Pieni kisaraportti
Perjantai-iltana näytti vielä siltä, että järjestävällä organisaatiolla tulee kiire. Kamaa kasattavana suuret määrät, mutta niin vain kaikki saatiin paikoilleen. Tästä lähtevät suurkiitokset Jussille ja Reijolle! Voimailutapahtuman tekeminen vaatii kökkäporukkaa, joten muistakaa auttaa vahvoja lähimmäisiä.
Puntarilla ei yllätyksiä
Kisa-aamun hurma ja hiki puserossa laitettiin ukot puntarille. Kaikkiaan puntarin kautta kävi 12 penkkimiestä ja 19 vetohirmua. Kunnon karkelot siis tuloillaan, kun aloituspainot saatiin koneelle ihmeteltäviksi. Tulostason odotettiin olevan kohtuullinen jo ennen kisa-aamua, mutta vaikutti siltä, että tulostaso tulisi olemaan ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimmista Raw Power ry:n kilpailussa. Odotukset täyttyivät eikä pettyä tarvinnut. Vakaasta ja erittäin laadukkaasta tuomarilinjasta olivat tulleet pitämään huolen Toni Haaparanta, Jani Ihalainen sekä Jari Rosendahl.
Kierros I
Kilpailut alkoivat trendikkäästi myöhässä klo 12:00 tavoitteesta, mutta mitä me pienistä, jos pienet ei meistä. Ensimmäisellä kierroksella lastattiin tankoon maaginen 200 kiloa viisi kertaa, joista onnistui kolme. Kierroksen kahdensadan kerholaiset olivat Juha Ryödi 205, Riku Rapelo ja Seppo Kiviniemi molemmat 210. Näistä jälkimmäinen valitteli punnituksessa pientä rintavaivaa, joten punnerruskarkelot jäivät tällä kertaa tähän. Varaa jäi. Joose ”PFM” Juhola nasautti raudat ylös heleposti, mutta pieni resonaatio rinnalla sai tuomarit näkemään punaista. Kierroksen päätti kovasti odotettu Tommi ”Muscle Monster” Pitkänen - aloitus 250 punastettiin tuomarien toimesta. Muuten, kierroksen kaikki raudat tulivat ylös asti.
Kierros II
Toisen kierroksen avasi Juho Kangasniemi 125 kilon punnerruksella. Tässä kohtaa sivuttiin tämän SVNL:n junnu-SM:ssäkin menestyneen nuoren urheilijan ennätyslukemiin, joten kunnossa oltiin. Samoin ennätysrautoja kokeili Otto ”Terveisiä Tuppukylästä” Selin, mutta 152,5 kg oli tänään liikaa. Seuraavalla kierroksella Otto kuvitteli kokeilevansa samaa rautaa, mutta lastausvirheestä johtuen tangossa oli pikkuisen liikaa, joten kolmannen kierroksen päätteeksi Otto otti vielä neljännenkin noston. Harmittavasti Oton tulokseksi jäi avauskierroksen 145 kg. Otto oli huoltamassa useat raw-kisat käynyt Lasse Pajunoja, jonka kuvia löytyy myös uudesta Bull Farm-treenipäivyristä. Toisella kierroksella Risto Rouru teki oman ennätyksensä. Kaksintaistelua käyneiden Markus Saarikallen ja Christian Ahosen tilanne oli toisen kierroksen jälkeen se, että MS:lla kaksi onnistunutta suoritus ja CA:lla yksi onnistunut rauta: kiloissa MS 165 ja CA 185. Toisella kierroksella Jukka Rajala otti 192,5 kg ja näytti siltä, että saadaan kahdensadan kerhoon vielä yksi mies lisää, sillä nostossa oli vielä liian paljon keveyttä. Kierroksella numero kaksi Ryödi yritti 210 kiloa, mutta ei tänään ja samalla tavalla kävi Juholalle 200 kilon kanssa. Kärkipaikalle siirtyi tyynen rauhallisesti Rapelo 220:llä ennen kuin Pitkänen tuli uusimaan aloituskierroksen raudan 250. Läpi 3-0.
Kierros III
Kolmannella kierroksella onnistuivat Kangasniemi 130 kg:lla, Rouru 160 kg:lla ja Saarikalle 170 kg:lla. Ahonen veti silti pidemmän korren, vaikka toisen kierroksen pummauksen lisäksi kolmannella kierroksella tuli pummaus. Yritys 200 kilosta oli silti hyvä. Kuten tuli todettua, oli Rajalalla hyvä tuntuma penkkitankoon. Se tarkoitti sitä, että kolmannella kierroksella tangossa oli tasaiset sataset. Rauta voitti. Ei paljon, mutta riittävästi. Puntarilla 101,6 painanut Juhola tuli ottamaan kolmannella kerralla kahtasataa ja tällä kertaa kaikki meni hienosti. Varaa jäi ja eiköhän syksyn raw-finaalissa nähdä tältä mieheltä paljon kovempi suoritus. Ehkä puntari heilahtaa silloin jo alle satasen? Ryödille kävi samalla tavalla viimeisen kierroksen 210 kilon kanssa kuin kierrosta aikaisemmmin. Muutamaa viikkoa aikaisemmin nostettu 207,5 ei varmasti ole Ryödin viimeinen sana ja syksyn kehonrakennnuskilpailuihin tähtäävä ukko ottaa vielä ainakin 220. Tulisikohan se jo marraskuun finaalissa?
Puntarilta 87,4 kilollaan kilpailun ainoaksi kevytsarjalaiseksi valikoitunut Janne ”Sheiko” Seppälä teki penkissä varmaa jälkeä. Ensimmäisellä 150 kiloa, toisella 160 kiloa ja kolmannella 170 kg. Tiedä sitten tuleeko höpistyä, mutta muistikuvan mukaan penkissä jäi voimavaroja singletin alle. Kilpailun puute luo aina pienen alavireisin tunnelman. Tämän ukon kohdalla ei näin käynyt. Kolme varmaa suoritusta – tällaista sen pitääkin olla.
Kolmannen kierroksen kaksi viimeistä nostajaa olivat Rapelo ja Pitkänen. Rapelo halusi tankoon 227,5 eli amerikkalaisittain 500 paunaa. Vaikka tanko jäi välille, voi penkkikisaan olla tyytyväinen: 220 on hyvä pohja erittäin kovalle voimanostotulokselle. Ehkä marraskuussa nähdään reilusti yli 800 kilon totaali…
Mike MacDonald teki vuonna 1979 alle 100 kilon sarjaan tuloksen, jota ei vielä tänäkään päivänä ole rikottu. 582 paunan punnerrus, joka on kiloissa pyöreästi 265, on kestänyt ajan paineen. Tänään tuo luku oli tarkoitus koeponnistaa kunnolla, sillä Pitkäsen kunto on lähellä ja jopa yli tuon tuloksen. Tänään ei kuitenkaan ollut se päivä, sillä kolmanteen lastattiin ”vain” 260 kiloa. Kyllä Pitkänen on ehdottomia punnertamisen kuninkaita, vaikka tänään vasemman käden voima ei riittänyt raudan ylöstyöntämiseen. Lähellä se oli. Syksyllä tähtäin on taas kehonrakennuslavalla, mutta onhan Expon jälkeen vielä hyvää aikaa saada ukko kuntoon. Se on itsestään selvää, että Pitkäsellä on automaattisesti paikka syksyn finaalissa, jos kilpailumotivaatiota löytyy.
Palkitut sarjoittain
alle 90 kg: Janne Seppälä; 87,4 kg; 170 kg; RBC 0,987; pisteet 167,79
alle 105 kg: Tommi Pitkänen; 98,7 kg; 250 kg; RBC 0,920; pisteet 230
yli 105 kg: Riku Rapelo; 109,2 kg; 220 kg; RBC 0,887; pisteet 195,140
Rapelo, Pitkänen, Seppälä
Palkitut pisteissä
Tommi Pitkänen; 98,7 kg; 250 kg; RBC 0,920; pisteet 230
Riku Rapelo; 109,2 kg; 220 kg; RBC 0,887; pisteet 195,140
Seppo Kiviniemi; 106,0 kg; 210 kg; RBC 0,895; pisteet 187,950
Penkkikisa oli lyhykäisyydessään tässä. Raw Power ry tuo nettiin muutamia penkkivideoita, mutta näyttääpä niitä jo sieltä löytävänkin. Kiitoksia kuvanneille ja seuraavissa kisoissa nähdään! Orginaali teksti löytyy pisteestä.
ps. Kaikki tulokset tulevat vetokisan raportin yhteydessä...