Alaselkäkipu penkkauksen jälkeen...

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Taas yhtä mutuilua, mutta itsellä jatku pitkään alaselän kivut niin penkatessa, kyykätessä kuin mavessakin. Tyhmänä bodarina jatkoin vain treeniä luullen että alaselän lihakset ovat heikot...Kunnes menin hierojalle, joka totesi että minulla on ristiselän S I nivel pois paikaltaan ja laitto sen takasi.
Eikä ole selkä sen koommin vaivannut

Vaikuttaa aivan samanlaisille vaivoille. Maastavadossa ja selän ojennuksissakin tuntuu selkä kipeytyvän.
Olen kyllä hierojalla käynyt ja lukkoja on auottu mutta ei sillä ole parantunut ainakaan. Hierojalle en ole kyllä maininnut tästä ongelmasta.
Onko tämän SI nivelen paikalleen laitto millainen toimenpide?

Tuntuiko esimerkiksi maastavedossa selkä rasittuvan toispuoleisesti tai muuten venytellessä toinen puoli selästä tiukemmalle?
Tuntuikos selkä mitään liikkeitä tehdessä muuten erikoiselle tai mitään eroja oliko toisella puolella verrattuna toiseen puoleen?

Itselläni esim, kun penkissä teen kaaren niin alaselästä oikea puoli tuntuu tiukemmalle ja muuten ei niin notkealle kuin vasen puoli, ja näin se myös on että kun on kaaren tehnyt niin sivusta katsottuna oikean puolenrinta on alempana kuin vasemmanpuolen. Tällöin jo kesken noston tuntuu vihlovan alaselässä kun sinne kohdistuu painetta. Kaarta kun ei millään saa tasakorkuiseksi. Ja selkä sitten pirun kipee seuraavana päivänä ja jatkuu taas muutaman päivän.
 
Onko tämän SI nivelen paikalleen laitto millainen toimenpide?
Kirurginen toimenpide, on siinä sen verran vahvat nivelsiteet, ettei se pois paikaltaan tule ilman suurienergistä traumaa kuten auto-onnettomuus. :rolleyes:

Mobilisoida ja manipuloida SI-niveltä, kuten muitakin niveliä, kyllä voidaan... Se onnistuu yleensä ihan helposti ja suht kivuttomasti..

Ja tän enempää SI-nivelestä en puhu tässä kohtaa. Muuten ollaan taas sen Lahtelaisen kotisivuilla katsomassa asioiden vääristelyä ja selvää huijaamista... :curs:
 
ot...

Höpö höpö fysio, onko päässyt totuus unohtumaan?

Etkös todella muista että suoliluu-ristiluu nivelen paikalleen laitolla pystytään pois hoitamaan KAIKKI selän alueen kiputilat ja toiminnan häiriöt, lantion ja jalkojen kivut ja toiminnan häiriöt, oikeastaan loputkin tuki - ja liikuntaelimistön vaivat sekä tietysti astma ja vastaavat yleisimmät sairaudet. Sokeritautiin ja purentavikaan hoidon vaikuttavuutta ei vielä olla aukottomasti todistettu, mutta eiköhän tuokin kohta tapahdu ja siitä video nettiin ilmaannu.

Todennäköisesti tulevaisuudessa SI-nivelen paikalleen laitto korvaa myös psykiatrisen ja neurologisen kuntoutuksen tarpeen kokonaan.

Tällä hetkellä tuon hoidon kaikkivoipa vaikuttavuus vaan pyritään pitämään piilossa, jottei koko terveydenhuolto järjestelmä kaadu turhuuteensa. Mitäpä sitä sitten, kun Suomi olisi täynnä työttömiä terveydenhuoltoalan ammattilaisia pyörittelemässä peukaloitaan toimettomina. Lukuunottamatta siis nuita muutama gurua, jotka tuon kaikivoivan suoliluu-ristiluu nivelen paikalleen laiton hallitsevat. Työttömät lääkärit tyytyköön kirjoittelemaan tarpeettomia reseptejä niille, jotka eivät vielä ole valaistuneet tuon paikalleen laiton tuomasta avusta. Kaiken maailman teräpäytit, nöpräpaatit ja muut turhan toimittajat saavat sitten jatkaa toimintaansa ihan vain harrastuspohjalta tuottaakseen vaikuttamattomia mielihyväkokemuksia vaikka tutuilleen ja sukulaisilleen.

edit. laitetaan nyt vielä tää hymiö tänne loppuun, jos vaikka jonkun suodatin on jäänyt laittamatta päälle... :)
 
Jaahas, no näin hra nivelkorjaaja/ hieroja mulle asian ilmoitti että on S I- nivel paikaltaan, tiedä häntä sitten oliko mobiloimista vai manipulointia or whatever mutta selkäkivut lähti ja aamustikin saa taas sukan jalkaan.
' fiksummat ' kinastelkoon mun puolesta vaikka maailman tappiin aiheesta ;)

Onko tämän SI nivelen paikalleen laitto millainen toimenpide?

Tuntuiko esimerkiksi maastavedossa selkä rasittuvan toispuoleisesti tai muuten venytellessä toinen puoli selästä tiukemmalle?
Tuntuikos selkä mitään liikkeitä tehdessä muuten erikoiselle tai mitään eroja oliko toisella puolella verrattuna toiseen puoleen?

.

Hieroja paineli selkää, veti molemmista jaloista, yms. muut normaalit hieromiset, kipua ei ollut itse hierontatapahtumassa lainkaan.

Mavessa ei pystynyt tekemään kuin alle huntin painoilla, selkää suoristaessa kipu oli melkoinen isommilla painoilla. Jäykkyys tuntui pääosin vasemmalla puolella, selkää ei pystynyt juuri olllenkaan köyristämään.
Aamusti kipu oli pahinta, lenkkeilemään ei pystynyt jne.
Mutta jos kävit hierojalla, niin luulisi tämän sitten huomanneen ko asian?
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan tuo SI-nivel kuitenkaan ollut pois paikoiltaan, vai vaan väärässä asennossa? Itsellä oli samainen vaiva kesällä ja johtui siitä, että selän pitkät lihakset oli niin kireänä ja tavallaan veti nivelen väärään asentoon/ esti sitä toimimasta oikein.
Pari käyntiä urheiluhierojalla ja kerta jäsenkorjaajalla poisti silloin ongelman.
 
Tämähän se on kaiken hoidon/terapian tavoite, eli saadaan kivut poistettua/vähennettyä ja toimintakyky normalisoitua. Eli onnistunut oli hoito, riippumatta mitä siellä tehtiin :)

"selkäkivut lähti ja aamustikin saa taas sukan jalkaan."
 
Onkohan tuo SI-nivel kuitenkaan ollut pois paikoiltaan, vai vaan väärässä asennossa? Itsellä oli samainen vaiva kesällä ja johtui siitä, että selän pitkät lihakset oli niin kireänä ja tavallaan veti nivelen väärään asentoon/ esti sitä toimimasta oikein.
Pari käyntiä urheiluhierojalla ja kerta jäsenkorjaajalla poisti silloin ongelman.

Taisi kai sitten olla väärässä asennossa.....Hieroja kyllä käytti termiä pois paikaltaan, mutta kaipa hän yksinkertaisti asioita tyhmälle bodarille ;)
 
Taisi kai sitten olla väärässä asennossa.....Hieroja kyllä käytti termiä pois paikaltaan, mutta kaipa hän yksinkertaisti asioita tyhmälle bodarille ;)

"Yksinkertaistamiseen" syyllistyn itsekkin. Aina vaan ei jaksa... Näistä yksinkertaistamisista vain lähtevät myös ne villeimmät jutut ja väärinkäsitykset liikkeelle, jotka sitten ruokkivat itse itseään. Ja sitten löytyy aina joku joka vääntää näitä asioita tahallaan jonkun kumman motivaation innoittamana.

:offtopic:

Noh, meillähän tosiaan on salaliitto lääketehtaiden ja heidän kätyreidensä (lääkkärien) ansiosta. Myös keinonivelvalmistajat kuuluvat tähän. Kaikki he haluavat ahneuksissaan lisää potilaita ja lisää rahaa ja sitä rataa...

Ja jooooooo. ISO HYMIÖ!!! Ehkä omalle kohdalle sopis: :david:
 
:offtopic:

muuten, luojan kiitos sitä parantajaxxxxxxxx:ää ei ole enää näillä sivuilla näkynyt toitottamassa sitä ainoaa ja oikeaa totuuttaan selkäkipujen tiloihin syyksi. oli mennä hermo kerran jos toisenkin sen kaverin kanssa. liekö saanut bannia, olisi kyllä ainakin ansainnut sen. en varmastikaan ollut ainoa kenellä hermot oli mennä sen kaverin kera.

:offtopic:

...ja älkää tosiaan tarttuko tähän sen enempää, kohta löytyy muuten tosiaan taas joku "parantaja", joka alkaa tarjoamaan niitä sivuja lääkkeeksi piparin saamattomuudesta lähtien kaljuuntumiseen asti.
 
Mutta jos kävit hierojalla, niin luulisi tämän sitten huomanneen ko asian?

Useita kertoja olen hierojalla käynyt eikä kukaan ole mitään maininnut, korkeintaan sitä ovat sanoneet että aivan alaselässä on lihakset jumissa.
Ja ajatukseni on ollut että juuri sen penkin takia kun olen edellispäivinä sitä tehnyt ja koittanut kunnon kaaren saada.

Mutta voiko tämä kipu hieronnasta olla lähtösin. Nimittäin noin vuosi sitten kävin ekaa kertaa hierojalla ja se aukoi selästä lukot kuten aina. Muistelen että tämä ilmiö on tullut pikkuhiljalleen hierojan luona ravatessa. Jos muistan oikein niin ennen hierojalle menoa ei tälläistä ollut selässä, mutta lihasjäykkyyttä oli hartioissa ja koko selässä, vaan kipua ei koskaan, teki mitä teki.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
:offtopic:

muuten, luojan kiitos sitä parantajaxxxxxxxx:ää ei ole enää näillä sivuilla näkynyt toitottamassa sitä ainoaa ja oikeaa totuuttaan selkäkipujen tiloihin syyksi.

On näkynyt. Pariinkin otteeseen yritti tulla ja ihan yhtä nopeasti lensi ulos. Oot vaan ollut hidas tai sitten :zzzz:
 
Alkuperäiseen aiheeseen:

Mistä mahtanee johtua alaselkä kipu penkkipäivän jälkeen? Varsinkin jos olen penkin tehnyt jalat lattialla.

Itsellä kivut loppuivat kun siirryin tekemään penkkiä jalat penkillä ja venyttelemään lonkan koukistajia..
Taustalla taipumus "notkoselkäisyyteen", jota selän kaari punnerruksen aikana pahensi. Varsinkin kun perse tuppasi irtoamaan penkistä... Eli oma moka...
 
Itsekkin olen jo ajat sitten siirtynyt tähän jalat penkillä punnertamiseen.
Mites tämä lonkan koukistajien venyttely voi vaikuttaa tähän selän kipeytymiseen penkatessa?
Mistäs tämän notkoselkäisyyden erottaa?
Mikä mahtaa olla se notkoselkäisyyden raja? Eli onko vaiko eikö...
 
Mites tämä lonkan koukistajien venyttely voi vaikuttaa tähän selän kipeytymiseen penkatessa?
Lonkan koukistajien kireys on olennainen osa notkoselkäisyyttä.

Mistäs tämän notkoselkäisyyden erottaa?
Mikä mahtaa olla se notkoselkäisyyden raja? Eli onko vaiko eikö...

Lannerangan lordoosi on korostunut liikaa ja lantio on kallistunut eteenpäin liikaa. Ei ole olemassa selkeää rajaa, jota yleisesti käytettäisiin. Joskus törmää rtg-mittauksilla tehtyihin sacraalikulman määrityksiin, mutta ne eivät ole yleisesti käytössä.

Tähän liittyy myös hyvin yleisesti ns. aktiivinen instabiliteetti-ilmiö L-rangassa/lantiossa. Erittäin yleinen muillakin, varsinkin keskivertokyykkääjällä, keskiverto salilla... :D

Tuosta taas pääsee helposti eroon keskittymällä tekniikkaan, heittämällä vyön nurkkaan ja tiputtamalla 30-50% painoista pois. Myös monipuolisesta keskivartalotreenistä yleensä on hyötyä.. ;)
 
Erittäin hyvä tiivistelmä jokaisen salilla kävijän ongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Tuon lauseen vois sijoittaa sinne urheiluvamma osion yläosaan ja tuo hyppäisi esille aina kun joku kysyy miten mitäkin ongelmaa kannattaisi lähteä korjaamaan :)

"keskittymällä tekniikkaan, heittämällä vyön nurkkaan ja tiputtamalla 30-50% painoista pois"
 
^ komppaan!
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom