Noniin, päivitelläänpä vähäsen. Alkaa olla tää n. 3kk perusvoimaprokkis viimisiä vaille, ensi viikolla odottaa salikortti ja kyykky-ykkösen ottaminen.
Treenit on kulkeneet suhteessa hyvin, kyykyssä paremmin kuin muissa, koska, noh, sitähän tässä haettiin. Noin kuukauden olen ollut erilaisilla saikuilla tästä 3kk ajasta, joka sanomattakin vituttaa. Toisaalta samasta syystä mm. kyykyssä ei ole tullut yhtään failuresarjaa, vaan saikkuilun jälkeen on suosiolla lähetty vähän alempaa.
Keskiviikkona 2x5x130 kiloa ohjelmassa, vkl ja alkuviikolla jotain piikkailutreeniä ja torstaina ykkönen, tavoitteena 150kg.
Penkki kävi ennen sairasteluja 3x5x95 ja nyt vasta ensi treenissä ollaan samassa. Tosin tyyli on huomattavan paljon lahnempi ja nostamatka pidempi, alkoi selkä kipuilla kaaren takia.
Mavessa ennen saikkuja 3x5x165 ja tänään olisi pitäny ylittää se, mutta oli jalat vaan niin loppu kyykyn jälkeen että kävin 160 kilossa ja jätin siihen, on paukkuja sitten enemmän keskiviikon kyykyssä ja koko mave kaatui aivan selällä nostamiseksi. Mavea meinasin ensi viikolla ottaa myös yhden "irtotreenin", on kiva kokeilla miten se kulkee oikeasti kun ei ole alla kyykkysarjoja joissa jo kolmannella toistolla tuntuu, että meinaa jäädä pohjaan.
Pystärit tein käsipainoilla arnold-presseinä, koska olkapäiden lihasepätasapaino on kohtuullinen. Virhe. Nyt vasta tehnyt pari treeniä tankopunnerrusta ja olisi varmasti auttanut penkkiä enemmän.