🥊 Fight Festival 🥊

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jko
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 🔥 FIGHT FESTIVAL – SUOMEN RAJOJA RIKKOVA TAISTELUAREENA 🔥

Meta description: Legendaarinen tapahtuma, jossa vapaaottelun, kamppailun ja adrenaliinin nälkäiset kohtaavat sähisevässä tunnelmassa.

Miikkah sanoi:
Laiskana ihmisenä en jaksa kiertää jokaista threadin läpi erikseen, enkä löytänyt vastausta fightfestival.comistakaan joten kysyn täältä.
Miken kuvista päätellen Valtonen olisi melkein niskan päällä, mutta toisen kaverin käsi nousee ottelun loputtua.
Loppuko ottelu ennen täyttä aikaa vai menikö tuomari äänin?

kiitos
Luovutti toisen erän jälkeen. Siltä loppui virta täysin, kuten meinasi siltä toiseltakin jannulta loppua.
 
wääntäjä sanoi:
Yleensä tollaset tatuoinnit on tehty nuoruuden aikana jolloin omaa identiteettiä rakennettu ja myöhemmin vasta tajuttu, ettei niistä eroonkaan opääse, joten ei niistä kannata paljoa välittää. Uskoisin, että ottelija niistä itse enemmin stressaa.
No noissa Espoon Kehähaissakin on kolme wp-skinheadia, eli en usko että kauheasti kuviaan häpeilisivät. Ja tuskin kukaan ottaa esim. maihinnousukenkiä ohimoonsa 13-vuotiaana, niin kuin eräällä ottelijalla? Kenellä on ylipäätänsä nuoruudessaan varaa ottaa kädet leimaa täyteen?
Ja sitten on vielä noita ulkomaiden klanipäitä, niinku just toi hakaristi-ukko ketkä käy ottelee Suomessa, et turha tosiaan jauhaa mistään nuoruuden hairahduksista ym.
Jos ette toisten tatuointeja kestä ni pistäkää silmänne vaikka kiinni ottelun ajaksi.
 
Maxist sanoi:

Tuskin on kestämisestä kyse vaan siitä että skini-natsi-tatuoinnit on hemmetin huonoa mainosta lajille. Täytyy sanoa, etten itsekään suurta respektiä natsitatuoidulle ottelijalle anna.
 
AndyS sanoi:
Tatuoinnit voi peittää myös esim. hennalla tai vaikka tussilla.
Kuka vittu vaivautus peittämään tatuointeja yhteen otteluun?

En itekkään anna respectiä skinhead tatuoinneista MUTTA mun puolesta kaikki saa olla mitä lystää ja se ei kuulu kellekään muulle. Oli siellä nahkassa sitten kirkkoveneitä tai hakaristejä.. Jos todellakin häiritsee niin paljon suosittelen seuraamaan televisiosta sitten vaikka salkkareita näitten matsejen sijasta. Joku taisi mainitakin aikasemmin, että mitä erillaisempia ukkoja kehässä pyörii sitä mielenkiintoisempi yleisölle. Veit sanat suustani.
 
Mike sanoi:
Luovutti toisen erän jälkeen. Siltä loppui virta täysin, kuten meinasi siltä toiseltakin jannulta loppua.

yep! vähän menee of topiciks mutta: Valtonen vei tota aika hyvin ekassa erässä, ja hyvän moukarin meinas päästä antamaankin kun toi tumma kaveri oli maasssa mutta osuma ei päässyt kunnolla perille, Toni on varmasti vahva ja ok ottamaan vapaaottelumatseja, (ekan matsin näin vasta) mutta!! Ei millään pahalla, mutta aerobista toni vois alkaa treenaamaan! ei se riitä että on massaa ja voimaa jos ei kunto riitä yhtä erää enempää! toni ois ihan perkuleen kova jätkä varmaan kehässä jos alkais hakemaan tota kuntoa vielä lisää! lenkille vaan ihan sikana ni kyllä rupee vähä olee eri ääni kelloissa! siis oli vaan todella surkeen näköstä kun valtonen oli tokassa erässä kun kala kuivalla maalla ja haukko happea, hyvä että omin jaloin pysyi pystyssä. tämä ei ollut tonille todellakaan mitään vittuilua vaan Kannustusta ennemmin.

jätetään se :kippis1: ja makkaraperunat vähän vähemmälle ja KUNTOA Nyt vaan pirusti lisää! stemppiä tonille jatkossa! :thumbs:

itteäkin kiinnostais joskus ottaa vapaaottelumatseja mutta oon ite niin vitunmoinen vinkuheinä VIELÄ, että ei vielä mitää toivoa :lol2: voimaa ja kuntoa ja Massaa kyllä tarttis hommailla ja ennenkaikkea sitä pelisilmää!
 
http://www.fightfestival.com/

FIGHT FESTIVAL 18
La 13.5.2006
Metro Auto -areena, Tampere

Ohjelmassa on kuusi kamppailua vapaaottelussa ja kuusi ottelua potkunyrkkeilyssä.

Potkunyrkkeily / K-1 Rules -77 kg 3x3 min
Markus Hakulinen, Vantaan Kamppailukeskus vs
Aliaksandr Kryvarotau, Valko-Venäjä

Vapaaottelu 3x5 min +93 kg
Toni Valtonen, Espoon Kehähait vs
Romualds Garkulis, Latvia

Potkunyrkkeily / K-1 Rules -60 kg 3x3 min
Jesse Palanto, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Vitali Zhnai, Valko-Venäjä

Vapaaottelu raskaansarjan 4 miehen turnaus
Atte Backman, Espoon Kehähait
Marcus Vänttinen, Alliance Porvoo
TBA
TBA

Potkunyrkkeily / K-1 Rules raskassarja 3x3 min
Sampo Seppälä, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Hannu Hietanen, Jyväskylä

Vapaaottelu 2x5 min -84,0 kg / -185 lbs
Tero Riipinen, Lohjan Voimailijat vs
TBA

Potkunyrkkeily / K-1 Rules -71 kg 3x3 min
Janne Ollonen, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Janis Chernouskis, Latvia

Vapaaottelu 2x5 min +93,0 kg / +205 lbs
Raine Huopalainen, Porvoon Tora vs
Hasse Johansson, Suomen Hontai Yoshin Ryu Ju-Jutsu

Potkunyrkkeily / K-1 Rules -86 kg 3x3 min
Lauri Asunta, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Leonid Dimitrichenko, Latvia

Vapaaottelu 2x5 min -70,0 kg / -155 lbs
Markus Niskanen, MMA Imatra vs
TBA

Potkunyrkkeily / Full contact -73 kg 5x2 min
Timo Livistö, Helsingin Ju-jutsuklubi vs
Florian Strupit, Latvia

Promoottori: Janne Myllymäki, puh. 0400 733 370

2006 (c) Espoon Kehähait ry
 
FIGHT FESTIVAL 19
La 16.9.2006 klo 18.00
Helsingin Urheilutalo

Ohjelmassa on kuusi kamppailua vapaaottelussa ja kuusi ottelua potkunyrkkeilyssä.

POTKUNYRKKEILYN AMMATTILAISTEN EM-OTTELU
WKN Full Contact 10x2 min -72,6 kg
Jere Reinikainen, Vantaan Kamppailukeskus vs
Jurijs Boreiko, Latvia

HUIPPUTASON VAPAAOTTELUA
3x5 min -93 kg / -205 lbs
Mikko Rupponen, Espoon Kehähait vs
Yukiya Naito, Japani

Potkunyrkkeily, K-1 Rules 5x3 min -77 kg
Markus Hakulinen, Vantaan Kamppailukeskus vs
Jevgenis Andrijevs, Latvia

Vapaaottelu 3x5 min +93 kg / +205 lbs
Toni Valtonen, Espoon Kehähait vs
Lucio Linhares, Brasilia

Potkunyrkkeily, K-1 Rules 3x3 min -60 kg
Jesse Palanto, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Jurijs Ivanovs, Latvia

Vapaaottelu 3x5 min +93 kg / +205 lbs
Atte Backman, Espoon Kehähait vs
Konstantin Gluhov, Latvia

Potkunyrkkeily, K-1 Rules 3x3 min -70 kg
Mia Eteläpelto, Combat Academy of Finland vs
Stacey Grind, Team Schrijber - Hollanti

Vapaaottelu 2x5 min -70 kg / -155 lbs
J-P Vainikainen, Espoon Kehähait vs
Volkan Cift, Turkki

