Vähän ohi aiheen, mutta sanoit, että harrastat sulkapalloa, joten tuli mieleen, että voiko selkäkivut johtua siitä, että kurotat palloon ja keskivartalo ei pidä noista liiallisista kurotuksista. Toisaalta, tuo keskivartalon vahvistaminen auttaa tuohon, että siinä mielessä hyvä, että olet ajatellut kroppaasi siitä keskivaiheilta vahvistaa.
200 eurolla saat jo kaikenlaista harjoitusvälinettä, että ehkä ensimmäiseksi en menisi tuollaista AB DOeria hankkimaan. Jos joutuu lähtemään nollatilanteesta, niin kehonpainolla tehtävät harjoitteet olisivat hyvä lähtökohta. Se kuinka mielenkiintoisia liikkeitä teet on sinusta kiinni. Tarkoitan tällä sitä, että jos et tykkää tehdä rutistuksia lattialla, niin tee jotain muuta, kuten lankkuja tai nostele raajojasi vuorotellen sillassa ilmaan, jos se pitää motivaation yllä.
Pienen treenin jälkeen harkitsisin jumppapallon ja kuntopallon hankkimista. Voimapyörän hankkisin vasta sitten, kun olet treenannut jonkin aikaa, melkein voisi sanoa, että vuoden päästä, kun kerran lähtötilanne on nolla. Myös aikaisemmin mainitut renkaat ovat hyvä harjoitusväline, mutta niihinkin sijoittaisin sitten, kun keskivartalo on paremmassa kuosissa.
Pikkuisen voisi mainostaa, että jos satut asumaan kiipeilypaikan lähellä, niin käy kokeilemassa, että olisiko se sinun juttusi. Sen takia siis ehdottelen tuota, että se tekee hyvää koko niin vartalolle kuin keskivartalollekin.
Ihan passeli keskivartalo-ohjelma löytyy
täältä, ehkä sellainen <=10 toiston määrä per osuus olisi hyvä.Tuolla ohjelmalla saa kyllä keskivartalon rullalle ;)
Kerro sitten mihin lopputulokseen päädyit.