BB Jari Veijola

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Sekin on ihan faktaa että voimailupiireissä tehdään rikoksia enemmän kuin muissa lajeissa. Horkan kanssa liikkuu aina huumeita. Siitä päästäänkin salakuljetukseen, velkahommiin ja perintään.
Itse ainakin kyseenalaistan vahvasti tuon ketjureaktion roina -> huumeet -> salakuljetus -> ammattimainen rikollisuus. Kyllä tuo on täysin väärä syy-seuraussuhde, vaikka varmasti muutaman yksilön kohdalla voikin pitää paikkaansa. Itse sanoisin, että 99%:sti ei mene näin, vaan se rikollisuuden pariin päätyminen johtuu erittäin suurelta osalta kaikesta muusta. Myös suurin osa rikollisista roinaajista on ajatunut rikosten pariin jo ennen kuuritteluiden aloittamista.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Median tarkoitus on tehdä juttuja jotka myyvät. Tottakai kehonrakennus ja jääkiekko tausta mainitaan silloin. En ymmärrä jos joku vetää herneen nenään kun asia mainitaan. Ei Veijolaa osaa kukaan yhdistää johonkin jenkki futikseen. Paskasti tehty juttu toimittajlta hänen ammattinsa kannalta jos olisi uutisoinut jenkki futaajana. Ketään ei olisi kiinnostanut. En olisi minäkään edes avannut otsikkoa.
Sekin on ihan faktaa että voimailupiireissä tehdään rikoksia enemmän kuin muissa lajeissa. Horkan kanssa liikkuu aina huumeita. Siitä päästäänkin salakuljetukseen, velkahommiin ja perintään. Eipä taida linnassa olla kovin montaa hiihtäjää tai pesäpalloilija. Voimailijoita ihan saakelisti.

Mietin tätä samaa, että kun lajin yksi kulmakivistä on laittomat tuotteet, niin onko se todella muut tekijät summattuna ihme, että siellä on ainakin näin kokemusperäisesti jonkinlainen yliedustus rikollisia? Mun piireistä otanta on pieni, mutta melkeenpä jokanen bodari touhuaa tai on touhunnut jotain epämääräistä (=rikollista) jossain vaiheessa meidän tuttavuutta. Ei tää yleistys sen kummallisempi ole kuin vaikka että afrikkalainen raiskaa enemmän kuin suomalainen. Tosiasia, jota ei kuitenkaan kovin mielellään sanottais ääneen kuplasta riippuen.

Toisaalta bodauksessa on verrattain "helppo" kisata SM-tasolla ja koko kansa tuntee lajin ainakin pinnallisesti sen ollessa läsnä enemmän tai vähemmän populäärikulttuurissa Arskasta lähtien. Mielestäni myös tieteelliseen näyttöön vedoten väkivallalla ja dopingilla on syy-seuraussuhde toisin kuin vaikkapa rattijuopumuksella ja pesäpallolla, jolloin toimittajan on helpon mielekästä ottaa yhdeksi kulmaksi tuo. Paskaahan se on tavalla tai toisella, mutta osa journalismia.

edit: Tosin, jos ajatellaan, että suomalaisista noin prosentti on tai on ollut vankilassa jossain vaiheessa elämäänsä, niin on aika todennäköistä, että omassa kuplassa tulee vääristymiä. Toisaalta valtaosa vangeista on miehiä ja keski-iän kynnyksellä, niin voimaharrastelu sopii jo sen puolestakin tuohon ryhmään.
 
Viimeksi muokattu:
Täsmennän sen verran, että hormonien käyttö ja hallussapito omaan käyttöön ei ole laitonta.

Vähän saivartelua ehkä, kun niiden myyminen, välittäminen, levittäminen jne. on laitonta, eli moni käyttäjä on tekemissä niitä myyvien rikollisten kanssa. Mutta niin, valtaosa toiminee ostajan ja käyttäjän roolissa osallistumatta mihinkään vakavampaan rikollisuuteen.
 
Nykyaan poliittisen korrektiuden aikakautena kaikki ymmartaa etta "kuka pelkaa mustaa miesta" ei ole enaa ok sanoa mutta on jostain syysta ok ajatella "kuka pelkaa kehonrakentajaa". Yhteiskunta muuttuu hitaasti ja jonain paivana tulevaisuudessa jengi tulee viela tajuamaan etta tuollainen yleistaminen on totaalisen vaariin. Omassa elamassa kukaan voimailija eika kehonrakentaja ole minulle ikina mitaan ongelmia aiheuttanut, mutta jaakiekkoilija on tullut fyysisesti paalle baarissa taysin ilman syyta kannissa.

