Isä ja poika kaipaavat ohjelmaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja MKKKRL
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
19.11.2012
Viestejä
2
Hei

Kuten otsikkokin jo kertoo, isä ja poika kaipaisivat jotain järkevää saliohjelmaa. Aloitetaan löpinät hieman historialla joten pääsette jyvälle mitä haetaan ja mistä lähtökohdista lähdetään ym..

Poika (14v 169cm 48kg) ollut kiinnostunut painoista jo pitemmän aikaa, kotona vedellyt leukoja ja jollain paskoilla painoilla nostellut silloin tällöin hieman. Leukoja pistelee n.30, niskan taakse leukoja hieman vähemmän, yhden käden leukoja (niin että vapaa käsi pitää tangosta pitävän käden ranteesta kiinni, ok.. eivät taida olla ns. oikeita yhden käden leukoja mutta kuitenkin) n.5-7kpl/käsi. Punnerruksia menee päälle 30. Sixpack kyllä näkyy kun hieman vatsaa jännittää, hauista kun jännittää niin sieltä pilkistää kunnon patti, aivan kuin ois pieni tennispallo lyöty hanskan sisälle, täysin pyöreä pallo. Selkä on aika iso (siis tuon kokoiseksi pojaksi joka on noin rimpulan painoinen) ja varmaankin nimenomaan noitten leukojen tekemisen ansioista. Pystyssä olevasta tangosta kun pitää molemmilla käsillä kiinni niin pystyy olemaan siinä vaakatasossa muutaman sekunnin (en osaa selittää tuon tarkempaa mikä/miksi tuota sanotaan) Eli kohtuu vahva nuori mies painoisekseen ja kokoisekseen mielestäni. Tuon tarkempaa analyysia en osaa pojan vahvuudesta ja kunnosta antaa esimerkkiä kuin mitä yllä mainitsin.

Isä (40v 168cm 70kg) taas ollut koko ikänsä salivihaaja eikä ole käynyt kuin muutaman kerran kääntymässä ja ihmettelemässä salilla elämänsä aikana, jos ei oteta mukaan pakollisia koulun ja armeijan salipyörähdyksiä aikanaan. Eli tuosta jo voitte päätellä että lihaksia ei ole juuri siis lainkaan siunaantunut meikäläisen kroppaan. Painoa ollut siellä n.85kg tietämillä ihan viime kuukausiin saakka, mutta päätös elämäntapa muutoksesta ja huoli omasta terveydestä pisti pudottamaan painoa ja tekemään päätöksen paremman elämänlaadun saamiseksi. Paino siis pudonnut se n.15kg ja tavoitteena vielä saada pois -4kg, eli 66kg pitäisi päästä, joka on ollut tavoitteeni startista saakka (joo aika rimpula sen jälkeen tulee oltua). Painon saamiseksi jo tähän pisteeseen saakka olen polkenut kuin elukka kotona löytyvällä crosstrainerilla sekä lenkeillen ja kotona puntteja hieman nostellen, kuten myös luonnollisesti miinus kaloreilla syöden.

Poika siis tosiaan ollut (ja on edelleen) kiinnostunut salilla käymisestä ja niinpä sitä tuli sitten soiteltua paikalliset salit läpi että mihin tuon ikäinen nuorimies saisi mennä. Lupa tuli käydä mutta vain huoltajan mukana ollessa. Ja mitäpä sitä ei isä poikansa eteen tekisi, joten salivihaajan oli pakko nöyrtyä ja lähteä mukaan että poika saisi harrastaa. Ja hyvä niin, se olikin paras päätös ja teko moniin vuosiin kuntoilun saralla. Nyt ollaan käyty n.1½kk salilla treenaamassa. kotiin ostettiin käsipainot ja suora tanko sekä riittävästi kiekkoja, sekä jonkinlainen (ilmaiseksi saatu) scott penkki myös löytyy. Enempää ei härveleitä kotiin mahdu joten ei kannata niitä suositella ostettavaksi.

Tuossa siis hieman mistä lähdetään itse varsinaiseen kysymykseen ja avun pyyntöön.

Salilla ollaan käyty 2krt/vko (ma & pe) ja tuosta ei pysty lisäämään kertoja viikkoon (ja päiviäkään ei oikein pysty vaihtamaan) koska muutakin perhettä on, kuten myös menoja riittävästi. Salilla ollaan ”riehuttu” laitteesta toiselle mennen, hieman (tosissaan kuitenkin nostellen) tehden jokaisessa laitteessa (selkää, vatsaa, rintaa, käsiä), ilman minkäänlaista päämäärää, ohjelmasta puhumattakaan. Sarjoina 3 x 10 pyritty tekemään. Laitteissa ollaan pysytty ihan eikä olla lähdetty vapailla painoilla kikkailemaan ollenkaan koska ainakin nyt ollut turvallisempaa olla laitteissa kuin lähteä räpeltämään vapailla painoilla, joilla en ite kyllä edes kehtaa vielä lähteä harjoittelemaan. Innostus on noussut ihan mielettömiin korkeuksiin tällaiselle ikuiselle salivihaaja ruipelolle nyt pojan sali innostuksen myötä ja ei malttaisi olla salilta pois ja haluaisi lisää ja lisää vaan.. Ja nyt siis kaivattaisiinkin jotain ohjelmaa sekä isälle että pojalle innostuksen ylläpitämiseksi.

Eli.. Salilla ollaan ma & pe. Itse teen kotona vielä crosstrainerilla 4-6krt/vko (1h/krt), lenkki 1krt/vko (n.5km), puntteja hieman satunnaisesti vielä tuohon kaiken lisäksi viikossa, yksi totaalinen lepopäivä mulla viikossa on. Poika pistelee leukoja satunnaisesti kotona viikon aikana salin lisäksi.

Pojalle ohjelma lihaan ja massaan (kun ei tuossa pojassa ole kuin luuta ja nahkaa sekä hieman lihasta). Mun päätavoitteenani sen sijaan kuitenkin ensisijaisesti laihduttaa tavoitteeseeni (eli -4kg vielä) ja kiinteytyä samalla ja siitä sitten pikkuhiljaa saada lihasta (massaa niinkään en halua kamalasti takasin kun siitä nimenomaan pyrin pääsemään eroon) kroppaan. Eli itse siis jatkossakin menen miinuksilla kunnes olen tavoitteessani ja poika saa vetää safkaa minkä ehtii luonnollisestikin.

Aloittelijoiden osiota olen lukenut kyllä, mutta kun totaalisen aloittelija on ja termistökin on aika hakusessa (google on kylä autanut paljon), niin tuohan näyttää aivan loppumattomalta suolta kahlata ja saada jotain itselle ns. järkevää (onhan siellä järkevää, en sitä tarkoita todellakaan) sieltä irti ja napata jotain ohjelmaa itselle, puhumattakaan pojalle. Jos joku hieman vinkkaisi millaista ohjelmaa voisi lähteä tekemään niin olisimme pojan kanssa erittäin kiitollisia! Itselleni kelpaisi sellainen missä voisin kahden salipäivän (ma, pe) välissä treenata kotona löytyvillä painoilla myös samalla mahdollisimman tehokkaasti. Ja kenties tyhmä kysymys mutta antaa mennä vaan. Kannattaako painot olla niin että tuon 3 x 10 sarjan pysty tekemään juuri ja juuri aina viimeisten toistojen aikana niin että meinaa verisuoni päästä poksahtaa, vai niin että varaa jää vielä tehdä muutama? Sen verran nyt ollaan käyty salilla että tiedetään suurin piirtein mikä se meidän suorituskyky on noihin 3 x 10 sarjoihin eri laitteilla joissa nyt ollaan tehty (painot siis tällä hetkellä niin että sen viimeisen 10 sarjan jaksaa just ja just tehdä)

Kiitokset jos jaksoitte lukea loppuun (tuli hieman pitkä raapustus) ja jos joku vaivautuisi hieman apua antamaan tällaisille todella aloittelijoille.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Tossa muutamia pointteja:

- Pojalle: jos haluaa lisätät lihasta, niin pitää mennä pluskaloreilla (syödä enemmän kuin kuluttaa)
- Isälle: jos haluaa polttaa rasvaa, pitää mennä miinuskaloreilla (syödä vähemmän kuin kuluttaa)
- Vaihdelkaa sarjapituuksia kausittain, eli ei ikuisesti 3x10
- jos treenaa lihaksen kerran viikossa, voi vetää melkolailla loppuun, mutta silti kevyitä viikkoja tulee pitää
- treenatkaa progressiivisesti, älkää junnatko samoilla painoilla viikosta toiseen

Ei kukaan voi tietää mikä teille on se paras tai mieluisin ohjelma, eikä se kehitys aloittelijalla siihen ohjelmaan kaadu. Katso tuolta aloittelijan osiosta ohjelma mikä miellyttää ja alkakaa treenaamaan sillä. Jos himasta löytyy jotkut pikkupainot, niin kannattaa sitten kotona tehdä ne liikkeet mitkä pystyy ja salilla keskittyä isompiin liikkeisiin.
 
Yksi jakoinen käyttöön eli starting strenght on hyvä ohjelma alkuun. Voihan yhden treeneistä tehdä kotonakin soveltaen mutta suosittelen kyllä salia.
 
Suosittelisin yksijakoista ohjelmaa eli koko kroppa vedetään yhdellä treenikerralla läpi, tämä johtuen siitä, että salilla voitte käydä maksimissaan 2krt/viikko. Aloittelijoille useasti suositeltuja ohjelmia ovat arnoldin kultainen kuusikko ja starting strenght (googleta). Noista "samanhenkisistä" ketjuista löytyy hyvin infoa aloittelijoille lähtötasosta riippumatta, selaa siis läpi nuo ketjut aloittelijoiden osiossa, joissa aloittelijat pyytävät apua treeniin tms. Melko samat neuvot pätevät kaikkiin..
 
Itsekkin alottelin saliharrastuksen uudelleen vähän aikaa sitten. Mahahan se siinä ajassa kasvo/paikat löysty yleisestikkkin kun ei mitään tehnyt.. Mut nyt parikuukautta arskan kultasta vetäny ja ilokseni huomannut että ehkä kiinteytyny, mutta paino ei niinkään ole tippunu. Pystyn arskan ohjelmaa kyllä varauksetta suosittelemaan! Tosin itse teen 3krt/vk.
 
Tässä vielä linkkejä noihin ohjelmiin:

G6 http://www.pakkotoisto.com/treeni/39774-arnoldin-kultainen-kuusikko/
Starting Strenght http://www.pakkotoisto.com/aloittel...ength-1-jakoinen-perusohjelma-aloittelijalle/


Sanoit, että pelkäät vapaita painoja, mutta ei niissä ole mitään pelättävää eikä varsinkaan ole noloa tehdä niillä vaikka olisikin pienet painot. Isot perusliikkeet ovat loistavia aloittelijoille, sillä ne mm. rasittavat tukilihaksistoa tehokkaasti ja esim. kyykyn on joissakin tutkimuksissa todettu lisäävän kasvuhormonin eritystä! Aloittakaa pienillä painoilla ja pyytäkää vaikka tekniikkavinkkejä kokeneilta nostajilta mikäli mahdollista :) Isot liikkeet eivät myöskään lopeta poja mahdollista pituuskasvua, se on roskapuhetta.
 
Ja sitä apua kannattaa pyytää siellä salilla konkareilta kun noita perusliikkeitä opettelee. Ylpeydellä ja egolla kannattaa heittää vesilintua. Etsit heti ensi töiksesi vankilan isoimman karjun ja käyt hakkaamassa sen, niin saatte kahdet jälkiruoat lounaalla eikä kukaan tule aukomaan päätään... Eikun siis, isolta karjulta kysytte tekniikkaneuvoja noihin raskaisiin perusliikkeisiin heti jos vähänkin osaaminen mietityttää. Tai jos salilta löytyy personal trainer joka näyttää siltä että on oikeasti joskus koskenutkin painoihin, niin pyydät hänet katsomaan kun teette. Youtube on täynnä tekniikkavideoita, joten sieltä kannattaa katsella videoita. Jos tekniikka tuntuu kusevan (sattuu niihin paikkoihin missä ei pitäisi tuntua kipua), niin kannattaa kuvata se suoritus ja verrata Youtuben videoihin.
Minäkin toitotan tuon starting strengthin puolesta, varmasti molemmat saatte hyvän pohjan sillä. Sitten kun kokemusta alkaa löytymään, voi alkaa soveltamaan.

Sydäntä lämmitti tuo aloitusviesti, muistakaa päivitellä tänne miten edistystä tulee :thumbs:
 
Zone-sarja -42%
4-jakoista IMO eikä mitään 1-jakoista. Ei tuu tylsää ja voi treenata kovaa. Tekemisen meininki. Sekä eristäviä että voimaliikkeitä.

Enempää en perustele koska oon "idiootti".
 
4-jakoista IMO eikä mitään 1-jakoista. Ei tuu tylsää ja voi treenata kovaa. Tekemisen meininki. Sekä eristäviä että voimaliikkeitä.

Enempää en perustele koska oon "idiootti".
Huomaa että et lukenut koko aloituspostia.
Aikaa käydä 2krt/vk salilla ja suosittelet 4-jakoista ohjelmaa aloittelijoille.

Imo, 1jakoisella liikkeelle jos 2kertaa viikossa käytte se soveltuu sekä painon tiputtamiseen että massanhankintaan.
Poika syö enemmän kuin kuluttaa ja sinä vähemmän, keep it stupid simple.
 
Kiitoksia vastauksista!

Varmaan ainakin isä nyt aloittelee jossain vaiheessa tuolla Kethnaabin muokatulla SS:lla koska soutu kuulostaa meikäläiselle hieman turvallisemmalta ja varmemmalta kuin rinnalleveto. Tosiaan kun kotona voisin ja haluaisinkin tehdä ke jotain (salilla siis ma & pe) myös (eli siis käsipainot ja suora tanko löytyy ja kiekkoja kohtuu riittävästi tämän hetken tarpeisiin) niin mitä kannattaisi tehdä nyt siis kotona jotta pääsisi jatkamaan tuota SS ohjelmaa myös siellä? Kyykky (kannattaako hinkata sellaisilla painoilla vaikka olisivatkin kevyemmät kuin salilla tehtäessä, koska pitää saada ne jotenkin poiskin tuolta niskan takaa) vai muutanko tuon etukyykyksi, edelleen silti hieman kevyemmillä, vai joku korvaava tuohon, mikä? Millaisen korvaavan liikkeen penkille saisi kotona? entä noita apuliikkeitä? Leuanvetotanko löytyy mutta ruista ei löydy kyllä saada edes yhtä, negatiivisia leukoja kenties sitten tilalle, vai onko jotain muuta tarjolla kotiin?

Pitänee salilla alkaa ihmettelemään noita vapaita painoja ja tutkailemaan niitä että mitäs niitten kanssa sit tehdään :) Pojan kanssa katsellaan sitten innostuuko jo oikein ohjelman kanssa tekemään vai jatkaako vielä hetken aikaa vaan kiertämällä laitteita läpi oman jaksamisen ja innostuksen mukaan, ettei vaan innostus lopahda jos alkaa menemään liian treenimäiseksi ja liian tavoitteelliseksi hänelle. Parempi että tekee mitä tekee kunhan vaan innostus pysyy kohdillaan ja pojalla on hauskaa siellä. Nuori kloppi ja aikaa on sit riehua siellä ihan tosissaan kun haluaa siihen ryhtyä.

Ego ja ylpeys kyllä lähti jo todellakin heti ekalla kerralla kun salille marssi, joten sitä pelkoa ei ole että niitä kumpaakaan löytyisi salilla ollessa.

ja tää on tarkoituksenakin että pojalle ruokaa niin paljon kuin maha vetää ja mulle sit taas ei :)

Sit vielä kysymys teille viisaammille tuosta Crosstrainerista johon olen myös jäänyt ihan koukkuun (kuulostaa tosi perverssiltä koska sehän on aivan helvetin tylsää puuhaa). Sen kanssa kiskon menemään tosiaan sen 4-6krt/vko, kunto on kohonnut aivan järjettömästi tuona aikana kun sillä olen polkenut. Eli onko jees salien välipäivinä mennä edelleen tuolla crossilla ihan apinana vai samana päivänä tyyliin illalla salin jälkeen (olettaen että jaksaa salin jälkeen tehdä)? Tai jos mahdollisuuksia niin ennen salia? Ja tosiaan läskiä tässä on tarkoitus saada pois ensisijaisesti ja kiinteytyä, lihasta jos tuossa nyt tulee samalla niin ei haittaa todellakaan, plussaa se vaan on kuitenkin

Eiköhän tää ala selkiytymään tässä mitä tehdä ja millä aloitella pikku hiljaa siihen pisteeseen että vois aloittaa starttia. Tohon kotona tehtävään SS ohjelmaan kaipaisin hieman apua millä korvata jotkin liikkeet ym..

Katsellaan jos vaikka sit kun olen aloitellut niin päivittäisin aina aika ajoin hieman tilannetta Kolen malliin jonka topic on muuten aivan mahtava!!
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mahtavaa, että isä ja poika ottavat yhteiseksi tavoitteeksi paremman terveyden ja kunnon ! Pojalle vain kunnolla ruokaa kupuun, vaikka ei niin aina nälkä olisikaan. Muistakaa ottaa muutamat poseerauskuvat nyt ennen kuin aloitatte, tallennatte ne jonnekkin koneen syövereihin, ja nappailette vaikka 3kk välein kuvia, niistä näkee kehityksen parhaiten. :) Mua kaduttaa, etten koskaan ottanut kuvia siitä vanhasta kynäniska-minusta!

Nii ja sen liikkeen, missä 'napataan pystysuorasta tangosta kiinni ja ollaan siinä vaakasuorassa', nimi on human flag, eli ihmislippu.
 
Ruokavalio molemmilla kohdalleen. Poika kasvavassa iässä, luultavasti kohtuuhelpolla saa tuloksia aikaan. (Pituutta nyt varmaan ei kauheasti ainakaan enään tule jos perimään on uskomista)

Ravintopuolella on hyviä threadeja aiheista.

1 Jakoinen on hyvä alkuun, vaikka eri liikkeitä vuorottain treeneissä. Itse vaihtaisin kyllä kaksijakoiseen jonkunajan päästä, kun rupeaa perusasiat olemaan kohdallaan. Tuo 1-jakoinen on vaan puuduttavaa pidemmän päälle.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom