BB Jari Veijola

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mutta että nyt leimattais kaikki vaarallisiksi rikollisiksi kun joku on kiikuttanut sustaa jostain ulkomailta ja sitten porukka vetelee sitä. Aika patologista vänkäämistä jo. Tuolla treenaa isompia natujakin ja ne saa ihan saman kohtelun näiltä elämänsä sankareilta jotka näkee muiden lihaksista kauheeta vaivaa, mut omat läskit ei haittaa yhtään.

Jengin pitäis vähän rauhottua ja yhdessä puolustaa mieluummin tätä lajia, jossa porukka tavoitteellisesti salilla treenaa. Mitään haittaa siitä ei pitäis olla muille, mutta niin vain on. Hirvee poru muiden tekemisestä.

Puolustan kaikkea urheilua ja liikuntaa jos niitä tehdään ilman hormooneita ym.
Bodaus on noiden kemikaali pelleilyiden takia hyvin vähän arvostettu laji. Kolauksia tulee moniin lajeihin käryjen johdosta.
Bodaus kisoihin pitäisi liittää myös doping testit. Ainakin kilpailu ajankohtaan. Näin nähtäisiin kuka on oikeasti paras.

Ruotsissa löytyy jopa doping koira. Naapurista voitaisiin ottaa mallia myös hallussapidon suhteen. Rangaistavaa pitää hallussa. Tuollainen kiinni jäämisen riski varmasti vähentää käyttöä.

Nyt lähtenyt kyllä rönsyilee tarinat siitä mistä aloitettiin….Niissä yhdisteltiin miten voimailu ja bodailu henkilöitä paljonti liittyy rikollisuuteen. Paitsi foorumin ylläpitäjän mielestä koska eihän hormoonit liity millään muotoa rikollisuuteen.
 
No nyt on varsinainen kommentti. Jos osaat erotella jonkun nimenomaan syntholilla huomiota hakevan tai 20 litraiset silikonit ottavan esim kehonrakentajasta joka voittaa kisat, niin tajuaisit sitten, mutta et osaa.

Tuolla ketjussa on kaikenlaisia hulluja, jotka tekee huomiohakuisesti noita juttuja, ne halua sitä huomiota kun taas esim iltalehden kommenteissa kehonrakentajan uutinen voitosta saa sohvaperunat tolle "roinapelle" tasolle.
Osaan paljon mitä sinä et tule koskaan oppimaan, vaikka yrittäisitkin.

Nainen, joka ei kilpaile urheilussa, laittaa silikonitissit. Hän hakee huomiota. Mies, joka ei kilpaile urheilussa pumppaa käsiinsä syntholia, hän hakee huomiota.

Kuinkahan moni punttipaavo tai -pirkko viitsisi rääkätä itseään salilla, jos tämä ei tulisi koskaan näkymään millään tavalla hänen ulkonäössään? 90% salitreenaajista häipyisi salilta heti eikä palaisi koskaan.

Sinäkin haet lihaksiesi kautta huomiota. Tiedän sen, olin aikanani sinun ja sinunlaistesi kaltainen.

Totuus sattuu.
 
Puolustan kaikkea urheilua ja liikuntaa jos niitä tehdään ilman hormooneita ym.
Bodaus on noiden kemikaali pelleilyiden takia hyvin vähän arvostettu laji. Kolauksia tulee moniin lajeihin käryjen johdosta.
Bodaus kisoihin pitäisi liittää myös doping testit. Ainakin kilpailu ajankohtaan. Näin nähtäisiin kuka on oikeasti paras.

Ruotsissa löytyy jopa doping koira. Naapurista voitaisiin ottaa mallia myös hallussapidon suhteen. Rangaistavaa pitää hallussa. Tuollainen kiinni jäämisen riski varmasti vähentää käyttöä.

Nyt lähtenyt kyllä rönsyilee tarinat siitä mistä aloitettiin….Niissä yhdisteltiin miten voimailu ja bodailu henkilöitä paljonti liittyy rikollisuuteen. Paitsi foorumin ylläpitäjän mielestä koska eihän hormoonit liity millään muotoa rikollisuuteen.

Pitäiskö sun siirtyä vain pois bodaus-foorumilta? Mee vaikka niitten sun sonni kavereiden kans saunoon ja pesette toisten selät oikein kunnolla.
 
Tämäpä se pointti. Aika monella kilpa urheilijalla on kroppa paskana uran jälkeen. Muillakin kuin voimailijoilla. En usko että kuntoilijat haluavat riesakseen huippuunsa treenattua mutta rikkonaista fysiikkaa. Paljon fiksumpaa olla kuntoilija ilman vaivoja ja douppia.
Mitä? Entäs se "mielummin päivä leijonana kuin..." -mantra...🤣🤣🤣
 
Kuinkahan moni punttipaavo tai -pirkko viitsisi rääkätä itseään salilla, jos tämä ei tulisi koskaan näkymään millään tavalla hänen ulkonäössään? 90% salitreenaajista häipyisi salilta heti eikä palaisi koskaan.
No urheilu ylipäätänsä on terveellistä, lisää arkienergiaa, polttaa rasvaa, liikuttaa niveliä, mutta et sä tätäkään ymmärrä. Noi loput jutut lähinnä naurattaa, kuulostat vitun katkeralta vaan. Pitäiskö se lenkkeilykin lopettaa kun ei näy missään? Ei juma.
 
En ressaa… enkä kyllä suosi rikollisuuden tukemista.
Eihän toki lieve ilmiöitä aiheita yhtä lailla kuin huumausaineet.
No ei noin voi elää ja ajatella. Mieti paljonko tässä maassa on rikollista toimintaa mitä me tuetaan harmaan talouden kautta tahtomattakin kokoajan. Oikeesti, se että joku jossain vetelee sustaa, ei pitäis aikuisten oikeasti liikuttaa yhtään ketään kuin sitä joka sitä käyttää, oikeesti. Melko turhaa edes ajatusta antaa tolle, että nyt kaveri jotenkin tukee rikollisuutta ja on huono juttu ja asialle pitäis tehdä jotain. Meillä on miljoona pahempaa asiaa mille kukaan ei tee mitään. Paneutuisit vaikka siihen, että on aivan helvetin vaikeaa saada korvaushoitoa vaikka testot on alhaalla, se on isompi ongelma kun se, että joku hakee sen muualta kun systeemi kusee naamalle.

Alhaiset testotkin on helvetin iso ongelma ja se tiedetään, mutta ketään ei kiinnosta. Kyllä se sullakin on edessä jossain vaiheessa ja sitten kun se lekuri nauraa sut ulos että laihduta tai syö terveellisemmin, niin ajatteletko sä tekeväs rikoksen jos sitten ostat jostain itelles korvauksen? Ja sitten kun sua tullaan syyttämään rikolliseksi, niin saatat ymmärtää miten mielenvikaista tää on. Yhtään rikosta et ole tehnyt, verot maksanut ja ketään koskaan väkivaltaisesti kohdellut, sitten sua syytellään vaaralliseksi kehonrakentajaksi joka tukee rikollisuutta. Vittu järki käteen nyt jo. Pikkaisen tehdään asiasta aivan naurettavaa spektaakkelia.
 
No en mä tiedä miten te lakia luette, mutta se nyt vain ei ole laitonta käyttää. Eikä se nyt vaan tee rikollista kenestäkään joka nyt jotain lääkkeitä käyttää.
En halua haastaa riitaa tai muutenkaan kiistellä mutta kyllä se tekee.
Mikäli joku käyttää lääkkeenä ksaloleita ,rivantilia ,lyricoita ahdistukseensa ja ostaa ne kadulta niin tässä tapauksessa se tekee hänestä rikollisen eli huumeen käyttörikos ja hallussapito.
Näitä lääkkeitä ei lääkäri määrää kovinkaan helposti Suomessa.
Samoin on amfetamiini pohjaiset lääkevalmisteet joita kyllä lääkäritkin jonkun verran määräävät esim.adhd hoitoon.Kuten: Elvanse,Concerta,medikinet.
Mikäli näitä on hallussa ja veressä ilman reseptiä niin kyseessä on huumausaineen käyttörikos.
Eli kyllä se lääkkeiden käyttö aika monesta rikollisen tekee.
Sinällään on hyvä ehkä ettei VIELÄ olla tehty rikolliseksi anabolien hallussapitoa omaan käyttöön tai käyttöä
Ruotsissahan vissiin näin on.
Itselle sama näillä aamuilla miten asiaan tulevaisuudessa suhtaudutaan.
Toivoisin vain että lääkärit täällä ottais Amerikan mallin ja sais vanhuuden vaivoihin kasvua ja testaa tietysti
Kun en ole vielä päässyt edes korvaushoitoon vaikka ikää on jo ihan tarpeeksi mutta täällä siihen pääsykään ei ole ihan itsestään selvyys vaikka niin monet luulevat.
 
Anaboliset ja testosteroni eivät kuulu huumausaineisiin, nyt vähän faktoja kasaan, ne on lääkelain alla, ei huumausainelain alla.
 
Kuinkahan moni punttipaavo tai -pirkko viitsisi rääkätä itseään salilla, jos tämä ei tulisi koskaan näkymään millään tavalla hänen ulkonäössään? 90% salitreenaajista häipyisi salilta heti eikä palaisi koskaan.

Sinäkin haet lihaksiesi kautta huomiota. Tiedän sen, olin aikanani sinun ja sinunlaistesi kaltainen.
Ei pidä unohtaa kuntoilijoita joita on enemmistö. Heidän tarkoitus ei ole kasvattaa lihaksia ja voimaa eikä hakea huomiota. Pointti on hyvä mieli ja terveys. Ulkoisesti näyttävät aina samalta ja treenaavat samoilla painoilla. Se on ok heidän tavoitteilleen. Säästyy myös vammoilta.
Bodaus kisoihin pitäisi liittää myös doping testit. Ainakin kilpailu ajankohtaan. Näin nähtäisiin kuka on oikeasti paras
Paremminhan se parhaus nähdään kun ei ole testejä. Jokainen saa roinata niin paljon kuin haluaa. Testeissä voi kusettaa rahalla. Kaikki eivät ole samalla linjalla. Ei ole sattumaa ettei tietyt urheilijat kärähdä koskaan.

Rikollisuudesta yksi pointti. Joo käyttäminen ei ole rikos. Mutta moniko sanoo rehellisesti että hallussa on aina vain lain sallima määrä aineita ? Mulla ei ainakaan ole ollut koskaan. Kukaan ei myöskään myy kaverilleen koskaan roinaa ? Meidän piireissä jokainen myy toisilleen jos jollain on akuutti tarve. Minäkin siis rikon lakia kokoajan. Se onkin sitten eri juttu onko siitä haittaa kenellekään.
 
Kun en ole vielä päässyt edes korvaushoitoon vaikka ikää on jo ihan tarpeeksi mutta täällä siihen pääsykään ei ole ihan itsestään selvyys vaikka niin monet luulevat.
Ja kun pääset ja saat vähän pattia takaisin, niin oot vaarallinen kehonrakentaja muiden silmissä. Eikö olekin hassua.
 
Mistäs tää väittely nyt lähti ja mikä oli pointti? Isompi ukkohan se kuollut mies oli eikä sitä pelastanut edes isot lihakset ja kova uho.
Olen myös samaa ihmetellyt.
Rikokset kiinnostaa jonkin verran ja tämän ampumistapauksen osallisista voisi tässä ketjussa puhua.

On muitakin ketjuja jossa sama väittely on nostanut päätään ja tulee nostamaan muissakin ketjuissa, joten kaino ehdotukseni on että tälle aiheelle pystytetään oma viestiketju, nimi voi olla vaikka "bodarien mollaus mediassa" tai jotain vastaavaa.
 
Rikollisuudesta yksi pointti. Joo käyttäminen ei ole rikos. Mutta moniko sanoo rehellisesti että hallussa on aina vain lain sallima määrä aineita ? Mulla ei ainakaan ole ollut koskaan. Kukaan ei myöskään myy kaverilleen koskaan roinaa ? Meidän piireissä jokainen myy toisilleen jos jollain on akuutti tarve. Minäkin siis rikon lakia kokoajan. Se onkin sitten eri juttu onko siitä haittaa kenellekään.
Niin ja kaverit kantaa nuuskaa rajan yli ja myy sitten täällä, mutta vaikka se on rikollista, niin kun siihen ei lihaksia liity, niin se on ihan ok.
 
No nyt oli taas kerran niin fiksu kommentti, että tekisi oikein mieleni onnitella. Ensinnäkin tuo alle kympin 100m olisi helposti SE-tulos, joka vertautuisi bodauksessa paremminkin juuri Savolaisen -97 kuntoon. Pitäisi paremminkin puhua, että haluaisit semmoisen +12s tuloksen 100m. Vuorostaa raha nyt ei tosiaan muutenkaan ole mitenkään verrannollinen ainaisempaan väittämääni. 🙂

U Mirin?
Se oli kevennys.
 
Sinällään on hyvä ehkä ettei VIELÄ olla tehty rikolliseksi anabolien hallussapitoa omaan käyttöön tai käyttöä

Eikä tullakkaan tekemään, kokoajan päihdepolitiikka löysääntyy. Ei mene kauaa niin kannabis on laillista, tuskin siinä huumassa aletaan kriminalisoimaan AAS:sia. Niistä kun ei yhteiskunnalle ole kovin näkyvää haittaa, vertas vaikka siihen kannabikseen.
 
Tuskin tuota kaveria kylmäksi veti ihan syyttä. Ilmeisesti kuitenkin tekijällä elämä ihan reilassa ja tuskin tuota huvikseen teki, ehkä vihan sumentamana?
Tuolta netistä voi lukea kaikenlaista. Kaikki siitä ei ole välttämättä totta, mutta sen perusteella mitä olen lukenut, on sympatiat kyllä ampujan puolella.
 
Back
Ylös Bottom