Astianpesukone vuoti ja kosteusvauriota pukkasi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja vmv
  • Aloitettu Aloitettu
Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Harjakaiselta järkevää settiä yllä. Taasen tietysti tulee mieleen tuo keittiön allaskaapin alla oleva kaivo. Siihen pitää luonnollisesti saada kaadot, no ei vaikeaa. Mutta jos ajatellaan että putki lojahtaisi kunnolla poikki. Saisi aika isolta alalta olla tämä kaato ja kosteussuoja jos meinaa että siitä paineella tulevasta vedestä edes puolet siihen osuisi.

Käsittääkseni tällaiset selkeät äkilliset putkirikot on vakuutuskorvausten piirissä oli noita kaukaloita tai ei? Sillä noissa kohtaa ei sillä kaukalolla ole tuon taivaallista merkitystä. Mutta taasen jos se kone vuotaa tihuuttamalla (vaikka putkiliitos tai vika koneessa) niin näitä ei sitten mikään korvaakkaan jos sitä kaukaloa ei ole. Ja näissä kohtaa mun mielestä on parasta että se vesi ohjautuu näkösälle, esim. siihen lattialle koneen eteen, jotta vuodon huomaisi mahdollisimman nopeasti ja vian saisi korjattua ennen vaurioita. Rakenteisiin pääsevä tihkuvuoto saattaa tehdä tuhojaan vuosia. Toki tässäkin auttaa kaivo, mutta meneekö se tihuutusvesi kaikki sinne kaivoon? Ja käykö niin että jos tuo pääsee jatkumaan pitkän aikaa huomaamatta, niin jossai kohtaa kuuluu poks ja menee koko putki poikki ja taas vettä tulee paineella.

Mutta tuo ajatus vakuutusmaksuilla kannustamisesta tai kepittämisestä olisi ehkä ihan toimivakin.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Niin, korostan nyt tässä, ettei minulla ole intressejä kehua tai haukkua kenenkään ratkaisuja, vaan yritän avata
keskustelua erilaisista vaihtoehdoista, ja herättää samalla ajatuksia muiltakin.

Oma lähtökohta on, että mikäli vakuutusyhtiöt saadaan pidettyä juhlista poissa, ovat juhlat aina paremmat.
Eli mitä vähemmän syntyisi korvattaviin korjauksiin johtavia vahinkoja, aina parempi.
Ja teillä, arjen rakennuttajilla on päätösvalta, miten asiat kohteessanne ratkaistaan.
Kaikille käytännöille on yleensä olemassa vaihtoehtoja.

Tuo tihkuvuoto on tärkeä pointti, ja keräävää kaukaloa käytettäessä tulisi ehdottomasti olla käytössä kosteuden ilmaiseva anturi
vuotokaukalossa, jotta tihkuvuoto saadaan paikallistettua ja korjattua ennen isompaa tuhoa.
Isoissakin putkirikoissa pystyttäisiin ainakin osittain pienentämään vaurioalaa, ja ympäröiviin rakenteisiin kohdistuvaa kosteuden määrää.

Nuo vuosikausia piilossa tapahtuneet vuodot ovat normaalisti esille tullessaan jo todella vakavia.
Monasti pitäisi jo alkaa miettiä korjaamisen mielekkyyttäkin.

En tiedä miten nykyistä vakuutuskäytäntöä tulisi muuttaa, mutta jo pidemmän aikaa on tuntunut siltä, ettei tämänhetkinen käytäntö oikein toimi.
Yhtiöillä vain luulisi olevan nopeimmin resursseja ja omia intressejä käytännön tilanteen muuttamiseen.
Kyllä kai usein paras motivaation mittari on euro.
 
Mulla on näitä muutama kämpässä http://autoalarm.fi/One-Pro-Vuoto-ja-kosteushaelytin varaajan, pesukoneen ja jääkapin alla antaa aika pienestä kosteudesta jo hälytyksen. Mummolla just kesällä kyseinen laite esti kosteusvaurion, astianpesukoneen täyttöputki oli ruvennut vuotamaan ja astianpesukoneen hanan kun avasi niin pikku noro valui kaapin sisään, tuskin olisi ilman hälytintä huomannut ajoissa. Ostin ton kosteushälyttimen sinne kuukautta aikaisemmin, ajoitus kohdallaan, toki oli jo odotettavissa kun kaikki laitteet on niin vanhoja.
Järvenpään valintatalossa tota myytiin ainakin kesällä alle 20€.
 
Itselleni joku ehdotti myös kaivoa sekä jääkaapin alle että tiskarin alle.
Toisaalta sain sitten taas mielipiteen että entäs jos vahinko tapahtuu ja putki vuotaa, vähäsen vain. Osan kaivoon, osan rakenteisiin. Kaivo imee suurimman osan vedestä mutta rakenteisiin pääsevä muhii rauhassa, koska kaivon vuoksi se vika ei paljastu koskaan.

Toinen pointti, entäs jos kaivo kuivuu? Sitten haisee sonta. Normaalikaivoa ei lisäksi voi tiskialtaan alle pistää koska tiskatessa tiskiaine vaahtoaa siellä kaivossa. Kannattaa koitella vaikka suihkukaivolla jos ei usko.
 
Zone-sarja -42%
Kuivakaivo ei haise. Kosteusanturi ja lattiakaivo varmaan antavat yhdessä parhaiten mielenrauhan, tosin ei nekään pysty huonoa onnea hyväksi muuttamaan.
 