Henkilon tausta tekee uutisesta ilman muuta mielenkiintoisemman ja en olisi kirjoittanut tanne mitaan jos kyseinen henkilo olisi kilpaillut VAIN kehonrakennuksessa. Mutta tama henkilo on menestynyt kahdessa muussa lajissa PAREMMIN kun kehonrakennuksessa ja silti kehonrakennus tuotiin esille koska se on punainen viitta.
Toki sellainen nyanssi, että "kuka pelkää mustaa miestä" ei ole koskaan viitannutkaan mihinkään etniseen, vaan "mustalla" on tarkoitettu esimerkiksi kulkutauteja. Vrt. esim Rutto -> musta surma.
 
Parempi kombo, että kukaan ei vaan vetäisi herneitä nenään, olisi sohva, sipsit ja internet. Siinä semmoinen kombo, että voi haukkua kaikki pystyyn kun on ite niin täydellinen. Vankilassa pitäis jalostaa perussuomalaista lihavaa miestä, joka näkee vaivaa muiden tekemisestä. Sehän on ihan vitun kamalaa mitä muut tekee, esim treenaa, ei saatana se ei passaa, roinasonneja kaikki.

Tuo nyt niin tosiasialle sokeaa sanailua
 
Mutta miksi bodarit itse kommentoivat esim. hyvin tehtyjä synthol-hanskoja/-olkapäitä, joita on hankala erottaa treenatuista? Mitä se on niiltä pois, jos joku laittaa syntholit?

Syytetäänkö me toisia siitä, mitä itse teemme?
Kehonrakennuksessa yleensä arvostellaan kilpailumielessä balanssia, symmetriaa jne. Vai meinaatko, että se on aivan sama asia kuin tuomari sanoisi "Numerolla 4 kilpaileva roinasika on viimeinen koska IMO se on tekemisissä rikollisten kanssa ja on pelle".
 
Eipä mennyt. Kommenttini oli 100% verrattavissa sun kommentointiin tässä keississä.
Kyllä sulta meni, kommentin kirjoittaja esitti vain argumentin, että kyllä muunkin lajin tyypit sekoilee, sä vain et ymmärrä koko keskustelua, niin älä osallistu suotta.
 
Kehonrakennuksessa yleensä arvostellaan kilpailumielessä balanssia, symmetriaa jne. Vai meinaatko, että se on aivan sama asia kuin tuomari sanoisi "Numerolla 4 kilpaileva roinasika on viimeinen koska IMO se on tekemisissä rikollisten kanssa ja on pelle".
Siis tässä ketjussa oli kommenttia siitä, että kehonrakentajien ulkonäköä/ulkonäön ehostamista kritisoidaan ja että se aiheuttaisi aggressiota monessa. Syyksi tarjottiin, että kehonrakentajiin purettaisiin omaa saamattomuutta jne.

Itse kommentoin vain sitä, että monet ihmiset kommentoivat toisten ihmisten ulkonäön muokkaamista, myös kehonrakentajat. Joku siinä toisten ihmisten ulkonäön muuttamisessa triggeröi monia ihmisiä ja syyt voi olla monimutkaisia. Ihmiset vetävät mielivaltaisesti rajoja, mitä toiset saavat/eivät saa tehdä.
 
Enemmänkin näiden kohdalla miettii, että mitä helvettiä siellä päässä liikkuu, kun keskellä kirkasta päivää pamauttaa toisen hengiltä.

Tuskin tuota kaveria kylmäksi veti ihan syyttä. Ilmeisesti kuitenkin tekijällä elämä ihan reilassa ja tuskin tuota huvikseen teki, ehkä vihan sumentamana?
 
Oon kyllä vankiloissa tuntenut jalkapalloilijoita,koripallon pelaajia, salibandyn pelaajia, lätkänpelaajia, painonnostajia, eri kamppailulajien edustajia jne. Mites sitten autoilla kaahailijat? Hehän vaarantavat ihmisten turvallisuutta, joka päivä, kun pakko kaahailla. Kaupunki alueellakin ajatteva talla pohjassa ja ohitella kuin jossain pelissä, vaikka liikennevalot on ajoitettu tietyille ajonopeuksille. Ei mitään hyötyä etenemis nopeudessa, vaikka kaahailee. Mun mielestä horkkujen myyminen on paljon miedompaa rikosta.
 
Tuskin tuota kaveria kylmäksi veti ihan syyttä. Ilmeisesti kuitenkin tekijällä elämä ihan reilassa ja tuskin tuota huvikseen teki, ehkä vihan sumentamana?
Käsittääkseni tuolla uhrilla ja Veijolalla melko paljonkin menneisyyttä keskenään, mutta enemmän normi yhteyksistä asiallisesti, kuten samaan aikaan poken hommissa olleet jne. Jostain syystä sitten menneet sukset ristiin, ehkä uhrina ollut mennyt uhkaamaan tekijää/läheisiä ja yrittänyt periä häneltä jotain? Saanut tekijä tarpeekseen ja ampua pamauttanut sitten, että loppuu. Uhri tehnyt alhaisen sorttisia velanperintä rikoksia ainakin aiemmin, joista vankeuteenkin päätynyt, kurditaustainen tapaus.
 
Henkilon tausta tekee uutisesta ilman muuta mielenkiintoisemman ja en olisi kirjoittanut tanne mitaan jos kyseinen henkilo olisi kilpaillut VAIN kehonrakennuksessa. Mutta tama henkilo on menestynyt kahdessa muussa lajissa PAREMMIN kun kehonrakennuksessa ja silti kehonrakennus tuotiin esille koska se on punainen viitta.
Googletapa huvikseen uutisia Jurvansuun tuomiosta, uutisoitiinko bodarina? Ei, vaan asianajajana.
 
Mitenhä tuolla Suomen alamaailmassa on, että dominoiko sitä maailmaa nykyään ulkomaalaistaustaiset vai onko siellä paljon vielä suomalaistaustaisia? Jotenkin uutisotsikoista tullut sellainen kuva, että suomipojat olisivat siirtyneet takavasemmalle siellä...
 
Aikansa kun niiden annetaan puljaa, niin ne alkaa vaikuttamaan politiikkaan korruption kautta esim kiristämällä jne.
 
Mitenhä tuolla Suomen alamaailmassa on, että dominoiko sitä maailmaa nykyään ulkomaalaistaustaiset vai onko siellä paljon vielä suomalaistaustaisia? Jotenkin uutisotsikoista tullut sellainen kuva, että suomipojat olisivat siirtyneet takavasemmalle siellä...
Ryssät toimii piilossa. Ählyillä on kyl rahaa käytössä, mut ei ne alamaailmaa hallitse. Kyllä Suomipojat edelleen toimii. Jotkut vaan osaa olla jäämättä kiinni. Vitun vihervasemmistolaisten takia, saatiin ählyt tänne pullistelee ja raiskaamaan. En tiedä miten raiskauksien suhteen on käynyt, kun poliiseja kiellettiin tiedottamasta kaikkia pakolaisten tekemiä seksuaalirikoksia. Ehkä ovat jo vähän oppineet sen suhteen maantavoille?!
 
Tuntuu että Suomi on oppinut toisen kulttuurin tavoille ja hiljalleen ajetaan naisten seksuaalista hyväksikäyttöä normiksi. Sit kun raiskauksessa pitää olla 5 miestodistajaa, niin sitten vihervasemmiston runkkarit on tyytyväisiä.
 
Ryssät toimii piilossa. Ählyillä on kyl rahaa käytössä, mut ei ne alamaailmaa hallitse. Kyllä Suomipojat edelleen toimii. Jotkut vaan osaa olla jäämättä kiinni. Vitun vihervasemmistolaisten takia, saatiin ählyt tänne pullistelee ja raiskaamaan. En tiedä miten raiskauksien suhteen on käynyt, kun poliiseja kiellettiin tiedottamasta kaikkia pakolaisten tekemiä seksuaalirikoksia. Ehkä ovat jo vähän oppineet sen suhteen maantavoille?!
Fiksut toimii piilossa.
Antavat muiden tehdä likaisen työn ja ottaa riskin.
Varmaan maailman typerin asia kantaa liivejä ja tehdä rikoksia.
Toisaalta nämä ei ikinä näe niitä isoja rahoja, vaan hakevat sitä rispektiä.
Mitä tähän ampumiseen tulee niin en tiedä, veikkaan perheen uhkailu taustalla mihin vastattiin harkitulla tavalla.
Mitä kostoon tulee, ei tule.
Rotat tykkää kostaa, mutta vaan itseään heikommille.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom