Jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-turnaus Ruotsissa 15-29.6. 2009

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Alec
  • Aloitettu Aloitettu

M-Nutrition EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/KPL
Suurin syy on "kaikki pelaa" asenteessa, on ihan hienoa et naapurin peran poikaki saa pelata futista vaikka onki ihan lahjaton,mut silti pitäs nuorena jo luoda hyvät olosuhteet selkeästi lahjakkaille pelaajille ja panostaa heihin, resurssit on kuitenki Suomessa rajalliset.
 
Suurin syy on "kaikki pelaa" asenteessa, on ihan hienoa et naapurin peran poikaki saa pelata futista vaikka onki ihan lahjaton,mut silti pitäs nuorena jo luoda hyvät olosuhteet selkeästi lahjakkaille pelaajille ja panostaa heihin, resurssit on kuitenki Suomessa rajalliset.

Teoriasi ei päde ainakaan ollenkaan Helsinkiin eikä Espooseen:

Meillä on ainakin HJK:ssa edarijoukkue jo 2000 syntyneillä, taitaa olla myös 2001. Helsingin piirisarjassa lohkot on jaettu tason mukaan, parhaat pelaavat vain parhaiden kanssa. Espoossa on sama juttu. Helsingissä ainakin HJK:ssa, KäPa:ssa, PK-35:ssä ja MPS:ssä ja Espoon puolella EPS:ssä ja Hongassa parhaat treenaavat aina ainoastaan keskenään, mitään naapurin peroja ei ykkösryhmissä ole mukana.

Näitä parhaita ryhmiä valmennetaan aika tarkasti UEFA:n juniorivalmennussuositusten mukaan. Muiden osalta en osaa sanoa mitään harjoitusolosuhteista, mutta HJK:lla ne ovat ainakin huippuluokkaa kaikin puolin, parhaat juniorit treenaavat lähes pelkästään FIM-kentällä (keinonurmi, käytössä vuoden ympäri huippukunnossa), Ruoholahden halli (keinonurmi) ja Talin jalkapallohalli (keinonurmi). HJK:lla on oma kuntosali, hierontatilat ym. Kaikki parhaiden juniorien valmentajat ovat koulutettuja.

Tällä hetkellä näyttää kaikesta tästä huolimatta siltä, että noin 14-15-vuotiaina suomalaiset eivät enää pärjää parhaiden eurooppalaisten samanikäisten kanssa. Luulen, että suurin syy tähän on kertakaikkinen jalkapallokulttuurin puuttuminen. Kaikki Pelaa -järjestelmä ei ole tässä syyllinen.
 
Missä on mielestänne syy tähän, että vaikka Suomessa on kohtuullisen kovatasoisia pelaajia, niin ne kovimmat ratkaisijat puuttuvat? Pelaajien heikommassa tekniikassa? Jossain "kulttuuriin" liittyvässä asiassa? Valmennuksessa?


Tuntuu, että Suomessa joukkuepelin arvostus on liian kova. Yksilöitä ei kannusteta tarpeeksi tekemään omia ratkaisuja, vaan syöttöä vierustoverille pidetään parempana ratkaisuna kuin rohkeaa haastoa. Hyvien kärkipelaajien tarvitsee olla itsekkäitä ja röyhkeitä mitkä eivät välttämättä ole tyypillisen suomalaisen ominaisuuksia.Pelätään epäonnistumista mikä näkyy epävarmoina ratkaisuina. Hyvinä esimerkkeinä joukkuueen jäätymiset kentän viimeiselle kolmannekselle. Keinot loppuvat kesken, kun itseluottamus ja rohkeus eivät riitä tekemään viimeistä ratkaisua ja jos tehdään ratkaisu, on se huono veto tai syöttö. Viimeisessä pelissä Kasper Hämäläisen hyvät nousut olivat hyviä esimerkkejä tästä: muutama loistava nousu, mutta viimeinen ratkaiseva liike oli luokaton tai huono. Kyse ei välttämättä aina ole tekniikan tai taidon puutteesta vaan psykologisesta tekijästä.

Häviämisen kulttuuri on varmasti iso tekijä mikä näkyy ikävä kyllä vielä liikaa suomalaisessa urheilussa. Tuntuu, että historian katkerat tappiot ovat jättänee liian suuren kuvan nyky urheiluun ja se näkyy Suomessa mentaalisen romahduksena ratkaisevissa paikoissa. Aina pallo tai kiekko pomppii vastustajalle eikä se ikinä pääty Suomen kannalta positiivisesti. Tämän vuoksi tämä kyseinen futismaajoukkue on raikas tuulahdus ja luo toivoa tulevaan. Itävalta pelin huikea nousu ja selviytyminen lopputurnaukseen oli sellainen teko mikä eroaa monesta aiemmasta suomalaisesta urheilutarinasta.

Lyytikäisellä oli hyviä pointteja studiokeskustelussa. Suomen futis on tulossa ja kehittyy koko ajan, mutta pienin, jopa tuskallisen pienin askelin.

Viimeinen mainitsemisen arvoinen tekijä on mielestäni valmennus. Valmentajan ratkaisut näkyvät kentällä pelaajien muodossa. Jos valmentaja lähtee peliin sillä ajatuksella, että minimoidaan tappio sen sijaan että haetaan viimeiseen asti maalia, on valmennuksella iso peiliinkatsomisen paikka. En voinut käsittää, että Kanervan viimeinen vaihto oli puolustava pelaaja sen sijaan kun olisi viimeiseen asti pitänyt hakea kaventavaa maalia ja mahdollisesti voittoa. Kunnianhimon ja rohkeuden puute valmennuksessa on yksi sellainen tekijä mikä varmasti syö pelaajien motivaatiota ja taistelutahtoa. Valmentajan olisi pitänyt laittaa kentälle lisää hyökkäysvoimaa ja täten viestittää pelaajille, että joukkue hakee viimeiseen asti maalia. Muutenkin olin pettynyt vaihtojen ajoituksiin ja ratkaisuihin koko turnauksen ajalta. Yhden kärjen taktiikka ja siihen uskominen loppuun asti oli myös kyseenalainen juttu. Etenkin kun Suomella ei tosiaan ollut selkeää kymppipaikan pelaajaa.

Hyvä maku turnauksesta kuitenkin jäi, vaikka nälkä kasvoi ajoittaisten hyvien esitysten myötä. Usko tulevaisuuteen on itsellä ainakin vahva ja toivottavasti tämän joukkueen jätkiä nähdään mahdollisimman pian A-maajoukkueessa.
 
Tuntuu, että Suomessa joukkuepelin arvostus on liian kova. Yksilöitä ei kannusteta tarpeeksi tekemään omia ratkaisuja, vaan syöttöä vierustoverille pidetään parempana ratkaisuna kuin rohkeaa haastoa. Hyvien kärkipelaajien tarvitsee olla itsekkäitä ja röyhkeitä mitkä eivät välttämättä ole tyypillisen suomalaisen ominaisuuksia.Pelätään epäonnistumista mikä näkyy epävarmoina ratkaisuina. Hyvinä esimerkkeinä joukkuueen jäätymiset kentän viimeiselle kolmannekselle. Keinot loppuvat kesken, kun itseluottamus ja rohkeus eivät riitä tekemään viimeistä ratkaisua ja jos tehdään ratkaisu, on se huono veto tai syöttö. Viimeisessä pelissä Kasper Hämäläisen hyvät nousut olivat hyviä esimerkkejä tästä: muutama loistava nousu, mutta viimeinen ratkaiseva liike oli luokaton tai huono. Kyse ei välttämättä aina ole tekniikan tai taidon puutteesta vaan psykologisesta tekijästä.

Häviämisen kulttuuri on varmasti iso tekijä mikä näkyy ikävä kyllä vielä liikaa suomalaisessa urheilussa. Tuntuu, että historian katkerat tappiot ovat jättänee liian suuren kuvan nyky urheiluun ja se näkyy Suomessa mentaalisen romahduksena ratkaisevissa paikoissa. Aina pallo tai kiekko pomppii vastustajalle eikä se ikinä pääty Suomen kannalta positiivisesti. Tämän vuoksi tämä kyseinen futismaajoukkue on raikas tuulahdus ja luo toivoa tulevaan. Itävalta pelin huikea nousu ja selviytyminen lopputurnaukseen oli sellainen teko mikä eroaa monesta aiemmasta suomalaisesta urheilutarinasta.

Lyytikäisellä oli hyviä pointteja studiokeskustelussa. Suomen futis on tulossa ja kehittyy koko ajan, mutta pienin, jopa tuskallisen pienin askelin.

Viimeinen mainitsemisen arvoinen tekijä on mielestäni valmennus. Valmentajan ratkaisut näkyvät kentällä pelaajien muodossa. Jos valmentaja lähtee peliin sillä ajatuksella, että minimoidaan tappio sen sijaan että haetaan viimeiseen asti maalia, on valmennuksella iso peiliinkatsomisen paikka. En voinut käsittää, että Kanervan viimeinen vaihto oli puolustava pelaaja sen sijaan kun olisi viimeiseen asti pitänyt hakea kaventavaa maalia ja mahdollisesti voittoa. Kunnianhimon ja rohkeuden puute valmennuksessa on yksi sellainen tekijä mikä varmasti syö pelaajien motivaatiota ja taistelutahtoa. Valmentajan olisi pitänyt laittaa kentälle lisää hyökkäysvoimaa ja täten viestittää pelaajille, että joukkue hakee viimeiseen asti maalia. Muutenkin olin pettynyt vaihtojen ajoituksiin ja ratkaisuihin koko turnauksen ajalta. Yhden kärjen taktiikka ja siihen uskominen loppuun asti oli myös kyseenalainen juttu. Etenkin kun Suomella ei tosiaan ollut selkeää kymppipaikan pelaajaa.

Hyvä maku turnauksesta kuitenkin jäi, vaikka nälkä kasvoi ajoittaisten hyvien esitysten myötä. Usko tulevaisuuteen on itsellä ainakin vahva ja toivottavasti tämän joukkueen jätkiä nähdään mahdollisimman pian A-maajoukkueessa.

Tässä oli kyllä kiteytetty kaikki olennainen, kerrassaan loistava kirjoitus.

Juuri tuo, että yksilöitä ei kannusteta rohkeisiin haastoihin ja arvaamattomiin laukauksiin, syöttöihin ym. suorituksiin viimeisellä neljänneksellä tarkoittaa sitä, ettei Suomeen juurikaan synny potentiaalisia huippupelaajia laitureiksi, hyökkääjiksi tai hyökkääviksi keskikenttäpelaajiksi. Vai onko ihme että nykymaajoukkueessakin parhaimmat pelaajat ovat jo pitkään löytyneet maalivahdin, topparin ja puolustavan kk-pelaajan tontilta?? Moni ylläolevaan liittyvä asia juontaa juurensa valmennuksellisista asioista (olen seurannut junnupelejä sivusta jossa valmentaja huutaa harhauttelevalle kärjelle, että nyt vittuun se kikkailu ja syötä sitä palloa) ja nimenomaan niistä psykologisista tekijöistä, suomalaiseen luonteeseen jotenkin sopivat noi puolustavammat roolit kentällä. Nämä asiat pätevät pitkälti kaikkiin palloilulajeihin Suomen kohdalla, jääkiekossakin olemme tuottaneet kasapäin loistavia maalivahteja vaan onko näköpiirissä seuraavaa Teemu Selännettä latomaan kiekkoja liukuhihnalta verkkoon? Eipä taida olla.
 
herranjuestas mikä finaali ! 4-0 , ja englanti oli aivan hukassa.Pallo oli pari kertaa jopa maaliviivalla mut Saksallaki muutama hukattu paikka. silti 4 maalia!Özil oli ihan huikea tänään.
 
Tässä oli kyllä kiteytetty kaikki olennainen, kerrassaan loistava kirjoitus.

Juuri tuo, että yksilöitä ei kannusteta rohkeisiin haastoihin ja arvaamattomiin laukauksiin, syöttöihin ym. suorituksiin viimeisellä neljänneksellä tarkoittaa sitä, ettei Suomeen juurikaan synny potentiaalisia huippupelaajia laitureiksi, hyökkääjiksi tai hyökkääviksi keskikenttäpelaajiksi. Vai onko ihme että nykymaajoukkueessakin parhaimmat pelaajat ovat jo pitkään löytyneet maalivahdin, topparin ja puolustavan kk-pelaajan tontilta?? Moni ylläolevaan liittyvä asia juontaa juurensa valmennuksellisista asioista (olen seurannut junnupelejä sivusta jossa valmentaja huutaa harhauttelevalle kärjelle, että nyt vittuun se kikkailu ja syötä sitä palloa) ja nimenomaan niistä psykologisista tekijöistä, suomalaiseen luonteeseen jotenkin sopivat noi puolustavammat roolit kentällä. Nämä asiat pätevät pitkälti kaikkiin palloilulajeihin Suomen kohdalla, jääkiekossakin olemme tuottaneet kasapäin loistavia maalivahteja vaan onko näköpiirissä seuraavaa Teemu Selännettä latomaan kiekkoja liukuhihnalta verkkoon? Eipä taida olla.

Näinhän se on. Itsekin olen muutaman vuoden seurannut ja pelannut futista ja lätkää ja kyllä siinä huomaa sen jäätymisen siinä maalin lähellä. Jos lauotaan niin laukaus on silmät kiinni sinne päin. Liikaa syöttelyä siellä lähellä maalia. Häviäimisen kulttuuri vaikuttaa myös paljon, mutta tää nuorten maajoukkue on antanut jo viitteitä paremmasta. Nyt vaan lätkän olympiakulta ja futiksessa maajoukkue arvokisoihin niin eiköhän se häviämisenkulttuurikin siitä kohta katoa. Noh, taitaa olla enemmän haaveilua tuo.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom