5 maailman kovinta urheilulajia/suoritusta

Telinevoimistelujannut on kyllä aika kurkoa porukkaa. Miettikää esim. renkaita. Appi-ukko on aikoinaan ollut Suomen mestari renkailla. Kertoi, että siihen aikaan yksi saksalainen hemmo oli aivan lyömätön. Ukko veti alhaalta itsensä suoraan ristiriipuntaan. Siitä sitten lisäksi jalat suoraankulmaan, minkä jälkeen siityminen nojavaakaan ristiriipunnassa. Tästä taas takaisin normaaliin ristiriipuntaan, jossa vartalon kierto vuorotellen molemmille sivuille.
Siis Herran Jestas!:worship: :worship: :worship:

Kovista kuntoa vaativista lajeista pakko mainita sulkapallo.

Ja painista vielä sen verran, että tossa joku aika sitten faijan kanssa oli semmonen 20-30 sekuntia kestänyt painisessio, jonka seurauksena meikäläinen :urjo: . Oli kylläkin keuhkoputkentulehdus päällä, että sillä oli jotain vaikutusta asiaan (selittelyä);) .
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Alexandr Popov. Paras ikinä. Välillä puukosta selkään ja taas altaaseen. Makee kala. Legenda, jos noista suorituksista puhutaan. ja muutenkin.
Kyllä toi suunnistus on aika rankka laji. Varsinki pitemmät matkat ja yösuunnistus. Tarvii päätä ja vitun kovan kunnon. Helppohan se vielä radalla on juosta, mut lähteeppä rämpiin soille ja kivikoihin, ku joka viides metri pätkähtää oksasta ohtaan. Eli kyllä Pasi Ikosen maailmanmestaruus oli mieletön suoritus:worship: :worship:
Muita kovia: Kelvin Tatum, Tony Rickardsson, jne
 
Le Tour De France!!!

Kestää melkein kuukauden!!! Vain 1-2 lepopäivää (silloin ajetaan 120 km myös lenkkiä) eli melkein joka päivä ajetaan kilpaa 6-9 tuntia (160-270 km). Ruokailut tapahtuu hyvin tarkalla ruokavaljolla, letkulla ja "kilpailun jälkeen suoraa tiputukseen". Noin 30% kilpailijoista lopettaa "leikin kesken kun lääkkeetkään ei pidä jätkiä enään tiellä alppien pystyjyrkissä nousuissa :kippis1:

:worship: :worship: :worship: :worship: :worship:
 
Tuntuupa meikäläisestä melkein kaikki urheilusuoritukset kovilta. Paitsi tuo shakki, kun pelailen sitä aika paljon. Opetinpa vielä lapsenikin pelaamaan, tosin näyttää siltä, että poika (6v) voittaa kohta äitinsä shakissa.

Sitä olen kyllä ihmetellyt tuosta triathlonista, että kun uimisen osuus on "vain" 3km ja nuo muut matkat on niin pitkiä suhteessa. Siis mä voin vaikka tältä istumalta uida tuon, tosin huonolla ajalla, mutta pyöräily tai maraton ei onnistuisi millään. Siis erikseen.
 
Mitämitä, eikös täyspitkässä triathlonissa tuo uintimatka ole lähemmäs 6 km...?

Kyllä itsekin rankkaisin tuon täyspitkän triathlonin kärkeen. Pyöräily on myös taatusti tosikovaa, siis matkapyöräily tyyliin Tour de France. Ja kyllä mä maratonin juoksijoitakin kunnioitan, itseltä jäisi ja jää juoksematta...

Erilaiset seikkailukilpailut ovat myös usein melkoisen rankkoja.
 
Originally posted by Johan
Le Tour De France!!!

Kestää melkein kuukauden!!! Vain 1-2 lepopäivää (silloin ajetaan 120 km myös lenkkiä) eli melkein joka päivä ajetaan kilpaa 6-9 tuntia (160-270 km).

Ei ne nyt ihan noin pitkiä ne päivät oo, jotain 4-7 tuntia vois olla osuvampi haarukka, keskinopeus kun on yleensä siinä 40 km/h paikkeilla. Ja kesto on kolme viikkoa. Mutta eipä silti, kova laji se on, etenkin nuo suuret etappikilpailut, eli Ranskan, Italian ja Espanjan ympäriajot. Itse siis harrastan maantiepyöräilyä (tosin toistaiseksi olen ajanut vain maastokisoja kun kunto on niin paska :D). Toisaalta triathlonia arvostan tavallaan enemmän koska siinä pitää ajaa se 180 kilsaa yksin, voi pää hajota :rolleyes:
 
Originally posted by sintti
Toisaalta triathlonia arvostan tavallaan enemmän koska siinä pitää ajaa se 180 kilsaa yksin, voi pää hajota :rolleyes:

Kyllähän triathlonissa saa peesata, jos vaan pysyy kyydissä mukana.
 
Originally posted by J.Jake
Vaikeimpia ylitää/sivuuttaa olis ehkä -

Mike Powell - 895 pituushyppy

M. Johnson - 19.32 200m

Yleisurheilun ennätyksistä kovimmat löytyy naisten puolelta. Marita Kochin 400 m aikaa 47.60 ei rikota ikinä. Oikeastaan kaikki matkat 100m-800m ovat naisilla sellaisissa ennätysajoissa, että ne kestävät vielä vuosikymmeniä.

Sitten niitä lajeja:

Järjestystä en osaa sanoa, mutta näitä pidän "kovimpina":

voimistelu: vaatii täydellisen omistautumisen lajille jo hyvin varhain.

kamppailulajit, erityisesti thainyrkkeily: loukkaantumisriski suuri, fysiikka erittäin kovilla

syöksylasku: hengenvaarallinen laji, vaatii fysiikkaa ja päätä

painonosto: fyysinen suorituskyky viedään äärimmilleen

kehonrakennus: vaatii eniten genetiikkaa, terveys uhrattava
 
Ilmeisesti kukaan ei ole kokeillut motocrossia... Siitä on joku tutkimuskin et olis maailman rankin laji. Moni luulee että siinä vaan moottori vie ja helppo on, mut:david:
 
rankimmista lajeista

Tuossa muutama kuukausi sitten lukasin urheilulehdestä, että oikeesti tyypit tykittelee 10- ja jopa 20-kertaisia triathloneja. Eli tuossa 20-kertasessa matkat on 76km uintia, 3600km fillarointia ja 844km juoksua. 10-kertasen ultratriathlonin ME on 192 tuntia ja 11 minuuttia. Noh, mikäs siinä, jos huvittaa ja kerkee...
 
Originally posted by naiskovis
Tuntuupa meikäläisestä melkein kaikki urheilusuoritukset kovilta. Paitsi tuo shakki, kun pelailen sitä aika paljon. Opetinpa vielä lapsenikin pelaamaan, tosin näyttää siltä, että poika (6v) voittaa kohta äitinsä shakissa.
Joo, ei normaalissa shakissa mitään rankkaa ole, voi pelata (ja yleensä pelataankin) tuntitolkulla, aamusta iltaan ja taas uudestaan. Perse vain puutuu eikä uni tule kovin herkästi.

Mitä niihin sokkosimultaaneihin tulee, niin eipä sellaista oikein pysty tavallinen pelaaja (lue: tavallinen mestari) luultavasti yrittämäänkään.
 
Re: Re: rankimmista lajeista

Originally posted by VahvaJussi
Siis hä? Missä ajassa?

Juu, ei ollut lehdessä ME-lukemat, ku tuosta decatriathlonista (10-kertainen)...Mutta 10-matkasta oli vielä sen verran, että ME-suorituksessa, uinti(38kilsaa) reiluun 20 tuntiin, pyöräily(1800km) sellasessa karvan yli viidessä vuorokaudessa ja 422km juoksua reilussa parissa vrk:ssa (naisten vastaavan matkan ME oli kuulemma reilun 49 tuntia huonompi)...Tässä jutussa sitten vielä kuitattiin, ettei nää hemmot tuhlaa aikaansa nukkumiseen...Että näinikkäästi...
 
Originally posted by Jakob
Millään tavalla motocrossia väheksymättä haluasin nähdä ko. tutkimuksen.. En oikein osaa uskoa tuota, että se olisi raskaampaa kuin nyt esim. thriathlon, joka kestää muutaman tunnin kauemmin eikä siinäkään ihan paikallaan olla..

Tietenkin pitäsi varmaan määritellä, että mitä takoitetaan rankimmalla lajilla. Jos fyysistä kuntoa niin enpä usko kyllä tuota.

Mun kärki viisikosta löytyy ainakin triathlon, uinti, voimistelu.

edit. lajit eivät ole missään rakimmuus järjestyksessä

Niin tarkoitinkin lajina en yksittäis suorituksena. Melkein kaikki jaksaa vaikka uida kylmiltään esim. 10min mutta kokeileppa crossia. Ei vaan pysy pystyssä:) Vaikeahan se lajeja laittaa kovuusjärjestykseen. Mainitsin vaan nyt tämän koska se on KOVAA:evil:
 
Originally posted by Pade
Yleisurheilun ennätyksistä kovimmat löytyy naisten puolelta. Marita Kochin 400 m aikaa 47.60 ei rikota ikinä. Oikeastaan kaikki matkat 100m-800m ovat naisilla sellaisissa ennätysajoissa, että ne kestävät vielä vuosikymmeniä.


entäs kiekon 76,80 Gabriele Reinsch DDR tai Petra Felke DDR keihästä 80 metriä. Jotenkin tulee vaan ajatus jostain muusta vilpistä kuin doping pelkästään.

Kovimmat lajit:

Triathlon
Pyöräilyn ympäriajot
Vuorikiipeily
Painonnosto
Curling :D
 
suunnistus ei kyllä mielästäni kuulu kyllä tänne. siinähän kerkiää lepäämään kun leimaa rasteilla ja muutenki semmosta kevyttä juoksentelua vaan. jos ei huomioida noita super pitkiä kestävyyslajeja oma lista voisi olla:

-vapaa sukellus
ihan järjetöntä hommaa vedettään väkisin niin kauan veden alla että
taju lähtee
-uppopallo
ei sukelleta kovin pitkään mutta koko ajan ja samalla hirveä vääntäminen
pohjassa.
-jonkin sortin telinevoimistelu
itsellä ei mitään kokemusta mutta näyttää aika hurjalta puuhalta ja varmasti
treenattava paljon
-kumparelasku
jos joku on koittanut laskea oikeata kumpareikkoa alas niin varmasti
ymmärtää.
-motogp
ihan järjettömiä pyöriä ja kuljettajia. jätkät ajaa ympäri vuoden melkein joka toinen v-loppu kilpaa toisten yhtä hullujen kanssa oli jotain pikku murtumia sillä hetkellä raajoissa tai ei.

eivät ole järjestyksessä ja varmasti on kovempiakin lajeja mutta tuli ny tollaset mieleen itselle
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom