Jääkiekon SM-Liiga 2012-2013

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja teude
  • Aloitettu Aloitettu
ei värillä väliä kunhan keltaista ja mustaa löytyy
 
On saipa kyllä kova, siinä joukkueessa on yritystä.. Hifk:n peli on kyllä taas hirveetä katsottavaa. Lauantaina jos tulee vielä ilvekseltä kuokkaan niin morjens!.Kai se on mentävä katsomaan jokatapauksessa
 
Kyllähän oli aivan hirveä matsi tuo Ilves - Pelicans, luulin että katson Mestistä. Jokerit on edelleen aivan hukassa ja nyt meni sitten Henritiukselta akillesjänne poikki. Vittu ihan kun ei olisi jo tarpeeksi loukkaantumisia...Ja miksi se Manelius pelaa?! Puu-ukko toimisi paremmin kentällä. Mutta onhan tässäkin päivässä se kultareunus! Kotikylän omat pojat pisti Nordiksella haisemaan oikein kunnolla, hyvä SaiPa! Torstaina sitten hallille katsomaan, kun Blues kaatuu!
 
Kyllä on todella sekaisin tällä hetkellä Pelicansin peli mutta luotto Suikkaseen on edelleen kova. Eniten pelottaa maalivahti peli eikä puolustuskaan kestä yhtään poissaoloa.

Mutta ymmärtäähän tuon kun puoli joukkuetta vaihtuu niin aikansa se vie ennenkuin lähtee luistamaan.

Kolme kertaa annettu vastustajan tulla kahden maalin tappioasemasta johtoon tai tasoihin. Viime kaudella näin ei tainnut käydä kertaakaan.
 
Miten noiden nuorempien junnujen tilanne pitäskö heidän olla jo siellä Ahl-leireillä vai voiko jonkinlaisen johto päätöksen tehdä siitä että Teemu Hartikainen on bongattu Kuopiossa? Tai ainakin kaksoisolento...
 
OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Saipalla on sen tason joukkue, että saa ylisuorittaa, että pääsee edes säälipleijareihin :D
Vielä on 57 ottelua.
Kärpätkin pääsi kuorestaan. Hieno kuus-nolla voitto. Tästä se lähtee, kun Demerskin ilmeisesti pelaa lauantaina.
 
Jahas, Ilari Filppulasta paranneltu versio jokaisella osa-alueella, pikkuveli Valtteri :) Aivan vitun liian hyvä pelaaja liigaan, toivottavasti on vain syksyllä mukana...ihan hyvä piristysruiske liigalle saada V.Filppula kehiin. Mutta siis toivottavasti ei pelaa montaa peliä Jokereissa :D
 
Älä nyt oo tollanen;). Parempi vaan kaikille kun pelais koko kauden, ja sama Selänteelle. Katsojamäärät nousee koko liigassa ja samalla liigan taso. Ja onhan se vastustajallekkin mukavampi voittaa joukkue josta noita tähtiä löytyy. Ainakin itteä lämmittänyt eniten matsit jossa tulee kova nippu vastaan kun jotkut Töppöset ja Möttöset ykköskentästä. IMO toivon että teille tulis naapuriin Petrell ja Tuomo loppukaudeksi. Niin reilu en sentään ole että toivosin sinne osaavaa veskaria:D.

Jahka se lakko nyt tulee koko kaudeksi sinne nahilaan niin toivon sydämestä että liigaan tulis lähinnä noita kasvattajaseurojen suomalaisstarboja. Huonolla asenteella pelaavat ulkomaalaistähdet ei palvele kenenkään etua. Toki Filppula vois napata Kronwallin mukaan.
 
Tuo on totta, että ulkomaalaispelaajat eivät välttämättä ole vahvistuksia. Kotimaiset pelaajat kasvattajaseurassa, esim M.Koivu tepsissä olisi kovin mahdollinen vahvistus ja pelaaja joukkueeseen. Kuten nyt J.Jokinen Kärpissä, niin on varmastikin todellinen vahvistus. Mutta pelaavatko he kuinka pitkään täällä? J.Jokinenkin kahdeksan ottelun sopimus...

Lennart Petrell on tänään tehnyt sopimuksen IFK:hon. Ei tosin tiedotettu sopimuksen pituutta. T.Ruutu mahtaa olla jollakin tapaa rikki, kuten lähes aina, joten eiköhän käytä tauon itsensä kuntoutukseen.
 
Jussi Jokinen teki verotussyistä sopimuksen vain noiden matsien ajaksi jonka jälkeen mitä ilmeisimmin poistuu maasta jottei tule Suomen verotus käytäntöön. Työsulun pitkittyessä/NHL kauden peruuntuessa Jokisellakin on mahdollisuus tulla takaisin tammikuussa kun kuluva verovuosi on ohi. Tuon takia esim Demers pystyy pelaamaan pidempään Oulussa tänä vuonna kun ei ole Suomessa paljoa oleskellut ennen tätä visiittiä, toisin kuin Jokinen joka ollu melkein koko kesän täällä.
 
Tuo on totta, että ulkomaalaispelaajat eivät välttämättä ole vahvistuksia. Kotimaiset pelaajat kasvattajaseurassa, esim M.Koivu tepsissä olisi kovin mahdollinen vahvistus ja pelaaja joukkueeseen. Kuten nyt J.Jokinen Kärpissä, niin on varmastikin todellinen vahvistus. Mutta pelaavatko he kuinka pitkään täällä? J.Jokinenkin kahdeksan ottelun sopimus...

Lennart Petrell on tänään tehnyt sopimuksen IFK:hon. Ei tosin tiedotettu sopimuksen pituutta. T.Ruutu mahtaa olla jollakin tapaa rikki, kuten lähes aina, joten eiköhän käytä tauon itsensä kuntoutukseen.

Eiköhän suurin osa pelaajista odota ensin mihin suuntaan toi lakko menee. Jokereilla on vaan toi loukkaantumistilanne niin älytön että Valtterilla ois vähän kiire. Voihan se olla että menee samaan tyyliin muutaman ottelun sopparilla ja sitten mahdollisesti tammikuussa takas.
 
http://www.iltalehti.fi/nhl/2012091716084298_nh.shtml
Mikäli summiin on uskominen, niin eihän nuo vakuutusmaksut ole niin hirveitä summia. Jos vaikka rinne tulis kevääksi kärppiin niin 100k vakuutuksiin? Vielä kun rahaäijille palkka on varmasti vain muodollisuus, niin minun matikkapäällä ei summasta tulisi tähtitieteellinen.

Mä taas oon käsittänyt että noitten huipun veljesten monivuotiset jättidiilit nostaa noi vakuudet huomattavasti kalliimmiksi. Rinteellä tais joku suht iso soppari olla että tulis ilmeisesti hieman kalliimmaksi. Sen sijaan Filppulalla ja Selänteellä on vuos diiliä jäljellä niin lähtis halvemmalla. Mitään tarkkoja summia en oo noista mistään lukenut, mutta jotain läpyskää oli Scott Hartnelista ja sillon puhuttiin jostain miljoonavakuuksista.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom