Tilanne on siis se, että on nyt ollut itellä vuoden vaihteesta taukoa bodailusta ja taas olis tarkotus palata sorvin ääreen. Treeniä takana säännöllisen epäsäännöllisesti muutamia vuosia ja paino tuona aikana noussut about 70kg/192cm sinne 88kiloon (josta vähän fläsää), joka saavutettiin vuoden vaihteessa eli pituudesta ja hoikasta ruumiinrakenteesta johtuen, suht tikkuna edelleen oltu.
Tähän asti olen tahkonnut 2- ja 4-jakosilla ohjelmilla, mutta nyt on herännyt mielenkiinto kokeilla 1-jakosta ohjelmaa 3krt viikkoon, monet kun sitä kuitenkin kovasti kehuvat. Jotenkin olen aikasemmin karsastanut ajatusta 1-jakosesta kun on jotenkin ollut hauskempi mennä se 4krt vkossa salille ja näperellä kaiken maailman vipareilla ja olankohautuksilla.
1-jakosellahan voidaan saavuttaa sitä ihan perusmassaa roppakaupalla ja sitä tässä edelleen kaivataan. Tämän vuoden aikana ei siis ole bodailtu ja safkatkin ollu vähän niin ja näin ja jonka johdosta paino tippunut sinne about 80 kg ja pihviä on siis kadonnut tasasesti myös.
Rakentelin nyt tällasen 1-jakosen ohjelman ja korjausvinkkejä otetaan vastaan. 1-jakosessa kuitenkin hämää (niin kuin itseänikin pitkään) liikkeiden vähyys eli lisäliikkeiden silmitöntä tuputtamista en ole vailla. Liikkeinä pelkästään perus massaliikkeitä, joskin mave edelleen pannassa (lisätää heti kun voidaa).
Tarkotuksena tehdä siis treeni A ja B vuorotellen kolme kertaa viikossa ei-peräkkäisinä päivinä. Sarja tehdään suht loppuun eli ei jätetä mitään kauheasti varastoon näin alhaisilla määrillä. Progression suhteen tarkotus on lyödä aina lisää painoa kun toistot menee pari yli ton halutun määrän.
Treeni A:
Kyykky 4x6
Penkki 4x6
Leuat 4x6
(Vatsoja)
Treeni B:
Etukyykky 4x12
Vinopenkki kp 4x12
Kulmasoutu 4x12
(Vatsoja)
Eli mitäs sanotte? Kaipa tuolla nyt alkuun pääsee ainakin näin tauon jälkeen? Ajatus on lähteä tuolla liikenteeseen ja totuttaa kroppaa taas tuohon salirääkkiin ja lähteä hakemaan takas sitä kadonnutta lihaa. Ekojen viikkojen jälkeen on ajatuksena ottaa jotain lisäkitkutuksia mukaan tyyliin:
- haba x3, ojentaja x3
- viparit sivulle x3
- pohkeet x3
Jollon viikon koko setti näyttäis tältä:
1. ma: treeni A (+ haba x3, ojentaja x3)
2. ke: treeni B (+ viparit x3)
3. pe: treeni A (+pohkeet x3)
Ja eipä nuo lisäliikkeet nyt vielä ole lukkoon lyötyjä, varmaan pitää sitten pohtia josko ottais reiskoille jonkun ojennus/koukistus hommelin mukaan, kaikki nuo riippuu siitä miten tuo treeni rasittaa eri paikkoja. Lisäksi ton kp vinopenkin tilalla vois tietty olla pystypunnerruskin, mutta päädyin nyt vähän tällaiseen kompromissiin sen suhteen.
Ja safkat ekasta päivästä alkaen plussalle, naturlich!
Lisäksi on vielä mainittava että onhan noita ”legendaarisia”1-jakosia täällä palstallakin useampia kuten ss ja g6, mutta oman kropan tuntien noi ei jotenkin iskenyt. Esim arskan g6 on ihan kiva, mutta loppuun asti vedettynä penkki 3x10 ja niskan takaa punnerrus 4x10 kolme kertaa viikossa kuulostaa jo melkoselta mälliltä.
Itsellenihän ei myöskään ole mitään tarvetta pysyä tässä omassani, eli toimivia ehdotuksia kehiin. Suuri osa palstalla vastaan tulleista piti sisällään myös aivan käsittämättömän määrän erilaisia liikkeitä/sarjoja.