Apple vs PC+Linux (Mac versus Win tappelu)

Koska alkuperäinen kysymys kuului: "Mitä se tämä säätäminen Windowsissa on, jota pitää tehdä, että työnteko onnistuisi" oletin että keskusteltiin jostain tuottavasta tekemisestä pelaamisen sijaan. Mutta pointtisi on sinällään hyvä koska se kuvastaa juuri sitä mitä PC:llä oikeastaan enää kannattaa tehdä.

Mä olen joskus aikoja sitten jo kysynyt, että kertokaapa mäkistit, miten mä voisin työni tehdä mäkillä. Ei löytynyt vastausta silloin eikä löydy vieläkään koska ei vaan yksinkertaisesti voi.

Se on tullut jo selväksi, että graafisella-/musiikkialalla mac on paras vaihtoehto, mutta kun meistä suurinosa ei työskentele noilla aloilla.

Itse olen IT puolen hommissa, teollisuuden puolella ja mäkillä ei tee täällä yhtään mitään koska softat joita käytetään ovat sellaisia, joita ei pahemmin mäkeillä ajella.
 
Typerin juttu ylivoimaisesti OSX:ssä on hiiren kiihdytys, jota ei saa pois päältä. Koko keksintö on vitusta ylipäätänsä. Mua otti pattiin niin maan helvetisti kiihdytys alussa ja meinasi pilata koko käyttökokemuksen, mutta koska en ole periaatteen mies, niin otin ohjeista vaarin, joissa sanottiin, että siihen tottuu. No niinpä siihen tottuikin, onneksi, muuten tästä ei mitään tulisi hevonvittua.

No niin, kerrankin ollaan jostain samaa mieltä :)
 
On siinäkin kuitenkin jonkilainen ero, että kuka tahansa voi kävellä kauppaan ja ostaa pelkän Windowsin, mutta pelkkää OSX käyttistä ei.
Mitä sä nyt selostat? Kuka sua kieltää ostamasta OSX:ää?

Edit: hohoho
800px-Vista_Upgrade_Paths.png
 
Mitä sä nyt selostat? Kuka sua kieltää ostamasta OSX:ää?

Ok, ehkä sen jostain saisi ostettua, mutta enpä saisi sitä asentaa, ainakaan normaalein (=laillisin) keinoin omaan koneeseeni, jota ei apple ole valmistanut.

edit: vai olenko missannut sen kohdan, jossa apple antoi käyttiksensä asennettavaksi kaikkiin tietokoneisiin...i think not ;)
 
Koska alkuperäinen kysymys kuului: "Mitä se tämä säätäminen Windowsissa on, jota pitää tehdä, että työnteko onnistuisi" oletin että keskusteltiin jostain tuottavasta tekemisestä pelaamisen sijaan. Mutta pointtisi on sinällään hyvä koska se kuvastaa juuri sitä mitä PC:llä oikeastaan enää kannattaa tehdä. Kunhan olet asentanut oikeat DirectX:n versiot, näyttiksen ja äänikortin ajurit etkä välitä, että peli asentaa jonkun StarForcen rootkitin hookkaamaan SSDT:n itselleen. Jonka jälkeen AV-ohjelmasti huutaa punaista ja yrittää poistaa sen. Lopulta PunkBuster estää nettipelaamisen antaa HW-bannit, koska sen mielestä AV-softasi ei kuulu näpelöidä sitä tai tätä järjestelmän aluetta.

catia v5?
Pro-e?
Solidworks?
Inventor?

Ai niin ei isot teollisuusyritykset eikä varsinkaan tuote- ym suunnittelu ole tuottavaa toimintaa...
 
Ja varmaan kaikki tämän ketjun PC-miehet ovat ostaneet musiikkinsa, pelinsä, leffansa, softansa jne.

En tiedä muista, mä ainakin olen.

Pointti oli se, että Windowsin saat asentaa koneeseen kuin koneeseen, OSX:ää et. Vai olenko väärässä?
Termi "ostaa" oli multa väärä, pahoittelut.

edit:
Neuvostoliitto, hieno kuva, mullapa onkin Vista Ultimate :D
 
Ja varmaan kaikki tämän ketjun PC-miehet ovat ostaneet musiikkinsa, pelinsä, leffansa, softansa jne.
Ai prkl nyt voidaan lukottaa ketju tän tappaja-argumentin päätteeksi....

Jos nl:ssä ei voinut ostaa farkkuja niin verkkarityypit olivat varkaita?
 
En tiedä muista, mä ainakin olen.

Pointti oli se, että Windowsin saat asentaa koneeseen kuin koneeseen, OSX:ää et. Vai olenko väärässä?
Termi "ostaa" oli multa väärä, pahoittelut.
Juu, ei sitä asennella kuin Macceihin, tai onhan sen joku tuupannut PC-koneeseen kai ainakin bootin ajaksi.
 
Tee sama XP:llä ja laske montako ohjelmaa tai ajuria joudut asentamaan että 1) saat kuvat koneeseen 2) voit selailla RAW-kuvia explorerissa 3) voit raahata RAW-kuvan wordiin tai exceliin 4) saat AVCHD-matskun koneeseen 5) voit muokata sitä 6) voit koostaa siitä DVD:n 7) saat varmistukset automaattisesti USB-levylle. jne.

En toki väitä että nuo olisivat mitään valtaisaa säätöä , kunhan ovat esimerkki mutta ei kannata väittää ettei winkkaria tarvisi säätää koska sitä nyt vaan täytyy.

EDIT: Säädöllä tarkoitan tässä yhteydessä kaikkea sitä ylimääräistä työtä mikä pitää tehdä jotta oikean alkuperäisen homman voi tehdä.

1) ei yhtään
2) yksi?
3) en tiedä, se sama ohjelma, kuin kohdassa 2?
4) yksi
5) se sama kuin kohdassa 4
6) se sama kuin kohdissa 4 ja 5
7) ei yhtään

Jos noiden kaikkien on toimittava out-of-the-box, niin sitten ostaa PC:n, jossa on kaikki tarvittava esiasennettuna. Esim. monissa Sony Vaio-läppäreissä tulee esiasennettuna Premiere Elements ja Photoshop Elements.

Pikku sivuhuomautuksena muuten se, että mun vanhemmat osti Windows-läppärin iMacin rinnalle, koska Mac tarvitsi niiden mielestä liikaa säätöä. :) Niin että nää asiat vähän riippuu, mistä ne roikkuu.

Ja mikä tää hiirenkiihdytys juttu Macissä on, kun en ole moista huomannut? Mulla on hiiri toiminut tässä MacBookissa ihan samalla tavalla kuin Windowsissakin. Mitään epämiellyttävää hidastelua tai kiihdtyttelyä en ole huomannut.
 
Ja mikä tää hiirenkiihdytys juttu Macissä on, kun en ole moista huomannut? Mulla on hiiri toiminut tässä MacBookissa ihan samalla tavalla kuin Windowsissakin. Mitään epämiellyttävää hidastelua tai kiihdtyttelyä en ole huomannut.
Siis jos olet tottunut käyttämään hiirtä ilman kiihdytystä ja kiihdytys pistetään sitten pakolliseksi, niin se laittaa vituttamaan. Jos taas on aikaisemmin hiiren kiihdytyksellä pelannut Winkussa, niin aikamoinen pilkunnussija saa olla, jos valittaa OSX:n hiiren kiihdytyksestä versus Windowsin hiiren kiihdytys. Se menee jo sinne periaatteelliseen narisemiseen.
 
Siis jos olet tottunut käyttämään hiirtä ilman kiihdytystä ja kiihdytys pistetään sitten pakolliseksi, niin se laittaa vituttamaan. Jos taas on aikaisemmin hiiren kiihdytyksellä pelannut Winkussa, niin aikamoinen pilkunnussija saa olla, jos valittaa OSX:n hiiren kiihdytyksestä versus Windowsin hiiren kiihdytys. Se menee jo sinne periaatteelliseen narisemiseen.

Voisin kuvitella, että tuo olisi mulle aika kova paikka, kun mulla ei ikinä ole ollut kiihdytystä käytössä.

Onko siihen muuten joku syy, että miksi Maceissa ei saa sitä pois päältä? Jos se kerran monia käyttäjiä harmittaa niin eikö olisi ihan fiksua, että olisi mahdollisuus ottaa se pois käytöstä? Tämä ei siis ole mitään vittuilua, kunhan ihmettelen.
 
catia v5?
Pro-e?
Solidworks?
Inventor?
Ai niin ei isot teollisuusyritykset eikä varsinkaan tuote- ym suunnittelu ole tuottavaa toimintaa...
Mitenkäs tämä nyt liittyy keskustelun aiheeseen?
Kyllä on winkkarimiehillä outoja vastakommentteja. Kysyttiin että missä muka winkkaria pitää säätää ja kun esitin nipun esimerkkejä niin vastauksena on
a) Mutku winkkarilla voi pelata
b) Mutku winkkariin saa sitä sun tätä ohjelmaa

Voitaisiinko pysyä asiassa ja keskustella ensin yksi asia loppuun?
Eli voidaanko nyt todeta, että kyllä sitä winkkaria vaan täytyy säätää jotta työt saa tehtyä?


Sitäpaitsi SW:stä on natiivi OSX-versio työnalla ja jo nyt niin se kuin SE toimivat Virtuaalikoneessa 3D-kiihdytyksellä itseasiassa ihan käyttökelpoisesti.
 
Eli voidaanko nyt todeta, että kyllä sitä winkkaria vaan täytyy säätää jotta työt saa tehtyä?

Ei ja joo. Sehän riippuu mitä työtä tekee. On esim olemassa julmettu määrä softaa joka ei edes toimi mäkissä, ni onhan se perkele kauhee säätö alkaa runkkailemaan jollain bootcampilla että saa työnsä tehtyä. Tai vastaavasti just graafinen työ (kuvien käsittely) joka taas vaatis ehkä enemmän runkkaamista PC-puolella. Miten vaikea on ihmisen tajuta, että kone tarpeen mukaan. Ilmeisesti ylitsepääsemätön asia.
 
Vista lisännyt pc-harmistusta
Applen käyttäjät yhä tyytyväisempiä


Tutkimuksen mukaan Ipodit, Iphone ja Macien kasvanut suosio sekä tyytymättömyys Vistaa kohtaan on nostanut Applen ennätyksellisen korkealle.
Kuluttajien tyytyväisyys tietokoneita kohtaan on laskenut viime vuodesta, mutta poikkeuksen tekee Apple. Apple paransi tulostaan kahdeksalla prosentilla viime vuodesta ja saavutti tyytyväisyystutkimuksen ykkössijan ennätyksellisellä 85 prosentin tuloksella.
Miten tämmöset tutkimustulokset voi olla mahollisia, jos Vista on niin ylivertainen ja Mac niin paska?
 
Kuka noin on sanonut?
No, kyllä aika monen muromiehen mielipide täälläkin vaikuttaisi tuolta. :D

Mutta voisiko joku muromies kertoa miten tommoset tutkimustulokset (vuodesta toiseen) voi olla mahollisia? Steve Jobs on lahjonut kymmeniä tuhansia vastaajia? Taustalla on jokin vielä suurempi salaliitto? Vai voisiko mitenkään olla niin, että ne Applen tuotteet on ihan oikeasti hyviä?
 
Voitaisiinko pysyä asiassa ja keskustella ensin yksi asia loppuun?
Eli voidaanko nyt todeta, että kyllä sitä winkkaria vaan täytyy säätää jotta työt saa tehtyä?

Kyllä ja ei. Ekan kerran pitää säätää, jonka jälkeen koneesta tehdään image, joka hoitaa homman seuraaviin asennuksiin. Tämä säätö siis on ylläpidon hommia.

Imageja on sitten työryhmittäin erilaisia. Tarpeen mukaan eri ohjelmistoilla, mutta kerta asentelu kyllä riittää.

Eka virittely saattaa joissain kohtaa vaatia enemmän työtä (esim. uusien laitetoimittajien tai uudistuneiden konemallien osalta), mutta tämän jälkeen asentelu on helppoa kuin lapsen lyöminen :D.

"Tavallisella" työntekijällä ei ole edes oikeuksia asennella tai säätää juurikaan mitään.

Tilanteessa jossa tarvitaan lisäasennuksia imagen ulkopuolelta ne hoidetaan keskitetysti etänä, työntekijää tai suuremmin häiritsemättä.
 
Back
Ylös Bottom