Ensimmäistä järkkäriä hankkimassa, vinkkejä toivotaan!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SaMe
  • Aloitettu Aloitettu
On alkanut hieman järkkärin ostaminen kiinnostamaan ja tartteisin hiukan vinkkiä, et mitä malleja kannattaisi lähteä hakemaan. Ihan peruskuvaukseen tulisi ja varmaan enimmäkseen luonto ja maisemakuvia, sekä reissuissa kuvia. Pääsääntöisesti oon nyt pyöritelly mielessä noita peilittömiä ihan koon puolesta jo. Eniten pisti silmään Sonyn a6000 ja a6300 mallit.

Mietin, että onkohan tuo a6300 jo ylilyönti, kun tosiaan en oo ikinä järjestelmäkameralla kuvannut, vaan tähän asti on menty ihan puhelimen kameralla. Kuinka pitkälle tuolla Sonyn a6000 kameralla pärjäisi näin aloittelijana? Yksi mikä voisi sopia hieman samaan hintaluokkaan olisi Olympus OM-D E-M10. Mitenkähän tuo mahtaa pärjätä vertailussa a6000 ja a6300 kanssa? Olisiko vielä jotain muita varteenotettavia malleja mitä kannattaisi pitää silmällä?
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Kaikissa kolmessa on Sonyn sensorit, mutta Sonyn kameroissa sensori on isompi. Toisaalta myös resoluutio on suurempi, joten yhden pikselin pinta-ala on suurinpiirtein sama. Luotokuvauksessa pienempi sensori voi olla etukin, koska samalla polttovälillä saa kohteen "lähemmäksi". Miettisin itse asiaa siltä kannalta, että millaisella optiikalla haluan kuvata, ja mihin hintaan sitä on saatavilla. Olympuksessa on stabilointi rungossa, joten millä tahansa lasilla saa helpommin teräviä kuvia. Eli koettaisin miettiä sitä, että millaisen roinaläjän kanssa sitä liikkuu, ja päättää sen mukaan, kumpi sopii paremmin käteen. Kumman tahansa valitsetkin, niin tuskin tulee pettymystä. Itsellä originaali E-M5.
 
Miettisin itse asiaa siltä kannalta, että millaisella optiikalla haluan kuvata, ja mihin hintaan sitä on saatavilla.

^Juurikin näin. Peilittömät ja jopa peilijärkkäritkin menevät takin taskuun, mutta kun se objektiivi on kiinni, niin meneekö kumpikaan? Ja koko järkkäriin siirtymisen idea on yleensä laajat kuvakulmat ja telemahdollisuudet ja hyvällä zuumilla peilitön ei mahdu taskuun, toki sillä kiinteäpolttovälisellä pannukakku lasilla mahtuu, mutta eipä sillä saa kuin samat kuvat kuin kännykällä jos perusräpsimisestä puhutaan. Jos oikeasti tarvitsee vain pikkuisen lisää kuvakulmia esim. kinovastaava 24-85mm riittää, niin suosittelen laadukasta pokkaria. Se menee oikeasti taskuun, peilitönkään järkkäri ei oikein.
Jos haluaa oikeasti super wide angle laajakulmaa alle 20mm, hyvää luontoteleä, erikoistua hämäräkuvaukseen, pelata terävyysalueella ja suljinajoilla tai printata maisemakuvat A1 kokoa suurempina olohuoneen seinälle -> järkkäri.
Jos ei ole kuitenkaan mieletön draivi taiteilla ja kantaa rojua mukana, niin äkkiä käy niin että jää kokonaan kuvia saamatta, kun ei jaksa kaiva kameraa esiin joka tilanteessa, ottaa ylipäätänsä mukaan tms.

Jos hankit järkkärin, mieti tosiaan ensin minkälaiset objektiivit haluat siihen. Kameroissa erot ovat pieniä, objektiivit on ne jotka sen kuvan piirtää ja määrittää minkälaisia kuvia voit saada.

Eli: aivan sama kumman Sonyn hankit vai Olympuksen. Mutta minkä objektiivin ajattelit hankkia? Se on paljon kiintoisampi kysymys.
 
Eli: aivan sama kumman Sonyn hankit vai Olympuksen. Mutta minkä objektiivin ajattelit hankkia? Se on paljon kiintoisampi kysymys.
No ei ihan, koska linssivalikoima riippuu siitä, kumpaan järjestelmään sitoutuu. Tämän perusteella tosin ei ole isoa eroa näiden kahden mountin välillä. Olympuksen etuna on rungossa oleva vakaaja, minkä ansiosta millä tahansa lasilla (adaptereita on vaikka mihin vanhaan järkkärisysteemiin) voi käyttää pidempiä valotusaikoja.

Itse vaihdoin Canonin APS-C järkkäreistä (7D) micro-4/3:een. On totta, ettei peilitöntä kameraa saa tavallisen objektiivin kanssa taskuun, mutta optiikan paino-, koko- ja hintaero vastaavaan optiikkaan croppisensorisella järkkärillä on valtava. Puhumattakaan full framesta.
 
Kaikissa kolmessa on Sonyn sensorit, mutta Sonyn kameroissa sensori on isompi. Toisaalta myös resoluutio on suurempi, joten yhden pikselin pinta-ala on suurinpiirtein sama. Luotokuvauksessa pienempi sensori voi olla etukin, koska samalla polttovälillä saa kohteen "lähemmäksi". Miettisin itse asiaa siltä kannalta, että millaisella optiikalla haluan kuvata, ja mihin hintaan sitä on saatavilla. Olympuksessa on stabilointi rungossa, joten millä tahansa lasilla saa helpommin teräviä kuvia. Eli koettaisin miettiä sitä, että millaisen roinaläjän kanssa sitä liikkuu, ja päättää sen mukaan, kumpi sopii paremmin käteen. Kumman tahansa valitsetkin, niin tuskin tulee pettymystä. Itsellä originaali E-M5.
Ai katsos tännehän tuli vielä vastauksia! Tosiaan kävi niin, että päädyin Olympuksen omd e-m10 mark 2:een. Todella tyytyväinen oon ollu tuohon valintaan tähän mennessä. Isomman linssivalikoiman takia pääasiassa tuohon päädyin. Ja tosi iso syy oli ihan se, että tuo vaan tuntui paljon paremmalta omaan käteen, kuin mitä noi Sonyt. 14-42mm kittilinssin kaveriksi ostin 35-100mm halppiszoomin ja sit panasonicin 20mm f1.7 linssin. Tuon zoomin ostin ihan kokeilumielessä, kun halvalla sain ja halusin päästä kokeilemaan vähän pidempiä polttovälejä. Tuolla 20mm linssillä tulee suurimmaksi osaksi tällä hetkellä kuvattua. Tuohon on ollut mietinnässä, jos ostaisi Olympuksen 45mm linssin ja mahdollisesti jotain laajempaa jos haluaa maisemia kuvailla, kun niistä tykkään.

Yksi negatiivinen puoli mikä tuli juuri tälle objektiivikiinnitykselle vastaan on tuo melko huono laajojen linssien valikoima. Tai löytyyhän noita laajan pään zoomeja parikin, mutta en ole tässä vaiheessa kuvausta ja sen opettelua todellakaan laittamassa 1000 euroa kiinni linssiin :ROFLMAO: Olympuksella olisi halvempi laajiszoomi, mutta se ei mene kuin 9mm asti. Eli tässä voi nyt käydä niin, että pitää lähteä liikkeelle jollain noista 7.5mm kiinteistä linsseistä tuota varten. Onko Dopey sulla tuon E-M5:n kaveriksi jotain laajemman pään linssiä mitä voisit suositella?

Ja lisätään tuosta kameran koosta tähän vielä, että todellakin oon tyytyväinen tähän. Todella helppo pitää mukana käytännössä joka paikassa mihin menenkin. Mulla on kuitenkin yleensä aina vähintään pieni reppu matkassa, niin kulkee ihan huomaamatta siellä. Takin taskuun en välttämättä lähtis tuota silti tunkemaan.
 
Onko Dopey sulla tuon E-M5:n kaveriksi jotain laajemman pään linssiä mitä voisit suositella?
Mulla on yleensä kamerassa e.zuiko 17mm f/1.8, mikä vastaa full framena 35 millistä, eli ei juurikaan laajiksempi kuin tuo sun 20 millinen, vaikka muuten todella mainio obiska onkin. Tuon lisäksi on 7,5 mm Samyangin kalansilmä. Jos ei tykkää kalansilmäefektistä, niin siitä pääsee suht helposti eroon Lightroomissa.
 
Okei! Tuo kalansilmä ei oikein nappaa, mutta 7.5mm:stä saisi ilman sitäkin. Ei nyt varmaan ihan heti tule mitään uutta ostettua. Pitää vaan hiukan kartoittaa, että mitä voisi ostaa tuolta laajemmasta päästä.
 
12-vuotiaalle tytölle pitäisi hankkia harjoittelukameraksi järkkäri. Halvalla saisi esim. Canonin eos400d tai Nikonin d3100 kameroita.

Tekniikka totta kai noissa on vanhaa, mutta onko mitään huomionarvoista muuta, joka pitäisi tietää?

Itse en kameroista tiedä yhtään mitään, eikä tyttökään vielä :) Ja tulisi ensimmäiseksi harjoituslaitteeksi ennen "oikean" kameran ostamista, jos kipinä säilyy.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom