AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Se nyt on tietysti ihan selvä ettei pelkkä tasavauhtinen matalaintensiteettinen treeni ole mikään optimaalinen kisavalmistautuminen eikä sitä kai ole kukaan ehdottanutkaan. Sekä peruskunto että nopeuskestävyys pitää olla kunnossa.
Tuosta intervalliharjoittelun lajinomaisuudesta olen kyllä osittain eri mieltä. Ei se lihas mitenkään "tiedä" palautumisvaiheessa, että onko se maitohappo tullut sinne juoksemisesta vai potkimisesta. Sikäli tuossa on pointtia, että treenivaikutus on osittain paikallinen eikä esim. nyrkkeilijälle olisi kovinkaan hyvä idea tehdä intervallitreenejä pelkästään pyöräilemällä. Eli rasituksen pitäisi kuitenkin kohdistua lajin kannalta oikeisiin lihaksiin ja olla mieluiten kestoltaan suunnilleen ottelua vastaava.
Intervallitreenien tekeminen lajiharjoitteluna tuottaa käytännössä usein muutamia vaikeuksia. Ensinnäkin lajitreeneissä pitäisi treenata myös tekniikkaa, ajoitusta, etäisyydentajua yms. asioita, jotka eivät oikein kehity jos vedetään sata lasissa. Kun lajitreenien määrä on yleensä tilojen ja töiden/opiskelun takia jossain määrin rajattu on usein vaikea saavuttaa riittävää anaerobista suorituskykyä pelkillä lajitreeneillä. Olisi eri asia jos voisi treenata jossain urheilukeskuksessa täysipäiväisesti tasokkaan tiimin ja palkattujen valmentajien kanssa. Tämä tilanne on Suomessa käytännössä vain muutamilla painijoilla ja judokoilla.
Toiseksi kovat lajiharjoitukset ovat varsin loukkaantumisherkkää puuhaa. Erityisesti silloin kun kisat lähenevät ja pää ei ole välttämättä ihan 100% mukana jännityksen ja painonvedon takia. Pystyottelun harjoittelua voi tehdä välineillä melko turvallisesti mutta paini ja erityisesti pystypaini kovalla temmolla on todella riskialtista. Jokainen varmaan muistaa useitakin tapauksia, joissa kotimaisen vapaaotteluillan joku matsi on peruttu viikko-pari ennen kisoja painissa sattuneen nivelvamman tms. takia.
Yksi käytännön ongelma voivat olla vielä parit. Erityisesti hyvillä ja isokokoisilla ottelijoilla voi käydä jopa niin ettei salilta ainakaan joka treeneissä löydy sellaista kaveria, jonka kanssa pystyisi edes tekemään pidempiä settejä täysitehoista lajiharjoittelua.
Kun ei olla missään Venäjän nyrkkeilymaajoukkueessa niin se treeniohjelman tekeminen on aina kompromissien hakemista. Jos voisi vain treenata ilman mitään rajoitteita niin saattaisin itsekin jaotella kisakauden 12 viikkotreeniä esim. niin että olisi 9 lajitreeniä ja 3 oheistreeniä joista 2 kevyttä lenkkiä ja yksi fysiikkaharjoitus. Todellisuudessa en kyennyt järjestämään tällaista siihen aikaan kun treenasin sen 12 kertaa viikossa vaan oheistreenien osuus oli paljon suurempi.
Harjoittelua voi tietysti rytmittää muutenkin kuin tällä perinteisellä PK1-PK2-KVK-KK-YK-kaavalla ja kuten sanoinkin, ammattilaisottelijoilla se usein menee jo otteluvälien takia usein niin. Kuitenkin jos taso on lähtökohtaisesti se että pitää lukea pakkikselta neuvoja harjoittelun rytmittämiseen ja intervallitreeneihin niin ei välttämättä kannata ihan ensimmäiseksi lähteä hakemaan mitään kovin eksoottisia treenijaotuksia joidenkin kirjojen tai nettisaittien ohjeiden perusteella.
Tuosta intervalliharjoittelun lajinomaisuudesta olen kyllä osittain eri mieltä. Ei se lihas mitenkään "tiedä" palautumisvaiheessa, että onko se maitohappo tullut sinne juoksemisesta vai potkimisesta. Sikäli tuossa on pointtia, että treenivaikutus on osittain paikallinen eikä esim. nyrkkeilijälle olisi kovinkaan hyvä idea tehdä intervallitreenejä pelkästään pyöräilemällä. Eli rasituksen pitäisi kuitenkin kohdistua lajin kannalta oikeisiin lihaksiin ja olla mieluiten kestoltaan suunnilleen ottelua vastaava.
Intervallitreenien tekeminen lajiharjoitteluna tuottaa käytännössä usein muutamia vaikeuksia. Ensinnäkin lajitreeneissä pitäisi treenata myös tekniikkaa, ajoitusta, etäisyydentajua yms. asioita, jotka eivät oikein kehity jos vedetään sata lasissa. Kun lajitreenien määrä on yleensä tilojen ja töiden/opiskelun takia jossain määrin rajattu on usein vaikea saavuttaa riittävää anaerobista suorituskykyä pelkillä lajitreeneillä. Olisi eri asia jos voisi treenata jossain urheilukeskuksessa täysipäiväisesti tasokkaan tiimin ja palkattujen valmentajien kanssa. Tämä tilanne on Suomessa käytännössä vain muutamilla painijoilla ja judokoilla.
Toiseksi kovat lajiharjoitukset ovat varsin loukkaantumisherkkää puuhaa. Erityisesti silloin kun kisat lähenevät ja pää ei ole välttämättä ihan 100% mukana jännityksen ja painonvedon takia. Pystyottelun harjoittelua voi tehdä välineillä melko turvallisesti mutta paini ja erityisesti pystypaini kovalla temmolla on todella riskialtista. Jokainen varmaan muistaa useitakin tapauksia, joissa kotimaisen vapaaotteluillan joku matsi on peruttu viikko-pari ennen kisoja painissa sattuneen nivelvamman tms. takia.
Yksi käytännön ongelma voivat olla vielä parit. Erityisesti hyvillä ja isokokoisilla ottelijoilla voi käydä jopa niin ettei salilta ainakaan joka treeneissä löydy sellaista kaveria, jonka kanssa pystyisi edes tekemään pidempiä settejä täysitehoista lajiharjoittelua.
Kun ei olla missään Venäjän nyrkkeilymaajoukkueessa niin se treeniohjelman tekeminen on aina kompromissien hakemista. Jos voisi vain treenata ilman mitään rajoitteita niin saattaisin itsekin jaotella kisakauden 12 viikkotreeniä esim. niin että olisi 9 lajitreeniä ja 3 oheistreeniä joista 2 kevyttä lenkkiä ja yksi fysiikkaharjoitus. Todellisuudessa en kyennyt järjestämään tällaista siihen aikaan kun treenasin sen 12 kertaa viikossa vaan oheistreenien osuus oli paljon suurempi.
Harjoittelua voi tietysti rytmittää muutenkin kuin tällä perinteisellä PK1-PK2-KVK-KK-YK-kaavalla ja kuten sanoinkin, ammattilaisottelijoilla se usein menee jo otteluvälien takia usein niin. Kuitenkin jos taso on lähtökohtaisesti se että pitää lukea pakkikselta neuvoja harjoittelun rytmittämiseen ja intervallitreeneihin niin ei välttämättä kannata ihan ensimmäiseksi lähteä hakemaan mitään kovin eksoottisia treenijaotuksia joidenkin kirjojen tai nettisaittien ohjeiden perusteella.
