7-jakoinen treeni?

Liittynyt
12.6.2013
Viestejä
198
Tekeekö kukaan joka päiväisellä treenille?

1. Etureisi
2. Selkä
3. Rinta + ojentaja
4. Hauis
5. Takareisi + pohje
6. Vatsat
7. Olkapäät.

Tarkoitus on tehdä n. tunnin treenit kutakin.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
En ole kuullut että kukaan tekisi, mutta en väitä ettei sellaisia olisi. Itse en näe kovin järkevänä tuollaista. Miksi esim vatsaa ja hauista pitäisi tehdä tunti omana päivänään 🤔? Tuossa saa pienet lihakset enemmän treeniä kuin isot jos kaikkea treenataan tunti. Hauista ehtii tehdä tunnissa kevyeen 6 liikettä ja yhteensä 30 sarjaa. Lisäksi ei tule ollenkaan lepopäiviä. Siitä varmaan on kaikki samaa mieltä että vähintään yksi oltava viikkoon.
 
Miksi on oltava vähintään yksi lepopäivä viikossa? Jos vaikka rasittaa itseään tietyn määrän 1000 tunnin aikana ja palautuu siitä (eli ei ylirasitu), niin mikä arvo 24t tekemättömyydellä jossain välissä on? Monet ihmiset tekevät fyysisesti rasittavaa työtäkin 7pv/viikko maailman eri kolkissa.
 
Tehdäänkö töitä failureen asti niin että lihakset kipeytyvät ? Kasvattaako se lihaksia ? Työnteolla ja urheilulla ei ole mitään yhteistä keskenään. Tottakai raksalla jaksaa olla vaikka kolme vuotta tauotta töissä jos on pakko. Orjat voivat tehdä koko loppuelämän töitä syömällä 2 palaa leipää päivässä. Mutta miten se liittyy urheiluun jonka funktio on lihasten kasvatus ? Lepopäivät ovat hermoston palautumista varten. Senhän ei tarvitse olla totaali lepo. Voi vaikka lenkkeillä ti harrastaa muuta. Mutta kukaan ei treenaa joka päivä kovaa puntti treeniä. Edes Supermassa tai Schwarzenegger eivät pystyneet siihen. Kuntoilla kyllä pystyy, mutta sekään ei liity mitenkään kovaan body treeniin.
 
Tais wilenius treenata 2 treeniä päivässä aika pitkiä putkia. Välillä yksi välipäivä ja joskus kevensi että teki vaan treenin päivässä
 
Tekeekö kukaan joka päiväisellä treenille?

1. Etureisi
2. Selkä
3. Rinta + ojentaja
4. Hauis
5. Takareisi + pohje
6. Vatsat
7. Olkapäät.

Tarkoitus on tehdä n. tunnin treenit kutakin.
Jos tuolta pohjalta tekisin treenijaon itselleni niin miettisin suoran ja epäsuoran rasituksen kautta. Laitoin sulkuihin lihasryhmän joka ottaa epäsuoraa rasitusta.
Tällä tavalla kierron aikana tulisi kaksi annosta rasitusta joka lihasryhmälle. Heivasin pohkeet ja vatsan pois tuolta sotkemasta ajatusta. Vaihdoin hauiksen ja takareiden paikkaa.

1. Etureisi(+takareisi)
2. Selkä (+hauis)
3. Rinta ojentaja (+olkapäät)
4. Takareisi (+etureisi)
5. Hauis (+selkä)
6. Olkapäät (+ojentaja)
 
Tais wilenius treenata 2 treeniä päivässä aika pitkiä putkia. Välillä yksi välipäivä ja joskus kevensi että teki vaan treenin päivässä
Eli piti lepopäiviä 👍 Nythän puhuttiin siitä ettei lepopäiviä tarvitsisi koskaan.
 
Paula treenaa kaks kertaa pvässä 7 päivää viikossa, 365 päivää vuodessa ja hyvin palautuu.
Aina löytyy poikkeus. Neuvotko aloittelijaa tekemään samoin koska Paulakin tekee niin ? Sitähän minäkin. Pitäisi ottaa huomioon ketä on neuvomassa. Aloittelijan kannattaa harvoin matkia kilpa bodareita.

Schwarzenegger treenasi 12 kertaa viikossa + juoksulenkki joka aamu. En mä silti aloittelijaa neuvo tekemään samoin.
 
Korjataan, kolme kertaa treenaa Paukku! Aerobinen ja kaks punttia.
Ei 20 min kevyt aerobinen ole treeni 👍 Yhtä hyvin voisi laskea 2 km pyöräilyn salille treeniksi. Tai töihin kävelyn 15 min. Tietääkseni myös Paukun puntti treenit ovat lyhyitä. Esim 2 x 45 min on rasitukseltaan sama kuin yksi 1.5 h treeni. Kannattaa mielummin laskea viikon kokonaistunnit kuin kerrat. Sekä huomioida kuinka kovia treenit ovat.
 
Tehdäänkö töitä failureen asti niin että lihakset kipeytyvät? Kasvattaako se lihaksia ? Lepopäivät ovat hermoston palautumista varten.
Ei tehdä ainakaan aina (riippuu toki sarjamääristä). Kyllä kasvattaa.
Simo nyt luulee, että se ainoa "oikea" tapa harjoitella on joku vakiomäärä, -aikajana ja -failuret.
Tietysti kaikki perustuu kokonaisrasituksen hallintaan (mihin itsekin viittasit, kun aloit väistelemään muiden huomioita).
Mutta mitä se hermoston rasittuminen on, mikä vaatii välipäiviä? Esim. raskaan vastusharjoittelun aiheuttamasta cns-uupumisesta ei ole näyttöä hermostofysiologisten tutkimusten perusteella. Ääreishermostosta en nyt sano mitään, kun Simolla voi olla joku ässä hihassa. 😉
 
Ei 20 min kevyt aerobinen ole treeni 👍 Yhtä hyvin voisi laskea 2 km pyöräilyn salille treeniksi. Tai töihin kävelyn 15 min.
Hyvin voi laskea treeniksi.
Tietääkseni myös Paukun puntti treenit ovat lyhyitä. Esim 2 x 45 min on rasitukseltaan sama kuin yksi 1.5 h treeni.
Wat? Riippuu täysin treenien toteutuksesta. Et sä voi suoraan käytetyn ajan perusteella päätellä rasituksen määrää.

Mitä tulee ketjun aiheeseen, niin en mä nää järkeä hinkuttaa joka lihaa erikseen eri päivinä. Varsinkaan jotain pelkkää habaa tai vatsaa. Mieluummin vaan suoraan joku kolmi- tai harvempijakoinen käyttöön.
 
Hyvin voi laskea treeniksi
Ei voi kun kysymys kuului voiko joka päivä ottaa puntti treenin. Kevyt aerobinen ei tietääkseni ole sellainen. Toki ne saa laskea jos haluaa lesottaa treenimäärillä. Siinä tapauksessa mulla tulee viikossa jo sali ja työmatkoista fillarilla 12 treeniä 💪 Siihen päälle itse treenit ja treenien ohjaukset tekeekin yli 20 treeniä viikossa.
Mutta kun käytetään maalaisjärkeä ja lasketaan vain kovat treenit eipä niitä olekaan kuin 5-7. Ymmärrän kyllä jos huonokuntoiselle bodarille työmatkat ja kaupassa käynnitkin tuntuvat treeniltä🤷‍♂️
Ei tehdä ainakaan aina (riippuu toki sarjamääristä). Kyllä kasvattaa.
Simo nyt luulee, että se ainoa "oikea" tapa harjoitella on joku vakiomäärä, -aikajana ja -failuret.
Tietysti kaikki perustuu kokonaisrasituksen hallintaan (mihin itsekin viittasit, kun aloit väistelemään muiden huomioita).
Mutta mitä se hermoston rasittuminen on, mikä vaatii välipäiviä? Esim. raskaan vastusharjoittelun aiheuttamasta cns-uupumisesta ei ole näyttöä hermostofysiologisten tutkimusten perusteella. Ääreishermostosta en nyt sano mitään, kun Simolla voi olla joku ässä hihassa. 😉
Teepä testi ja kokeile. Joka päivä puntti treeni maksimi romuilla failureen. Kysyn vaikka kuukauden päästä onko freesi olo. Ihan perus asioita että hermotus vaatii lepoa. Yksittäinen lihas voi kestää paljonkin treeniä, mutta hermosto ei. Meillä päin sitä kutsutaan ylikunnoksi 😉
Saattaa ne raksahommat kasvattaa pari grammaa lihasta. Mutta näytäpä raksamies joka on hommannut yhtä kovan fysiikan työnteolla kuin bodarit. Montako löydät. Jokainen vähänkin lihaksikkaampi raksamies on hankkinut fysiikkansa salilta. Tämä on niitä perus legendoja että työnteolla voi korvata salilla käynnin.
 
Tekeekö kukaan joka päiväisellä treenille?

1. Etureisi
2. Selkä
3. Rinta + ojentaja
4. Hauis
5. Takareisi + pohje
6. Vatsat
7. Olkapäät.

Tarkoitus on tehdä n. tunnin treenit kutakin.
Jos on näillä tarkoitus mennä niin siirtäisin ojentajat hauiksen kaveriksi, jos itse lähtisin tekemään yli 4x punttia viikossa niin jättäisin kädet pois ja saisit 6-jakoisen(selkä, rinta ja olkapäätreenit käy haukkaan ja ojentajaan, enempi penkkiä, vinopenkkiä ja dippiä vähempi peckdekkiä....)
Myös päivien pyörittely voi olla vähän hankalaa, tossa nyt ihan fiksu järjestys muuten, mutta selkä juuri ennen rintaa kyllä varmaan parhaat kilot penkistä syö.

Rinta
Etureidet
Selkä
Olkapäät
Takareidet
(kädet)
Vatsat
(lepo)
Eli vain toinen mahtuu lepo tai käsipäivä.
Vielä parempana pitäisin jos tosta ottais "vatsat" poies ja tekis niitä sitten jalkatreenien yhteydessä, tulis jo 2 lepoa/muuta kuin putnttia mahdollisuus siihen tunnin slottiin.
 
Taas sama virsi; simo vastaan muu maailma. Kokeile pari kuukautta mille tuntuu kyseinen treeni. Tuskin tuut jatkamaan sen jälkeen...
 
Teepä testi ja kokeile. Joka päivä puntti treeni maksimi romuilla failureen. Kysyn vaikka kuukauden päästä onko freesi olo. Ihan perus asioita että hermotus vaatii lepoa. Yksittäinen lihas voi kestää paljonkin treeniä, mutta hermosto ei. Meillä päin sitä kutsutaan ylikunnoksi 😉
Ivan Abadjiev teki aikoinaan tämän testin. Tuloksena oli aika monta olympiamitalia. Varmasti joku sai ylikunnonkin, sitä en epäile.
 
Taas sama virsi; simo vastaan muu maailma. Kokeile pari kuukautta mille tuntuu kyseinen treeni. Tuskin tuut jatkamaan sen jälkeen...
Eli jos väitän ettei joka päivä kannata treenata kovaa puntti treeniä se on minä vs muu maailma 🤣? Herra on sitten hyvä ja alkaa treenaamaan joka päivä👍 Onnea
Ivan Abadjiev teki aikoinaan tämän testin. Tuloksena oli aika monta olympiamitalia. Varmasti joku sai ylikunnonkin, sitä en epäile.
Ja mitenhän painonnosto liittyy bodaukseen ja koviin body treeneihin ? Treenasiko Ivan failureen joka treenin ? Tutustupa painonnoston alkeisiin ihan alkuun. Täysin eri laji ja volyymi. Käytännössä ei vedetä koskaan lihaksia romuksi ja failureen. Huvittavaa kun aina revitään joku maailman huippu esimerkiksi aloittelijoille. Ja vieläpä ihan eri lajista 😀
Painija Pertti Ukkola treenasi 4 x joka päivä. Kyllä mä suosittelen samaa kaikille👌
 
Eli jos väitän ettei joka päivä kannata treenata kovaa puntti treeniä se on minä vs muu maailma 🤣? Herra on sitten hyvä ja alkaa treenaamaan joka päivä👍 Onnea

Ja mitenhän painonnosto liittyy bodaukseen ja koviin body treeneihin ? Treenasiko Ivan failureen joka treenin ? Tutustupa painonnoston alkeisiin ihan alkuun. Täysin eri laji ja volyymi. Käytännössä ei vedetä koskaan lihaksia romuksi ja failureen. Huvittavaa kun aina revitään joku maailman huippu esimerkiksi aloittelijoille. Ja vieläpä ihan eri lajista 😀
Painija Pertti Ukkola treenasi 4 x joka päivä. Kyllä mä suosittelen samaa kaikille👌

Paula reenaa kolmesti.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom