Body SM 2004

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ruhl
  • Aloitettu Aloitettu
Oman mielipiteen mukaan Vilponen kyllä ansaitsi voittonsa, hieno rakenne ja ei mitään erityisen heikkoa lihasryhmää. Jos Boogie olisi saanut alakerran kireäksi, olisi luultavammin vienyt koko potin, mielestäni joukon paras yläkroppa, lukuunottamatta leveä selkä poseerausta, jossa Vilponen oli selvästi ykkönen, mutta rinta-vatsaosatolla Boogie oli selvästi ykkönen, tuplissa hyvinkin tasaista. Parhaat jalat ja kirein pakkaus kokonaisuudessaan oli Arilla ja toisaalta harmitti, ettei Godzilla voittanut, tehnyt pirusti töitä tälle vuodelle ja jos Vilponen jatkaa kehittymistään niin taitaa seuraavan vuosien voitot lähteä täältä Kuopiosta. Kaiken kaikkiaan kisahan oli todella tasainen, kuten pisteet kertovat ja tällä kertaa tuomarit katsoivat enemmän symmetriaa, kuin kireyttä ja näillä perusteilla Vilponen vei voiton. Kyllä silti pitää Vilposenkin vielä hieman treenata poseerausta, kun vertaa Boogien vapaaohjelmaan ja yleisön reaktioihin näiden kahden välillä, niin vielä kehittymistäkin löytyy.

Kaiken kaikkiaan todella hieno kisa, jo pelkästään raskaansarjan takia kannatti lähteä kisoja katsomaan.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Revityn tiukka vai hieman pehmeä mutta pulleampi.

Quadzilla sanoi:
Muutama kilpailija vielä, jotka mielestäni esiintyivät edukseen:

Seiskakympin voittaja J-P Nousianen, jolla kova kireys, perse komeasti säikeillä. Samoin 87,5kg:n Janne Kotkalla selkä kuin kiveä.
....................................................................................................

Kotka näytti tulleen tasapisteille Maken kanssa jääden neljänneksi,
vetiköhän sittenkin liian kuivaksi Tampere kisa voiton jälkeen.
Kun näytti sijoitukset olevan nyt enempi "pulleitten" lihasten eduksi,
jolloin kunto on kyllä hieman pehmeähkö.
Make oli parantanut kuntoa myös Tampereelta.
Kokonaisuudessa kova sarja.

Ari Kokkosella uskon, että selän katoaminen
johtui juuri tästä syystä kun haki revittyä tiukkuutta.
http://www.pakkotoisto.com/Kisakuvat/sm2004_raskas/pages/11.jpeg.htm
Mustonen jos olisi saanut reidet kireäksi, olisi ollut todella kova... mutta silloin
taas hänelläkin olisi ollut yläkeho pienempi.

Pasanen oli kovassa iskussa... mutta jotta olisi asiaa isompiin mittelöihin
reidet ja pakarat takaa ei saisi olla näin nesteiset. Ja leveä selkä takaa ei ole
tarpeeksi julma(rakenne).
http://www.pakkotoisto.com/Kisakuvat/sm2004_95/pages/9.jpeg.htm
Etu ja sivu poset aivan järkyttäviä. Todella kova kilpailija, voitti ansaitusti
yleisvoiton.
 
skeema sanoi:
Tätä kuvaa

http://www.pakkotoisto.com/Kisakuvat/sm2004_raskas/pages/35.jpeg.htm

kun katsoo ja peittää alakropan Vilponen ei näytä mitenkään ylivoimaiselta. Itse asiassa Boogie on karvan parempi. Kun katsotaan sitten jalkoja samasta kuvasta, Kokkonen on maallikon silmään paras. Boogien jaloissa ei ole juuri erottuvuutta, ilmeisesti täynnä nestettä. Vilposen ja Kokkosen jalat about samalla viivalla, mutta Kokkonen oleellisesti kuivempi.

Kertokaas asiantuntijat sitten, mitkä tekijät tämän kuvan

http://www.pakkotoisto.com/Kisakuvat/sm2004_raskas/pages/37.jpeg.htm

perusteella tekevät Vilposen selästä paremman kuin Boogien. Ko. kuvasta kyllä käy selvästi ilmi, että Kokkosen selkä on ns. heikko lenkki ja selittää sen, miksi Godzilla hävisi Vilposelle. Mutta miksi Boogie hävisi Godzilalle?

Ei uskoisi että kuinka paljon erilaiselta äijät näyttää noissa kuvissa kuin paikan päällä. Vilponen voitti livenä molemmat selkäpuolelta 10-0. Kokkosen kuvat ei anna oikeutta miehen kunnolle. Kuvat hämää todella paljon.
Kyllä se top 3 oikeassa järjestyksessä oli.
 
