BB PRO Brandon Curry

Ei vaan mahdu pieneen päähän, että miten tuon tason kehonrakentajat ei saa jalkoja balanssiin yläkropan kanssa? Jos miettii esimerkiksi Johnnie Jacksonia, mies on tehnyt pitkän pro-uran ja jalat on aina lagannu.
Genetiikka. Suurin osa ihmisistä ei pääse missään lihasryhmässä menestyvän pro-kehonrakentajan tasolle, vaikka lääkkeet, treeni ja ravinto olisi vakio.

e. Currylla onneksi vaikka koossa vähän lagaavat, niin jalat ovat kuitenkin hyvän malliset. Juuri Jacksonilla on esimerkiksi paitsi yläkertaan verrattuna lagaavat niin myös huonon malliset "tikkujalat".
 
Genetiikalla on varmasti todella suuri rooli, mutta toisaalta jotkut kehonrakentajat ovat saaneet kehitettyä heikot lihasryhmät peräti parhaiksi lihasryhmikseen tai ainakin huomattavasti paremmaksi. Esimerkkeinä nyt tulee ensimmäisenä mieleen Phil Heathin selkäosasto ja Mika Nyyssölän reidet.
 
Itseasias ei noi reidet pienet ole, mutta onhan tuo sälli äärimmäisen paineisessa kunnossa tällä hetkellä ja yläkroppa aavistuksen korostuu tuosta kuvakulmasta. Takareidet sivulta on ainaki iha decent. Tietenkin edestä auttas vaikutelmaa, jos etureisien sviipit lähtis lähempää polvia. Ite annan iha sikana lisäpisteitä poikkijuoville varsinkin sviipeissä, koska äärimmäisen harva saa niitä näkymään ylipäänsä mitenkään. Genetiikka joo o.
 

OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Tuo turpoaminen on jotain kasittamatonta. Kuinkahan kauan kestaa etta tama vuotaa bodypiireihin kaikkien tietoon. Dallas Carver voisi menna tuonne seuraavaksi. Voisi mostit nayttaa aika haijylta siella olon jalkeen.
 
9235-brandon-curry-131_final.jpg
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom