🥊 F2F Event 🥊

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja AndyS
  • Aloitettu Aloitettu
Pottukoira ja Timppa kuumottelee somessa, että Max make it happen.
 
Sovittu keissi. Eihän tuota matsia olisi kerennyt myydä millään muulla keinolla.
Juu, näin luulen. Ei Testo Timo nyt vaikuta yleisesti miltään ihan apinalta joka noin tekisi muuten..

Mitäs Allulle muuten kävi? Olis kiinnostanu nähdä mies antamassa Timolle selkäsauna.
 
No en usko, että oli sovittu. Timo oli ehkä valmistautunut tuohon ennakkoon, tai sitten ei. Taisi kiehahtaa ihan spontaanisti. Joka tapauksessa pressistä näki, että Timo halusi huomiota ja myydä tapahtumaa. Nyt tapahtumakin hyödyntää tuota, vaikka mukamas eivät meinanneet edes julkaista. Jotkut näki Immu Stgalankin lopputuloksen sovittuna.
 
Siis onhan toi testo nyt aivan lapsen tasolle jäänyt. Kuunteles jostain videolta sen juttuja. Ei herrajumala.
Aikanaan Vatasen kanssa ollessaan kun oli oma itsensä ilman tuota roolia niin oli vielä ihan mukavan oloinen heppu.

Jotenkin vaan liikaa esittää koko ajan ja siihen päälle antikarismaattisuus niin hänestä ei ainakaan mitään pelottavaa henkilöä saa olemuksensa tai ulkonäön puolesta. Siis jos hän nyt tässä f2f skenessä koittaa olla mahdollisimman pelottava.

Onko hänen vastustajallaan minkälainen kokemus kamppailusta? Täysin vieras henkilö itselle
 
Eli kun testo Timo tyrmää tai "tyrmää" tämän kaverin ensimmäisessä erässä niin voidaan sanoa että hän tyrmäsi thainyrkkeilijän jonka jälkeen ottelu Pottukoiraa vastaan myyy jo paljon paremmin.
 
View: https://m.youtube.com/watch?v=pY6VzxaItFs

Tässä tämä huikean dramaattinen spektaakkeli. Yleensä en jaksa foliohattuiluja sovittujen mähinöiden osalta, mutta tämä oli kyllä surkeasti näytelty kahakka. Haastattelija todella jäykästi jo kohdassa 22.40 kysyy Timolta ”Ei kai täs nyt ala mitää tappelua”, vaikka mitään ei ole alkamassa. Sitten tuo Timon johdanto ennen hyökkäystä on kuin epäonnistuneista Salkkareiden koekuvauksista.

F2F on kyllä kaikin puolin melkoista kuraa. On häpeäksi Ice Cagelle, että organisaatioita joissain yhteyksissä rinnastetaan millään tavalla.
 
Eli kun testo Timo tyrmää tai "tyrmää" tämän kaverin ensimmäisessä erässä niin voidaan sanoa että hän tyrmäsi thainyrkkeilijän jonka jälkeen ottelu Pottukoiraa vastaan myyy jo paljon paremmin.
Eikös tää pottukoira ole sama kaveri joka tempaisi jonkinlaisen ryyppyputken ja teki siitä striimiä? 🤔
 
Jep, veti kuukauden viinaa livestriimissä ja joutui katkolle. Testo Timo on Pottukoiran haasteen hyväksynyt ja pyytää Maxia järkkään ottelun eli tässä vois olla yksi pääkortin ottelu seuraavassa Ice Cagessa.
Ei sitten millään 😅
Tai en vaan jaksa uskoa että Max siihen ryhtyisi.
 
Jep, veti kuukauden viinaa livestriimissä ja joutui katkolle. Testo Timo on Pottukoiran haasteen hyväksynyt ja pyytää Maxia järkkään ottelun eli tässä vois olla yksi pääkortin ottelu seuraavassa Ice Cagessa.

"Striimissään Pottukoira kertoo, että lääkärin mukaan nyrkkeilyotteluun osallistuminen olisi hyvin riskialtista: iskut voisivat löystyttää implantteja ja aiheuttaa vakavia vaurioita. Tämä merkitsisi paitsi terveysriskiä myös kallista uutta hoitokierrosta....

Striimissään Pottukoira totesi, ettei lähtisi ottelemaan edes kymppitonnin palkkiolla. Hänen mukaansa kehään astuminen Testotimoa vastaan vaatisi vähintään 50 000 euron korvauksen. Pottukoira perusteli vaatimustaan muun muassa sillä, että Testotimo on häntä noin 40 kiloa painavampi"

Ja jos kaveri vetää vielä kuukauden putkistriimejä, että päätyy katkolle niin ei ne hampaat ole kyllä ainoa riski tässä.

Ei varmana edes Max lähde tähän hommaan.
 
View: https://m.youtube.com/watch?v=pY6VzxaItFs

Tässä tämä huikean dramaattinen spektaakkeli. Yleensä en jaksa foliohattuiluja sovittujen mähinöiden osalta, mutta tämä oli kyllä surkeasti näytelty kahakka. Haastattelija todella jäykästi jo kohdassa 22.40 kysyy Timolta ”Ei kai täs nyt ala mitää tappelua”, vaikka mitään ei ole alkamassa. Sitten tuo Timon johdanto ennen hyökkäystä on kuin epäonnistuneista Salkkareiden koekuvauksista.

F2F on kyllä kaikin puolin melkoista kuraa. On häpeäksi Ice Cagelle, että organisaatioita joissain yhteyksissä rinnastetaan millään tavalla.

Samaa mieltä. Kaikki kunnia f2f porukalle kaikesta duunista, on siellä vaivaa nähty enkä halua silleen dissata, he tekee oman näköistään tapahtumaa ja en voi edes tietää miten hyvin tai huonosti niiden show uppoaa nuorisoon. Omaan silmään on jotenkin niin väkisin rakennettua ihan kaikki. Opa ei sovi tohon yhtään, eikä muutkaan ton produktion voimahahmot vakuuta. Sieltä puuttuu sellanen sydän kokonaan joka sykkii kamppailu,-urheilulle. Aika näyttää riittääkö tuohon rahoittajia, ja seurataannko tuota silti. Itse en usko että kahta viihteellistä isoa organisaatiota mahtuu Suomeen ja Maxilla niin paljon parempi konsepti ja henki että ei oikein voi verrata. Ehkä f2f ainut toivo olis vetää homma ihan överisti tonne shown ja gangsta sekä wannabe criminal sarjaan etteivät edes yritä luoda mitään urheilullista. Kaikkee avoimesti käsikirjoitettua feikattua draamaa vaan somen täydeltä eetteriin. Vaikea silti uskoa että menestyy
 
Onhan tässä tietenkin sellainenkin mahdollisuus, että F2F vakiintuu jonkinlaiseksi 1000-3000 katsojan tapahtumaksi, jota voi kuitenkin pyörittää ihan taloudellisesti kannattavasti. Didierhän vaikuttaa päätyvän tällaiseen tilanteeseen.

Immun kommentit Karalahden matsista.

Legenda nestehukasta elää ja voi hyvin.
 
Back
Ylös Bottom