- Liittynyt
- 19.10.2015
- Viestejä
- 59
Moi.
Nyt on sellanen tilanne että olen vaihtanut takaisin aiempaan ammattiini, kun taaksepäin elämää katsoessani
aika jolloin aiemmin olin tässä ammatissa oli toimivinta tähän astisessa elämässäni.
en ole tehnyt näitä hommia n. 10 vuoteen, ja olen nyt tehnyt nelisen viikkoa.
Nyt on sitten käynyt niin, että työkaveri pilkkaa, ivaa ja ns. vittuilee.
Mulla oli tiedossa, että näissä hommissa noita vittuilijoita tulee vastaan. Siksi en olekkaan 10 vuoden aikana tehnyt näitä hommia. Mutta totesin sitten että ihmisyydestä ei voi saada pelkkää hyvää, joten mun on selvittävä myös huonojen puolien kanssa, ja palasin näihin hommiin.
Työparilla on varmaan jotain asiaakin vittuilunsa taustalla. Mutta loppujen lopuksi ei ole
Työpari vittuilee seuraavalla tavalla häiritsevästi:
"sä olet jäässä"
"sulla on nuoruusiän dementia"
En tiedä kuulostaako nämä vittuilut hirveän kauheilta teidän mielestä, ja eihän ne pahimmasta päästä ole, mutta riittävän pahaa vittuilua puun takaa tullessaan. Ja taustalla on sellainen asia että vittuilu tulee olosuhteissa joissa työparin toiminta aiheuttaa sen että "olen jäässä" tai että mulla on "nuoruusiän dementia".
Työpari haahuilee ja pitelee taukoja milloin sattuu, tekee töitä epäjärjestelmällisesti ja on ylitunnollinen.
Eräänä päivänä jouduttiin jättämään kaikki kahvi ja lounastauot väliin työpäivän aikana, työpari ei uskaltanut pitää taukoja, kun oli kiireinen keikka. Voi kuulostaa siltä että minä nipotan pienestä, mutta kyllä se niin on että ei siitä työn sankarin mitalia saa että luopuu omista tauoistaan ja nälkäisenä ja ilman mitään kivaa raataa töitä vaan sen takia että ei uskalla sanoa työnjohtajalle että "jatkamme huomenna, emme kerinneet saada työtä tänään valmiiksi".
Mulla nää työparin toimenpiteet aiheuttaa sitten sen, että menetän mielenkiintoni koko työhön, jolloin menen omiin maailmoihini, enkä keskity työhön. Turha siihen on keskittyä kun olosuhteet ei oo toimivat.
"Nuoruusiän dementia" vittuilu taas johtaa juurensa siihen että mulla on huono muisti (psykologisissa testeissä todettuakin) ja siihen samaan että kun olosuhteet on perseellään tehdä töitä niin en pysty keskittymään olennaiseen. Joten asiat menee multa ohi.
Työkaveri juoruaa ja valittaa naisasioistaan jotka on huonolla tolalla, haukkuu muita työmaan tekijöitä ja valittaa ja puhaltelee ja työkaverilla ei ole niinsanotusti homma hanskassa. Mulla menee huomiokyky ja energia kaikkeen tähän epäoleelliseen, työkaveri puhelee omia elämäntilanneasioitaan vaan milloin sattuu ja missä sattuu.
Sinällään selviäisin kaikesta tästä, että työympäristö ja työolosuhteet tän työparin kanssa on huonolla mallilla, ja menen "jäähän" ja menen "dementiaan" mutta sitä en kertakaikkiaan siedä, että huonossa työympäristössä ja olosuhteissa ruvetaan vittuilemaan jos olen "jäässä" tai "nuoruusiän dementiassa" selvästi ilkeällä äänensävyllä tehtynä vielä, tarkoituksena loukata ja pilkata ja ivata.
Olen nyt tehnyt näitä hommia 4 viikkoa ja touhu tämmöistä. En aio todellakaan kattoa seuraavaa neljää vuotta vastaavaa vittuilua. Jo yksi kerta kun tollanen pilkka räväytetään päin naamaa aiheuttaa sen että sitä alkaa päänsä sisällä miettimään kaikkea "ei helvetti ei tästä tuu mitään" ajatusketjuja, alkaa masentumaan, menettää toivon tulevasta, tulee surulliseksi, itseluottamus ja itsetunto laskee. Kertakaikkiaan iskee masis ja tuntuu että koko elämä menee pillunpäreiksi ja ei vaan jaksa enää.
Lisäksi en pidä koko tyypistä, miehen elämäntyyli ja arvot on erilaiset omiini nähden, ja en halua lähteä mukaan hänen elämäänsä ja maailmaansa. Toisaalta en ole mitenkään asenteellani miehen olemassaoloa halveksunut.
Myöskään en voi, enkä aio lähteä olemaan tyypille mieliksi, ja hännystelemään kaveria vain sen takia, ettei se pääsisi vittuilemaan. Se, että ihminen vittuilee, ei käy syyksi että sitä alkaa mielistelemään.
Ihminen joka mielistelee toista, on auttamatta psyykkisesti menetetty tapaus. Arjesta tulee helvettiä kun kaikki tapahtuu niin, että myötäilee toisen mielen oikkuja. Ihminen pettyy itseensä ja masentuu, ja ainoaksi pakotieksi jää reitti johonkin missä ei ole ketään ihmistä ketä ei tarvitse mielistellä (työttömyys, tai joku ammatti missä on pelkästään yksin, ja mä masennun vakavasti ammateissa missä nyhrätään vaan yksin, ja työttömänä ollessa elämä menee ohi erakkona. Ahdistava helvetti sekin, jos pidempään on).
Aikaisemmin kun 10 vuotta sitten tein näitä samoja töitä, oli silloinkin työkaverina tyyppi joka vittuili. Silloinen työkaveri oli siitä vielä paha, että huusi suoraa raivohuutoa joka viikkoisesti päin naamaa. ei ollut edes väliä tekikö työssä virheitä vai ei.
Tyyppi purki omaa pahaa oloaan.
Silloin lähdinkin 10 vuoden ajaksi sellaiseen ammattiin jossa nyhräsin teoreettisten asioiden kanssa yksin, ja se oli vaan perseestä ja epäelämää.
Siispä nyt on selvittävä tavalla tai toisella. Tätä ammattia ei oikein voi jättää nyt, elämä menee ohi.
Olen käsittänyt, että juuri näiden aiempien ikävien kokemusten takia, ja sen takia että kun olen nähnyt mihin tuo hankalan työparin kanssa oleminen johtaa, on nyt toimittava viisaasti ja epäröimättä.
Kaikenlainen vittuilu on lopetettava välittömästi, sillä sekunnilla kun vittuilua tulee, niin ettei oma syke edes kerkeä nousta, niin ettei minkäänlaista masentumista tai ahdistumista ja murehtimisajatuksia kerkeä syntymään omaan päähän.
Kyse on mun elämästä.
Harkitsin jo, että vedän tuota tyyppiä yksinkertaisesti turpaan, tällaisiakaan ajatuksia ihminen ei voi hautoa pitkään, koska syke kohoaa ja viha alkaa syömään ihmistä itseään. Jos aikoo vetää turpaan se pitää tehdä heti ja säälimättä.
Ongelmat jotka tästä seuraa on:
1. työpaikan välitön menetys. Irtisanominenhan tästä tulee
2. Ikävä maine muiden tekijöiden keskuudessa väkivaltaisena ihmisenä
3. kovimpien "äijien" keskuudessa leviää myös maine että "tuo ei kestä leikkiä"
4. se nyt vaan on niin, että jos alkaa fyysistä väkivaltaa harrastamaan, nin ihmisen oma psyyke ei sitä kestä, olkoonkin
että vetää vaikka pilkkaajaa turpaan, niin kyllä se niin on, että pitkässä juoksussa tulee omien rystysten lisäksi myös oma pää kipeäksi. ihan henkisesti. Ei sellasta elämää kestä yksikään ihminen että vetää jokaista vittuilijaa turpaan.
Tätä ei varmaan tarvitse perustella enempää?
Tänään kuitenkin leikki meinasi äityä väkivaltaiseksi, tyyppi iski vittuilunsa päin naamaa, ja mietin hetken miten sen saa loppumaan, ja melkein päädyin turpaanveto vaihtoehdoon. Päädyin kuitenkin sitten siihen että tönäsin tyyppiä ihan kunnolla. Tyyppi tönäisi takaisin vähän hiljempää. Tajusin kyllä siinä aika pian, että ei tämä auta, ja tästä tulee vaan
itelle huono olo. Väkivallan tien voi unohtaa.
Myös se on vähän huono vaihtoehto, että suuntaa sen vihan rakentavaan palautteeseen. Joskin parempi vaihtoehto kuitenkin, kuin se että rupeaa fyysistä väkivaltaa harjoittamaan. Fyysinen väkivalta on ei-ei.
Rakentava sanallinen palaute kuten "älä vittuile mulle, se loukkaa mua" tai että "älä vittuile mulle, on sun toiminnan syytä että mun keskittymiskyky on hukassa" ei ole hyvä vaihtoehto. Yksinkertaisesti siitä syystä että minua ei kiinnosta viettää työpäiviäni tuollaiseen rakentavan palautteen antamiseen vihan purkamisen keinona.
Ei mun mielestä kenenkään aikuisen ihmisen tarvitse tollaseen energiaansa käyttää. Ihan täyttä paskaa.
Vai mitä ajattelette? Varsinkin kun tiedän jo aiemmista kokemuksista ettei tollanen rakentava palaute auta.
Jos tollasia asioita saa itku kurkussa sanottua, niin ne auttaa korkeintaan muutaman päivän.
Nyt ei ole tarkoitus edes alkuunkaan päästää tilannetta siihen pisteeseen, että joutuisi itku kurkussa antamaan rakentavaa palautetta, se on jo niin kuluttavaa elämää ettei sellaista aikuinen ihminen jaksa eikä tarvitse jaksaa.
Kaikenlaiset mielistelyt, alistelut, selittelyt, tyypin juttuihin ja työtapoihin mukaan lähtemiset on poissuljettuja vaihtoehtoja.
Tilanne on hankala.
Mitäs teillä tulee mieleen miten tässä pitäisi menetellä?
Itsellä on nyt mielessä seuraavia toimenpiteitä:
1. Keskityn töissä ollessani koko työajan omaan tapaani tehdä töitä ja omaan tapaani pitää taukoja. Myöskin keskitän mieleni koko työpäivän näihin työasioihin, niin etten päästä tyyppiä pääni sisälle, enkä myöskään lähde mukaan mihinkään tyypin juttuihin. Näiden veijareiden kanssa alkaa harmittamaan se, kun alkaa myötäilemään sitä niiden "peliä" ja luopuu omasta tavastaan tehdä työtä. Silloin se harmi ja masennus alkaa iskeä, ja pois on päästävä (työttömyyteen, erakko ammattiin, jne. huonoihin kohtaloihin) On siis jaksettava koko päivä aivan ilman muuta keskittyä oman päänsä sisällä siihen omaan tapaan tehdä sitä työtä. Ajatukset on kanavoitava ja aina palautettava seuraavaan työtoimenpiteeseen ja kaikki on huomioitava, että koko työajan keskittyy töihin, jottei tyyppi pääse vetämään mukaansa
omiin tapoihinsa jotka aiheuttaa mulle tän "jäätämisen" ja "dementian". ja ettei tyyppi pääse vittuilemaan myöskään.
2. Tyyppiä kohtaan ei tarvitse kantaa minkäänlaista kaunaa tai vihaa. täysin turhaa, ja jos tyyppiä kohtaan alkaa punomaan jotain vihajuonia, on jo siinä hommassa mukana jossa oma mielenterveys ei säästy. Koko tyyppi pitää yksinkertaisesti unohtaa. ongelmana on vaan se, että kun sen kanssa pitäisi töitä tehdä 8h päivässä.
3. Pomolle pitää ehdottaa jotta voisin itsenäisesti tehdä yksinäni hommia. Sillä verukkeella että viihdyn paremmin yksinäni. Nyt tulee huomioida se, että tämä ei olisi katastrofi välttämättä, kuitenkin tapaisin eri ammattien edustajia ja ihmisiä työpäiväni aikana, ja myöskin firmassamme juodaan aamun alkajaisiksi kahvit työkavereiden kanssa, joten sosiaalinen puoli työssä olisi kuitenkin huomioitu tarpeeksi.
4. Jos en saa tehdä yksinäni töitä, niin on lähdettävä firmasta lätkimään, ja kokeiltava toista firmaa, saisiko siellä paremmin yhteensopivan työparin?
5. Jos sekään ei onnistu, niin sitten voisi lähteä firmasta lätkimään, ja perustaa oman yhden miehen firman, jossa tekee omilla ehdoillaan töitä. Tässä ongelmana kaikenlainen firman pyörittämiseen tarvittava byrokratia joka ei kiinnosta yhtään.
Ei tee mieli käyttää aikaa firman asioiden säätelyyn. Kai. Jos tekisin firman, se ei olisi rikastumiseen tms tähtäävä,
vaan nimenomaan siihen tähtäävä että saisin tehdä yksin hommia, niin ei tarvitsisi huolehtia tästä.
Yksin firmaa perustaessa on myös se ongelma, että sitä sosiaalisne puolen aamukahviseuraa ei ole. Se aamukahvihetki
on kuitenkin jotain sellasta mistä saa hyvää fiilistä.
6. Muu, mikä. ehdotelkaas
Niin ja reunaehtona ja tavoitteena on se, että tyypistä on päästävä eroon työparina. Sen kanssa selviää
että samassa firmassa on, mutta kun vaan ei työparina olisi.
Sellaisia juttuja tänään. Hyvää viikonloppua kaikille!
Nyt on sellanen tilanne että olen vaihtanut takaisin aiempaan ammattiini, kun taaksepäin elämää katsoessani
aika jolloin aiemmin olin tässä ammatissa oli toimivinta tähän astisessa elämässäni.
en ole tehnyt näitä hommia n. 10 vuoteen, ja olen nyt tehnyt nelisen viikkoa.
Nyt on sitten käynyt niin, että työkaveri pilkkaa, ivaa ja ns. vittuilee.
Mulla oli tiedossa, että näissä hommissa noita vittuilijoita tulee vastaan. Siksi en olekkaan 10 vuoden aikana tehnyt näitä hommia. Mutta totesin sitten että ihmisyydestä ei voi saada pelkkää hyvää, joten mun on selvittävä myös huonojen puolien kanssa, ja palasin näihin hommiin.
Työparilla on varmaan jotain asiaakin vittuilunsa taustalla. Mutta loppujen lopuksi ei ole
Työpari vittuilee seuraavalla tavalla häiritsevästi:
"sä olet jäässä"
"sulla on nuoruusiän dementia"
En tiedä kuulostaako nämä vittuilut hirveän kauheilta teidän mielestä, ja eihän ne pahimmasta päästä ole, mutta riittävän pahaa vittuilua puun takaa tullessaan. Ja taustalla on sellainen asia että vittuilu tulee olosuhteissa joissa työparin toiminta aiheuttaa sen että "olen jäässä" tai että mulla on "nuoruusiän dementia".
Työpari haahuilee ja pitelee taukoja milloin sattuu, tekee töitä epäjärjestelmällisesti ja on ylitunnollinen.
Eräänä päivänä jouduttiin jättämään kaikki kahvi ja lounastauot väliin työpäivän aikana, työpari ei uskaltanut pitää taukoja, kun oli kiireinen keikka. Voi kuulostaa siltä että minä nipotan pienestä, mutta kyllä se niin on että ei siitä työn sankarin mitalia saa että luopuu omista tauoistaan ja nälkäisenä ja ilman mitään kivaa raataa töitä vaan sen takia että ei uskalla sanoa työnjohtajalle että "jatkamme huomenna, emme kerinneet saada työtä tänään valmiiksi".
Mulla nää työparin toimenpiteet aiheuttaa sitten sen, että menetän mielenkiintoni koko työhön, jolloin menen omiin maailmoihini, enkä keskity työhön. Turha siihen on keskittyä kun olosuhteet ei oo toimivat.
"Nuoruusiän dementia" vittuilu taas johtaa juurensa siihen että mulla on huono muisti (psykologisissa testeissä todettuakin) ja siihen samaan että kun olosuhteet on perseellään tehdä töitä niin en pysty keskittymään olennaiseen. Joten asiat menee multa ohi.
Työkaveri juoruaa ja valittaa naisasioistaan jotka on huonolla tolalla, haukkuu muita työmaan tekijöitä ja valittaa ja puhaltelee ja työkaverilla ei ole niinsanotusti homma hanskassa. Mulla menee huomiokyky ja energia kaikkeen tähän epäoleelliseen, työkaveri puhelee omia elämäntilanneasioitaan vaan milloin sattuu ja missä sattuu.
Sinällään selviäisin kaikesta tästä, että työympäristö ja työolosuhteet tän työparin kanssa on huonolla mallilla, ja menen "jäähän" ja menen "dementiaan" mutta sitä en kertakaikkiaan siedä, että huonossa työympäristössä ja olosuhteissa ruvetaan vittuilemaan jos olen "jäässä" tai "nuoruusiän dementiassa" selvästi ilkeällä äänensävyllä tehtynä vielä, tarkoituksena loukata ja pilkata ja ivata.
Olen nyt tehnyt näitä hommia 4 viikkoa ja touhu tämmöistä. En aio todellakaan kattoa seuraavaa neljää vuotta vastaavaa vittuilua. Jo yksi kerta kun tollanen pilkka räväytetään päin naamaa aiheuttaa sen että sitä alkaa päänsä sisällä miettimään kaikkea "ei helvetti ei tästä tuu mitään" ajatusketjuja, alkaa masentumaan, menettää toivon tulevasta, tulee surulliseksi, itseluottamus ja itsetunto laskee. Kertakaikkiaan iskee masis ja tuntuu että koko elämä menee pillunpäreiksi ja ei vaan jaksa enää.
Lisäksi en pidä koko tyypistä, miehen elämäntyyli ja arvot on erilaiset omiini nähden, ja en halua lähteä mukaan hänen elämäänsä ja maailmaansa. Toisaalta en ole mitenkään asenteellani miehen olemassaoloa halveksunut.
Myöskään en voi, enkä aio lähteä olemaan tyypille mieliksi, ja hännystelemään kaveria vain sen takia, ettei se pääsisi vittuilemaan. Se, että ihminen vittuilee, ei käy syyksi että sitä alkaa mielistelemään.
Ihminen joka mielistelee toista, on auttamatta psyykkisesti menetetty tapaus. Arjesta tulee helvettiä kun kaikki tapahtuu niin, että myötäilee toisen mielen oikkuja. Ihminen pettyy itseensä ja masentuu, ja ainoaksi pakotieksi jää reitti johonkin missä ei ole ketään ihmistä ketä ei tarvitse mielistellä (työttömyys, tai joku ammatti missä on pelkästään yksin, ja mä masennun vakavasti ammateissa missä nyhrätään vaan yksin, ja työttömänä ollessa elämä menee ohi erakkona. Ahdistava helvetti sekin, jos pidempään on).
Aikaisemmin kun 10 vuotta sitten tein näitä samoja töitä, oli silloinkin työkaverina tyyppi joka vittuili. Silloinen työkaveri oli siitä vielä paha, että huusi suoraa raivohuutoa joka viikkoisesti päin naamaa. ei ollut edes väliä tekikö työssä virheitä vai ei.
Tyyppi purki omaa pahaa oloaan.
Silloin lähdinkin 10 vuoden ajaksi sellaiseen ammattiin jossa nyhräsin teoreettisten asioiden kanssa yksin, ja se oli vaan perseestä ja epäelämää.
Siispä nyt on selvittävä tavalla tai toisella. Tätä ammattia ei oikein voi jättää nyt, elämä menee ohi.
Olen käsittänyt, että juuri näiden aiempien ikävien kokemusten takia, ja sen takia että kun olen nähnyt mihin tuo hankalan työparin kanssa oleminen johtaa, on nyt toimittava viisaasti ja epäröimättä.
Kaikenlainen vittuilu on lopetettava välittömästi, sillä sekunnilla kun vittuilua tulee, niin ettei oma syke edes kerkeä nousta, niin ettei minkäänlaista masentumista tai ahdistumista ja murehtimisajatuksia kerkeä syntymään omaan päähän.
Kyse on mun elämästä.
Harkitsin jo, että vedän tuota tyyppiä yksinkertaisesti turpaan, tällaisiakaan ajatuksia ihminen ei voi hautoa pitkään, koska syke kohoaa ja viha alkaa syömään ihmistä itseään. Jos aikoo vetää turpaan se pitää tehdä heti ja säälimättä.
Ongelmat jotka tästä seuraa on:
1. työpaikan välitön menetys. Irtisanominenhan tästä tulee
2. Ikävä maine muiden tekijöiden keskuudessa väkivaltaisena ihmisenä
3. kovimpien "äijien" keskuudessa leviää myös maine että "tuo ei kestä leikkiä"
4. se nyt vaan on niin, että jos alkaa fyysistä väkivaltaa harrastamaan, nin ihmisen oma psyyke ei sitä kestä, olkoonkin
että vetää vaikka pilkkaajaa turpaan, niin kyllä se niin on, että pitkässä juoksussa tulee omien rystysten lisäksi myös oma pää kipeäksi. ihan henkisesti. Ei sellasta elämää kestä yksikään ihminen että vetää jokaista vittuilijaa turpaan.
Tätä ei varmaan tarvitse perustella enempää?
Tänään kuitenkin leikki meinasi äityä väkivaltaiseksi, tyyppi iski vittuilunsa päin naamaa, ja mietin hetken miten sen saa loppumaan, ja melkein päädyin turpaanveto vaihtoehdoon. Päädyin kuitenkin sitten siihen että tönäsin tyyppiä ihan kunnolla. Tyyppi tönäisi takaisin vähän hiljempää. Tajusin kyllä siinä aika pian, että ei tämä auta, ja tästä tulee vaan
itelle huono olo. Väkivallan tien voi unohtaa.
Myös se on vähän huono vaihtoehto, että suuntaa sen vihan rakentavaan palautteeseen. Joskin parempi vaihtoehto kuitenkin, kuin se että rupeaa fyysistä väkivaltaa harjoittamaan. Fyysinen väkivalta on ei-ei.
Rakentava sanallinen palaute kuten "älä vittuile mulle, se loukkaa mua" tai että "älä vittuile mulle, on sun toiminnan syytä että mun keskittymiskyky on hukassa" ei ole hyvä vaihtoehto. Yksinkertaisesti siitä syystä että minua ei kiinnosta viettää työpäiviäni tuollaiseen rakentavan palautteen antamiseen vihan purkamisen keinona.
Ei mun mielestä kenenkään aikuisen ihmisen tarvitse tollaseen energiaansa käyttää. Ihan täyttä paskaa.
Vai mitä ajattelette? Varsinkin kun tiedän jo aiemmista kokemuksista ettei tollanen rakentava palaute auta.
Jos tollasia asioita saa itku kurkussa sanottua, niin ne auttaa korkeintaan muutaman päivän.
Nyt ei ole tarkoitus edes alkuunkaan päästää tilannetta siihen pisteeseen, että joutuisi itku kurkussa antamaan rakentavaa palautetta, se on jo niin kuluttavaa elämää ettei sellaista aikuinen ihminen jaksa eikä tarvitse jaksaa.
Kaikenlaiset mielistelyt, alistelut, selittelyt, tyypin juttuihin ja työtapoihin mukaan lähtemiset on poissuljettuja vaihtoehtoja.
Tilanne on hankala.
Mitäs teillä tulee mieleen miten tässä pitäisi menetellä?
Itsellä on nyt mielessä seuraavia toimenpiteitä:
1. Keskityn töissä ollessani koko työajan omaan tapaani tehdä töitä ja omaan tapaani pitää taukoja. Myöskin keskitän mieleni koko työpäivän näihin työasioihin, niin etten päästä tyyppiä pääni sisälle, enkä myöskään lähde mukaan mihinkään tyypin juttuihin. Näiden veijareiden kanssa alkaa harmittamaan se, kun alkaa myötäilemään sitä niiden "peliä" ja luopuu omasta tavastaan tehdä työtä. Silloin se harmi ja masennus alkaa iskeä, ja pois on päästävä (työttömyyteen, erakko ammattiin, jne. huonoihin kohtaloihin) On siis jaksettava koko päivä aivan ilman muuta keskittyä oman päänsä sisällä siihen omaan tapaan tehdä sitä työtä. Ajatukset on kanavoitava ja aina palautettava seuraavaan työtoimenpiteeseen ja kaikki on huomioitava, että koko työajan keskittyy töihin, jottei tyyppi pääse vetämään mukaansa
omiin tapoihinsa jotka aiheuttaa mulle tän "jäätämisen" ja "dementian". ja ettei tyyppi pääse vittuilemaan myöskään.
2. Tyyppiä kohtaan ei tarvitse kantaa minkäänlaista kaunaa tai vihaa. täysin turhaa, ja jos tyyppiä kohtaan alkaa punomaan jotain vihajuonia, on jo siinä hommassa mukana jossa oma mielenterveys ei säästy. Koko tyyppi pitää yksinkertaisesti unohtaa. ongelmana on vaan se, että kun sen kanssa pitäisi töitä tehdä 8h päivässä.
3. Pomolle pitää ehdottaa jotta voisin itsenäisesti tehdä yksinäni hommia. Sillä verukkeella että viihdyn paremmin yksinäni. Nyt tulee huomioida se, että tämä ei olisi katastrofi välttämättä, kuitenkin tapaisin eri ammattien edustajia ja ihmisiä työpäiväni aikana, ja myöskin firmassamme juodaan aamun alkajaisiksi kahvit työkavereiden kanssa, joten sosiaalinen puoli työssä olisi kuitenkin huomioitu tarpeeksi.
4. Jos en saa tehdä yksinäni töitä, niin on lähdettävä firmasta lätkimään, ja kokeiltava toista firmaa, saisiko siellä paremmin yhteensopivan työparin?
5. Jos sekään ei onnistu, niin sitten voisi lähteä firmasta lätkimään, ja perustaa oman yhden miehen firman, jossa tekee omilla ehdoillaan töitä. Tässä ongelmana kaikenlainen firman pyörittämiseen tarvittava byrokratia joka ei kiinnosta yhtään.
Ei tee mieli käyttää aikaa firman asioiden säätelyyn. Kai. Jos tekisin firman, se ei olisi rikastumiseen tms tähtäävä,
vaan nimenomaan siihen tähtäävä että saisin tehdä yksin hommia, niin ei tarvitsisi huolehtia tästä.
Yksin firmaa perustaessa on myös se ongelma, että sitä sosiaalisne puolen aamukahviseuraa ei ole. Se aamukahvihetki
on kuitenkin jotain sellasta mistä saa hyvää fiilistä.
6. Muu, mikä. ehdotelkaas
Niin ja reunaehtona ja tavoitteena on se, että tyypistä on päästävä eroon työparina. Sen kanssa selviää
että samassa firmassa on, mutta kun vaan ei työparina olisi.
Sellaisia juttuja tänään. Hyvää viikonloppua kaikille!
Viimeksi muokattu:
