🥊 Fight Festival 🥊

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jko
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 🔥 FIGHT FESTIVAL – SUOMEN RAJOJA RIKKOVA TAISTELUAREENA 🔥

Meta description: Legendaarinen tapahtuma, jossa vapaaottelun, kamppailun ja adrenaliinin nälkäiset kohtaavat sähisevässä tunnelmassa.


En nyt ota ottelua näkemättä kantaa Jarkon matsiin ja siihen olisiko tempoa pitänyt nostaa aiemmin tai enemmän, kun tappio nyt kuitenkin tuli. Kuitenkin vuosikymmenien aikana on huomattu, että sellainen taktiikka, jossa kaveri yritetään lyödä levyksi ensimmäisestä erästä lähtien ei oikein toimi. Sillä ei vain pärjää - jos pärjäisi niin kaikki ottelisivat siten. Hyvät ottelijat kun osaavat paitsi hyökätä, myös puolustaa ja lyödä vastaan, jolloin hurlumhei-meininki tahtoo kostautua.

Myös parhaat vapaaottelijat hallitsevat hyvin puolustuksen. Kun nyt katsoo esim. Anderson Silvan, GSP:n ja Jon Jonesin otteita, niin eivät ne yritä tappaa vastustajaa alusta asti. Ja kukaan ei niille oikein pärjää.

Se on ihan totta, että yleisön kannalta 10x2min ottelu ei ole aivan ihanteellinen, vaan 3-5x3min olisi parempi.
 
Tällä hetkellä Anton ja Niko ovat ihan väärissä geimeissä täällä Suomessa.

Kyllähän Puhakka taitaa taas tänä vuonna vielä otella Puolan Ksw:ssä. Ja toisaalta, onhan Nikolle hommattu tänne jo pari kunnon testiä Aurelio ja Azeredo, ja molemmille hävisi selvästi. Toki Puhakka on kehittynyt mutta en nyt näkisi ihan ykkös "vientituotteenamme". Varsinkin kun on sen tason tatuointeja että pitää Puolassakin otella rash guard päällä, niin tuskin Ufc:tä kiinnostaa.

Vaikka en Lucion matsia nähnyt, niin kyllähän se pysty aika vaarallista huitomista on ollut. Lyönneissä on kyllä kippiä, mutta suojaus sitten vähän niin ja näin. Imatralla jo polvet notkahtivat vaarallisesti mutta voitti silloin ristiinlyömiskisan. Tiedä sitten onko itseluottamus jo liiankin hyvä siihen että oma leuka kestää ja saa kaverin tyrmättyä..

Vänttisen pääsy Bellatoriin on todella hieno juttu. Jännityksellä odotan milloin matsaa siellä. Kaveri on suosikkiottelijani ja kehittynyt koko ajan, mutta silti kun ottaa sinivalkoiset lasit pois päästä, niin näkee ettei hänellä vielä kummoisia päänahkoja ole. Ne kolme kaveria joille on hävinnyt, ovat myös kolme kovinta vastustajaa miehen uralla. Toivottavasti Bellatorissa sitten kaikki natsaa kohdilleen, koska siellä ei varmasti heppoisia vastustajia enää kohtaa. Lisäspekulaatio: Minkähänlaisena porttina Bellator toimii Ufc:hen? Käsittääkseni Ufc ei hirveästi signaa siellä hävinneitä ottelijoita, ja jos taas etenee mestariksi, niin niillähän taitaa olla champions clause, jolloin soppari jatkuu.. Joka tapauksessa tsemppiä Marcukselle! Pitää sitten joku streami kaivaa netistä että näkee debyytin.
 
En nyt ota ottelua näkemättä kantaa Jarkon matsiin ja siihen olisiko tempoa pitänyt nostaa aiemmin tai enemmän, kun tappio nyt kuitenkin tuli. Kuitenkin vuosikymmenien aikana on huomattu, että sellainen taktiikka, jossa kaveri yritetään lyödä levyksi ensimmäisestä erästä lähtien ei oikein toimi. Sillä ei vain pärjää - jos pärjäisi niin kaikki ottelisivat siten. Hyvät ottelijat kun osaavat paitsi hyökätä, myös puolustaa ja lyödä vastaan, jolloin hurlumhei-meininki tahtoo kostautua.

Myös parhaat vapaaottelijat hallitsevat hyvin puolustuksen. Kun nyt katsoo esim. Anderson Silvan, GSP:n ja Jon Jonesin otteita, niin eivät ne yritä tappaa vastustajaa alusta asti. Ja kukaan ei niille oikein pärjää.

Se on ihan totta, että yleisön kannalta 10x2min ottelu ei ole aivan ihanteellinen, vaan 3-5x3min olisi parempi.
Sitten ehdottomasti turhat erät pois ja lyhyemmäksi, koska nyt se on lähinnä poikkeuksetta sparrailua alkuerät. Jos ootte katsoneet sitä ratapyöräilyä, niin varmaan yhteys löytyy.

Ja mitä vapariin tulee, niin vitunmarjat, ei pidä paikkaansa että ottelijat ottaisivat rauhassa alusta lähtien ja sitten viimeisessä erässä vetäisivät täysiä. Tai miten nyt vaikka Tyson, yksi kaikkien aikojen parhaista. Tai kaikki UFC mestarit about Silvaa lukuunottamatta? Kyllä ne ihan tosissaan näyttää ottavan ekasta erästä lähtien.
 
Kyllähän Puhakka taitaa taas tänä vuonna vielä otella Puolan Ksw:ssä. Ja toisaalta, onhan Nikolle hommattu tänne jo pari kunnon testiä Aurelio ja Azeredo, ja molemmille hävisi selvästi. Toki Puhakka on kehittynyt mutta en nyt näkisi ihan ykkös "vientituotteenamme". Varsinkin kun on sen tason tatuointeja että pitää Puolassakin otella rash guard päällä, niin tuskin Ufc:tä kiinnostaa.
Mä kuulin Englannissa viikko sitten huhun, että Puhakalta olis riisuttu KSW sopimus ja näin ollen ei ottelisi siellä vastaisuudessa. Syitä voi kukanenkin spekuloida sitten omassa mielessään.

Osaako esim. Maunu kertoa asian oikean laidan, niin ei tarvitse huhujen mukaan elellä?
 
Pistetääs tähän nyt vähän proosaa eiliseltä vaikka ottelu ottelulta-muodossa, ensin yleispalautetta:

Oli mukava nähdä Kisahalli taas täynnä, keväällä oli aika autiota, mutta olipa tosin nyt hieman parempi korttikin, kevät kärsi vähän loukkaantumisista jne. Vielä kun olisi Antonin saanut kehiin niin olisi ollut aika perfecto kortti. No, ensi kerralla tms. Sitten ottelu ottelulta(menen tuon etusivun listan mukaan kun en muisat oikeaa järjestystä)

1. Silander / Paatola. Viihdyttävää tavaraa, selkeästi Silanderin ulottuvuus häiritsi Paatolan touhuilua. Hyvää ottelua kuitenkin molemmilta, pystyä ja mattoa ja kaikkea siltä väliltä. Kiva aloitus iltaan.

2. Dahlbacka / Sileikis - Vielä selvemmin häiritsi ulottuvuus kun ensimmäisessä. Sileikis paukutteli kombinaatiota, Dahlbacka lähinnä tuntui seurailevan etsiessä sitä yhtä isoa lyöntiä / hyvää paikkaa, eikä sitä sitten koskaan tullut. Karu vekki joka lopetti ottelun, hieno kyynerpäälyönti nuorelta liettualaiselta. Lupaava kaveri 18vuotiaaksi.

3. Jamba/Karlonas - Hyvä comeback Jambalta vammojen jälkeen.

4. Salovaara/Pender - Hieno ottelu Salovaaralta. Rauhallista paukuttelua, ei sorruttu hosumiseen mutta kuitenkin kun iskemisen paikka tuli ottelu lopetettiin. Hyvin pehmitetty alapotkuilla ja sen jälkeen nyrkkiä suuhun. Todella tasapainoinen suoritus, iso käsi.

5. Vainikainen / Lopez - Standup backmountista bodytrianglen kanssa? Oikeesti? Enpä yhtään ihmettele Lopezin protestointia...Meni vähän muutenkin yli tuo ÄKSÖN ÄKSÖN-touhu välillä eilen, mitä muutkin aiemmin sanoivat. Ja sitten tuomari ei kuitenkaan puuttunut yhtään siihen kun Lopez paukutteli Vainikaista niskaan kyynerpäällä/nyrkillä...

Muuten Vainikaiselta kyllä ihan hyvä ottelu. Vastustaja oli ihan kovaa tasoa ja sai muutaman kerran JP:n todella pahoihin positioihin mutta kunnia puolustukselle. Kolmannessa erässä olikin Lopezin poika jo vähän helisemässä, tässä tuo tasuri oli ehkä jopa ihan oikeutettu tuomio. Neljäs erä olisi ollut JP:lle mannaa...

6. Tulirinta / Garguier - En tiedä tekikö ottelutauko Tulirinnalle hallaa vai mikä, mutta Janne näytti olevan aivan kaasuissa parin minuutin jälkeen. Pahalta näytti katsoa sitä 3 erää. Olisi ehkä kannattanut koittaa viedä kaveri maahan? Koppeja tuli otettua aivan törkeästi, ja tuo draw oli ihan järjetön kotiinpäin veto. Ranskalainen voitti, piste.

7. Jussilan WAKO - viihdyttävää touhua, en kyllä allekirjoita tuota sparrailua. Serbian poika sai isommat tällit perille, mutta Jussila sai enemmän komboja. Tuomarit kuitenkin sitten suosivat noita isoja iskuja, mitä itse vähän oletinkin. Todella harmittava tappio Jussilalle :/

8. Vänttinen / Merad - Vänttisen piti pieksää tämä kaveri selvästi, ja niin tekikin. Teki oikein pahaa katsoa sitä ensimmäisen erän kyljen paukutusta, hyi helvetti. Kaverilla voi olla pikkasen tänään kylki hellänä. Eikä se toisen erän kyynerpäät päähänkään paljoa varmaan lohduttanut, ymmärrettävä taputus ranskan pojalta.

Tämän jälkeen kuultiinkin sitten helvetin hieno uutinen Vänttisen reissusta Bellatoriin, mitä tässä topicissa huhuiltiinkin jo ennen eilistä. Upea mahdollisuus Vänttiselle, Bellatorin taso on kuitenkin ihan kohtuu kova mutta ei kuitenkaan IMO mitenkään ylitsepääsemätön Marcukselle. Sieltä vähän pätäkkää taskuun( se 100k turnausvoitosta voisi lämmittää...) , kovia harjoituksia ja matseja ja sitten UFC:hen muutaman vuoden päästä... :)

9. Puhakka / Gunderson - Onko Niko aina ollut noin hyvä selältään vai onko tässä opittu uusia temppuja? Muutama vieressä oleva kaveri oli myös vähän hämillään et hitto, Nikon temppukassihan on kasvanut huomattavasti. Todella hienoa ottelua Puhakalta, hyvää puolustusta 1. erän pahassa backmountissa ja sitten 2. ja 3. erässä ottelu haltuun. Rispektiä tosin myös Gundersonille, kevyempi jätkä olisi siinä giljotiinissa ja varsinkin anakondassa taputtanut hyvinkin äkkiä, harmi kun Niko ei saanut missään vaiheessa kroppaa haltuun vaan kaveri pääsi kiertämään kuristukselta karkuun. Kivasti punotti kupoli kuitenkin kuristuksen jälkeen. Nikon saksitakedown oli myös aivan helvetin hieno veto, olikohan lie paljonkin harjoiteltu?

10. Lucio/Robertson - Olikohan painonveto kuitenkin Luciolle liikaa...? Näytti väsähtävän aika nopeasti. Olisi muutenkin ehkä ollut Luciolle parempi tilanne ottaa tätä matsia maissa haltuun eikä koittaa pystyssä paukutella, kun näytti ottavan itse enemmän koppia mitä vastustaja. Monilla näillä BJJ-kavereilla on ns. Jorge Gurgel-syndrooma, kannattaisi käyttää ehkä enemmän sitä matto-osaamista kun sitä niin paljon on... Lopettava tyrmäys oli jo lähes koominen, ihme kompuroiva backfist. Osui kyllä aivan nappiin ei siinä, mutta... Huvitti kun näin Sam Stoutin istuvan Steve Lopezin kanssa sisääntulorampilla ja Sam repesi tuolle tyrmäykselle, koitti siinä rampin vieressä imitoida sitä horjuvaa pyöräytystä, oli kun Drunken Master-leffasta.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kiva ilta, vaikka venähtikin hiukka pitkäksi (onneksi en ollut junalla, olisi jäänyt Lucio näkemättä...) ja ajomatka Turkuun oli kohtuu puuduttava noin pitkän illan jälkeen, mutta huomattavasti jäätiin plussan puolelle illasta. Maaliskuussa sitten uudestaan!
 
