- Liittynyt
- 8.7.2019
- Viestejä
- 6
Kyselen äitini puolesta.
Mamma 60 vee haluaisi aloittaa jonkunlaisen liikunnan ja lihaskunnon kohentamisen salilla. Tausta lähes liikkumaton, arkiliikuntana joskus ollut työmatkapyöräily ja kävely ja nyttemmin nekin hyvin vähäisissä määrin. Kävelylenkkeilyä nyt aloitellut ja olen ollut mukana. Kuntotaso siis vaatimaton. Ei aktiivista liikunnallisuutta edes nuorena. Tupakointia monelta vuodelta, pari vuotta sitten lopettanut sen. Esimerkiksi haravointi ym. onnistuu mutta väsyy nopeasti.
Ei halua pyytää salilta ammattilaista avuksi vaan että minä näyttäisin hänelle mitä liikkeitä ja laitteita kannattaa tehdä. Itselläni salilla käynnistä kokemusta usealta vuodelta mutta mikään asiantuntija missään nimessä en ole. En tunne kaikkia laitteitakaan vaan vain ne joita itse käytän. En osaa sanoa, kannattaako tai voiko tuon ikäinen edes salilla aloittaa käydä? Tai varmasti voi, ainahan voi jotain tehdä -- mutta mitä?
Olisiko jotain turvallisimpia ja helpoimpia laitteita tai liikkeitä mitä voisin neuvoa hänet tekemään? Lähtisin siis mukaan toki ainakin ensimmäisillä kerroilla. Luulen että kaikki liian monimutkainen tai vaikea vaan vie innon nopeasti pois. Tärkeää olisi että saisi nyt tuon innon käytettyä johonkin järkevään. Ja ettei tulisi mitään loukkaantumistakaan sitten.
Mitään vinkkejä? Onko ylipäätään realistista? En ainakaan tohtisi topata tuota innostusta nyt kun se ajatus lähteä lihaskuntoa ja ylipäätään liikkuvuutta ja kuntoa kehittämään on hänelle syttynyt. Parastahan olisi jokin ammattilaisen apu mutta asuu paikassa missä ei ole paljoa saleja ja se mitä on tarjolla on hieman hintavaakin hänelle.