Anopit/ apet

[OmppuO]

Kaikkien näiden ihmissuhdethredien innoittamana... En ainakaan haulla löytänyt vastaavaa, joten aattelin tästä aloittaa. Eli miten on pakkislaisten anoppien ja appiukkojen laita? Onko ollut ongelmia appivanhempien kanssa?

Voin kertoa tässä esimerkin omasta anopista. Hän on kuuskymppinen leski, jolla ei juurikaan tunnu olevan mielekästä tekemistä, joten harrastaa sitten kivoja yllärivierailuja lapsiensa luokse. Eli käytännössä tämä ilmenee niin, että kävelee meille kuin omaan kotiinsa eikä ikinä edes koputa. Tästä sitten seuraa kaikennäköisiä vähemmän hauskoja tilanteita, viimeksikin sunnuntaina jolloin anoppi melkein yllätti meidät petipuuhista. Tiedän- ovet voisi pitää lukossa, mutta maalla kun asutaan ja ulkona rampataan alituiseen, niin ovi on yleensä aina auki ja eikä aina tule ajateltua niin järkevästi enää siinä vaiheessa. Ja jotenkin ajattelen, että omassa kodissaan saisi elää niinkuin haluaa, ilman että aina joutuisi ajattelemaan muita ihmisiä. Oli sitten pakko sanoa aivan suoraan, että en pidä yllätysvierailuista, koska meilläkin on yksityiselämämme. Mä olen kuvitellut, että tällaiset asiat olisi itsestään selviä, toisten kotirauhaa kunnioitetaan jne. Anopilla on muutenkin sosiaaliset taidot vähän hukassa...

Eli onko muillakin kokemuksia appivanhemmista, jotka eivät ymmärrä kunnioittaa teidän elämää?

 

[GoA]

No jos sitä ovea ei lukita niin turha valittaa. Itseltä löytyy mukavat.

Ja mitäs anoppi sitten tuohon tuumasi kun sanoit mielipiteesi? Eiköhän tota nyt normaali ihminen tajua kun järjellä sille puhuu.

 

[Taskuamatsoni]

Njaah, ihan suht koht mukavia tapauksia nuo meikätytön appivanhemmat on. Tietty vähän näkemys eroja syntyy heidän (omia vanhempiani huomattavasti) korkeamman iän takia. Ja joo, kyllähän nuo ovat vähän niinQ "paremmista piireistä", siinä missä meidän perhe on ns. duunaripohjasakkaa. Arvomaailmat siis osaavat olla erilaisia, mutta onneksi niin miniältä, appivanhemmilta, omiltani ja kultaseltani löytyy sopeutumis- ja joustamiskykyä, että suuremmilta konflikteilta vältytään. Raivostuttavinta on kummiskin se miten appivanhempani kohtelevat koiraamme! Tyrkyttävät sille vaikka sun mitä herkkuja, antavat hyppiä sohvilla jne. Sitten syyllistävät minua kun sanon ettei saa esim. suklaata syöttää.

Miusta on ihan aihetta valittaa jos joku tulee vaan sisään oli ovi sitten apposen ammollaan auki taikka ihan vaan ei-lukossa, tai sitten omilla avaimilla toisten kotiin... Ei sitä nyt hemmetti vieraaseen taloon tulla koputtamatta tai ovikelloa pimputtamatta, ja silloinkin tulee odottaa että tullaan avaamaan. Tuohan on vielä suurempi pyhäinhäväistys ku ominpäin toisten jääkaapille meneminen. Hyi. Paheksun.

 

[tomppa82]

Oma ex-appiukko tule joskus rimputtelmaan ovikelloa sunnuntai aamulla (ja tietenkin kännissä). Ja kyllä sille tuli aina sanottua, että ei tartte tulla toista kertaa.

Sit avokin vanhemmat halusivat olla kokoajan tietoisia meidän tekemisistä ja
ja jossan vähän isommissa päätöksissä avokki otti vanhempien mielipiteen huomioon
enemmän kuin minun...toisin sanoen niin tehdään kuten äiti käskee ;)

No mutta onneksi nyt kaikki on nyt Ex:iä.

 

[Net Virgin]

Mulla ainakin on varsin mukavat kokemukset appiukosta ja anopista...

Niitten kanssa kikkaillaan kaikkea siistiä samaan tyyliin ku kaveriporukallakin... :kippis1:

 

[OmppuO]

No jos sitä ovea ei lukita niin turha valittaa.

Onko liikaa vaadittu EDES koputtaa? En mäkään rynni kenenkään kotiin vaikka tietäisinkin, että ovet ei ole lukossa. Mun mielestä se on vaan kohteliasta ilmoittaa jollain tavalla, siis koputtamalla tai ovikelloa soittamalla. Ihme kyllä, anoppi otti asian ihan hyvin, vaikka on todella arvaamatonta sorttia. Eli aina ei voi luottaa siihenkään, että jos asia on muiden mielestä normaalia, niin se olisi sitä anopinkin mielestä. Ja tämä oli vain yksi esimerkki siitä kuinka anoppi on joskus vähemmän helppo tapaus. Välillä se valehtelee toisille suut ja silmät täyteen jopa omista lapsistaan, niin puoliakaan sen puheista ei voi ottaa tosissaan ennen kuin tarkistaa ne muilta perheenjäseniltä.
Vaikka eipä tuo ole läpeensä paha, ainakaan tarkoituksella. On anopilla ollut rankka elämä ja välillä tuntuu, että ei se pääse siitä ikinä yli. Ja saa siltä sitten apuakin, jos tarvitsee. En minä anoppia inhoa, kärsivällisyys on vaan niin koetuksella välllä, että pyrin rajoittamaan tapaamiskertoja.

 

[She Devil]

Appivanhemmat ovat muuten mukavia, mutta anoppia ei voi päästää meidän kotiin jos emme itse ole kotosalla.
Kerran hän nimittäin vahingossa puheissaan paljasti (ei varmaan hoksannut itse), että on tullut tongittua meidän kaapit kun oli ollut kissaa ruokkimassa meidän poissa ollessa. Pöydälle ei voi jättää mitään laskuja tai tiliotteita, sillä anoppi katsoo ne takuuvarmasti läpi koska näin hän menettelee muiden lastensa kodeissa ja kertoo sitten vielä meille kirkkain silmin kuinka tyttären tai pojan tililtä on mennyt tietty summa rahaa johonkin ja kuinka laskut on maksamatta ym... Että sillä lailla!

 

[ToughGrip]

Ihan hyvää porukkaa on mun kohdalla sattunut. Tulee käytyä heidän kaveriporukoissa bilettämässä silloin tällöin ja usein on jopa hauskempaa kuin omassa kaveriporukassa. Sellaista sopivan nuorekasta meininkiä.

 

[pexxi]

Varsin hyvin tulen toimeen heidän kanssaan...Pieniä ymmärryseroja joskus, mutta musta tuntuu, että mut on hyväksytty porukkaan vallan mainiosti

 

[Gillyanne]

Tämänhetkisen anoppi- ja appikokelaan suhteen ei ole valittamista, varsinkin anopin kanssa olemme hyvät kaverit, monessa suhteessa samanlainen ajatusmaailma yms.

Sen sijaan ex-anopin kanssa olimme napit vastakkain tuon tuostakin. Ei nyt mitään mahdottoman vakavaa, ja varmasti syytä oli minussakin - mutta minusta tuntui usein, etten kelvannut anopille sellaisena, kuin oikeasti olin, niin ulkonäön kuin luonteen/taitojenkaan puolesta. En juuri meikkaa enkä laita tukkaani, ja pukeudun mieluiten rennosti ja käytännöllisesti (toki aina siististi ja tilanteen mukaan), anoppi taas ehosti kesämökilläkin ja arvosteli usein ulkonäköäni, ollen sitä mieltä, että minun pitäisi "huolehtia itsestäni" = meikata esim. ostoksille lähdettäessä ja "pukeutua ikäni edellyttämällä tavalla" = tätimäisiin hameisiin ja housupukuihin. Samoin hän piti minua outona ja epänaisellisena (sanoi sen joskus jopa ihan suoraankin), kun en ole käsityö- enkä puutarhaihmisiä, enkä oikein sisustushommistakaan perusta, vaan harrastan raudan nostelua ja pidän muutenkin urheilusta, ja kesämökillä käydessä tein mieluummin "miesten töitä", jos mahdollista.

 

[Koipireisi]

Appiukko on umpihullu vaimonhakkaaja jonka kuolemaa on odoteltu jo kymmenen vuotta mutta perkele aina selviää infarkteista, rytmihäiriöistä, verisuonitukoksista yms. Varmaan elää minua pidempään. Onneksi ei nähdä usein.

Anoppi suostuu elämään edellämainitun kanssa joten ei ole kaikki kotona hänelläkään.

 

[MissEvilEve]

Teini-iän suhteiden aikana nuo appivanhemmat oli vähän erilainen käsite mutta kahdesta seurustelusta on kokemusta nuoruusvuosilta. Toisella oli kuuromykkä äiti ja puolikuuro isä eli oli hieman vaikeaa kommunikoida ja olivat etäisiä ja hieman sulkeutuneita ihmisiä. Tervehtivät aina kylässä käydessä mutta ymmärrettävistä syistä ei paljoa tullut puhuttua kun en ehtinyt oppimaan kuin perusviittomat. Puolikuuro appiukko dokasi vähän reilunlaisesti että sekin rajoitti 'juttelua' jonkun verran kun oli aika änkyrässä tavatessa. Toisen pojan vanhempia en silloin kauheasti nähnyt, olivat upporikkaita ihmisiä ja hieman 'parempia' mutta ainakin ihan ystävällisiä sen vähän perusteella mitä heitä kohtasin.

Aiemmassa avoliitossani entiset appivanhemmat olivat hyviä tyyppejä, tultiin toimeen aika hyvin [vaikken aina kaikkia heidän tapojaan ja toimintamallejaan ymmärtänytkään, olivat sarjaa=lakaistaan ongelmat maton alle, hyssytellään ja ollaan hissukseen ja hymyillään hiljaa nurkassa kun itse taas olen kasvatettu siihen että negatiiviset tunteet ilmaistaan suoraan siinä missä positiivisetkin ja ollaan reippaita ja eloisia]. Kyllähän siinä 10 vuoden aikana aika tutuiksi tuli ja ihan selkeesti oltiin 'samaa perhettä' ja heidän kodissaan pystyi jotakuinkin olemaan kuin omassa kodissaan.

Uusia appivanhempia en ole vielä tavannutkaan ja se kyllä jänskättää sitten jos ja kun aika koittaa... Itselleni on tosi tärkeää että perhesuhteet on hyvät ja pitää vähintäänkin olla hyvissä 'ok väleissä', toki mieluiten niin että jopa pitää appivanhemmistaan erityisesti ja kokee olonsa tervetulleeksi ja pidetyksi.

Omat vanhempani, äitini ja isäpuoleni kuuluvat ryhmittymään jotka varmasti ovat ns. 'unelma-appivanhempia'. Hyvin nuorekkaita, puheliaita, rentoja, iloisia ja nauravaisia ihmisiä ketkä helposti tulevat toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Keksivät kyllä yhteistä puhuttavaa/tekemistä vävykokelaan kanssa ja kaikessa aktiivisuudessaan eivät ole liian kärkkäitä työntämään neniään toisten yksityisasioihin liioilla tenttaamisilla ja uteluilla vaan osaavat kysyä aidon kiinnostuneesti ja hienotunteisesti asioista. Onneksi ei siis ainaaan omia vanhempiaan tarvi hävetä

 

[Purtsi]

Mulla on välillä hyvätkin välit mun appiukkoon. Aina sillon kun se lähtee lappiin ja mä jään helsinkiin välit paranee oikein urakalla, joskus yli 800 km asti. Saman naisen kanssa olen eläny monta vuotta ja appiukko on asia mikä saa meidät huonolle tuulelle. Viimeksi olen nähny sen kaksi vuotta sitten kun vein naiseni kotiinsa syömään sunnuntai brunssia tms. Ollaan apen kanssa niin eri maailmoista, ja varustettu ihan eri arvoilla, ettei yksinkertaisesti saada edes yhtä lounasta syötyä ilman että toisella palaa päreet. :wall:
Ja ei tarvitse jeesustella että olenko edes yrittäny, oon purru poskea ja laskenu sataan vaikka kuin monta kertaa, mutta sen ihmisen kanssa ei vaan tuu toimeen. Mikä sinänsä on harmi, koska anoppi on ihan loisto pakkaus. Ja tietty tätä palstaa kiinnostava asia: tekee sairaan hyvää ruokaa!

 

[MTM1977]

Mulla on aina ollut hyvä tuuri appivanhempien kanssa, eli koskaan ei ole ollut mitään ongelmia.

Nykyisten kanssa tulen erittäin hyvin toimeen. Kaikesta voi päätellä, että eivät he pidä minua ainakaan huonoimpana mahdollisena kumppanina tyttärelleen ;)

 

[123jippo]

Nykyset on aika perseestä, varsinkin anoppi ihan totaalisesti. Semmonen noita ettei sen kanssa muutkaan jaksa...

 

[Seagram]

Sattui tossa talvella hauska juttu. Anoppi oli meillä lapsenvahtina ja minä ja avokki viihteellä. Kotiin tulosta en muista hirveästi mutta olin kuulemma kussut yöpöydän päälle ja mennyt siitä munasillaan anopin viereen nukkumaan :lol2:
Ihan hyvissä väleissä ollaan silti edelleen , mutta tosta ei olla hirveästi puhuttu

 

[Tromm]

Mun appivanhemmat varmaan pitää mua todella outona, oon kumminkin tuntenut ne jo yli 3 vuotta enkä siltikään puhunut niille juuri koskaan mitään. Vastailen sillon kun kysytään, yhdellä sanalla tietysti. Tämä tosin johtuu siitä että oon muutenkin niin älyttömän epäsosiaalinen ja ujo. Istun vaan turpa kiinni joka paikassa ja odotan että pääsen kotiin. Mutta eivätpähän pidä turhana höpöttäjänä ainakaan.

 

[tuomi]

Mulla on käynyt tosi hyvä tuuri nykyisten anoppi/appikokelaiden kanssa. Appi on vähän hölösuu eikä sen juttujen väliin ehdi toisinaan kuin nyökytellä, mutta ainakin se kyselee ihan kannustavasti mun punttiharrastuksesta. Anopilla on taas ollut koko kevään aikamoinen "terveysruokabuumi" menossa, joten ruokapöydässä ei tarvitse miettiä miten sanoa kohteliaasti: "ei kiitos enää lisää kermaperunoita...". Molemmat on tosi rentoja ja niiden kanssa tulee juteltua paljonkin

 

[japa]

Nykyiset hyvät! Mutta on ollut kokelaita joilla on viirannut päästä ja tehnyt kaikkea siitä väliltä. Pahimpia ovat sellaiset kunnolla viinaan menevät....