Aivan käsittämättömän epätodellisen tuntuinen ilma ollut koko päivän, kun lämmintä on kuitenkin päältä kolmekymmentä ja savua on niin paljon ilmassa, ettei aurinkoa näe sen takaa! Äsken kävelin tuossa rannassa, niin järvellä on semmonen upetto, ettei meinaa vastarantaa parinkilometrin päästä nähdä. Mahtaa palaa koko Neuvostoliitto! Ja sitten on tuossa kymmenen kilometrin päässä vielä mehtäpalo, jossa toistakymmentä hehtaaria tulen alla. Siitä vaan kulkee tuo savu toiseen suuntaan. Mutta se keskiviikon myrsky oli sitten jotain ihan älytöntä. Olin tekemässä sillon illalla töissä firman koiraleirille harjoitusjälkeä. Jo mehtään lähtiessä kuului etelän suunnalta aika saatanallista ukkosen mouretta ja tuuli kohtalaisen kovasti. Yhen äkin kahdeksan aikaan nousi aivan tolkuton tuuli ja taivas pimeni aivan hetkessä. Ei nähnyt sitten ei mitään ja olisi todellakin ollut lampulle tarvetta. Sitten repesi taivas ihan kerralla ja salamaa oli joka puolella. Olin aivan tuntemattomassa maastossa, autolle oli liki kilometri matkaa ja mielessä oli vaan, että täältä on päästävä pois ja vähän saatanan nopeasti. Juoksemalla piti työntää auton oletettuun suuntaan. Puita kaatui monessa kohtaa ympäriltä. Ensimmäistä kertaa tämän elämän aikana meinasi metässä pelottaa. Suuntavaisto kuitenkin pelasi sen verran, että satuin sattumalta tien laitaan aivan auton kohtaan. Kaveria sitten läksin hakemaan maastosta pois, niin tie oli poikki, kun petäjä oli kaatunut tien yli. Jonkun aikaa piti etsiä vaihtoehtoista reittiä ja kun sitten lopulta löysin kolleegan sieltä tien päästä, niin pahin myrsky alkoi olla jo ohi. Kaverikin totesi, että tuntui se odottelu siellä hatelossa hivenen hurjalta...