- Liittynyt
- 5.3.2013
- Viestejä
- 4
Heippa kaikki,
Olen 19-vuotias naisenalku, ja haluaisin tietämättömänä kysellä mielipiteitä enemmän tietäviltä tulevan kehitykseni suhteen.
Olen 168cm pitkä ja painan 54 kiloa. Lihasta on kertynyt jonkin verran, mutta kuten painosta huomaa, sitä ei vielä liiemmin ole. Vatsan seudulla on pieni rasvakerros, joten vatsapalikat eivät erotu vatsan muotoa lukuunottamatta.
Tavoitteellista treeniä takana on hieman yli puoli vuotta, tällä hetkellä nelijakoisella ohjelmalla. Tarkkaa dieettiä tai massakautta ei oikeastaan ole ollut, vaan terveellistä perusruokaa proteiinipainotteisesti joskus yli, joskus alle kulutuksen, painon pysytellessä kutakuinkin samana.
Kysyisinkin teiltä, mitä tässä vaiheessa kannattaisi tehdä? Maltillista massanlisäystä ja dieettiä myöhemmin, kun lihasta on enemmän, vai dieettiä nyt? Pelkään kuitenkin näyttäväni surkean pieneltä surkean pienten lihasteni kanssa, jos rasvaprosentti tippuu huimasti.