Mitähän varten nostetaan pystyyn kesken selkä tilanteen kun haetaan kuristusta?
Ketkähän oli ne herrat jotka käsitteli sitten protestin ja mikä oli protestin syy ja miksä oli syy että meni läpi?
 
Vainikainenhan sen matsin voitti, varsinkin keltainen kortti huomioon ottaen. Tuomarilta tosin järjetön veto se ylösnosto kun Lopez oli selässä.
Kannattaa muistaa, että Suomessa ottelut arvostellaan yhtenä kokonaisuutena (kuten PRIDE:ssä), eikä erä kohtaisesti (kuten UFC:ssä).
 
Sinkkonen @ Kulmassa.fi
"Vähän selvennystä protestista:

Vainikaisen huoltaja teki protestin jossa vedottiin että Vainikaisen kuuluisi voittaa ottelu suomen vapaaotteluliiton arvostelukriteereiden perusteella.

Kilpailuiden jury, johon kuului viisi tuomaria, käsitteli protestin ja arvioimme ottelun uudelleen. Vainikainen katsottiin voittajaksi perustuen lyönteihin (toinen liiton arvosteluperusteiden ensisijaisesta arvostelukriteereistä), sääntöjen mukaiseen otteluun (lopez sai varoituksen mattotilanteessa tehdystä päähänpotkusta) ja aktiivisuuteen.

Tulos syntyi äänestyksen jälkeen 5-2 Vainikaiselle. Eli kinkkinen arvosteltava kokonaisuudessaan.

Lopezin taustajoukot eivät halunneet protestoida kehätuomarin toimintaa ottelussa vaikka heille siitä mahdollisuudesta ottelun jälkeen mainitsin kun purnasivat.

Vapaaotteluliiton säännöissä sanotaan että kehätuomari käynnistää uudelleen ottelun, mikäli ottelu on liian passiivista tai ottelijat tehokkaasti neutraloivat toistensa hyökkäysyritykset.

Sitä en ala nyt päätuomarina ruotimaan oliko ylös nostaminen liian aikainen mutta asiasta kyllä tuomareiden kesken keskusteltiin. Jokaiselle voi sattua virheitä ja koitamme ottaa virheistämme opiksi.

Mika Sinkkonen"
 
Mielenkiintoista että protestilla voi saada ottelun pisteytyksen uudelleen arvioitavaksi. Varsinkin jos protesti ei koske jotain tiettyä tilannetta vaan lopputulosta yleensä. Onko esim. Ufc:ssä sama käytäntö? En ole ainakaan kuullut että siellä olisi pisteytyksestä protestia tehty, saatika mennyt läpi. Siellähän on paljonkin kyseenalaisia tuomioita ollut viime vuosina. Luulisi että protestejakin olisi ollut..
 
Niin, siis tuossa Vainikaisen ottelussahan vain palautettiin arvostelutuomareiden alkuperäinen päätös voimaan, eli enemmistöäänin Vainikaiselle. Ymmärtääkseni kehätuomari näki toisessa erässä, että Lopez ei saa matossa hyvästä positiosta huolimatta ratkaisua aikaan, kun oli siinä jo toistamiseen ilman tulosta, ja nosti sen myötä ottelun pystyyn. Vapaaottelunhan pitäisi olla lopetushakuista. Koitan junailla tämän ottelun kokonaisena tv-lähetykseen niin voidaan ihailla tapahtumien kulkua sitten uudelleen. Meillä on kaksi erillistä lähetystä, nettoajaltaan á 52 minuuttia, joten joudutaan tekemään karsintaa tv-lähetyksiin pääsevien matsien osalta, kun oli näinkin paljon täysaikaisia matseja. Kokonaisina lähetyksiin pääsevät ainakin Linharesin, Puhakan, Vänttisen ja Jussilan ottelut. Osa 1 tulee Nelonen Sport Pro 1:ltä lauantaina 8.10. klo 22 ja osa 2 heti perään klo 23. Kaikki ottelut tulevat joka tapauksessa aika pian GYM TV:lle kokonaisina.

Ulkomaalaiset ottelijamme jälleen kerran vielä erikseen kiittelivät yleisöä, kannustettiin oikeissa paikoissa ja ulkomaalaisetkin saivat aplodeja. M-1 Challengea järjestäessämme ympäri maailmaa kiertäneet tv-kommentaattoritkin kehuivat yleisöämme: "the best crowd ever". Thanks Special!
 
Mielenkiintoista että protestilla voi saada ottelun pisteytyksen uudelleen arvioitavaksi. Varsinkin jos protesti ei koske jotain tiettyä tilannetta vaan lopputulosta yleensä. Onko esim. Ufc:ssä sama käytäntö? En ole ainakaan kuullut että siellä olisi pisteytyksestä protestia tehty, saatika mennyt läpi. Siellähän on paljonkin kyseenalaisia tuomioita ollut viime vuosina. Luulisi että protestejakin olisi ollut..
Tavallisestihan UFC:lla ei ole mitään tekemistä otteluiden pisteytyksen kanssa vaan osavaltojen "athletic comissionit" hoitavat tuon puolen tapahtumasta ja myöskin käsittelevät niitä koskevat valitukset. Perinteisesti protesteihin on suhtauduttu todella nihkeästi sekä MMA:ssa että nyrkkeilyssä, eikä tuomioita ole kumottu. Vedonlyönnillä lienee suuri vaikutus tähän kulttuuriin.
UFC:ssa esimerkiksi yksi selkeimmistä vääryyksistä oli kun Kevin Burns sai TKO voiton Anthony Johnsonista tökkimällä tätä toistuvasti silmiin, mikä aiheutti lopulta ottelun keskeyttämisen AJ:n silmävamman takia. Selvästä oikeusmurhasta huolimatta AJ:n protesti, jossa vaadittiin ottelun tuomion muuttamista no contestiksi, hylättiin komission toimesta.
 
Potkunyrkkeilyotteluista ja varsinkaan titteliotteluista ei voi noin vain vähennellä eriä, koska säännöt ovat maailmanliiton määräämät. Periaatteessa sama asia kuin että Suomeen tulevasta kehonrakennuksen IFBB PRO -kilpailusta pudotettaisiin järjestäjän toimesta osa pakollisista poseerauksista pois, koska joidenkin suomalaisten mielestä setti olisi liian pitkä. Eihän se homma tietenkään niin mene.

Tämä ensimmäisten erien "sparrailu" on sitä, että ottelijat tunnustelevat toistensa tyyliä. Se on tavanomaista myös pidemmissä nyrkkeilymatseissa. Jos joku ehdottaisi ammattinyrkkeilyn titteliotteluiden lyhentämistä esim. kolmeen erään niin häntä pidettäisiin kahjona. Mitä vapaaotteluun tulee, niin olen useammin kuin kerran nähnyt sellaista, että ottelijat kiertelevät toisiaan ottelun alussa parikin minuuttia koskettamatta toisiaan kertaakaan. Kun ottelu on pitkä, hyvä kamppailija jakaa voimansa, katsoo paikat ja kun paikka löytyy, iskee kaiken peliin. Hyvä esimerkki on heleniuksen viimeisin ottelu. Ensin mentiin 9 erää rauhallista tahtia, mutta kun Robbe osui kerran kovaa, niin ei sillä kauaa mennyt pistää hommaa poikki.
 
Suurin osa ihmisistä haluaa katsoa nopeatempoista toimintaa ja useat erät eivät kiinnosta. Lajeja joudutaan sen takia muokkaamaan usein yleisön mukaan. K1 tästä hyvä esimerkki.

Harva katsoja ymmärtää muuta otteluista kun nopean toiminnan ja taktiset kyttäilyt ja voimien säästöt eivät juurikaan liikuta katsojaa. Koko yhteiskunta vaatii nykyään kovaa tempoa ja kaikki heti ja nyt. Ehkäpä ne matsitkin on menossa koko ajan lyhyempiin eriin, jotta katsoja pysyy tyytyväisenä.
 
Back
Ylös Bottom