- Liittynyt
- 30.8.2017
- Viestejä
- 2
Hyvää iltaa arvon pakkislaiset,
Nyt olisi näreet niin, että sohvalla makoilu ja sipsujen ja dipsujen suurkulutus saa loppua. Noin kahdeksan vuotta on kerennyt vierähtää viimekertaisesta salivisiitistä, joten takaraivossa ei ole enää juurikaan hauiskääntöjä kummempaa tietämystä.
Tällä hetkellä ylimääräistä fläsää on kertynyt noin kymmenen kilon verran ja lihakset ovat melkoisen 404 not found. Salilla minulla olisi opiskelujen ohessa mahdollisuus käydä noin kolme kertaa viikossa. Tavoitteena olisi päästä ennen ensi kevättä (miksei aikaisemminkin) eroon turhasta läskistä sekä saada siinä sivussa - jos vain mahdollista - voimaa ja lihasmassaa. Käsittääkseni kaikkea ei voi saada kerralla, joten avut olisivat tarpeen.
Olisiko arvon pakkislaisilla antaa vinkkejä kolmijakoisen ohjelman kanssa ja kuinka nuo em. tavoitteeni olisi saavutettavissa kaikkein loogisimmin? Palkkioksi en valitettavasti kykene antamaan muuta kuin hyvää karmaa ja ikuisen kiitollisuuden!