Force sanoi:
Still kuvat on perseestä. Liikkuva kuva kertoo lähemmäksi totuutta. Vasta livenä totuus paljastuu.

ehkä, mutta still-kuvista nämäkin kisat tullaan muistamaan... 99 %:lle kansasta kilpakehonrakennus = still-kuvia...
 
Kokkosella ei ole ollenkaan selkää, joten kaikille pitäisi olla aivan selvää että ei voi voittaa Vilposta! -miten ihmeessä voi Jaakobbi hehkuttaa ukkoa ja sen "symmetriaa"... no, monilla on tapana hehkuttaa ystäviään heidän kuntoonsa katsomatta...

Hovilaisesta sen verran, että pelkkä yläkropan koko ei riitä voittoon, tarvitaan myös jalat -> symmetria ja siihen vielöä hatuksi kireyttä. Panula aivan kiistaton kingi sarjassaan.

Yksi joka vielä ansaitsee hehkutusta oli mielestäni J. Ossi, voi kristus mitkä massat reisissä ja joka paikassa!

Yleisösstä pisti silmään Pappa Heikkisen ja Käyhtyn suht massiiviset olemukset.
 
kun katsoo ja peittää alakropan Vilponen ei näytä mitenkään ylivoimaiselta. Itse asiassa Boogie on karvan parempi. Kun katsotaan sitten jalkoja samasta kuvasta, Kokkonen on maallikon silmään paras. Boogien jaloissa ei ole juuri erottuvuutta, ilmeisesti täynnä nestettä. Ko. kuvasta kyllä käy selvästi ilmi, että Kokkosen selkä on ns. heikko lenkki ja selittää sen, miksi Godzilla hävisi Vilposelle. Mutta miksi Boogie hävisi Godzilalle?[/QUOTE]

Samaa olen minäkin miettinyt noiden kuvien perusteella että miten Boogie hävisi Kokkoselle??!! Paikan päällä pidin Vilposta löysänä, kuvissa näyttää huomattavasti tiukemmalta, eli Vilposen voiton vielä ymmärtää. Vaikka olenkin kireyden puolesta puhuja on sekin hieman kakspiippuinen juttu kun näitä kuvia katsoo. Eihän sekään toki riitä että on revityn kireä jos ei ole selkää, pohkeita jne kuten Kokkosella. Totta että Boogien alakerta olisi saanut olla tiukempi mutta kokonaispaketti menee edelleen muiden ohi (poseeraus myös omaa luokkaansa). Boogielta saa etsiä heikkoja lihasryhmiä, Vilposella ja Kokkosella niitä taas löytyy enemmänkin.
 
Omasta mielestäni raskaan voitto meni oikealle miehelle. Paikan päällä Vilposen selkä oli aivan eri sarjassa Boogien ja Godzin kanssa, niin kuin kokonaispakettikin. Sen sijaan en ymmärrä, miten Boogie tippui Godzillan alapuolelle; mielestäni Godzin paketti raajojen välissä ei yksinkertaisesti ollut kunnossa. Ja se pömppömaha oli jälleen aivan karmea.

Kisan parasta antia olikin sitten Kokkosen ilme, kun kuuli hävinneensä Vilposelle. Koko maailmankaikkeuden vitutus tiivisettynä yhden miehen naamalle.

P.S Pasanen oli aivan mieletön ja ansaitsi overall tittelin.
 
norppa sanoi:
Oman mielipiteen mukaan Vilponen kyllä ansaitsi voittonsa, hieno rakenne ja ei mitään erityisen heikkoa lihasryhmää. Jos Boogie olisi saanut alakerran kireäksi, olisi luultavammin vienyt koko potin, mielestäni joukon paras yläkroppa, lukuunottamatta leveä selkä poseerausta, jossa Vilponen oli selvästi ykkönen, mutta rinta-vatsaosatolla Boogie oli selvästi ykkönen, tuplissa hyvinkin tasaista. Parhaat jalat ja kirein pakkaus kokonaisuudessaan oli Arilla ja toisaalta harmitti, ettei Godzilla voittanut, tehnyt pirusti töitä tälle vuodelle ja jos Vilponen jatkaa kehittymistään niin taitaa seuraavan vuosien voitot lähteä täältä Kuopiosta. Kaiken kaikkiaan kisahan oli todella tasainen, kuten pisteet kertovat ja tällä kertaa tuomarit katsoivat enemmän symmetriaa, kuin kireyttä ja näillä perusteilla Vilponen vei voiton. Kyllä silti pitää Vilposenkin vielä hieman treenata poseerausta, kun vertaa Boogien vapaaohjelmaan ja yleisön reaktioihin näiden kahden välillä, niin vielä kehittymistäkin löytyy.

Kaiken kaikkiaan todella hieno kisa, jo pelkästään raskaansarjan takia kannatti lähteä kisoja katsomaan.

Aikalailla samaa mieltä. :arvi:
 
knssnu sanoi:
Samaa olen minäkin miettinyt noiden kuvien perusteella että miten Boogie hävisi Kokkoselle??!! Paikan päällä pidin Vilposta löysänä, kuvissa näyttää huomattavasti tiukemmalta, eli Vilposen voiton vielä ymmärtää. Vaikka olenkin kireyden puolesta puhuja on sekin hieman kakspiippuinen juttu kun näitä kuvia katsoo. Eihän sekään toki riitä että on revityn kireä jos ei ole selkää, pohkeita jne kuten Kokkosella. Totta että Boogien alakerta olisi saanut olla tiukempi mutta kokonaispaketti menee edelleen muiden ohi (poseeraus myös omaa luokkaansa). Boogielta saa etsiä heikkoja lihasryhmiä, Vilposella ja Kokkosella niitä taas löytyy enemmänkin.

Täh, Kokkosen pohkeissa jotain vikaa? Yleensä ne ovat olleet Kokkosen parhaita avuja!
 
knssnu sanoi:
Eihän sekään toki riitä että on revityn kireä jos ei ole selkää, pohkeita jne kuten Kokkosella.

Mitä helvettiä?? Kuule knssnu, käynti optikolla voisi tehdä ihmeitä. Kokkosella on todennäköisesti Suomen tykimmät pohkeet. Mähönen pystyy miehelle pohkeissa kampoihin laittamaan, eipä juuri muut. Muutenkin miehen jalkaosasto oli selvästi raskaan sarjan massiivisin ja kirein!
 
Pain sanoi:
Kisan parasta antia olikin sitten Kokkosen ilme, kun kuuli hävinneensä Vilposelle. Koko maailmankaikkeuden vitutus tiivisettynä yhden miehen naamalle.

Hahah, mainio lausahdus.
"Koko maailmankaikkeuden vitutus tiivistettynä yhden miehen naamalle"
 
Mike sanoi:
Jalkaosastossa kovimmat oli IMO raskaassa Kokkonen ja Mähönen. Mähösen alakerta on eliittiä, kireäksi ja nesteettömäksi vedettynä erittäin kova paketti. Nyt jäi vain valitettavasti huippukunnosta.

Kyllä minusta on hyvä, ettei Mähöstä sentään SM:issä tuon korkeammalle nostettu, ei olisi minusta (eikä monen muunkaan) mielestä kuulunut noviiseissakaan todellakaan kakkossijalle, ei edes finaaliin. Jalat todellakin ovat ihan hyvät (pohkeet ennen kaikkea), eivät kuitenkaan missään nimessä SM-kisojen kovimmasta päästä. Ja pelkät jalat kun eivät bodarilla riitä. Sitten kun alkaa katsomaan (puuttuvaa) selkäosastoa ja kapeita olkapäitä sekä ei-kovin kaunista poseerausta, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi niin monet tätä kaveria jaksavat hehkuttaa, KP:tä myöden. No kaveri on määrätyissä piireissä tunnettu ja sillä valitettavasti on näissä hommissa merkitystä näin pienessä maassa. Ja arvostelulajihan tietysti on kyseessä ja jokaisella oikeus mielipiteeseensä, ei siinä mitään, niinhän sen tietty kuuluukin olla.
 
MBC78 sanoi:
Mitä helvettiä?? Kuule knssnu, käynti optikolla voisi tehdä ihmeitä. Kokkosella on todennäköisesti Suomen tykimmät pohkeet. Mähönen pystyy miehelle pohkeissa kampoihin laittamaan, eipä juuri muut. Muutenkin miehen jalkaosasto oli selvästi raskaan sarjan massiivisin ja kirein!

No ok, ehkä sen pohjekommentin olis voinu jättää pois, joissain kuvissa vaan esim tässä:
http://www.pakkotoisto.com/Kisakuvat/sm2004_raskas/pages/18.jpeg.htm

ne vaan eivät pääse ehkä oikeuksiinsa. Tuon kuvan perusteella Kokkosta huonommat pohkeet on vaan Vilposella. Mutta totta että joko seuraava tai edellinen kuva (en muista mikä) todistaa että kyllä Kokkosella pohkeet on.
 
juha340 sanoi:
Kyllä minusta on hyvä, ettei Mähöstä sentään SM:issä tuon korkeammalle nostettu, ei olisi minusta (eikä monen muunkaan) mielestä kuulunut noviiseissakaan todellakaan kakkossijalle, ei edes finaaliin. Jalat todellakin ovat ihan hyvät (pohkeet ennen kaikkea), eivät kuitenkaan missään nimessä SM-kisojen kovimmasta päästä. Ja pelkät jalat kun eivät bodarilla riitä. Sitten kun alkaa katsomaan (puuttuvaa) selkäosastoa ja kapeita olkapäitä sekä ei-kovin kaunista poseerausta, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi niin monet tätä kaveria jaksavat hehkuttaa, KP:tä myöden. No kaveri on määrätyissä piireissä tunnettu ja sillä valitettavasti on näissä hommissa merkitystä näin pienessä maassa. Ja arvostelulajihan tietysti on kyseessä ja jokaisella oikeus mielipiteeseensä, ei siinä mitään, niinhän sen tietty kuuluukin olla.

Täysin samaa mieltä. Ikävä kyllä suhteilla on merkitystä tässä lajissa.
Niinkuin tuli taas esim. Hokkasen kohdalla huomattua. Eipä ainakaan vie lajia millään tavalla eteenpäin... KP vaihtoon :D
 
juha340 sanoi:
Kyllä minusta on hyvä, ettei Mähöstä sentään SM:issä tuon korkeammalle nostettu, ei olisi minusta (eikä monen muunkaan) mielestä kuulunut noviiseissakaan todellakaan kakkossijalle, ei edes finaaliin. Jalat todellakin ovat ihan hyvät (pohkeet ennen kaikkea), eivät kuitenkaan missään nimessä SM-kisojen kovimmasta päästä. Ja pelkät jalat kun eivät bodarilla riitä. Sitten kun alkaa katsomaan (puuttuvaa) selkäosastoa ja kapeita olkapäitä sekä ei-kovin kaunista poseerausta, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi niin monet tätä kaveria jaksavat hehkuttaa, KP:tä myöden. No kaveri on määrätyissä piireissä tunnettu ja sillä valitettavasti on näissä hommissa merkitystä näin pienessä maassa. Ja arvostelulajihan tietysti on kyseessä ja jokaisella oikeus mielipiteeseensä, ei siinä mitään, niinhän sen tietty kuuluukin olla.
ÖÖö, tais taas kuten hyvin usein mennä pointti ohitse niin että soi. Kukaan ei ole hehkuttanut, itse kommentoin vain alakertaa, mikä kireänä on vaikuttava. Sijoitus kisoissa oli ihan oikea, finaaliin ei tällä kertaa ollut asiaa. Got it? Suhteilla vaikutusta? Kertooko joku miten? Ei kaveri siellä palkintopallilla seissyt.
 
jukkamet sanoi:
Tiedän tökkiväni ampiaispesään tällä lauseella, mutta omasta mielestäni Boogie olisi VIELÄ TUOSSAKIN KUNNOSSA pitänyt olla ykkönen. Boogiella on rakenne ainoona suomalaisena jopa pro-kehiin kelpaava. Boogie on kuin toiselta planeetalta goziin ja napalmiin verrattuna. Symmetria, poseeraustaidot jne.
Vaikka olenkin tinkimätön Kalakukon kannattaja on pakko olla kanssasi eri mieltä. Katkerin mielin hyväksyn sen tosiasian, ettei Salahmin Sulttaanin kunto tällä kertaa riittänyt kolmostilaa korkeammalle. Boogien rakenne ei vain pärjää Vilposen rakenteelle (Timolla kapeampi vyötärö, leveämpi hartialinja, parempi selän malli). Poseeraustaidoissa ja symmetriassa Boogie kylläkin vie voiton, Mustoselta kun ei heikkoja lihasryhmiä löydy, selkä oli hieman jäljessä aikaisemmin, mutta parina viimevuotena on parantunut huomattavasti (vt. Vilposen rinta,takareidet, pohkeet, Kokkosen selkä, keskivartalo).

Mielestäni vertailut menivät kärkikolmikon osalta:
  • Tuplat edestä: Vilponen, Kokkonen, Mustonen
  • Leveä selkä edestä: Vilponen, Mustonen, Kokkonen
  • Rinta sivulta: Kokkonen, Vilponen, Mustonen
  • Tuplat takaa: Vilponen, Mustonen, Kokkonen
  • Leveä selkä takaa: Vilponen, Kokkonen, Mustonen
  • Ojentaja sivulta: Kokkonen, Vilponen, Mustonen
  • Reisi/vatsa: Kokkonen, Vilponen, Mustonen
Eli: Vilponen 10, Kokkonen 13, Mustonen 19

MBC78 sanoi:
Kokkosella on todennäköisesti Suomen tykimmät pohkeet. Mähönen pystyy miehelle pohkeissa kampoihin laittamaan, eipä juuri muut.

En unohtaisi Kalakukon pohkeita tässä yhteydessä, samaa luokkaa Kokkosen ja Mähösen kanssa.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom