Bull Farm Raw-kilpailussa keskityttiin tällä kertaa voimanoston kahteen nostomuotoon kolmen sijaan. Jalkakyykkyä ei tällä kertaa ollut ohjelmassa, joten jäljellä jäivät jo raportoitu penkkipunnerrus sekä nostomuotojen kuningas: maastaveto.
Maastavedossa oli mukana 19 kilpailijaa. Kilpailijat jaettiin kahteen nostoryhmään, vaikka alun perin ajateltiin kokeilla yhtä ryhmää. Tässä kohtaa kuunneltiin kilpailijoita sekä lopulta myös järjenääntä: kaksi ryhmää sitä olla pitää, sillä yhdessä ryhmässä vetämisellä ei olisi saavutettu mitään hyödyllistä.
Ensimmäisessä ryhmässä olivat mukana naiset sekä alle 105 kiloiset miehet. Nostoryhmän koko oli kohtuullisen hyvä eli kahdeksan. Kierrosten välissä ei pidetty sen suurempaa taukoa, sillä tangon lastaamisessa ja purkamisessa kyllä sai tovin toisen kera vierähtämään.
Kierros I
Vetokisan aloitti kilpailun ainoa nainen, Hanna Lejonqvist. Hanna aloitti kisan 110 kilon onnistuneella vedolla ja varmisti tuloksen sekä Inner Armourin muhkean upean sinisen proteiinipurnukan.
”Kannatti tulla”, sanottaneen. Hannan ennätys on niinkin muhkea kuin 130 kiloa. Vaikka painoa, kehonpainoa, ei saisi naisten kohdalla mainita, voidaan Hannan kohdalla mainita, että vaaka täräytti reilusti alle 60 kilon lukemat eli reilusti yli kaksi kertaa oma paino irtoaa, nousee ja tulee loppuasentoon asti. Ensimmäisen ryhmän toisena vetäjänä lavalle asteli ensimmäistä kilpailuaan käyvä Tero Soini. 190 kg ylös ja odottelemaan toista kierrosta. Toinen ensimmäistä kelpaa kilpaillut oli Jani Vepsäläinen. Jani oli kierroksen kolmas vetäjä ja 94,2 kiloinen lastautti tankoon 245 kiloa. Vaikka punnituksessa olikin vielä pientä epävarmuutta aloituspainosta, oli huoli turhaa. Vepsäläisellä on erittäin siisti sumotekniikka ja aloitusveto kertoi selkeää kieltään: paljon on kiloja tallessa. Upea nosto ja kolmenolla läpi. Penkissä onnistunut Sheiko Seppälä aloitti vedon helpolla varttitonnilla. Näiden kahden nostajan jälkeen piti ihmetellä, kuinka alhaalta ensimmäisellä kierroksella voi omiin voimiinsa nähden aloittaa, sillä niin helppoja suorituksia kummallakin oli.
Ensimmäinen kierros jatkui Saarikallen tahdissa kisan helpolla 275 nostolla, jonka jälkeen oli vuorossa 280. Tällä raudalla aloitti kaksi kilpailijaa: Jukka Rajala ja yksi harvoista haasteen vastaanottaneista, Harri Peltomaa. Molemmat olivat helppoja suorituksia, vaikka legendaarista ”älä vedä rinnalle”-huutoa ei katsomosta kuulunutkaan. Ensimmäisen kierroksen päätti raw-veteraani. Markus ”Kusti” Koivuniemi aloitti helpolla 325 vedolla. Kusti oli kunnossa.
Kierros II
Toisen kierroksen nostojärjestys pysyi samana kuin ensimmäisellä kierroksella:
Lejonqvist - 117,5 kg - good
Soini – 205 – no good
Vepsäläinen – 260 – good
Seppälä – 265 – good
Saarikalle – 285 – good
Rajala – 292,5 – good
Peltomaa – 305 – good
Kusti lastautti kierroksen viimeiseen vetoon tankopainoksi 335. Jo lähdössä näki, että vetotekniikka hajoaa tällä kertaa ja lapasestahan se lähti. Tanko tyhjäksi ja kohti kolmatta kierrosta.
Kierros III
Viimeinen kierros ja raskaimmat tangot – näin se oli tälläkin kertaa. Hanna ei uskaltanut lastauttaa uusia ennätyslukemia tankoon, vaikka ei muistukaan mieleen, oliko 130 kiloa raakaennätys vai ei. No, samapa tuo, sillä Hannan viimeisen kierroksen vetorauta oli 125. Irtosihan tuo ja puoleen sääreen nousi, mutta tanko oli niin kaukana säärestä, että sieltä ei nosteta edes Roclalla mitään. Hymyilevä sotilaspenkkaaja päätyi tulokseen 117,5 kiloa, joten hyvä päivä Hannalle. Naisten osallistuminen on aina vaikeaa, mutta onneksi näitä rohkeita sotaratsuja löytyy! Toivottavasti syksyllä löytyy viisi rohkeaa naista voimanostokilpailun finaaliin tai muuten vaan näyttämään voimiaan. Raw-kisojen historiassa naiset ovat tehneet kovia tuloksia, joten miksipä ei nähtäisi taas vuonna 2009?
Hannan jälkeen tankoon 205 ja Soini uudelleen vetämään. Tällä kertaa Tero teki hyvän onnistuneen vedon ja taisi tulla uusi ennätyskin. Tyytyväiseltä vaikutti tämäkin kilpailija tulokseensa. Kolmantena veti jälleen Vepsäläinen ja 267,5 kiloa liian helposti ylös. Varoja jäi selkeästi! Millaiseenkohan tulokseen tämä ukko pystyy, kun nostaa tosissaan? Siihen toivotaan vastausta kevään aikana, josko Vepsäläinen innostuisi kolmen lajin kisaan asti. Kierroksen neljäs vetäjä oli Sheiko. Tangossa oli kyllä vaatimaton rauta tälle kolmesataa vetäneelle nostajalle ja suoritus 280 kilosta oli helppo. Pisteissä kilpailun kevyin nostaja nousi sijalle neljä. 290 kilon vedolla sijoitus olisi ollut neljäs. Seppälän kolmen lajin tulosta odotellaan mielenkiinnolla, sillä läpivahvoja kevyitä ukkoja on harvassa. Eiköhän tuollainen 700 kilon totaali ole haarukassa.
Seppälän jälkeen ei sitten enää tyydyttykään alle kolmosen rautoihin. Ensin vuorossa oli Saarikalle, jonka jälkeen Rajala yritti samaa rautaa. Lopputuloksena oli se, että rauta voitti kummatkin. Tulokseksi ensin mainitulle tuli tällä kertaa 285 ja jälkimmäiselle 292,5. Hurjaksi viimeisellä kierroksella heittäytyi herra Peltomaa Porista. Tankoon huudettiin 325 kiloa, jonka onnistuessa oltaisiin kisassa korkealla. Kannustus oli koko kisan kovinta ja tuli stereona sekä lavan edestä että takaa. Kisahehkutuksissa tuli mainittua Peltomaan syksyn tulokseksi 310, mutta todellisuudessa tulos oli 325. Ehkä Peltomaa päätti näyttää, että pystyy vetämään 325, kun sitä ei kerralla uskottu. Sieltähän se tuli ylös asti oikein nätisti hyvällä puristuksella… pudotakseen näpeistä juuri ennen Tuomari Haaparannan down –komentoa! No olkoon, uskotaan silti! Hieno veto porilaiselta, jos suhtautuu ennakkoluulottomasti ja avoimesti kilpailemiseen yli lajien rajojen. Onnea ja menestystä vuoden 2009 projektiin!
Ensimmäisen ryhmän ja kolmannen kierroksen viimeinen vetäjä oli vielä jäljellä. Kustille laitettiin tankoon sama rauta kuin kierroksella numero 2. Kustin ennätys on muutaman vuoden takaa oleva 330 kiloa, joten ennätyksiä tauluun. Rauhallinen tarttuminen tankoon, oppikirjasta otettu vetotekniikka ja priimaveto: siinä on Koivuniemen veto. Plus voimaa. Paljon voimaa. 335 kiloa loppuasentoon ja varaa jäi. Ensimmäinen ryhmä oli tässä!
Voittajan on helppo hymyillä
Alkuperäinen teksti löytyy pisteestä.