- Liittynyt
- 11.11.2012
- Viestejä
- 1
Olen 18-vuotias tyttö, tarkoituksena olisi alkaa nyt treenaamaan. Lievästi sanottuna olen melko pihalla kaikesta mikä käsittelee treenaamista.
Liikuntaa harrastan ennestään paljon, mutta aerobista. Huhtikuusta syyskuun loppuun tuli juostua keskimäärin 3krt/vko vaihtelevia aikoja 20min-1h. Talvisaikaan en
pysty juoksemaan ulkona, käy tosi kovasti keuhkoihin. Mulla on astma, en tiedä vaikuttaako sekin osaltaan tähän.
Lisäksi koiran kanssa kävelen keskimäärin kuutena päivänä viikossa 1-1,5h, tämän lisäksi vielä pyöräilen kaikki matkat kotikaupungin sisällä.
Tarkoituksena olisi saada vähän tota ylimäärästä kehosta pois ja kasvattaa lihaksia. Ei mitään himobodauksia, vaan itselleni sopivasti. Mitat on tällä hetkellä suunnilleen
167cm/64kg.
Oon just miettinyt että pitäsköhän mun hommata salilta oma ohjelma, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole siihen varaa. Onko jotain yleistä aloittelijalle sopivaa ohjelmaa?
Ennen kaikkea haluaisin vahvistaa keskivartalon lihaksia, saada vyötärön seudulta ylimääräset pois ja lihasta. Ja mietin että onko tää yleensä mahdollista, koska ehtisin käydä salilla korkeintaan kaksi kertaa viikossa.
Syöminen on varmaan mun ongelmani, tulee syötyä ihan liikaa kaikkea ylimäärästä. Pitäisi saada vaan kasvatettua itsekuria niin, että jättäisin kaiken moskan pois. Sen verran joo tiedän että mahdollisimman paljon proteiinia, muuten en oo kamalasti syömiseen perehtynyt.
Jonkun verran selasin täällä foorumilla mutta meni varmaan pää entistä enemmän sekasin :D että älkää nirhatko minua jos tämä oli turha ketju.