Potkunyrkkeily, K-1 Rules 3x3 min -50 kg
Outi Louhimo, Combat Academy of Finland vs
Petra Janssen Van Doorn, Calmaro Gym - Hollanti

Vapaaottelu 2x5 min -70 kg / -155 lbs
Pasi Maliniemi, Shootfighting Lappeenranta vs
Sergejs Gulakovs, Latvia

Potkunyrkkeily, K-1 Rules 3x3 min -71 kg
Janne Ollonen, Tampereen Kamppailu-urheilijat vs
Sandris Tomson, Latvia

Vapaaottelu 2x5 min +93 kg / +205 lbs
Jaakko Korpela, Espoon Kehähait vs
Jan Keizer, Team Schrijber - Hollanti
 
FF19_500.gif
 
Todella hyvältä vaikuttaa matsitarjonta, olen pakotettu saapumaan paikalle.
Harmi ettei Mikejä ole kahta että täältäkin sais taas kuvamateriaalia;)
 
OTTELUJÄRJESTYS:

1. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 2x5 min
Jaakko Korpela, Espoon Kehähait vs Jan Keizer, Hollanti

2. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -71 kg 3x3 min
Janne Ollonen, Tampereen KU vs Sandris Tomson, Latvia

3. MMA Välisarja -70 kg / Welterweight -155 lbs 2x5 min
Pasi Maliniemi, Shootfi ghting LPR vs Sergejs Gulakovs, Latvia

4. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -50 kg 3x3 min
Outi Louhimo, Combat Academy vs Petra Janssen van Doorn, Hollanti

5. MMA Kevytsarja -70 kg / Lightweight -155 lbs 2x5 min
J-P Vainikainen, Espoon Kehähait vs Volkan Cift, Turkki

6. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -77 kg 5x3 min
Markus Hakulinen, Vantaan KK vs Jevgenis Andrijevs, Latvia

TAUKO 15 MIN

7. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 3x5 min
Atte Backman, Espoon Kehähait vs Konstantin Gluhov, Latvia

8. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -70 kg 3x3 min
Mia Eteläpelto, Combat Academy vs Stacey Grind, Hollanti

9. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 3x5 min
Toni Valtonen, Espoon Kehähait vs Lucio Linhares, Brasilia

10. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -60 kg 3x3 min
Jesse Palanto, Tampereen KU vs Jurijs Ivanovs, Latvia

11. HUIPPUTASON VAPAAOTTELUA
Kevyt raskassarja -93 kg / Light Heavyweight -205 lbs 3x5 min
Mikko Rupponen, Espoon Kehähait vs Yukiya Naito, Japani

12. POTKUNYRKKEILY, AMMATTILAISTEN EM-OTTELU
WKN Full Contact -72,6 kg / -160 lbs 10x2 min
Jere Reinikainen, Vantaan KK vs Jurijs Boreiko, Latvia
 
Jepjep. Hyviä matsejahan sitä oli. Voitaisko se ovi pitää ens kerralla kuitenkin kiinni? Oli muuten tosi huono homma, alussa kun päivänvalo oli vielä kirkas, meni fiilis ja keskittyminen ainakin h-katsomosta kattoessa koko jutusta kun päivänvalo heijastui lakatusta liikuntasalilattiasta. Ei muutenkaan tollanen tee "taisteluluola/ufc-meininki"-fiilikselle hyvää kun ohi ajavien autojen valot vilkkuu silmäkulmassa vähän väliä. Ideahan olis että ainoa varsinainen valaistus on kehän päällä. Katsomossa(h) oli sitten ajoittain myös vittumaisen viileetä ja vetoisaa.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu jos laitan matseista tulokset.

1. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 2x5 min
Jaakko Korpela, Espoon Kehähait vs Jan Keizer, Hollanti
1m 10s ekaa erää

2. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -71 kg 3x3 min
Janne Ollonen, Tampereen KU vs Sandris Tomson, Latvia
Täydet erät

3. MMA Välisarja -70 kg / Welterweight -155 lbs 2x5 min
Pasi Maliniemi, Shootfi ghting LPR vs Sergejs Gulakovs, Latvia
Eka erä 2.08 by submission

4. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -50 kg 3x3 min
Outi Louhimo, Combat Academy vs Petra Janssen van Doorn, Hollanti
Kaikin äänin, kova ja hyvännäköinen mimmi.

5. MMA Kevytsarja -70 kg / Lightweight -155 lbs 2x5 min
J-P Vainikainen, Espoon Kehähait vs Volkan Cift, Turkki
tko 4min

6. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -77 kg 5x3 min
Markus Hakulinen, Vantaan KK vs Jevgenis Andrijevs, Latvia
Aikamoista dominationia hakuliselta

7. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 3x5 min
Atte Backman, Espoon Kehähait vs Konstantin Gluhov, Latvia
Atelta aukesi ilmeisesti silmäkulma ja nousi ylös vastustajan päältä kun huomasi verta olevan pelissä. Tosi ikävä juttu, ekaa erää vasta 50 sek käyty.

8. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -70 kg 3x3 min
Mia Eteläpelto, Combat Academy vs Stacey Grind, Hollanti
Kaikilla tuomariäänillä

9. MMA Raskassarja +93 kg / Heavyweight +205 lbs 3x5 min
Toni Valtonen, Espoon Kehähait vs Lucio Linhares, Brasilia
Täytyy myöntää että lucio vei ja valtonen vikisi. Meinasi loppua jo matossa mihin lucio alussa vei mutta valtonen sai taisteltua itsensä ylös, ja lucio takoi raivolla tyrmäykseen asti, joka tapahtui ajassa 2.41 ekaa erää

10. Potkunyrkkeily / Oriental Rules -60 kg 3x3 min
Jesse Palanto, Tampereen KU vs Jurijs Ivanovs, Latvia
Kaverilta hajos jalka alussa

11. HUIPPUTASON VAPAAOTTELUA
Kevyt raskassarja -93 kg / Light Heavyweight -205 lbs 3x5 min
Mikko Rupponen, Espoon Kehähait vs Yukiya Naito, Japani
Aivan sairasta settiä, Rupponen sai jalan alta kiinni, nosti japanilaisen hartioidensa korkeudelle, slämmäsi maahan ja antoi n. 5 kovaa päähän jolloin tuomari keskeytti, matsi kesti kokonaiset 13 sek.

12. POTKUNYRKKEILY, AMMATTILAISTEN EM-OTTELU
WKN Full Contact -72,6 kg / -160 lbs 10x2 min
Jere Reinikainen, Vantaan KK vs Jurijs Boreiko, Latvia
Täydet erät
 
Jeps, mukana oltiin:

Rupposen esitys oli aivan jäätävä.

Yllättävää oli, että Lucio hakkas Valtosen pystyssä, kun homman piti olla nimenomaan päinvastoin.

Ne "tanssitytöt" oli aivan kaameata katsottavaa ja yleisissä järjestelyissä haparoitiin koko ajan.
 
Ehtikö Palannon Jesse tehdä mitään siellä? Entä miten tuo Eteläpellon Mia otteli?

Tuo Rupponen olisi kyllä pitänyt nähdä.
 
Jesse Palanto oli aivan ylivoimainen, ehti potkasta about 10 alapotkua ja peli oli ohi. Jesse ei tainnut lyödä kertaakaan. Oli muuten Jessellä sähäkät ja nopeet liikkeet.
Mia voitti omansa, muttei jotenkin päässyt hyödyntämään pituusylivoimaansa. Lyhyt hollantilainen löi kiukkuisesti vasempaa etukoukkua Mian kuuppaan onnistuneesti monta kertaa.
 
Joo reinikaisella tuntui kyllä olevan 5 erästä eteenpäin puhti aika poissa, kun taas vastustaja sai ajoittain aika koviakin sarjoja aikaiseksi, etenkin kovat iskusarjat oli aika pahoja. Reinikainen kävi kerran maassakin ja polvillaan pari kertaa. Loppuun asti reinikainenkin sai kuitenkin jotain läpi, etenkin jalkaa sivulta. Tuomariäänet oli kaikki vastustajan puolella mutta ei kuitenkaan kovin selvästi, tarkkoja pistemääriä en nyt muista.

Ja ei tosiaan toi dolls-juttu oikeen...
 
Ei välttämättä ihan aiheeseen liittyvä mutta oliko Lucion kulmassa kovakin meteli ottelun tiimellyksessä? Ja olisko kenelläkään kuvia tai video pätkää matsista???
 
Back
Ylös Bottom