- Liittynyt
- 12.11.2003
- Viestejä
- 2 321
Kyseinen teksti löytyi tiede-foorumilta:
EVP on lyhenne sanoista Electronic Voice Phenomena. Electronic Voice Phenomenalla tarkoitetaan elektronisista laitteista kuuluvia ääniä, joiden synnylle ei ole löydetty luonnollista selitystä. Monet EVP-ilmiötä tutkineet ovat päätyneet siihen tulokseen, että äänet ovat jo kuolleiden ihmisten tuottamia, jotka yrittävät ottaa yhteyttä eläviin elektronisten laitteiden välityksellä.
Ensimmäisiä EVP-ilmiötä tutkineita tiedemiehiä oli parapsykologi Raymond Bayless, joka suoritti EVP-kokeita meedio Attila von Szalayn kanssa. Kokeiden jälkeen Bayless totesi, että meedion läsnäollessa ääninauhoille ilmestyi salaperäisellä tavalla ihmisten ääniä. Tiedelehti Journal of the American Society for Psychical Research julkaisi 1959 raportin Baylessin tutkimusten tuloksista, mutta se sai hyvin vähän huomiota parapsykologisia ilmiöitä tutkivien tiedemiesten keskuudessa.
Laajempaan julkisuuteen asia nousi, kun ruotsalainen oopperalaulaja ja elokuvatähti Friedrich Jürgenson kertoi nauhoittaneensa äitivainajansa äänen nauhurillaan.
1973 Jürgenson antoi Psychic News-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoi siitä, että miten löysi ilmiön:
"Peipposen laulua äänittäessäni oli sattunut aika hätkähdyttävä ilmiö, josta ensin luulin, että nauhuri oli jotenkin vahingoittunut maalle tullessa. Sitten ymmärsin, ettei nauhoituksessa esiintyneitä häiriöitä voinut selittää sattumiksi. Pari viikkoa myöhemmin menin metsämökilleni ja yritin toista koetta. Minulla ei ollut tietysti aavistustakaan, mitä etsin. Laitoin mikrofonin ikkunalle. Äänittäessä ei tapahtunut mitään erikoista. Rupesin kuuntelemaan nauhaa, ja ensin erottui etäistä lintujen sirkutusta, sitten tuli hiljaista. Äkkiä kuin tyhjästä sanoi naisen ääni saksaksi "Friedel, pikku Friedelini, kuuletko minua?" Tuntui kuin puhuminen olisi vaatinut suuria ponnistuksia, ja ääni kuulosti hätääntyneeltä. Olen silti vuorenvarma, että ääni joka minua kutsui kuului äidilleni. Äiti oli kuollut Ruotsissa neljä vuotta aikaisemmin. Siitä kaikki alkoi."
Lähde: Rogo, Scott D.: Kuolemastako uusi elämä? Otava. Helsinki 1988. s. 121-122.
Pohjois-Carolinan parapsykologisen tutkimuslaitoksen suunnittelujohtaja William Roll kiinnostui ilmiöstä niin paljon, että matkusti Jürgensonin luokse Ruotsiin tutkiakseen sitä. Jürgenson järjesti vieralleen sarjan EVP-näytöskokeita. Roll julkaisi kokeiden suorittamisen jälkeen raportin, jonka mukaan selittämättömällä tavalla syntyneitä ääniä ilmestyi nauhoille myös hänen itsensä valvomissa kokeissa.
Myös latvialaissyntyinen psykologi Konstantin Raudive luki Jürgensonin EVP-kokeiden tuloksista ja sopi tapaamisesta hänen kanssaan, jotta voisi oppia lisää ilmiöstä. Tämän jälkeen Raudive aloitti omat EVP-kokeensa. Raudive raportoi kokeidensa tuloksista vuonna 1968 ilmestyneessä "Unhorbares wird Horbar" kirjassa, jossa hän kertoi onnistuneensa äänittämään valtavan määrän EVP-ääniä. Jotkut niistä hän tunnisti jo kuolleiden tuttaviensa ääniksi:
"Nyt on kuva hiukan muuttunut. Vuonna 1970 Saksassa asuva latvialaissyntyinen tutkija Konstantin Raudive hätkähdytti englanninkielisiä parapsykologipiirejä kirjallaan "Breakthrough", joka oli ilmestynyt Saksassa jo aikaisemmin. Raudive oli tehnyt yhteistyötä Jürgensonin kanssa ja sanoi itsekin tallentaneensa salaperäisiä ääniä nauhalle. Hän lupasi myös antaa näytteen ilmiöstä jokaiselle halukkaalle. Raudiven omista nauhoitteestaan esittämät huomiot pitivät monessa suhteessa yhtä Jürgensonin väitteiden kanssa. Hän sanoi esimerkiksi, että äänet puhuvat usein kielten sekoitusta; että ne vastaavat äänityksen aikana esitettyihin kysymyksiin; ja että tarpeeksi pitkään ja uutterasti kokeilemalla kuka tahansa voi saada ilmiön aikaan, vaikka ei meedio olisikaan. Raudive ei kuitenkaan pitänyt arvossa Jürgensonin suosimaa "avoimen mikrofonin" tekniikkaa (vaikka kokeilikin sitä joskus), vaan yhdisti nauhurinsa mieluummin suoraan radioon äänittämään valkoista kohinaa. Tämäkin menetelmä oli omaksuttu Jürgensoninilta. Aivan ongelmaton se ei kuitenkaan ollut. Äänet olivat usein niin heikkoja, että epäilijät väittivät Raudiven siepanneen tavallisten radiolähetysten palasia. Eikä asiaa juuri auttanut, kun hän kerran sattui nauhoittamaan radio Luxemburgin lähetyksen!
Arvostelijat vetoavat tähän mielellään, mutta Raudiven tallentamien ääniefektien monipuolisuus jää silti selittämättä. Totta kyllä hän joskus nauhoitti radiosignaaleja, joita sitten erehdyttiin luulemaan vainajien ääniksi, mutta monta kertaa hänen "äänensä" kutsuivat häntä selvästi nimeltä. Se oli monen arvostelijankin myönnettävä. Trinity College Cambridgesta Englannista myönsi esimerkiksi vuoden 1970 parapsykologian apurahan nuorelle David Ellis -nimiselle kemistille Rauviden äänten tutkimista varten.
Vaikka Ellis ei loppujen lopuksi halunnutkaan sanoa, olivatko äänet paranormaali ilmiö, hän myönsi "Psychic"- lehden helmikuun numerossa 1974, että: Tohtori Raudiven ollessa läsnä äänet saattavat viitata muihin istunnon osanottajiin, mutta puhuvat usein suoraan Raudivelle eli "Kostille". Joskus on kuultu kiinnostavia kommentteja, kun hän ei ole mukana. Tallennus saattaa alkaa sanoilla "Haluamme Kostin" tai "Kostin täytyy tulla tänne" tai sitten ääni syyttää: "Olette vieneet Kostin piiloon"
Äskettäin edesmennyt Raudive suostui mielellään tieteellisesti testattavaksi ja osallistui näytöstesteihin eri puolilla Eurooppaa. Kun englantilainen kustannusyhtiö Colin Smythe Ltd suunnitteli hänen kirjansa käännättämistä, Raudive matkusti paikan päälle esittelemään, miten kokeet tapahtuivat. Matkan tulokset olivat kiinnostavat. Colin Smythe ja Peter Bander järjestivät lontoolaisessa äänitysstudiossa valvotun kokeen 13 joulukuuta 1969. He halusivat valvojaksi äänitystekniikan saloihin perehtyneen henkilön. Tehtävään valittiin radioinsinööri David Stanley, jonka studiossa koe tehtiin
Aluksi vaikutti siltä, että Raudiven oli vaikea siepata ääniä oudossa ympäristössä, ja monta äänityspätkää jäi tyhjäksi. Asia ei kuitenkaan jäänyt siihen. "Seuraavan puolituntisen aikana", muistelee Bander englantilaisen laitoksen esipuheessa
...vieraani keskustelivat tohtori Raudiven kanssa teknisistä yksityiskohdista, ja joku sanoi, että hyväksyisi enää vain hyvin selvän todisteen, kuten jonkun läsnäolijan nimen. Niitä tuskin mikään radioasema lähettäisi eetteriin, joten se todistaisi, että ääni yritti tietoisesti päästä yhteyteen kanssamme. Stanley oli sillä välin irrottanut kymmenen sentin lisäjohdon diodista ja yhdistänyt diodin radioon jättäen nauhurin pyörimään. Parin minuutin kuluttua (menossa oli neljäs nauha, koska otimme uuden jokaista koetta varten) Raudive pyysi, että äänitys kuunneltaisiin. Ympärillä rupatteli parikymmentä ihmistä hyvää joulua toivotellen, ja oli aikamoinen yllätys, kun neljä heistä äkkiä ryntäsi nauhurin ääreen. Rytmikäs ääni sanoi kaksi kertaa ihmispuheen nopeudella ja niin selvästi ettei epäilyn sijaa jäänyt: "Raudive siellä". Kaikkein hämmästynein oli varmasti Stanley, koska nauhalla ei hänen mukaansa voinut olla yhtään mitään. Mutta sieltä kuului kuin kuuluikin ääni, joka mainitsi nimeltä koko yrityksen keskushenkilön.
Kyky tallentaa eetteristä ääniä nauhalle on ainakin tarttuvaa. Sekä Bander että Smythe ovat Raudiven kirjan julkaistuaan onnistuneet itsekin nauhoittamaan ilmiön."
Lähde: Rogo, Scott D.: Kuolemastako uusi elämä? Otava. Helsinki 1988. s. 126-130.
EVP on lyhenne sanoista Electronic Voice Phenomena. Electronic Voice Phenomenalla tarkoitetaan elektronisista laitteista kuuluvia ääniä, joiden synnylle ei ole löydetty luonnollista selitystä. Monet EVP-ilmiötä tutkineet ovat päätyneet siihen tulokseen, että äänet ovat jo kuolleiden ihmisten tuottamia, jotka yrittävät ottaa yhteyttä eläviin elektronisten laitteiden välityksellä.
Ensimmäisiä EVP-ilmiötä tutkineita tiedemiehiä oli parapsykologi Raymond Bayless, joka suoritti EVP-kokeita meedio Attila von Szalayn kanssa. Kokeiden jälkeen Bayless totesi, että meedion läsnäollessa ääninauhoille ilmestyi salaperäisellä tavalla ihmisten ääniä. Tiedelehti Journal of the American Society for Psychical Research julkaisi 1959 raportin Baylessin tutkimusten tuloksista, mutta se sai hyvin vähän huomiota parapsykologisia ilmiöitä tutkivien tiedemiesten keskuudessa.
Laajempaan julkisuuteen asia nousi, kun ruotsalainen oopperalaulaja ja elokuvatähti Friedrich Jürgenson kertoi nauhoittaneensa äitivainajansa äänen nauhurillaan.
1973 Jürgenson antoi Psychic News-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoi siitä, että miten löysi ilmiön:
"Peipposen laulua äänittäessäni oli sattunut aika hätkähdyttävä ilmiö, josta ensin luulin, että nauhuri oli jotenkin vahingoittunut maalle tullessa. Sitten ymmärsin, ettei nauhoituksessa esiintyneitä häiriöitä voinut selittää sattumiksi. Pari viikkoa myöhemmin menin metsämökilleni ja yritin toista koetta. Minulla ei ollut tietysti aavistustakaan, mitä etsin. Laitoin mikrofonin ikkunalle. Äänittäessä ei tapahtunut mitään erikoista. Rupesin kuuntelemaan nauhaa, ja ensin erottui etäistä lintujen sirkutusta, sitten tuli hiljaista. Äkkiä kuin tyhjästä sanoi naisen ääni saksaksi "Friedel, pikku Friedelini, kuuletko minua?" Tuntui kuin puhuminen olisi vaatinut suuria ponnistuksia, ja ääni kuulosti hätääntyneeltä. Olen silti vuorenvarma, että ääni joka minua kutsui kuului äidilleni. Äiti oli kuollut Ruotsissa neljä vuotta aikaisemmin. Siitä kaikki alkoi."
Lähde: Rogo, Scott D.: Kuolemastako uusi elämä? Otava. Helsinki 1988. s. 121-122.
Pohjois-Carolinan parapsykologisen tutkimuslaitoksen suunnittelujohtaja William Roll kiinnostui ilmiöstä niin paljon, että matkusti Jürgensonin luokse Ruotsiin tutkiakseen sitä. Jürgenson järjesti vieralleen sarjan EVP-näytöskokeita. Roll julkaisi kokeiden suorittamisen jälkeen raportin, jonka mukaan selittämättömällä tavalla syntyneitä ääniä ilmestyi nauhoille myös hänen itsensä valvomissa kokeissa.
Myös latvialaissyntyinen psykologi Konstantin Raudive luki Jürgensonin EVP-kokeiden tuloksista ja sopi tapaamisesta hänen kanssaan, jotta voisi oppia lisää ilmiöstä. Tämän jälkeen Raudive aloitti omat EVP-kokeensa. Raudive raportoi kokeidensa tuloksista vuonna 1968 ilmestyneessä "Unhorbares wird Horbar" kirjassa, jossa hän kertoi onnistuneensa äänittämään valtavan määrän EVP-ääniä. Jotkut niistä hän tunnisti jo kuolleiden tuttaviensa ääniksi:
"Nyt on kuva hiukan muuttunut. Vuonna 1970 Saksassa asuva latvialaissyntyinen tutkija Konstantin Raudive hätkähdytti englanninkielisiä parapsykologipiirejä kirjallaan "Breakthrough", joka oli ilmestynyt Saksassa jo aikaisemmin. Raudive oli tehnyt yhteistyötä Jürgensonin kanssa ja sanoi itsekin tallentaneensa salaperäisiä ääniä nauhalle. Hän lupasi myös antaa näytteen ilmiöstä jokaiselle halukkaalle. Raudiven omista nauhoitteestaan esittämät huomiot pitivät monessa suhteessa yhtä Jürgensonin väitteiden kanssa. Hän sanoi esimerkiksi, että äänet puhuvat usein kielten sekoitusta; että ne vastaavat äänityksen aikana esitettyihin kysymyksiin; ja että tarpeeksi pitkään ja uutterasti kokeilemalla kuka tahansa voi saada ilmiön aikaan, vaikka ei meedio olisikaan. Raudive ei kuitenkaan pitänyt arvossa Jürgensonin suosimaa "avoimen mikrofonin" tekniikkaa (vaikka kokeilikin sitä joskus), vaan yhdisti nauhurinsa mieluummin suoraan radioon äänittämään valkoista kohinaa. Tämäkin menetelmä oli omaksuttu Jürgensoninilta. Aivan ongelmaton se ei kuitenkaan ollut. Äänet olivat usein niin heikkoja, että epäilijät väittivät Raudiven siepanneen tavallisten radiolähetysten palasia. Eikä asiaa juuri auttanut, kun hän kerran sattui nauhoittamaan radio Luxemburgin lähetyksen!
Arvostelijat vetoavat tähän mielellään, mutta Raudiven tallentamien ääniefektien monipuolisuus jää silti selittämättä. Totta kyllä hän joskus nauhoitti radiosignaaleja, joita sitten erehdyttiin luulemaan vainajien ääniksi, mutta monta kertaa hänen "äänensä" kutsuivat häntä selvästi nimeltä. Se oli monen arvostelijankin myönnettävä. Trinity College Cambridgesta Englannista myönsi esimerkiksi vuoden 1970 parapsykologian apurahan nuorelle David Ellis -nimiselle kemistille Rauviden äänten tutkimista varten.
Vaikka Ellis ei loppujen lopuksi halunnutkaan sanoa, olivatko äänet paranormaali ilmiö, hän myönsi "Psychic"- lehden helmikuun numerossa 1974, että: Tohtori Raudiven ollessa läsnä äänet saattavat viitata muihin istunnon osanottajiin, mutta puhuvat usein suoraan Raudivelle eli "Kostille". Joskus on kuultu kiinnostavia kommentteja, kun hän ei ole mukana. Tallennus saattaa alkaa sanoilla "Haluamme Kostin" tai "Kostin täytyy tulla tänne" tai sitten ääni syyttää: "Olette vieneet Kostin piiloon"
Äskettäin edesmennyt Raudive suostui mielellään tieteellisesti testattavaksi ja osallistui näytöstesteihin eri puolilla Eurooppaa. Kun englantilainen kustannusyhtiö Colin Smythe Ltd suunnitteli hänen kirjansa käännättämistä, Raudive matkusti paikan päälle esittelemään, miten kokeet tapahtuivat. Matkan tulokset olivat kiinnostavat. Colin Smythe ja Peter Bander järjestivät lontoolaisessa äänitysstudiossa valvotun kokeen 13 joulukuuta 1969. He halusivat valvojaksi äänitystekniikan saloihin perehtyneen henkilön. Tehtävään valittiin radioinsinööri David Stanley, jonka studiossa koe tehtiin
Aluksi vaikutti siltä, että Raudiven oli vaikea siepata ääniä oudossa ympäristössä, ja monta äänityspätkää jäi tyhjäksi. Asia ei kuitenkaan jäänyt siihen. "Seuraavan puolituntisen aikana", muistelee Bander englantilaisen laitoksen esipuheessa
...vieraani keskustelivat tohtori Raudiven kanssa teknisistä yksityiskohdista, ja joku sanoi, että hyväksyisi enää vain hyvin selvän todisteen, kuten jonkun läsnäolijan nimen. Niitä tuskin mikään radioasema lähettäisi eetteriin, joten se todistaisi, että ääni yritti tietoisesti päästä yhteyteen kanssamme. Stanley oli sillä välin irrottanut kymmenen sentin lisäjohdon diodista ja yhdistänyt diodin radioon jättäen nauhurin pyörimään. Parin minuutin kuluttua (menossa oli neljäs nauha, koska otimme uuden jokaista koetta varten) Raudive pyysi, että äänitys kuunneltaisiin. Ympärillä rupatteli parikymmentä ihmistä hyvää joulua toivotellen, ja oli aikamoinen yllätys, kun neljä heistä äkkiä ryntäsi nauhurin ääreen. Rytmikäs ääni sanoi kaksi kertaa ihmispuheen nopeudella ja niin selvästi ettei epäilyn sijaa jäänyt: "Raudive siellä". Kaikkein hämmästynein oli varmasti Stanley, koska nauhalla ei hänen mukaansa voinut olla yhtään mitään. Mutta sieltä kuului kuin kuuluikin ääni, joka mainitsi nimeltä koko yrityksen keskushenkilön.
Kyky tallentaa eetteristä ääniä nauhalle on ainakin tarttuvaa. Sekä Bander että Smythe ovat Raudiven kirjan julkaistuaan onnistuneet itsekin nauhoittamaan ilmiön."
Lähde: Rogo, Scott D.: Kuolemastako uusi elämä? Otava. Helsinki 1988. s. 126-130.
