Fitnessmalli-skabat 2011

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Joo, taitaa mun skabat jäädä tältä vuodelta ja varmaan ikuisiksi ajoiksi vaan unelmaksi, ainakin jos meinaan tän tätä nykystä miestäni kattella :( Mulla alkaa vattapalat paistaa pikkuhiljaa ja lihaserottuvuutta olla muutenkin, tämä mieheke siihen melkeen porua vääntäen että näyttää kauheelta. Mieltä ylentävää </3
Oon ollut samantyyppisessä tilanteessa, tosin ei ollut kyse kisoihin menemisestä vaan siitä, hyväksytäänkö ja kannustetaanko minun puntteilua yleensäkään. Todennäköisesti ko. mies oli myös kateellinen, koska olin huomattavasti nuorempi ja parempikuntoisempi kuin hän. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että säälittää miehen lisäksi myös oma itseni tuolloin, tuollainen asia ei tosiaan saa tulla riitelyn aiheeksi parisuhteessa, vaan nimenomaan pitää tsempata toista ja olla ylpeä kehityksestä. Enää koskaan en suostu tappelemaan noista asioista. Piste.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Pitäneepä kai tähän taas osallistua. Harmi vaan että Satu Tuomisto on tuomaristossa, kun sitä nähnyt työn puolesta aika paljon, enkä ehkä ole antanut sitä aurinkoisinta kuvaa itsestäni. :-D Joskus vuonna kivi ja keppi kun tähän osallistuin, niin olisin päässyt top 30 sakkiin karsiutumaan, mutta jouduin perumaan sen.. Viime vuonna kyl ollu huikean kova taso, että finaali jäänee unelmaksi mutta aina saa yrittää :-)
 
Mua kiinnostais nähdä millaisessa kunnossa porukkaa on hakenut/hakee kisaan mukaan! Kilpailun virallisilla sivuilla on viime vuoden finalistien kuvat mutta niissä ei ole esim. casting tilaisuudesta otettuja koko vartalo kuvia, ja vain voittajan haku kuvat on julkaistu :/ Tietääkö kukaan missä näitä esim casting kuvia näkisi?
 
Ainakin Fastin videoista löytyy klippi castingeista, ja sen alussa näkyy pikkasen myös kokovartalokuvaa muutamasta finalistista.
Mun mielestä noi finalistit oli ainakin casting-vaiheessa yllättävän tavallisen näköisiä. Pistää miettimään pitäisikö itsekin hakea mukaan...
 
Mietin itse ihan samaa, kun jotkut on aika tavallisen näköisiä ja jotkut mun tutut treenaa kauheella tahdilla kisoihin :O
Itse olen kiinteä kauttaaltaan muttei lihaksia kamalasti ole, olkapäät piirtyy esiin hieman, ja mietin että missä kunnossa kisaan voi hakea..
 
Zone-sarja -42%
En halua arvostella ketään henkilökohtaisesti, mutta aika heikkotasoisia kuvia ainakin tuossa linkissä. Luulisi että porukka haluaisi oikeasti panostaa hakemuksen kuviin eikä ottaa jollain koti-canonilla huonolaatuisia kuvia...Mielestäni myös aika vaatimatonta stailausta. Emmekö me suomalaiset sitten uskalla räväyttää? En sitten tiedä missä suhteessa kisassa arvostellaan vartaloa, kroppaa ja tyyliä.
Viime vuonna finalistien joukossa oli vain muutama jotka olisivat mielestäni voineet osallistua johonkin kovempitasoiseenkin kisaan, en tarkoita pelkästään kroppaa. Mielestäni tärkeää on myös tottakai kasvot, hiukset, bikinit+kengät ja etenkin itsevarmuus. No, stailaus on asia joka on fitness-puolellakin mielestäni vielä monella aika hakusessa...

Tässä esimerkki siitä tyylistä jota tarkoitan...Kivaa pirtsakkaa, räväkkää ja etenkin kaunista.
http://www.google.fi/imgres?imgurl=...=1t:429,r:38,s:0&tx=27&ty=83&biw=1280&bih=855
 
Komppaan kiirahvia. Muutamat ei mun mielestä edes kropaltaan ole ns "fitnessmalliainesta" muutamat tosi laihoja eivätkä ainakaan munmielestä täytä kriteeriä "treenatun näköinen"
Jos vertaa noita paria tohon mustavalkobikini-typyyn.. tosi kovassa kunnossa hän!
 
En halua arvostella ketään henkilökohtaisesti, mutta aika heikkotasoisia kuvia ainakin tuossa linkissä. Luulisi että porukka haluaisi oikeasti panostaa hakemuksen kuviin eikä ottaa jollain koti-canonilla huonolaatuisia kuvia...Mielestäni myös aika vaatimatonta stailausta. Emmekö me suomalaiset sitten uskalla räväyttää? En sitten tiedä missä suhteessa kisassa arvostellaan vartaloa, kroppaa ja tyyliä.
Viime vuonna finalistien joukossa oli vain muutama jotka olisivat mielestäni voineet osallistua johonkin kovempitasoiseenkin kisaan, en tarkoita pelkästään kroppaa. Mielestäni tärkeää on myös tottakai kasvot, hiukset, bikinit+kengät ja etenkin itsevarmuus. No, stailaus on asia joka on fitness-puolellakin mielestäni vielä monella aika hakusessa...

Tässä esimerkki siitä tyylistä jota tarkoitan...Kivaa pirtsakkaa, räväkkää ja etenkin kaunista.
http://www.google.fi/imgres?imgurl=...=1t:429,r:38,s:0&tx=27&ty=83&biw=1280&bih=855
Kuvan osalta vastataan, että tuon antamasi linkin kuva on ainakin aivan vitun susipaska suoran salaman kuva, jonka osaa ottaa apinakin, jos sille kamera annetaan. Noissa Suomen mimmien kuvissa muutama on käyttänyt ilmeisesti parempaa kuvaajaakin.
 
Joo mä en mitään tiedä valokuvauksesta, mutta lähinnä tuota stailauspuolta arvostelen kun se on enemmän meikeläisen heiniä :).

Tuo nopeasti valittu linkki lähinnä siksi että siinä on mielestäni stailauksessa ja asennossa/ilmeessä onnistuttu. Näytti noissa f-mallikuvissa tosiaan olevan muutama ihan valokuvaajankin otos ja kaikilla ei tietenkään ole edes varaa otattaa kuvia ammattikuvaajalla.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Olen kiirahvi samaa mieltä, että kuvista on idea kadoksissa. Ja minä ainakin käsitin, että linkittämässäsi kuvassa viittasit kuvassa esiintyvään henkilöön, stailaukseen, asenteeseen jne, et tekniikkaan. Mut en nyt lähde arvioimaan hakukuvia.

Mutta kyllä kiinnostaa nähdä kuvia castingista (toivottavasti niitä tulee nähtäväksi) ja tietysti sitten finalisteista :)

Ilmoittautuneille tsemppiä kisaan! :)
 
Jep, tsemppiä kaikille kisaan! En malta odottaa että näen finalistit ;) Itse en ehtinyt tämän vuoden kilpailuun mutta ehkä ensi vuonna sitten!
 
Sanokaa oikeesti, pitäiskö mun osallistua? Oon niin kahen vaiheilla, eka olin ihan varma että osallistun tänäkin vuonna, mut nyt on alkanut arveluttamaan. En oo missään paskassa kunnossa, mun kompastuskivi on haastattelu osio ku oon niin jännittäjä tyyppiä. Pitäskö sitä kuitenkin...:S???
 
mun on vaikea vastata kysymykseen koska en ole nähnyt sua tai sun kuvia! Mutta voin oman kokemuksen kertoa, en tosin fitnessmalli kilpailusta mutta kuitenkin. Eli siis mä olen aina ollut tosi ujo ja pelännyt esiintymistä, kunnes menin ekoihin kisoihin, jännitin sitä haastattelu ihan törkeesti, mut koko kisa meni tosi hyvin ja sijotuin toiseksi :) Ei kannata pelätä haastattelua ollenkaan, yleensä kysymykset koskee sua itseäs (ainakin kisoissa missä itse olen ollut) ja ei kai niihin ole väärää vastausta? Kun menee omana itsenään eikä yritä olla mitään muuta niin pärjää, luotat ittees vain ;)

Mun piti hakea kisaan, mutta kohtasin saman vanhan ongelman; Tuli kahen kuukauden laiskottelu tauko ja mässäilin ja herkuttelin ja laiskottelin joten kisakunto meni siinä :/ eikä ole ensimmäinen kerta kun näin käy! En tiedä miten saisin treenin ja syömisen pysymään kokoajan eikä niin että tulee näitä kahden kuukauden repsahduksia joista on taas vaikea nousta :/

Tsemppiä jos haet kisaan, yrittänyttä ei laiteta ;)
 
Mä osallistuin myös viime vuonna ja pääsin casting tilaisuuteen, mut just tuntu että kusin täysin sen haastattelun. Enkä varmaan oo kehittynyt yhtään viime vuodesta, pikemminkin olen vielä sulkeutuneempi. Olenkohan valmis siihen... toisaalta saatan katua jos en osallistu.
 
Osallistu vaan!! Ethän sä siinä mitään menetäkään, jos haastattelu menee ketuilleen niin otat sitten vaan harjoituksen kannalta :) Muistaakseni sulla kuitenkin kroppa oli ihan kuosissa, jos en nyt jonkun muun kuviin sekoita.
 
Mä osallistuin myös viime vuonna ja pääsin casting tilaisuuteen, mut just tuntu että kusin täysin sen haastattelun. Enkä varmaan oo kehittynyt yhtään viime vuodesta, pikemminkin olen vielä sulkeutuneempi. Olenkohan valmis siihen... toisaalta saatan katua jos en osallistu.

Ehottomasti kannattaa osallistua!! :) Mäki välillä jännitän niin että sanon mitä sylki suuhun tuo :D
 
Osallistuin eilen viime hetkellä :D Saa nähdä tuottaako tänä vuonna mitään tulosta. Voittoa tietty tavoittelen, mutta jo castingiiin pääsy oisi helmi juttu, kun todellakin saisi jälleen sitä kokemusta. Joka tapauksessa kyllä pitää treenata vähän tätä omaa ulosantia ja opetella olemaan itsevarmempi. :) Kuitenkin kyseessä fitnessmallikisat, pitäähän sitä nyt olla mahdollisimman edustuksellinen, pelkkä hyvä fysiikka ei vaan riitä. Ja toi kuvauksellisuus myös on tärkeä :D
 
Kirjoita vastaus...

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom