- Liittynyt
- 30.12.2009
- Viestejä
- 2 590
Olisiko tässä ollut Suomen kohtalo?
http://www.youtube.com/watch?v=F09AC4UohJE
2. maailmansodan päättymisestä lähtien maailmassa on käytetty hirvittävästi voimavaroja ns. sotarikollisten kiinnisaamiseksi – ja hyvä niin.
Asian oikeutusta rikkoo vain se, että sotarikollisiksi on leimattu ainoastaan sodan hävinneiden osapuolten senaikaiset toimijat.
Sodan voittaneiden osapuolten rikokset ovat kokonaan tutkimatta – ja jäävät myös tutkimatta. sotarikollisia ei yritetäkään rankaista.
Katynin metsässä tapahtui keväällä 1940 Katynin joukkomurha, jossa Neuvostoliitto murhasi tuhansia puolalaisia upseereja ja kansalaisia. Neuvostoliitto väitti yli 20 000 puolalaisen joukkomurhaa saksalaisten tekemäksi, mutta oli itse siihen syyllinen, minkä Mihail Gorbatšov lopulta myönsi 1980-luvun lopulla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Katynin_joukkomurha
Vielä herää kysymys: mikäli Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen talvi- tai jatkosodassa, miksi ihmeessä olisimme voineet välttää puolan kansalaisten kohtalon?
Huutava vääryys on se, että:
Katynin uhrien omaiset ovat nostaneet Strasbourgissa Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa kanteen Venäjää vastaan. Heitä edustaa asianajaja Roman Nowosielski. Venäjällä jutun tutkinnasta luovuttiin 2004, koska sen katsottiin olevan vanhentunut. Puolalaiset puolestaan pitävät juttua rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tämän rikostyypin syyteoikeus ei vanhene koskaan
Entä Wilhelm Gustloff?
Wilhelm Gustloff oli 1937 valmistunut saksalainen risteilyalus, jonka neuvostoliittolainen sukellusvene upotti torpedoimalla eteläisellä Itämerellä toisen maailmansodan loppuvaiheessa 30. tammikuuta 1945 sen ollessa kuljettamassa valtakunnan itäosista evakuoituja saksalaisia siviilejä. Uppoamisessa hukkuneiden määrää ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olleen jopa 9 000 tai yli. Kyseessä on historian eniten ihmishenkiä vaatinut yksittäinen laivaturma.
Jopa paljon kohua saanut Titanicin onnettomuus oli ihmishenkinäkin mitattuna paljon pienempi. Titanicin onnettomuudessa menehtyi ”vain ” 1500 ihmistä