälkä menee pois, kyse on verensokereista. Jos tila vain pahenee, tämän viestin sisältö voidaan kuitata turhaksi.

Ja vaikka tässä nyt puhutaankin verensokereiden sekoilusta, ei se tarkoita että mitään vikaa olisi missään. Esimerkiksi muuttuvat elämäntilanteet ja stressi saattavat rasittaa lisämunuaisia, jotka sitten sekoilevat kortisonin ja adrenaliinin kanssa, mikä vaikuttaa insun tuotantoon, jne.

Tämä on yksi mahdollinen selitys, jonka voi aiheuttaa esimerkiksi myös sellainen tilanne, kun treeneistä ei palauduta kunnolla ja kroppa on ylirasitustilassa.
 
Tuttu tunne. Vaikken millään älyttömän isoilla miinuksilla mennytkään, olin ilmeisesti dieetannut niin pitkään ja syönyt liian vähän vapaasyöntipäivinä, että elimistö meni "paniikkiin". Ongelma poistui kun yhden lauantai-illan aikana mätin menemään muutaman ison leivän, puolikkaan hunajamelonin, puoli kiloa mansikoita, muistaakseni 300 grammaa brietä, pari suklaapatukkaa ja puolen litran pöntön Ben&Jerry'siä. Ja pari lasillista samppanjaa :P

Jossain määrin oman kropan kuuntelu kannattaa. Mä vedin itteni aika piippuun tiistaina parilla lenkillä (yhteensä reilut 2 h) ja tunnin salitreenillä. Eilen illalla huomasin olevani aika finaalissa ja akut tyhjänä. Vaikkei ollut varsinainen nälkä ja päivän syömiset oli syöty, söin vaivattomana ratkaisuna muutaman ison leivän maksapasteijalla, pähkinöitä ja viikunoita. Sinkkitabletit päälle ja tänään on jo parempi olo.

Enkä mä yleensä tollasta rääkkiä vedä, mutta kun oli saumat niin piti testata, saako näin pieni muidu yli tonnin poltettua päivässä ilman peruskulutusta :)
 
Litra (rasvaista) piimää kerralla, niin ei tule aivan heti nälkä.
Itselläni erittäin tehokas nälänpitäjä tuo piimä.
 
Esim. eilen illalla ennen nukkumaanmenoa söin 250g rahkan ja n.100g leikkeleitä, niin eiköhän aamulla ollut taas kurniva nälkä, joten paistelin kolme kananmunaa, puoli pakettia pekonia ja tomaatin. Päivän mittaan tulee kans syötyä parin kolmen tunnin välein, ihan vaan siksi kun on näläkä ja tuntuu oikein miten kroppa huutaa ravintoa.

Älä ota pahalla mut kyl tää nyt vähän pisti naurattamaan. Syöt puolikkaan rahkan ja jonkun 8h päästä on nälkä? Sit vedät jonkun tomaatin napaan ja päivällä taas nälkä? Kyl toi näläntunne johtuu ihan siitä, että sä et syö.

Jos oot dieetillä ni nälkä kuuluu asiaan. Jos et, niin ala syömään säännöllisesti ja paljon. Tietenki tähän vaikuttaa sun koko yms.
 
Kuulostaapa tutulta. Tuohon jatkuvaan näläntunteeseen taitaapi liittyä aika olennaisesti leptiini joten googlaapa vaikka ja lukase pari faktaa :) Kuten tuossa joku jo sanoikin, ruokamäärän ja hiilareiden lisääntyessä reippaasti tulee tuo näläntunne helpommin (leptiinipitoisuus veressä nousee). Siksihän dieetin lopettelu monella kusee kun ei pystytä kontrolloimaan sitä nälkää. Helpompi on syödä vähän kuin lisätä ruokaa pikkuhiljaa.
 
Älä ota pahalla mut kyl tää nyt vähän pisti naurattamaan. Syöt puolikkaan rahkan ja jonkun 8h päästä on nälkä? Sit vedät jonkun tomaatin napaan ja päivällä taas nälkä? Kyl toi näläntunne johtuu ihan siitä, että sä et syö.

Jos oot dieetillä ni nälkä kuuluu asiaan. Jos et, niin ala syömään säännöllisesti ja paljon. Tietenki tähän vaikuttaa sun koko yms.
En toki ota pahalla, mutta. Ainakin täällä päin suomea rahkapurkki painaa tuon 250g eli söin siis kokonaisen, en puolikkaan. sekä n.100g leikkeileitä. Lisäksi kerroin syöneeni aamupalalla kolme paistettua munaa ja puoli pakettia pekonia sekä tuon mainitsemasi tomaatin. Joten opetellaas lukemaan siellä :)
 
Älä ota pahalla mut kyl tää nyt vähän pisti naurattamaan. Syöt puolikkaan rahkan ja jonkun 8h päästä on nälkä? Sit vedät jonkun tomaatin napaan ja päivällä taas nälkä? Kyl toi näläntunne johtuu ihan siitä, että sä et syö.

Jos oot dieetillä ni nälkä kuuluu asiaan. Jos et, niin ala syömään säännöllisesti ja paljon. Tietenki tähän vaikuttaa sun koko yms.
Haha! :D Mulla vähän samat fiilikset tuli kun lukasin ton. Laskepas paljonko tulee niitä kaloreita päivässä niin en usko, että mitään älyttömiä määriä saat.
 
Lue vielä uudelleen... Testailin kalorilaskurilla ja kulutukseni on lepopäivinä noin 2500 ja punttipäivinä 3300kcal.
Tälleen ja tässä mittakaavassa sitä mennään suunnilleen. Tuossa tavanomainen päivälista. Lihaa/jauhelihaa tulee syötyä pääruokana noin 2-5 päivänä viikosta. Kalaa 1-3 ja kanaa 0-2 krt/vko.

aamupala: 3 paistettua munaa, paketti pekonia, tomaatti / puolikas kurkku

välipala: maitorahka + ruokalusikallinen tai pari mustikoita

pääruoka: jauheliha 300g, reilu satsi rehuja + kastike, desi tummaa makaronia

iltapäivällä: kuohukerma-maitorahka-jälkkäri mustikoilla, mansikoilla, puolukoilla tai omenahillolla 1,5-2dl

iltapala: keitetty kananmuna x2, raejuusto 100g, rehuja

Kokonaiskalorit olivat tässä esimerkissä noin 2550kcal. Makrot: p170g(26%) h43g(7%) r191g(67%)

Kai sitä pitäisi vielä jotain ahtaa? Ei kuitenkaan mahottomasti, sillä mahan kasvu ei ole tähtäimessä, maltillinen lihaskasvu toki. Tälleen paino on pysynyt suunnilleen samoissa jo pidempään. Reenipäivinä sitten hera80 1dl & 4-5dl maitoa. Rasvaa tulee saatua reilusti, mutta ruokavalionihan on vhh. En tiä sitten pitäisikö tuplata noi rahkojen määrät vai kui? Neuvokaa toki viisaammat. Niin ja strategiset: Ikää 38 pituutta 187 ja painoa 93.
 
Arvioit olevas pahimpina päivinä 800kcal pakkasella ja haet "maltillista lihaskasvua"?

En paljoo tiiä onko tässä sun tarkottamassa "vhh" ruokavaliossa joku idea, mutta noi makrot on aika kauheet.

Jos sul on joku syy vetää ittes ketoosiin ja tiiät mitä teet(ei nyt siltä vaikuta) ni unohda mun jutut. Muuten heität puolet rasvoista helvettiin ja alotat noista pekoneista. Sitte sul on jo hyvin tilaa hiilarille, jota lyöt samantien ~200-300g lisää ja alat siitä sitte nostamaan sen mukaan miten paino LIIKKUU - se ei siis pysy paikallaan; joko viet sitä ylös tai alas, ihan oman maun mukaan. Rahkat voit tuplata ni on protskuuki varmasti tarpeeks, oot vähän siellä alarangen puolella.

Tos sun ruokavalios on myös paljon hyvääki, vähän vaan se idea hukassa. Noi jälkkärijutut päivittäin nyt on mitä on mut tuskin sali on sun koko elämä...

P.S. Bodarit ei osta lasten purkkeja oli kyse sitte rahkasta, kanasta tai kaljasta ;)
 
Back
Ylös Bottom