Apua lisäravinteista ja ruoasta noviisille.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Pet__
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
1.2.2013
Viestejä
151
Hei . Olen juuri aloittanut saliharrastuksen ja olen erittäin motivoitunut. Painan nyt 81,5 kg ja pituus on 178,5 cm. Mahan ympärillä "jonkunasteista" läskiä, muuten melko vähärasvainen. Tai no vähärasvainen ja vähärasvainen. Ei siltikään todellakaan tavoitteen lähellä, sillä haluan rasvan niin minimiin kuin se suinkin on mahdollista.

Tavoitteeni on lisätä lihasta maksimaalisella tavalla. Salitreeni ja motivaatio on jo huippu luokkaa, mutta ruokavalio ja lisäravinteet täytyisi olla täydellistä maksimaalisen lihaksenkasvun kannalta. En kuitenkaan halua yhtään ylimääräistä läskiä, sillä se oli se syy miksi aloitin salitreenin eli halusin läskin pois. Jossain vaiheessa aloin ajattelemaan, että haluaisin myös kunnolla lihastakin (daa :wtf:).

Tiedän kyllä terveellisen ruokavalion periaatteet, mutta tarvisin tietoa ruoan määrästä ja itse ruoasta mitä minun tulisi syödä eniten, että lihakseni kasvavat. Pelkkä proteiinijauhe ei varmaankaan riitä. Miten usein ?

Mitenkä nuo massanlisääjät ? Onko niistä hyötyä jos vertaa proteiinijauheisiin ??
 
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tavoitteenasi olisi pienentää rasvan osuutta kehossa ja lisätä lihasmassaa? Mun mielestä ainakin aloittelijoilla onnistuu optimaalisella reenillä ja ravinnolla. Mutta yleensä joko kasvatetaan massaa tai dieetataan, koska lihaskin tarvitsee ylimääräistä energiaa kasvaakseen, jota tietysti miinuskaloreilla ei niinkään tapahdu.

Lisäravinteista nyt on kaikilla omat mielipiteensä, mutta ne tavallisimmat ja varmasti toimivimmat on perus heraproteiini ja kreatiini. Omasta mielestä massanlisääjät on helvetin kalliita siihen nähden mitä ne sisältää. Hera ja malto lyöty samaan säkkiin ja kiskotaa järkyttäviä hintoja... Ennemmin ostaa erikseen, mutta itse suosittelen pelkkää heraa ja hiilarit kunnon ruuasta.

Tässä ei varmaan ollut kaikki kysymäsi, mutta varmaan avasi ainakin jotain...
 
Voi olla, että tästä on jo keskusteltu jossakin, mutta ihmettelen mihin nuo lisäravinteiden mainosten väittämät perustuvat. Sattui tänään silmään Muscle amino fusion mainos, jossa sanotaan tuotteen lisäävän seksuaalista halukkuutta? Come mai? Says who!?
 
Voi olla, että tästä on jo keskusteltu jossakin, mutta ihmettelen mihin nuo lisäravinteiden mainosten väittämät perustuvat. Sattui tänään silmään Muscle amino fusion mainos, jossa sanotaan tuotteen lisäävän seksuaalista halukkuutta? Come mai? Says who!?

Herkästi haetaan ostajia noilla myyntilauseilla, perustavat nämä sitten tuotteesta riippuen millon mihinkin. Ko tuotteessa väitökset perustuvat mm. D-aspatiinihapon tuottamaan testosteronin nousuun. Testoa kun saadaan lisää niin luonnollisesti seksuaalinen halukkuus muiden mukana kasvaa. Eriasia onkin, kuinka se testotaso näillä tuotteilla lähtee liitoon.
 
Back
Ylös Bottom