Kuivakaivo ei haise. Kosteusanturi ja lattiakaivo varmaan antavat yhdessä parhaiten mielenrauhan, tosin ei nekään pysty huonoa onnea hyväksi muuttamaan.
Kuivakaivo ei vedä jos vettä tosiaan alkaa tulemaan.
 
Kuivakaivo ei vedä jos vettä tosiaan alkaa tulemaan.

Näin ja jos tuota ei ole muutenkaan rakennettu ikäänkuin märkätilaksi, niin paineella jos vettä tulee, niin se menee just minne menee ellei ole itse paikalla vetämässä sulkuja kiinni tai joku automatiikka hoida tätä sun puolesta. Millä todennäköisyydellä olet kotona ja huomaat heti kun alkaa vettä tuleen? Riittää että olet pihalla, niin ei jotkut piipparit paljon kuulu.

Ei tuollasiin kaikkiin asioihin voi varautua mitenkään. Kai se kohta on pakollista pistää tuonne joku kaivo, joka ei sitten oikeasti edes toimi. Mutta saadaanpa taas lisää määräyksiä ja kustannuksia rakentajalle.
 
Älkää nyt viitsikö selvää asiaa vääntää ja kääntää päälaelleen.

Ideointi ja ajattelu on aina hyvästä, mutta liian oikaistut johtopäätökset ovat usein ajattelun este.

- Kuivakaivo ei vedä. No hyvä. Antaa sitten vetää alapohjarakenteeseen/ pintamateriaalin alle. Ei tarkoitus olekaan toimia sadevesiviemärinä, vaan järjestää edes yksi valumisen kannalta helpoin reitti vedelle. Tai se etsii sen itse. Tällä pienennettäisiin huomattavasti tulevia korjauskustannuksia.
Tarkoitus siis minimoida vahinkoja, järkevin kustannuksin/ ratkaisuin. Poistamaan niitä tuskin pystyy koskaan täysin.

- Kaivo tulvii vaahtoa. Ei ollut siis kyse ns. vessanviemäristä, vaan viemärilinjasta haara+ kaivo. Jos vielä tulvii vaahtoa, kannattaa jonkun tulla tarkastamaan putkimiehen asennukset.

- Kaivo kuivuu. Se on vesilukolla totta. Eli, kuivakaivo, tai emulsointi esim. ruokaöljyllä. Tämäkin vaatii siis silti huoltoa.

- Saadaan taas lisää määräyksiä ja kustannuksia rakentajalle. No näin. Tämä riittänee.

- Kaivo joka ei toimi. Mikäköhän silloin on vialla?

- Mihin rakenteisiin se vesi vuotaa tihkumalla, mikäli se valuu vedeneristettyä kaukaloa pitkin kaivoon?


Toista kautta, mitä hyötyä on tästä nykyisestä ratkaisusta (määräysten mukaisesta)?
Olisiko muita tapoja? Tai kehitystapoja? Nyt ajatuksia liikkeelle.
 
- Kaivo kuivuu. Se on vesilukolla totta. Eli, kuivakaivo, tai emulsointi esim. ruokaöljyllä. Tämäkin vaatii siis silti huoltoa.

Mielenkiintoinen idea. Meillä on teknisessä tilassa lattiakaivo joka kuivuu aina ja sinne pitää käydä kaatamassa vettä. Tarkoittanet siis että täytänkin sen ensikerralla ruokaöljyllä, siis vesilukko-osuuden? Sehän ei haihdu.
 
Öljy on vanha kikka ja on tullut pidemmillä reissuilla käytettyä, jottei koti haise raadolle palatessa. Kaataa siihen lattiakaivoon vaan hiukan rypsäriä kalvoksi veden päälle ja valmista tuli. Kaippa tuokin pitää aika-ajoin uusia, mutta ei todellakaan samaan tahtiin mitä vettä pitää päästää.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Joku joskus sanoi että ei noista kosteushälyttimistä ole mihinkään kun ei kumminkaan ole kotona kun jotain tapahtuu. Ainakin taloyhtiössä missä asun on pari lämminvesivaraajaa lauenut yöllä päivällä ei yhtään, eli varaajat lämmennyt yösähköllä. toinen asia itse tulee ainakin suljettua hanat niin astian- kuin pyykinpesukoneesta kun en niitä käytä ja en jätä niitä pyörimään jos lähden muualle. Joten aika suurella todennäköisyydellä olen himassa jos joku noista hajoaa. Esim aloitus postin vahingon olisi todennäköisesti saannut estettyä parin kympin hälyttimellä.
 
Mun mielestä tuonne ei mitään kaivoja tarvita. Tekee vaikka vesieristeellä "kaukalon" jossa kaado niin että vuotovesi tulee näkyville. Siis selkeästi valuu lattialle koneiden eteen. Näin sen huomaa heti. Kaukalossa voi ja kannattaakin toki olla häläri, joka hälyttää jo pikku tihkuvuodosta.

Ja kuten Topi edellä sanoi, niin käyttää koneita kun on kotona ja sulkee hanat kun ei ole, niin näillä ja asianmukaisilla häläreillä ja vesieristyksillä blokkaa varmasti 99,9% ongelmista. Loput hoituu sitten sillä vakuutuksella. 100% varmuutta kun ei ole eikä tule. Herra Murphy kun iskee päälle niin sehän iskee ja se kaveri muuten on optimisti. :)
 
Back
Ylös Bottom