- Liittynyt
- 6.5.2009
- Viestejä
- 488
Yleensä kun olen vetänyt noita tunnin sessioita niin ei oikein ole tuntunut toivotulla tavalla seuraavana päivänä, ja tuntuu että kehitystäkään ei sitten synny kun ei mene paikat paskaksi. Sitten taas kun treenaan sen reilut puolitoista tuntia niin tuntuu lihaksissa seuraavana päivänä. Että mielummin olen siellä sen vähintään puoltoista tuntiaSiis ihan hyvinhän tota voisi vetää kerran viikkoon tai neljä kertaa viikkoon. Riippuu pohjista, kuinka kovaa tekee, miten huolehtii palauttavista jutuista ja miten usein pitää niitä kevyitä viikkoja jne. Tuossa vaan on aika paljon liikkeitä yhdelle kertaa, että treeni venyisi aika pitkäksi ja se haittaa palautumista sitten. Testosteronitasot lähtee kovan treenin alussa jyrkkään nousuun, mutta sitten noin 45-60 minuutin kohdalla taas jyrkkään laskuun samalla kun kortisolitasot (lihaksia hajoittava katabolinen hormoni) lähte kovaan nousuun. Keho voi palautua lyhyestä, intensiivisestä treenistä muutamassa tunnissa, mutta todella pitkästä treenistä voi mennä montakin päivää.
Tosin monet urheilijat tuppaa vetämään sellaisia 3-4 tunnin treenejä ja tuntuu silti kehittyvän. Itelläkin paras kehitys tullu kun alkoi vetää vähintään kahden tunnin sessioita. Yleiskuntoa ainakin kasvattaa. Eli kannattaa kokeillaa, että toimiiko - if it ain't broke don't fix it. Kevyitä viikkoja kannattaa sitten pitää suurinpiirtein kerran kuukaudessa, että kehitystä tulisi ja ylikunto välttyisi. Ja jos pääsisit puntille kaksi kertaa päivässä niin homma olisi kaikista helpoin
. Sopii ihan hyvin natullekin, mutta aika ei yleensä riitä...

Mites sitten onnistuis se että noita perusliikkeitä tekisi joka kerralla ja hauiskäätöjä, ranskiksia ja vipareita tekisi vaikka joka toisella kerralla?
Niin ja kyykkyäkin pitää varmaa jossain vaiheessa rajoittaa, Osgood-Schlatter on ongelmana:(
. Itelläkin paras kehitys tullu kun alkoi vetää vähintään kahden tunnin sessioita. Yleiskuntoa ainakin kasvattaa. Eli kannattaa kokeillaa, että toimiiko - if it ain't broke don't fix it. Kevyitä viikkoja kannattaa sitten pitää suurinpiirtein kerran kuukaudessa, että kehitystä tulisi ja ylikunto välttyisi. Ja jos pääsisit puntille kaksi kertaa päivässä niin homma olisi kaikista helpoin