(An)aerobinen oheisharjoittelu?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Se nyt on tietysti ihan selvä ettei pelkkä tasavauhtinen matalaintensiteettinen treeni ole mikään optimaalinen kisavalmistautuminen eikä sitä kai ole kukaan ehdottanutkaan. Sekä peruskunto että nopeuskestävyys pitää olla kunnossa.

Tuosta intervalliharjoittelun lajinomaisuudesta olen kyllä osittain eri mieltä. Ei se lihas mitenkään "tiedä" palautumisvaiheessa, että onko se maitohappo tullut sinne juoksemisesta vai potkimisesta. Sikäli tuossa on pointtia, että treenivaikutus on osittain paikallinen eikä esim. nyrkkeilijälle olisi kovinkaan hyvä idea tehdä intervallitreenejä pelkästään pyöräilemällä. Eli rasituksen pitäisi kuitenkin kohdistua lajin kannalta oikeisiin lihaksiin ja olla mieluiten kestoltaan suunnilleen ottelua vastaava.

Intervallitreenien tekeminen lajiharjoitteluna tuottaa käytännössä usein muutamia vaikeuksia. Ensinnäkin lajitreeneissä pitäisi treenata myös tekniikkaa, ajoitusta, etäisyydentajua yms. asioita, jotka eivät oikein kehity jos vedetään sata lasissa. Kun lajitreenien määrä on yleensä tilojen ja töiden/opiskelun takia jossain määrin rajattu on usein vaikea saavuttaa riittävää anaerobista suorituskykyä pelkillä lajitreeneillä. Olisi eri asia jos voisi treenata jossain urheilukeskuksessa täysipäiväisesti tasokkaan tiimin ja palkattujen valmentajien kanssa. Tämä tilanne on Suomessa käytännössä vain muutamilla painijoilla ja judokoilla.

Toiseksi kovat lajiharjoitukset ovat varsin loukkaantumisherkkää puuhaa. Erityisesti silloin kun kisat lähenevät ja pää ei ole välttämättä ihan 100% mukana jännityksen ja painonvedon takia. Pystyottelun harjoittelua voi tehdä välineillä melko turvallisesti mutta paini ja erityisesti pystypaini kovalla temmolla on todella riskialtista. Jokainen varmaan muistaa useitakin tapauksia, joissa kotimaisen vapaaotteluillan joku matsi on peruttu viikko-pari ennen kisoja painissa sattuneen nivelvamman tms. takia.

Yksi käytännön ongelma voivat olla vielä parit. Erityisesti hyvillä ja isokokoisilla ottelijoilla voi käydä jopa niin ettei salilta ainakaan joka treeneissä löydy sellaista kaveria, jonka kanssa pystyisi edes tekemään pidempiä settejä täysitehoista lajiharjoittelua.

Kun ei olla missään Venäjän nyrkkeilymaajoukkueessa niin se treeniohjelman tekeminen on aina kompromissien hakemista. Jos voisi vain treenata ilman mitään rajoitteita niin saattaisin itsekin jaotella kisakauden 12 viikkotreeniä esim. niin että olisi 9 lajitreeniä ja 3 oheistreeniä joista 2 kevyttä lenkkiä ja yksi fysiikkaharjoitus. Todellisuudessa en kyennyt järjestämään tällaista siihen aikaan kun treenasin sen 12 kertaa viikossa vaan oheistreenien osuus oli paljon suurempi.

Harjoittelua voi tietysti rytmittää muutenkin kuin tällä perinteisellä PK1-PK2-KVK-KK-YK-kaavalla ja kuten sanoinkin, ammattilaisottelijoilla se usein menee jo otteluvälien takia usein niin. Kuitenkin jos taso on lähtökohtaisesti se että pitää lukea pakkikselta neuvoja harjoittelun rytmittämiseen ja intervallitreeneihin niin ei välttämättä kannata ihan ensimmäiseksi lähteä hakemaan mitään kovin eksoottisia treenijaotuksia joidenkin kirjojen tai nettisaittien ohjeiden perusteella.
 
Itse olen lukenut ja käytännössäkin todennut että happokestävyys on aika spesifinen ominaisuus. Kyynärvarsien tai etuolkapäiden happokestävyys ei parane juoksemalla. Toisaalta, jo lisäämällä hapokkaan juoksuvedon päälle varjonyrkkeilyä tai setin leukoja päästään edes vähän lähemmäksi lajinomaisuutta.

Se on ihan totta että sparri laadukkaan vastustajan kanssa valmistaa sparriin teoriassa parhaiten, mutta ongelmana ovat 1) laadukkaiden parteneiden löytäminen ja 2) vamma-alttius. Kun tehot lähellä kisoja nousevat halutulle tasolle, niin ollaan siellä suorituskyvyn äärirajoilla, eli hyvin vamma-alttiissa maastossa.

Harjoittelun rytmitykseen mainitsin siksi noita erilaisia malleja että erilaisissa elämäntilanteissa elävät urheilijat voivat löytää ihan tutkittuja toimintamalleja vaikka eivät eläisikään huippu-urheilijan arkea. Jos esimerkiksi on joka toisen viikon yötöissä eikä pääse vedettyihin reeneihin, niin silloin voisi tuollainen skill-power jako toimia kuin tikku silmään. Ja ettei hommaa lähde kokeilemaan kantapään kautta, niin silloin kannattaa nimenomaan etsiä aiheesta tutkittua tietoa. Tietoa jota tuosta PK-KVK-KK mallista tuntuu jo hyvin valmentajilta löytyvän.
 
Itse olen lukenut ja käytännössäkin todennut että happokestävyys on aika spesifinen ominaisuus. Kyynärvarsien tai etuolkapäiden happokestävyys ei parane juoksemalla.

Tässä olet tietenkin täysin oikeassa. Itse kun treenaan potkunyrkkeilyä niin juokseminen on aika hyvä treeni, kun jalat ne yleensä alkaa matsissa painaa ennen kuin kädet. Toki teen juoksun lisäksi myös mm. punnerruksia hapoille asti. Nyrkkeilijälle juokseminen ei varmasti olisi yhtä hyvää treeniä ja valmentajani teettääkin potkunyrkkeilijöille paljon enemmän jalkoihin kohdistuvia oheisharjoituksia kuin nyrkkeilijöille - vapaaottelijoilla on sitten omat treeninsä.

Lajinomaisessa maitohappotreenissä on vähän sekin ongelma että mitä monipuolisempi laji on kyseessä sitä vaikeampaa on tehdä lajinomainen maitohappotreeni. Jos vaikka vapaaottelija vetelee padeja niin voi kuitenkin käydä niin että matsissa jäädään 10 sekunnin jälkeen alle ja koko matsi menee painiessa.

Itse tein tällä viikolla kun oli mahdollisuus käyttää salia sopivaan aikaan treenin jossa tein 2 minuutin eriä minuutin palautuksella niin että ensin tein 20 yleisliikettä (burpee ilman punnerrusta) minkä jälkeen lopun erää löin säkkiä niin kovaa kuin lähtee. Viimeisessä erässä otin vielä potkut mukaan. Näissä tällaisissa treeneissä on tosin se heikko puoli että liikaa tehtyinä ne vaikuttavat negatiivisesti lyönti- ja potkutekniikkaan.

Varsinainen sanomani on se, että ei ole olemassa mitään "optimaalista oheistreeniä" vaan pikemmin pitäisi ymmärtää kokonaisuus miten ihmisen fysiologia ja ottelusuoritus toimivat ja koettaa sitten käsityönä räätälöidä mahdollisimman tehokas treeniohjelma erilaisten käytännön rajoitteiden puitteissa.
 
Ihminen on kokonaisuus ja peruskuntoharjoittelu auttaa myös ylimenovaiheen yli, jossa takana on yleensä kovapaineinen kisakausi. Psyykekin saa palautua kun harjoittelu on matalatempoista. Silloin harjoitetaan myös kapillaarisuonistoa, joka toimii maitohapon poistajana kovissa anaerobisissa treeneissä. Peruspohjan päälle on aina hyvä rakentaa kerroksittain kovempaa intensiteetiä, jossa lopulta kaivetaan esiin se kovin mahdollinen suorituskyky. Hermotus on myös nopeasti tukossa jos harjoittelu ei ole kausittain kevyempää.

Lihakset ja koko elimistö kestävät myös kovempaa rääkkiä, kun harjoitusvolyymia jaksotetaan. Kaikkein nopein kunnonkehitys saadaan aikaan varmaan intervalleilla, mutta myös nopeasti se ylikunto. Kevyttä palauttavaa treeniä kuuluu myös kovien treeniviikkojen aikaan, jolloin saadaan maitohapot pois lihaksista ja keho palautumaan. Samaan toki tähtää hyvä loppuverryttely. On kai sama hoitaako sen peruskunnon lajinomaisesti pitkillä kevyillä sparreilla vai ulkona hölkäten. Mielestäni kovaa hajoitteleva kilpailija vaatii porttikiellon sinne salille aina välillä ja täysin erilaista treeniä psyykeen takia. Ihminen kun on niin monimutkainen olento, että se vaatii psykologista silmää seurata miten on parasta harjoittelu toteuttaa yksilön etujen mukaan.
 
http://www.fightauthority.com/martial-arts-topics/training-your-body/the-pit-workout/

En jaksanut ettiä aihetta mihin sopisi, joten laitoin tänne. Mutta onko kukaan kokeillut tollaista? Mietin itselle jonkilaista voima/sali treeniä joka soveltuu MMA:han. Pitäisi saada vähän enempi sellaista räjähtävää voimaa ja räjähtävää nopeutta. Ja tuossahan lupaillaan kumpaakin.

Mutta kai tuollaisenkin aloitettua voi vetää lisäksi ihan perus lihaskuntoa, kuten vatsat, etunojat, pullups ynm... Kahvakuuliakin varmaan voi viel vedellä.
 
Aika vaikeeta senkin takia sanoa kun et kerro mihin suorituksiin sitä räjähtävyyttä oikein tarvitset. Mahdollisimman lajinomaisia harjoituksia kannattaa tehdä max. nopeudella jolla tekniikka pysyy hyvänä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom