Call of Duty Black Ops 2 (2012)

Koomista? Sehän on totuus. Mutta ymmärrän kyllä pointin :D

Onkos kellekkää tullu tän pelin asennuksessa semmosta vastaan, että peli tunnistuukin mass effect 2:si? http://blog.bioware.com/2012/11/13/were-answering-the-call/

"Eilen DVD-asemat ympäri maailman tuottivat äänisaastetta, kun Call of Duty: Black Ops 2:n pelilevyt pyörivät asennustarkoituksessa. Muutaman tuhannen pelaajan kohdalla kohtalolla oli sanansa sanottavana päivän ohjelmaan, joka sai odottamattoman käänteen. Asennuksen edettyä toiseen levyyn alkoivat ongelmat, sillä BO2:n toinen pelilevy tunnistuukin Mass Effect 2:ksi, eikä asentaminen luonnollisesti jatku loppuun asti.

Ilmeisesti painopaikassa tapahtunut virhe on saanut Activisionin kiinnostumaan, mutta korvat ovat höröllä myös toisessa suunnassa. Mass Effect on Activisionin kilpailijan EA:n pelisarja, jonka takana olevalla Bioware-studiolla nähtiin kohtalon oikku sopivana tilanteena pienelle kampanjalle. Bioware lupautui antamaan Mass Effect -trilogian ilmaiseksi 50 ensimmäiselle itsestään ja virheellisestä BO2:n pelilevystä valokuvan ottaneelle pelaajalle." Tämä on siis lainattu gaming.fi:stä.
 
Pitihän tuo sitten laittaa tilaukseen, arvostelujen perusteella vaikuttaa kuitenkin sen verran kiinnostavalta.
Tykkäsin edellisestä Black Opsista paljon ja tämä ilmeisesti vielä parempi. Yksinpeliinkin ilmeisesti tullut ihan oikeita uudistuksia piiitkästä aikaa.
 
Ei oo toiminu multiplayer tänään mulla ollenkaan.. Pleikkarilla siis. Tai toimii jos pääsee joinimaan kaverin kautta, mutta silloinkin heittää toisen pelin jälkeen pois.
 
Hyvä peli, oon tykännyt. Vituttaa vaan niin vietävästi kun vanha accountti lakkas toimimasta ja piti ruveta pelaamaan toisella. Oon lukenus netistä, todella monilla on pleikkarilla sama vika. Kaikilla kuitenkin toisella accountilla toimii. Vittu. 25 levelille ehdin päästä, eikä mulla oo ees kavereita tai mitään tällä toisella accountilla.

Piti koittaa aamulla ennen töihin lähtöä, nyt toimii taas. Jee.
 
Itelle tuli eilen tämä, mutta en uskaltanut vielä aukaista pakettia. Pitää tämä päivä vielä miettiä jaksaako tuota ruveta hankaamaan.
 
Osaisko joku pleikkaripelaaja sanoa, että kuinka paljon tämän asennus silpaisee pleikkarin kovolta tilaa?

Nimimerkillä "Muistiköyhä".
 
Täsä nyt kovasti mietin vaihtoehtoja

A. Jätän pelin ostamatta ja menen kaverille kun siltä tuntuu

B. Ostan pelin 60 eurolla, korvaan loppuunkuluneen tuolin 300 eurolla sekä maksan suuria sähkölaskuja seuraavan parin kuukauden ajan ja kesällä taas kavereiden kanssa telkkari ja pleikkari pihalle ja eikun zombeja ja olutta

C. Ootan joulua ja laitan tyttöystävän ostamaan ja jatkan muuten linjalla B

Vaikeita päätöksiä, tuo robottisonta ei kyllä kiinnostaisi yhtään, mutta ne zombiet!
 
Ei oo mitään robotti sontaa multiplayerissä.
 
vähän offtopic mutta kuitenkin:) kiinnostaa lähinnä nuo vanhat codin kun en ole niitä pelannut niin kymysys: kumpi on parempi cod 2 bro vai cod 3?
-kummassa pitempi kampanja?
-graffat ja muut toteutus?
-ja parempi kampanja?
 
Täsä nyt kovasti mietin vaihtoehtoja

A. Jätän pelin ostamatta ja menen kaverille kun siltä tuntuu

B. Ostan pelin 60 eurolla, korvaan loppuunkuluneen tuolin 300 eurolla sekä maksan suuria sähkölaskuja seuraavan parin kuukauden ajan ja kesällä taas kavereiden kanssa telkkari ja pleikkari pihalle ja eikun zombeja ja olutta

C. Ootan joulua ja laitan tyttöystävän ostamaan ja jatkan muuten linjalla B

Vaikeita päätöksiä, tuo robottisonta ei kyllä kiinnostaisi yhtään, mutta ne zombiet!
Jos kykenet niin suosittelen vaihtoehtoa C. Koska uudet karttapaketit tulee ilmeisesti vasta 2013 ja mä odotan niitä ihan helvetisti. Toi mukana tuleva zombiemeininki on ihan jees, mutta melko aseköyhä ja sen takia tuntuu niin puutteelliselta. Nuketown zombeilu on kylläkin yllättävän viihdyttävä, mutta saas nähä mitä ne 4 karttapakettia pitää loppuenlopuksi sisällään. Toi TranZit nimittäin toimii imo helvetin hyvin! Ja jos niissä jokaisessa paketissa toi moodi on niin sitten on pelattavaa enemmän ku uskois!
 
Melkein 2 vuotta olen ollut pelaamatta mitään peliä pc:llä. Huomenna pitäis uuden koneen tulla postissa :) varmaan pitää tätä peliä kokeilla ensin, innolla odotan että pääsee taas pelailemaan.
 
Jos kykenet niin suosittelen vaihtoehtoa C. Koska uudet karttapaketit tulee ilmeisesti vasta 2013 ja mä odotan niitä ihan helvetisti. Toi mukana tuleva zombiemeininki on ihan jees, mutta melko aseköyhä ja sen takia tuntuu niin puutteelliselta. Nuketown zombeilu on kylläkin yllättävän viihdyttävä, mutta saas nähä mitä ne 4 karttapakettia pitää loppuenlopuksi sisällään. Toi TranZit nimittäin toimii imo helvetin hyvin! Ja jos niissä jokaisessa paketissa toi moodi on niin sitten on pelattavaa enemmän ku uskois!
TranZit on kyllä ihan porun mukava! Vasta jollekkin 20lvl päästy.. :)
 
Eikö siellä ole se "attack robots" yms killstriikkejä?
TranZ on joku mappi?

Joku K9 scorestreakki siellä on aivan loppupäässä. Ja TranZit on zombin pelimuoto, jossa kierretään bussilla kaikkia zombi mappeja.
 
Emmä tätä konsolilla kyllä pelais. PC:lle tää o ja kyl potentiaalii o iha kunno mädeihi. Publataso on kyl aivan käsittämättömän huono.
 
Mikä siinä konsolissa niin risoo?
 
^itteäni ainaki se, että se ohjaaminen ja tähtääminen on tosi vaikeaa. Vajaa 10 vuotta tuli hakattua kaikenlaisia räiskintä pelejä pc:llä, niin sen jälkeen ei ainakaan mulla luonnistunu mitenkään pelaaminen pleikkarin ohjaimella.
 
Sama homma mulla, että konella ei onnistu pelaaminen yhtään. Totuttelemis kysymyksiä nämä vaan on. Kaverikin on hakannut aina koneella ja nyt pleikkarilla niin osti semmosen adapterin pleikkarille, että saa hakattua hiirellä ja näppiksellä.
 
Kyllä siihen pädiin tottuu aika äkkiä. Itsekkin olen pelannut aina PC:llä, mutta Blopsin ostin pleikkarille ja aika äkkiä alkoi olemaan jatkuvasti siellä tilastojen kärjessä. Mahtaa olla aika OP jos pelaa pleikkarilla hiirellä ja näppiksellä :D
 
Back
Ylös Bottom