Elokuva-arvostelut!

Meta title: 🎬🔥 Elokuva-arvostelut räjäyttää totuuden valkokankaasta 🔥🎬

Meta description: Tykittäen suoraan ytimeen: rehelliset arviot, kovat tuomiot ja armoton Pakkis-asenne ilman filttereitä.


Sin City

sin_city_front_cover.jpg


Mulla on tääkin ollut jo ties kuinka monta vuotta, mutten ole saanut aikaiseksi katsoa sitä.

Taagi pätkä, ei siinä mitään, mutta jotain jäi puuttumaan, en tiedä mitä. Loistava joukko huippunäyttelijöitä jotka kaikki onnistuivat rooleissaa loistavasti. Bruce ja Mickey mielestäni parhaiten - ja Jessica tietysti myös, ihan vaan sen takia, että se on niiiiiiiiiiiiin HOT. Ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Farmille kuskataan horoja, jotka kaverukset sitten vetelevät huiviinsa hymyssä suin. Mickey Rourke ja Bruce Willis ovat eri mieltä. Mickey on ihan lovena yhteen horoon, joka sitten tapetaan. Tästä tietysti seuraa hirveetä mättämistä ja korvapuusteja puoleen ja toiseen. Bruce lavastetaan pedofiiliksi ja heitetään selliin vaivaiseksi 8 vuodeksi. Sillä aikaa pikkutyttö Nancy, joka koetettiin viedä farmille (Jessica Alba), on kasvanut hottikseksi. Bruce löytää linnareissun jälkeen Nancyn keikuttamasta peppua baarista. Posse joka lavasti Brucen, on edelleen hänen jäljillään, koska hekin tahtovat osansa Nancystä (I can't blaim them). Palliton ja aivovaurioinen kaveri (Brucen 8 vuotta sitten aiheuttama) siis kyttää kulman takana ja saakin napattua Nancyn. Bruce kuitenkin porhaltaa avuksi ja päästää kaverista ilmat lopullisesti. Iloinen loppu... Nancy pääsee jatkamaan matkaansa söpön peppunsa kera, ja Bruce päästää itsestään ilman pihalle Nancyn tulevaisuuden turvaamiseksi. Kuinka liikuttavaa. Ah.
 
Mä kävin kattoo Sin Cityn leffassa, siellä oli hyvä, mutta DVD:ltä aivan paska...

Mickey Rourke on niin härski äijä...Ja Jaime King vasta oli hottis, ei Alba.
 
Bullshit, Alba ownaa. :hyper:
Alba hengaa nykyään jonkun ruman luuserin kanssa ja sen kroppa on heitellyt mehevästä enchilladasta luisevaan anorektikkoon...Muutenkin aikasen yliarvostettu ämmä. Kyllä sillä hyvä perse on, niin kauan kun on ok lihoissa. :D

Mickey Rourken mukiloitu pärstä ownaa kaikki, jopa Williksen kaljun.
 
Alba hengaa nykyään jonkun ruman luuserin kanssa ja sen kroppa on heitellyt mehevästä enchilladasta luisevaan anorektikkoon...Muutenkin aikasen yliarvostettu ämmä. Kyllä sillä hyvä perse on, niin kauan kun on ok lihoissa.

Lisätään tuohon vielä se, että mimmillä on herpes down there.:(

Ainakin Katson ja Seiskan mukaan.
 
Sit voisin miettiä tilaamista, jos Masa olis edes siinä lehdessä. Se on kunnostautunut nykyisin liikaa.
 
Pirates of Caribian 3

Edes Jack Sparrow ei tätä pelasta voi saa**na mikä pettymys kamalan odottamisen jälkeen. Ihan turhaan venytetty monesta kohtaa. Tuntui ylipitkältä trailerilta nelososalle.

:2:

Jim Carreyn 23 (?)

Teki jo mieli itkeä, voitti jopa my super exän huonoudessaan tai sitten olen vaan niin juntti etten tajua

:0:

1408

Parissa kohtaa säikähdin todella ja sen lopuu aikaa odotin vaan, että koska tämä loppuu. Markkinoidaan Samuel L. Jacksonilla, nooh näkyihän se siinä varmaan 10 min.

:2:

Kaikki nämä parin viikon sisään, tulipa tuhlattua useampi tunti ihan käyttökelpoista aikaa
 
Jim Carreyn 23 (?)

Teki jo mieli itkeä, voitti jopa my super exän huonoudessaan tai sitten olen vaan niin juntti etten tajua

:0:

Ihan hyvä elokuva, mikä siinä nyt oli niin surkeaa? Juonikin oli ihan mielenkiintoinen. Flashbackit oli ehkä hieman tökeröitä, mutta silti.
 
Planet Terror :3:

Siinä missä Tarantinon Death Proof oli loistava tämä oli melkosen tylsä zombie-leffa (nukahin pari kertaa katsoessakin :D) Vaikka tässä oli suhteessa enemmän toimintaa hahmot ja tarina oli laimeammat. Kannattaa nämä molemmat tsekkaa. Death Proofin katson varmasti uusiksi, tästä en ole niinkään varma.
 
Death Proof :4:

Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä elokuva.
Tarantinon elokuvissa ei edes tarvitse tapahtua hirveästi, pelkkä dialogi on jo nautittavaa. :)
Ja leffan musiikki toimii.
 
Pirates of Caribian 3

Edes Jack Sparrow ei tätä pelasta voi saa**na mikä pettymys kamalan odottamisen jälkeen. Ihan turhaan venytetty monesta kohtaa. Tuntui ylipitkältä trailerilta nelososalle.

:2:

Jim Carreyn 23 (?)

Teki jo mieli itkeä, voitti jopa my super exän huonoudessaan tai sitten olen vaan niin juntti etten tajua

:0:


Antaisin näille samat arvostelut. Erityisen suuri pettymys oli tuo Numero 23. Jo 15 minuutin katsomisen jälkeen tuli sellanen olo puseroon että ei helvetti, toivottavasti tää leffa äkkiä muuttuu parempaan suuntaan tai tästä tulee elämäni pisin elokuva.


Die Hard 4 :3:

Viihdyttävä pätkä. Jos on aiemmista Brucen leffoista pitänyt, niin kyllä tämäkin menee. Tosin tehosteiden kanssa menee välillä överiksi kun kaljapullohartia tekee sellaisia temppuja jotka eivät mitenkään ole mahdollisia. Siinä aina vähän ikään kuin havahtuu pois tunnelmasta että mitäs helvettiä toi oli olevinaan :)
 
Beowolf :4:

Erittäin erikoisesti editoitu leffa, ei tiedä miten päin oli duunattu, mutta tietokonegraffaa se oli. Mahtavia kamerakulmia ja kamera-ajoja täynnä ja makeat äänet. Suosittelen.

Day of the dead 2 :0:

Huonoin leffa mitä olen koskaan eläissäni katsonut, siis niin paska ettei voi sanoin kuvata. Vitutti ihan vitusti, että olin tuhlannut euroja ja askelia tuon paskan hakemiseen Makuunista, niin vitun paska leffa ettei mitään rajaa.
 
Die Hard 4 :3:

Viihdyttävä pätkä. Jos on aiemmista Brucen leffoista pitänyt, niin kyllä tämäkin menee. Tosin tehosteiden kanssa menee välillä överiksi kun kaljapullohartia tekee sellaisia temppuja jotka eivät mitenkään ole mahdollisia. Siinä aina vähän ikään kuin havahtuu pois tunnelmasta että mitäs helvettiä toi oli olevinaan :)
Bruce hyppää autosta ja auto jatkaa itsekseen, hyppää jostain pirun kaiteesta ja lentää 10 metrin korkeuteen helikopteriin ja vielä tämä kaikki oli muka tarkoituksella. Pilasi viimeistään leffan.
:2: Ihan paska tämä uusi kalju supermies.
 
Day of the dead 2 :0:

Huonoin leffa mitä olen koskaan eläissäni katsonut, siis niin paska ettei voi sanoin kuvata. Vitutti ihan vitusti, että olin tuhlannut euroja ja askelia tuon paskan hakemiseen Makuunista, niin vitun paska leffa ettei mitään rajaa.

Siis ei herranjestas oikeesti että voi olla huono elokuva. Aikalailla samat tuntemukset oli mulla tuon jälkeen.
 
Mr.brooks

Olipas mukava nähdä kevin costneri pitkästä aikaa tekemässä hyvän roolisuorituksen oivahkossa leffassa.

:4:
 
:2:
Pirates of the Caribbean 3: Miten voikin alkaa niin nukuttamaan... tämä nukutti jo aikaisemmin kuin se kakkonen. Pitäis kuitenkin jaksaa katsoa leffa loppuun tässä joku päivä. Keira "one face" Knightleykin rupes nyppimään. Noin nuorella ei voi olla vielä botoksia, miksi sen naamassa ei tapahdu mitään? Tähtiä tulee kuiten kaks ihan piraattiteemasta.

:1:
One our photo: Ei tätä oikein voi suositella kenellekkään. Kliininen, puuduttava. Vähän surullinen, mutta ei tarpeeksi ollakseen koskettava. Williams on kuitenkin roolissaan hyvä.

:3:1/2
Ihmisen tahra: Wenthworth Miller :kuola:, Anthony Hopkins, Nicole Kidman. Laatutyötä.
 
Back
Ylös Bottom