Et sä voi tosissaan verrata tätä yhteisöllisyyttä NHL:än seuraamisen ja Suomen maajoukkueen välillä, vaikka välimatka olisikin sama. Uskon, että tiedät, mitä hain takaa.
Yhteisöllisyys? En ole kommentoinut sanallakaan yhteisöllisyyttä. "Hengessä" olosta oli kyse. Ensimmäinen väittämäsi antoi ymmärtää, ettei tuhansien kilsojen päässä tapahtuvaan urheiluun voi päästä samalla tapaa messiin (olla hengessä), kuin lähempänä tapahtuvassa urheilussa. Se väite oli pöyristyttävä, koska onhan Suomessa paljon innokkaita F1-faneja. Itsekin olen melko innokas ja meillä kotona aikanaan 90-luvun alussa seurattiin aivan uskomattomalla hengellä ja fiiliksellä ko. lajia. En tajua, mitä se välimatka tekee.
Jos puhut yhteisöllisyydestä, niin sehän on totta, että nuo kisat luovat suunnatonta me-henkeä erilaisten suomalaisten jääkiekkofanien ympärille ja sitä en ole missään vaiheessa mitenkään kiistänyt. Etenkin nimimerkki Sft on vaan puinut ja ihmetellyt kyseisen ilmiön voimakkuutta ja sitä intoa, joka noiden kisojen ympärille rakentuu.
Monilla on todella reppana käsitys siitä, miten "jenkkilajeja" seurataan yöllä yksin joltain pieneltä läppärin näytöltä. Osin tämä varmaan pitääkin paikkansa; jotkut varmaan niin tekeekin. Suomessa esim. NFL-pelejä katsotaan isolla porukalla isolta skriiniltä nykypäivänä kaveriporukoissa, joillaisissa itsekin pyörin entisenä jenkkifutarina. Siinä on oikeasti kyllä vahvaa henkeä ja yhteisöllisyyttä myöskin, vaikkakin kyse ei ole sellaisesta massailmiöstä, mitä lätkän MM-kisat luovat. Sitä "messissä" oloa saadaan netin ja näiden erilaisten kanavien avulla kyllä ylläpidettyä Suomessa. Mainitsemani 24/7-kanavatkin on olemassa. Ainakin NFL:lle ja NBA:lle, varmaan monelle muullekin liigalle on olemassa arkistointipalvelu, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse yhtään yöuniaan menettää. Palaat kotiin töistä ja alat katsoa haluamaasi aikaan. Okei, joku voisi ehkä spoilata lopputuloksen, mutta Suomessa etenkin NFL:n ja MLB:n suhteen todella harvinaista.
Jos elettäisiin jotain 70-lukua, niin nimimerkki Jätti olisi kyllä osunut 100% oikeaan. Aikaisemmin suomalaiset ovat oikeasti eläneet väkisinkin aika pimennossa monista "ison maailman" urheilutapahtumista, koska resurssit ja mahdollisuudet ovat olleet huonommat. Jo pitkään on kuitenkin myyty kanavapaketteja ja viimeisen kymmenen vuoden aikana netin käyttö (striimit, maksulliset kanavat netin kautta) on tuonut lisää mahdollisuuksia entisestään.
Offtopiciksi mennyt keskustelut pahemman kerran. Pahoittelen mahdollista mielipahaa, jota tuntuu olevan jo liikenteessä.