IsoDino
VIP
- Liittynyt
- 5.11.2003
- Viestejä
- 3 881
En nyt ole suunnitellut mitään loppupuhetta, vaan kirjoitan tässä mietteitäni "urani" lopettamisesta. Urani on lainausmerkeissä siksi, koska urani oli tietyllätavalla pitkä, mutta kisailut jäi kuitenkin vähäsiksi.
Kehonrakennus kilpailutasolla ja sillä tasolla treenaaminen antoi minulle paljon, mutta se vei myös paljon. Tämä on ollut minulle sellainen elämäni asia, minkä takia olen ylipäätään elänyt. Hurjia tavoitteita ja haaveita oli, osan tavoitin, mutta osa jäi tekemättä. Olin vuosia jo treenannut sillä asenteella, että jonain päivänä voisin edustaa PM-tai EM-tasolla, edes kerran, vaikka sitten huonolla menestyksellä, kunhan vain pääsisin kilpailemaan isojen miesten kanssa. No, homma jäi SM-tasolle ja sielläkin noviisitasolle. Saavutuksena Suomen mestaruus vuonna 2002.
Hiukan historiaa...
Treenaamiset aloitin joskus 17vee ja toden teolla joskus 18vee. Kilpailin 19vee nuorten SM-kisoissa mm. Vilposta ja Savolaista vastaan. Vaikka kuntoni oli viimme vuosien nuorten tasoa varmaan korkeampi, niin silti tuossa porukassa tuli äitiä ikävä. Nämä hirmut painoivat 10-15 kiloa enemmän varmaan samoilla rasvoilla. Itse painoin tuolloin muistaakseni 87 kiloa ja viimmeinen rasvapihtimittaus näytti kahta viikkoa ennen kisaa 4,7. Eli tuolloin olin kireä, mutta ehkä hiukan pieni, ainakin noihin "mörköihin" nähden. Tuolloin kilpailijoitakin nuorten pelkässä raskaassakin sarjassa oli 13!!!! Oli ne aikoja!!
Ikävää, että nykypäivänä junioritaso on melko surkeassa kunnossa, vaikka on sieltä joku yksilökin erottunut, kuten se yksi jonka nimeä en muista viimme syksyltä.
Aloitin treenaamisen siis vuonna -90 ja kilpailin ekan kerran vuonna -93. Kisadietillä olin muistaakseni vuonna -95kin, mutta umpisuoli tulehtui kesken dietin ja homma jäi siihen. Vuonna -96 lopetin treenaamisen kokonaan n. 4,5 vuodeksi!!! Siis kokonaiset neljä ja puolivuotta!! Silloinen avovaimo antoi minulle kenkää vuonna 2000 ja jäin aika tyhjän päälle ja mietin, että mitäs nyt? Kipinää oli palata treeni kuvioihin ja homman aloitinkin uudestaan kesällä 2000. Laitoin heti tavoitteeksi noviisien mestaruuden 2002. Pidin sitä täysin mahdollisena, koska tiesin, että minulla oli paljon raivoa ja näyttämisen halua. Ensimmäiset 8kk kävin töissä, söin, treenasin ja nukuin. En mitään muuta. En tavannut edes ystäviä, enkä kavereita koko 8 kk aikana kuin muutaman kerran. Minä halusin vain treenata.
Vuoden 2001 alussa tapasin nykyisen avovaimoni ja lapseni äidin. Hänelle ilmoitin heti, että seurustelun ehtona on, että minä elän unelmaani ja jos se ei hänelle sovi, niin sitten moro!! Olin aika ehdoton tuon tavoitteeni suhteen, vaikka välillä uskokin meinasi mennä, varsinkin kisadietin aikana. Kisadietin aloitin melko kovasta painosta eli 128 kiloa. Ylimääräistä oli, mutta rasva% kuitenkin pysyi n. 13,5%:ssa. Tiesin, että paljon on tiputettavaa. Arvelin, että n. 100 kiloa olisi kilpailipaino. Karsinnoissa tuo oli sitten melkein 102kiloa, mutta olin aivan liian löysä ja tulos jäi köyhänlaiseksi. Se vitutus oli sanoinkuvailematon. Olin todella pettynyt itseeni. Tein kaksi vuotta hulluna töitä ja tulos oli paska. Ystäväni (mm-tasolla kilpaillut) ja neuvonantajani sanoi minulle suorat sanat kisan jälkeen ja mitä nyt pitäisi tehdä. Minulla oli tasan 2 vkoa tehdä itsestäni kilpailukykyinen. Seuraavan 10 päivän aikana tein 25 treeniä!!! Ja vaaka näytti SM-kisoissa 97 kiloa. Olin siis tiputtanut kahdessa vkossa vielä n. 5 kiloa, kuitenkaan menettämättä lihaksiani. SM-kisassa sitten meni niinkuin piti ja toisaalta tarkoitus oli silloin vasta menestyäkin, mutta silti vitutti suunnattomasti, kun karsinnoissa nousin lavalle keskenkuntoisena. SM-kisoissa en ehkä ollut kokonaisuudessa kirein, en ainakaan alakehosta. Mutta lihasmassalla jyräsin sitten kaikki 10-0. Eli joskus voi hiukan löysempänäkin pärjätä, kunhan lihaa on selkeästi enemmän kuin muilla.
Miksi sitten olen päätynyt urani lopettamiseen?? Aluksi tuli yksi syy ja sen perässä toinen ja sitten kolmas jne. jne. Yksi syy on järki, se tuli vihdoinkin päähän. Terveys, kun sitä vielä vähän on jäljellä. Raha, kaikki meni ja nyt ei yhtään. Olen tehnyt suuria investointeja viimmeisen vuoden aikana ja olen ylpeä siitä, että vihdoin tajusin laittaa rahaa muuhunkin kuin pelkästään ulkoiseen kuoreeni. Suurin syy on kuitenkin se, että haluan nähdä lapseni varttumisen ja haluan antaa hänelle aikaani niiiiiiin paljon kuin vain mahdollista. Tämä tyttäreni on kuitenkin suurin saavutukseni ja minun silmäteräni, kaikki mitä tarvitsen avovaimoni ohella.
Haaveeni on siis ollut jo pitkään elää ns. normaalia elämää eli että voin tehdä ihan koska vaan ja mitä vaan. Että harjoittelu ei rajoita elämääni.
Ikinään en varmaan lopeta salitreenaamista, mutta nyt kuitenkin elän muullekkin. Työ vie oman aikansa ja se täytyy hoitaa huolella, jotta työt säilyy ja lapselle on varaa ostaa ruokaa. Haluan myös harrastaa muutakin kuin salilla käyntiä, jota siis olen tehnyt 99% kaikista harrastuksista. En nyt viitsi mainita muita harrastuksiani, ettette ala nauramaan.
Tulen jatkamaan tavalla tai toisella lajin parissa, mutta tosimielellä minua ei enään nähdä. Ikinään ei voi sanoa, että ei ikinään, mutta näin nyt. Tiedä, vaikka 4,5 vuoden päästä teen taas comebacin
Pakkotoisto on antanut minulle paljon vuosien varrella. Kaveri ehkä joskus vuonna -99 kysyi minulta oletko lukenut pakkotoistoa (vai oliko tämä silloin vielä roinaforum, en muista enään) ja en ollut. Aloin silloin tällöin lueskelemaan palstaa ja vuoden 2002 kisojen jälkeen sain Mikeltä kutsun VIPiksi ja siitä asti olen palstaa lukenut lähes päivittäin. Olen lukenut ja oppinut täältä paljon lisää asioita vuosien varrella. Tähän tietoon, mitä pakkikselta lukee, täytyy tietenkin suhtautua varauksella, mutta täällä on ainakin 10-20 todella alan asiantuntijaa, joiden juttuja olen mielenkiinnolla vuosia seurannut. En nyt kuitenkaan tule pakkotoistoa jättämään millään muotoa, koska onhan tämä jo muutenkin Suomen ja maailman paras foorumi, mitä minä sitten enään netillä tekisin??? Itse tulee todella paljon luettua kaikkea muutakin kuin lajiin liittyvää, jopa enemmän. Kiitokset vaan Mikelle, kun on pystynyt tälläisen palstan luomaan ja erityisesti, että tämä on kasvanut näihin mittasuhteisiin. Ilman Mikeä olisin kyllä istunut netin äärellä viimme vuosina muutaman tuhatta tuntia vähemmän. :D
Tulen siis seuraamaan ja kannustamaan palstalta tulevia uusia kilpailijoita. Täällä on muutamia todella potentiaalisia kilpailijoita, joista tulemme kuulemaan vielä paljon.
Eli tässä oli minun urani. Nyt annan tietä uusille tulokkaille. Ja lajin pariin tulen jäämään hyvinkin aktiiviseksi, mutta siitä ei enempää.
Rankka paikka jättää laji, mutta aikansa kutakin.
IsoDino
Ps. Tämä on kirjoitettu täydessä sielun ja ruumiin voimissa ja kaiken lisäksi selvinpäin. :D
Kehonrakennus kilpailutasolla ja sillä tasolla treenaaminen antoi minulle paljon, mutta se vei myös paljon. Tämä on ollut minulle sellainen elämäni asia, minkä takia olen ylipäätään elänyt. Hurjia tavoitteita ja haaveita oli, osan tavoitin, mutta osa jäi tekemättä. Olin vuosia jo treenannut sillä asenteella, että jonain päivänä voisin edustaa PM-tai EM-tasolla, edes kerran, vaikka sitten huonolla menestyksellä, kunhan vain pääsisin kilpailemaan isojen miesten kanssa. No, homma jäi SM-tasolle ja sielläkin noviisitasolle. Saavutuksena Suomen mestaruus vuonna 2002.
Hiukan historiaa...
Treenaamiset aloitin joskus 17vee ja toden teolla joskus 18vee. Kilpailin 19vee nuorten SM-kisoissa mm. Vilposta ja Savolaista vastaan. Vaikka kuntoni oli viimme vuosien nuorten tasoa varmaan korkeampi, niin silti tuossa porukassa tuli äitiä ikävä. Nämä hirmut painoivat 10-15 kiloa enemmän varmaan samoilla rasvoilla. Itse painoin tuolloin muistaakseni 87 kiloa ja viimmeinen rasvapihtimittaus näytti kahta viikkoa ennen kisaa 4,7. Eli tuolloin olin kireä, mutta ehkä hiukan pieni, ainakin noihin "mörköihin" nähden. Tuolloin kilpailijoitakin nuorten pelkässä raskaassakin sarjassa oli 13!!!! Oli ne aikoja!!
Ikävää, että nykypäivänä junioritaso on melko surkeassa kunnossa, vaikka on sieltä joku yksilökin erottunut, kuten se yksi jonka nimeä en muista viimme syksyltä.
Aloitin treenaamisen siis vuonna -90 ja kilpailin ekan kerran vuonna -93. Kisadietillä olin muistaakseni vuonna -95kin, mutta umpisuoli tulehtui kesken dietin ja homma jäi siihen. Vuonna -96 lopetin treenaamisen kokonaan n. 4,5 vuodeksi!!! Siis kokonaiset neljä ja puolivuotta!! Silloinen avovaimo antoi minulle kenkää vuonna 2000 ja jäin aika tyhjän päälle ja mietin, että mitäs nyt? Kipinää oli palata treeni kuvioihin ja homman aloitinkin uudestaan kesällä 2000. Laitoin heti tavoitteeksi noviisien mestaruuden 2002. Pidin sitä täysin mahdollisena, koska tiesin, että minulla oli paljon raivoa ja näyttämisen halua. Ensimmäiset 8kk kävin töissä, söin, treenasin ja nukuin. En mitään muuta. En tavannut edes ystäviä, enkä kavereita koko 8 kk aikana kuin muutaman kerran. Minä halusin vain treenata.
Vuoden 2001 alussa tapasin nykyisen avovaimoni ja lapseni äidin. Hänelle ilmoitin heti, että seurustelun ehtona on, että minä elän unelmaani ja jos se ei hänelle sovi, niin sitten moro!! Olin aika ehdoton tuon tavoitteeni suhteen, vaikka välillä uskokin meinasi mennä, varsinkin kisadietin aikana. Kisadietin aloitin melko kovasta painosta eli 128 kiloa. Ylimääräistä oli, mutta rasva% kuitenkin pysyi n. 13,5%:ssa. Tiesin, että paljon on tiputettavaa. Arvelin, että n. 100 kiloa olisi kilpailipaino. Karsinnoissa tuo oli sitten melkein 102kiloa, mutta olin aivan liian löysä ja tulos jäi köyhänlaiseksi. Se vitutus oli sanoinkuvailematon. Olin todella pettynyt itseeni. Tein kaksi vuotta hulluna töitä ja tulos oli paska. Ystäväni (mm-tasolla kilpaillut) ja neuvonantajani sanoi minulle suorat sanat kisan jälkeen ja mitä nyt pitäisi tehdä. Minulla oli tasan 2 vkoa tehdä itsestäni kilpailukykyinen. Seuraavan 10 päivän aikana tein 25 treeniä!!! Ja vaaka näytti SM-kisoissa 97 kiloa. Olin siis tiputtanut kahdessa vkossa vielä n. 5 kiloa, kuitenkaan menettämättä lihaksiani. SM-kisassa sitten meni niinkuin piti ja toisaalta tarkoitus oli silloin vasta menestyäkin, mutta silti vitutti suunnattomasti, kun karsinnoissa nousin lavalle keskenkuntoisena. SM-kisoissa en ehkä ollut kokonaisuudessa kirein, en ainakaan alakehosta. Mutta lihasmassalla jyräsin sitten kaikki 10-0. Eli joskus voi hiukan löysempänäkin pärjätä, kunhan lihaa on selkeästi enemmän kuin muilla.
Miksi sitten olen päätynyt urani lopettamiseen?? Aluksi tuli yksi syy ja sen perässä toinen ja sitten kolmas jne. jne. Yksi syy on järki, se tuli vihdoinkin päähän. Terveys, kun sitä vielä vähän on jäljellä. Raha, kaikki meni ja nyt ei yhtään. Olen tehnyt suuria investointeja viimmeisen vuoden aikana ja olen ylpeä siitä, että vihdoin tajusin laittaa rahaa muuhunkin kuin pelkästään ulkoiseen kuoreeni. Suurin syy on kuitenkin se, että haluan nähdä lapseni varttumisen ja haluan antaa hänelle aikaani niiiiiiin paljon kuin vain mahdollista. Tämä tyttäreni on kuitenkin suurin saavutukseni ja minun silmäteräni, kaikki mitä tarvitsen avovaimoni ohella.
Haaveeni on siis ollut jo pitkään elää ns. normaalia elämää eli että voin tehdä ihan koska vaan ja mitä vaan. Että harjoittelu ei rajoita elämääni.
Ikinään en varmaan lopeta salitreenaamista, mutta nyt kuitenkin elän muullekkin. Työ vie oman aikansa ja se täytyy hoitaa huolella, jotta työt säilyy ja lapselle on varaa ostaa ruokaa. Haluan myös harrastaa muutakin kuin salilla käyntiä, jota siis olen tehnyt 99% kaikista harrastuksista. En nyt viitsi mainita muita harrastuksiani, ettette ala nauramaan.
Tulen jatkamaan tavalla tai toisella lajin parissa, mutta tosimielellä minua ei enään nähdä. Ikinään ei voi sanoa, että ei ikinään, mutta näin nyt. Tiedä, vaikka 4,5 vuoden päästä teen taas comebacin
Pakkotoisto on antanut minulle paljon vuosien varrella. Kaveri ehkä joskus vuonna -99 kysyi minulta oletko lukenut pakkotoistoa (vai oliko tämä silloin vielä roinaforum, en muista enään) ja en ollut. Aloin silloin tällöin lueskelemaan palstaa ja vuoden 2002 kisojen jälkeen sain Mikeltä kutsun VIPiksi ja siitä asti olen palstaa lukenut lähes päivittäin. Olen lukenut ja oppinut täältä paljon lisää asioita vuosien varrella. Tähän tietoon, mitä pakkikselta lukee, täytyy tietenkin suhtautua varauksella, mutta täällä on ainakin 10-20 todella alan asiantuntijaa, joiden juttuja olen mielenkiinnolla vuosia seurannut. En nyt kuitenkaan tule pakkotoistoa jättämään millään muotoa, koska onhan tämä jo muutenkin Suomen ja maailman paras foorumi, mitä minä sitten enään netillä tekisin??? Itse tulee todella paljon luettua kaikkea muutakin kuin lajiin liittyvää, jopa enemmän. Kiitokset vaan Mikelle, kun on pystynyt tälläisen palstan luomaan ja erityisesti, että tämä on kasvanut näihin mittasuhteisiin. Ilman Mikeä olisin kyllä istunut netin äärellä viimme vuosina muutaman tuhatta tuntia vähemmän. :D
Tulen siis seuraamaan ja kannustamaan palstalta tulevia uusia kilpailijoita. Täällä on muutamia todella potentiaalisia kilpailijoita, joista tulemme kuulemaan vielä paljon.
Eli tässä oli minun urani. Nyt annan tietä uusille tulokkaille. Ja lajin pariin tulen jäämään hyvinkin aktiiviseksi, mutta siitä ei enempää.
Rankka paikka jättää laji, mutta aikansa kutakin.
IsoDino
Ps. Tämä on kirjoitettu täydessä sielun ja ruumiin voimissa ja kaiken lisäksi selvinpäin. :D
