TEAM HOLLOLAN NOKIPIIKKI-OPAS
Moni eläinrakas ihminen on näinä kansainvälistyvinä aikoina miettinyt nokipiikin ottamista. Mikäli aikoo käyttää nokipiikin kouluttamiseen aikaa ja vaivaa, se on varmasti hyvä päätös, sillä nokipiikistä saa ankaralla koulutuksella uskollisen kumppanin. Varoituksen sana kuitenkin sanottakoon, että nokipiikistä voi koitua puutteellisella koulutuksella valtavasti harmia. Tällöin nokipiikki kannattaa viedä lopetettavaksi, ennemminkuin antaa se uuteen kotiin. Myöskin kesänokipiikin ottamista tulisi välttää, jos mahdollista.
MILLAINEN NOKIPIIKKI SITTEN TULISI OTTAA?
Nokipiikejä on monenrotuisia. Itse pidän somalian vinttinokipiikeistä, ne on kovia juoksemaan ja niitten vartalot ovat sirosäärisiä ja jänteviä. Toiset taas pitävät Kenian pitkätakaraivonokipiikeistä, koska ne kestävyytensä ja lyhyen ruumiinrakenteensa ansiosta soveltuvat loistavasti metsästysnokipiikeiksi. Kuitenkin hirvi- tai karhunokipiikiksi tämä rotu on sopimaton. Suojelu- tai vartionokipiikeiksi yleensä solveltuvat americannokipiikit, jotka ovat voimakkaan ja uhkaavan näköisiä. Kotinokipiikiksi kelpaa myös sekarotuinenkin nokipiikki ja onpa jotkin onnekkaat saaneet harvinaisen pygminokipiikin kotiinsa, joka pienen kokonsa ansiosta on oiva seuranokipiikki. Nokipiikkirotu tulisikin valita ensijaisesti käyttötarkoituksen mukaan ja sitten vasta henkilökohtaisen mieltymyksensä mukaan.
PARI SANAA NOKIPIIKIN SUKUPUOLESTA!
Seuranokipiikkikoiraat tulisi ehdottomasti leikata, että ne säilyttäisivät miellyttävät luonteenlaatunsa. Näyttelyihin tähtääville leikkaaminen on luonnollisesti pois laskuista, mutta tällöin keväisin koittaa nokipiikkien juoksuaika ja siitä voi seurata sotkua matonkulmiin ja sohvanreunoihin. Naarasnokipiikit muuttuvat keväisin hyvinkin suopeiksi koiraille, vaikka normaalisti ovatkin äkäisiä niille. Silloin ulkoiluttajan ei tulisi päästää koirasnokipiikkiä liian lähelle nuuhkimaan. Samassa perheessä jossa on uros ja naaras, täytyy toinen leikata ehdottomasti. Kerran kuulin valitettavasti perverssistä tapauksesta jossa nokipiikin omistaja oli antanut nokipiikin paritella itseään. Sellainen on erittäin moraalitonta ja epähygieenistä. Samanlaisia tapauksia on myös ilmennyt naarasnokipiikkien omistajilla. Tälläiset nokipiikit oppivat pian huonoilla tavoille ja ne joutuvatkin heti lopetettaviksi. Omistaja saavat tällöin vakavat syytteet nokipiikkirääkkäyksestä.
NOKIPIIKIN KOULUTUS
Uuteen kotiin tullessaa nokipiikki saattaa yrittää nousta isäntien tapaan kulkemaan kahdelle jalalle, ikäänkuin hauskuuttaakseen uusia isäntiään, mutta tämänkaltainen käyttäytyminen on kitkettävä heti alkuun isällisellä läimäytyksellä nokipiikin selkään. Älä kuitenkaan ruoski nokipiikkiä kovin pitkään, ettei se muutu liian araksi ja lakkaa tyystin leikkimättä. Sisäsiisteys on ehdotonta ja siinä ei nokipiikin kanssa tulisi lipsua lainkaan. Jos nokipiikki tekee sisälle vahingon, voi isäntä painaa nokipiikin kuonon vahinkoon ja torua samalla "hyi hyi tuhma nokipiikki". Sisäsiisteyden jälkeen opetetaankin tottelevaisuutta. Toisinkuin koiran koulutuksessa, nokipiikki oppii parhaiten lyömällä. Se voi tuntua raa'alta monesta eläinrakkaasta ihmisestä, mutta loppujen lopuksi tässäkin ajatellaan nokipiikin omaa parasta. Hyvä isäntä ajattelee aina nokipiikkinsä hyvinvointia ja ei siksi vitsaa säästä. Perinteinen kepin noutaminen ja istu-komennot kun on opittu, nokipiikin paikka isännän vasemmalla puolen tulee osata ilman eri käskyä. Sainkin viime puoluekokouksessa paljon kateellisia katseita, kun nokipiikkikoiraani Herman käveli nöyrästi vasemmalla puolen. Peruskoulutukseen kuuluu myös että nokipiikki nukkuu omassa paikassaan. Moni on tehnyt sen virheen, että on laskenut nokipiikin nukkumaan sängylle jalkopäätyyn, kun tämä on säälittävästi uikuttanut sängyn vieressä. Myös pöydästä ruinaaminen on kiellettävä heti kättelyssä parilla napakalla ruoskansivalluksella. Varsinaisen peruskoulutuksen jälkeen alkaa nokipiikin erikoiskoulutus, mikäli omistaja näkee sen tarpeelliseksi. Palvelunokipiikki oppii suorittamaan tarpeelliset kotiaskareet, pelastusnokipiikki noutaa arvokasta omaisuutta palavasta talosta, metsästysnokipiikki noutaa saaliin hyisestä kaislikosta ym ym. Mitä ei uskollinen nokipiikki tekisikään rakkaan isäntänsä puolesta! Erikoiskoulutuksesta saa tietoa aluejohtajilta.
NOKIPIIKIN HUOLTO
Nokipiikin huoltoon kannattaa panostaa. Kesäisin nokipiikkiin tarttu puutiaisia ja muita loiseläjiä. Itseään raapiva taikka pureva nokipiikki on varma merkki tälläisestä. Lenkin jälkeen nokipiikki yleensä nuolee itseään, joten siitä ei kannata tuhia murheita ottaa. Nokipiikin ravinto on myös oltava sitä parempaa teurasjätettä. Erityisesti näyttelyssä panostetaan siihen, että nokipiikin nahka on kiiltävä ja hyväkuntoinen. Nokipiikki kannattaa madottaa joka kevät. Arktisissa oloissa etenkin talvisin, nokipiikki kannattaa suojata viimalta ja pakkaselta mahdollisimman hyvin. Nykyäänhän saa hyviä pukuja eri koikoisille nokipiikeille. Useammat metsästysisännät kyllä vieroksuvat ajatusta pukea nokipiikkinsä talvisinkaan hankaliin pukuihin ja varmistavat kovalla kurilla, ettei metsästysnokipiikit osoita palelevansa. Nokipiikkirakkaimmat kaupunkilaiset suojaavat jopa ketjut ohuella kankaalla, ettei se jäädy kovillakaan pakkasilla nokipiikin ihoon kiinni. Sellainen ajattelutapa onkin ulkoaitauksissa nokipiikkejään pitäville metsästäjile aivan pöyristyttävää.
JALOSTAMINEN
Rodun jalostus onkin yksi lempiaiheistani ja voisin kirjoittaa siitä vaikka kuinka, mutta yritän kertoa avainasiat lyhyesti. Rodunjalostus on nokipiikkien kohdalla helppoa. Kun halutaan tiettyä rodunpiirrettä jalostaa, valitaan kaksi riittävän kaukaa sukupuista olevaa nokipiikkiä halutuilla rodunpiirteillä ja annetaan naaraan tulla tiineeksi. Jos risteyttää kaksi aivan eri rotua, voi tuloksena olla heikkoja jälkeläisiä tai ei-haluttuja rodunpiirteitä, kuten liian pitkä takaraivo (takaraivoje ei voi typistää onnistuneesti). Epäonnistuneet jalosteet kannattaakin lopettaa heti tai antaa ilmeiseksi kastroituna armeijaan miinanokipiikeiksi. Aluejohtajat tarjoavat tästäkin aiheesta pikku vinkkejä.
LOPPUSANAT
Oikein valittu, oikein koulutettu nokipiikki on isäntänsä ylpeys. Se palvelee isäntäänsä kuolemaansa saakka uskollisena valittamatta (mikäli oikein koulutettu). Oikein koulutetun nokipiikin suurin toive on saada isännältään taputus takaraivolle taikka hellä rapsutus silloin tällöin. Toiset nokipiikit ovat tyytyväisiä jo siihen etteivät saa ruoskaa ja nuolevat saappaita käskemättä. Pitkään perhettään uskollisesti palvellut nokipiikki on hyvä lopettaa ennenkuin se vanhenee. Tällöin lapsille on hyvä sanoa, että meidän nokipiikki heiluttaa nyt häntäänsä tuolta pilven reunalta ja siellä sen on parempi olla. Hyvä isäntä saattaa nokipiikkinsä viimeiselle matkalle itse, mutta ei yleensä itse pysty lopettamaan uskollista palvelijaansa. Nokipiikile voi tehdä metsän reunaan pienen haudan, jonne voi tuoda sammutettua kalkkia ja nokipiikin lemmikkilelun. Kaikkia kiiltäviä tavaroita joita nokipiikin pesään on vuosien varrella kertynyt ei kannata tuoda, sillä pitäähän taloon tulevalla uudella nokipiikilläkin olla jotain millä leikkiä.
Nokipiikki terveisin
TEAM HOLLOLA
Suomen johtava Nokipiikki Kennel liitto
