🔥 TAKAREIDET KASVAMAAN! 🔥

Meta title: 🔥 TAKAREIDET KASVAMAAN! 🔥

Meta description: Variaatiot, tekniikkavinkit ja treenimetodit, joilla takareidet saadaan viimein kehittymään.


Fysion ohje kuulostaa todella hyvältä, täytyy kokeilla ja kertoa, auttaako moinen. Omana vaivanani on ylikireät takareiden lihakset ja oikeassa takareidessä kummitteleva vanha revähdys. Tämä vaikuttaa tietysti moneen muuhunkin lihasryhmään ja varmaan jo yleiseen ryhtiinkin, joten parannus tilanteeseen olisi vähintäänkin toivottava. Itselläni ei ikävä kyllä ole antaa aiheeseen liittyen mitään hyviä ohjeita, sillä en ole löytänyt mitään toimivaa juttua takareisien venyvyyden parantamiseksi. Venyttely ei ole ainakaan minun kohdallani auttanut.
 
Nostetaas tätä hiukan...

Itsellä samankaltaisia ongelmia, takareidet tuntuvat olevan jumissa vaikka niitä ei edes treenaisi.

Samaa paskaa meikäläiselläkin. Takareidet jää yksinkertaisesti kohta kokonaan treenaamatta, koska en pysty takareisitreenin jälkeisenä päivänä kävelemään ollenkaan. Ja kun ne eivät ole "jumissa", vaan helevatan kipeät aina treeniä seuraavana päivänä. Kaikkein pahin liike on SJMV.

Musta tuntuu, että omat takareidet on jotenkin "kroonisesti" jumissa, ne ei ole mm. koskaan venyneet kovin hyvin. Olen mm. ihmetellyt ihmisiä, jotka pystyvät istumaan lattialla jalat suorana yhdessä edessä ja laittamaan pään polviin. En pystyisi IKINÄ tuollaiseen.

Kamppailulajiharrastus ja venyttely silloin kun lihakset olivat todella lämpimät ja vetreät tuntui auttavan. Silloin niitä takareisiä pystyi edes venyttelemään, nykyään tuntuu siltä ettei pysty edes venyttämään kun sattuu jo niin helvetisti ettei tule hommasta mitään.
 
Mulla takareidet yleensä jatkuvasti vähän jumissa, mutta nyt ollut 10 päivää ilman liikuntaa (jos ei kävelyä lasketa) ja takareisikipu pahentunut. Kipu on muuttunut erilaiseksi ja muistuttaa lähinnä lapsuuden kasvukipuja. Viikossa juoksen 2-3 lenkkiä ja 2 kertaa puntilla koko kroppa läpi, lisäksi työmatkat fillarilla. Venyteltyä tulee jokaisena treenipäivänä, joskus pidempiä ja joskus lyhyempiä venytyksiä. Muutaman kerran aikaisemminkin olen huomannut että levossa takareidet kipeytyvät pahemmin kuin jos treenaa säännöllisesti, mutta silloinkin kipeät lähes jatkuvasti! Koska venyttelen kuitenkin melko paljon, niin voiko etu/takareisissä olla jotakin voimaepätasapainoa tms. vai mistä moiset kivut peräisin?
 
Muutaman kerran aikaisemminkin olen huomannut että levossa takareidet kipeytyvät pahemmin kuin jos treenaa säännöllisesti, mutta silloinkin kipeät lähes jatkuvasti! Koska venyttelen kuitenkin melko paljon, niin voiko etu/takareisissä olla jotakin voimaepätasapainoa tms. vai mistä moiset kivut peräisin?
Voi.

Venytystapoja ja asentojakin kannattaa miettiä/tarkastella. Myös alaselkä (lanneranka) voisi olla hyvä kiinnostuksenkohde..
 
Joo elikkä mulla ilmenee noissa takareisissä valtavaa kipua kun niitä yrittää venytellä, venyttelen jälkeen tuntuu että ne menevät vielä "lukompaan" kun ovat ennen venettylyä, ja venyttelyn suoritan rauhallisesti vähän kerrallaan eli en väärin.. ja sitten kun ne on yrittänyt venytellä ja tehdä reisi-koukistajia niin samat kivut tulevat taas.. mikähän tähän hommaan auttaisi? En nyt oikeen ymmärrä mikä niissä mättää... :/
 
eka tulee mieleen että otatko "tarpeeksi" alkulämppää jaloille, postauksessasi et kerro venytteletkö ns. kylmiltään vai lihakset jo lämpiminä. kyllä ne paikat pitäisi aueta ellei sitten ole jotai pahempaa sattunut lihaksen sisäinen vaurio tjsp. itse suosin pitkiä venytyksiä 1-2min / lihas.
 
joo kyllä mä tota aina ennenkun lähen salille ni kotona venyttelen vähäsen, sitten eka polen pyörällä salilla ja vielä ennen kyseistä laitettakin venytän takareisiä, ja sarjojen välissäkin välillä.. silti ne tuntuvat kokoajan ja aina venytyksen yhteydessä aivan karseilta ja venytyksen jälkeen :/

Ja vielä semmonen juttu että teen reisikoukistajia vielä niinkun 4-5 sarjaa 25-30toistoa , etten ole repinyt edes niitä millään "kovilla" painoilla :o
 
vaihtoehtoja tulee mieleen muutamia.. joko reitesi ovat niin juntturassa että vetävät venyttelystä suojakrampin päälle. Tämä selviää sillä että vähennät intesiteettiä venyttelystä eli et venytä niin pitkälle. Takareisiä venytettäessä joskus myös ischiashermo saattaa venyä mikä aiheuttaa inhottavaa repivää tunnetta useinmiten joko takareiden tai pohkeen tasolle. Toisilla ischiashermo on sen verran lyhyt että takareiden venytys venyttää hermoakin. Tätä pystytään vähentämään sillä ettei venytetä takareittä jalka suorana vaan polvi lievästi koukussa.

Enemmän epäilen tuota hermo-ongelmaa..
 
Niin... ja vielä lisänä, kun 'painelee/hieroo' ihan ihan tosta polvitaipeen yläpuolelta niin siinä se kipein alue nimenomaan on silleinkin.. myös venytyksessä sama kohta.. muuten ei pakarasta vähän matkaa alaspäin ole lainkaan kipeä.. vain se yksi kohta.. jos tuosta nyt jotain selkoa sai..
 
Niin... ja vielä lisänä, kun 'painelee/hieroo' ihan ihan tosta polvitaipeen yläpuolelta niin siinä se kipein alue nimenomaan on silleinkin.. myös venytyksessä sama kohta.. muuten ei pakarasta vähän matkaa alaspäin ole lainkaan kipeä.. vain se yksi kohta.. jos tuosta nyt jotain selkoa sai..

Ischiahermo kulkee juurikin siitä kohta. polvitaipeen jälkeen se jakaantuu useampaan eri osaan.
tuossa polvinivelen yläpuolella on takareiden lihaksista kaksipäisen reisilihaksen pitkäpää ja puolijänteinenlihas.

Koitapa venyttää takareittä polvil osittain koukussa ja katso mitä tapahtuu, jos tunne säilyyn samankaltaisena tästä huolimatta niin voit poissulkea kiristävän hermon.
 
Mikä olisi kivuttomin tapa venytellä takareisiä. Olen alkanut venyttelemään lonkankoukistajia agressiivisemmin kun ennen, hieman kireämmät venytykset ja pitemmän aikaa. No tästä seurasi selkäkipuja. Enimmäkseen siis venyttelen niin, että menen makaamaan ja painan polvia ylöspäin ja samalla yritän vetää sääriä ylöspäin. Normaali kädet lattiaan päin ei tule kysymykseenkään kipujen takia. Kipu on ollut tuossa häntäluun yläpuolella hieman oikealla puolella ja pikkupanoillakin tuntuu älytön venytys ja kipu siinä ikäänkuin pitkien selkälihasten kiinnityskohdassa.

Monta kuukautta venyttelin muutaman kerran viikossa mutta ei tuntunut auttavan. Vedossahan nuo kireytyi kun ei viitsinyt venytellä ja repi lyhyitä sarjoja. Voipi olla että erään kerran myös rusahti jotain jalkojen nostossa. :david: Tästä seurasi selkäkipuja jotka olivat joskus koviakin ja päätin mennä lääkäriin, joka antoi röntgeniin lähetteen. No ei sieltä löytynyt mitään muuta kun lievä skolioosi. Mutta alan vähän epäillä että siellä joku painaa jotain hermoa kun ainakun yrittää aloittaa normaali maastavedon niin kipuilu alkaa ja taas pakko pitää taukoa :curs:. Sillon tällöin kipu säteilee oikeaan reiteen ja sääreenkin.

Polvista pysty vetämään, siinäkin tunnen venytystä siinä kiinnityskohdassa mutten kipua.
 
Itsellänikin meni yhtäkkiä alaselkä aivan jumiin luultavasti liikarasituksesta ja on ollut kipeänä jo muutaman kuukauden. Kädet lattiaan venytys räjäyttää alaselän ja istuminen jalat suoraan eteenpäin selkä suorana tekee myös kipeää. Kiropraktikko sanoi jonkin lannenikaman olleen lukossa mutta eipä se siitä parantunut vaikka sen niksauttikin.

Itse venyttelen takareidet jalka kerrallaan nostamalla jalan esim. sangyn laidalle ja koukistamalla hieman polvea ja ottamalla kädellä jalan pohjasta kiinni. Mitä suorempana jalka, sitä enemmän ottaa pohkeeseen.

Olisi kiva tietää myös onko jotain vakavampaa mennyt selässä. Kipu on aivan samassa paikassa ja tuntuu vain pyöristäessä selkää kunnolla mutta ei säteile muualle.
 
Mulla oli alkuun samat oireet kun zouzelilla, jotka sitten tähän päivään mennessä on hiukan vielä pahentuneet. Säteilyä ei ole ollut minnekään. Välilevyn pullistuma on mulla todettu kivun aiheuttajaksi, ja siltä noi molemmat kuulostaa.
 
Toivottavasti ei olisi tuo välilevyn pullistuma:( Ei olisi hääviä vielä 17vuotiaana kärsiä pysyvistä selkäkivuista. Lohduttavaa on sentään se, että kivut ovat vähentyneet huomattavasti siitä mitä ne aluksi olivat, mutta häiritsevää se silti ajoittain on. Esim. jalkaprässissä ei pysty ojentamaan jalkoja täysin suoriksi, mutta muuten kyllä voi tehdä(ainakin mitä kokeilin pelkällä kelkalla testaten). Tarkemmin kun ajattelee, tuntuu jalkojen suoristaminen täysin suoriksi vaikuttavan enemmän kipuun kun selän pyöristäminen pelkästään jalat koukussa.
 
Toivottavasti ei olisi tuo välilevyn pullistuma:( Ei olisi hääviä vielä 17vuotiaana kärsiä pysyvistä selkäkivuista. Lohduttavaa on sentään se, että kivut ovat vähentyneet huomattavasti siitä mitä ne aluksi olivat, mutta häiritsevää se silti ajoittain on. Esim. jalkaprässissä ei pysty ojentamaan jalkoja täysin suoriksi, mutta muuten kyllä voi tehdä(ainakin mitä kokeilin pelkällä kelkalla testaten). Tarkemmin kun ajattelee, tuntuu jalkojen suoristaminen täysin suoriksi vaikuttavan enemmän kipuun kun selän pyöristäminen pelkästään jalat koukussa.

Tuo ettet saa jalkoja prässissä täysin suoraksi johtuu kireistä takareisistä joten venyttele niitä. Itsekään en ole tehnyt prässiä aikoihin kun tuntuu epämiellyttävältä tuon vuoksi.
 
Mulla oli alkuun samat oireet kun zouzelilla, jotka sitten tähän päivään mennessä on hiukan vielä pahentuneet. Säteilyä ei ole ollut minnekään. Välilevyn pullistuma on mulla todettu kivun aiheuttajaksi, ja siltä noi molemmat kuulostaa.

Kuka on siis todennut ja millä perusteella?
 
Fysiatri totesi magneettikuvien perusteella. Kyseessä ei kuitenkaan ollut/ole iso pullistuma, koska jaloista se ei ole missään vaiheessa vienyt voimia. Fysiatri teki omat testinsä mulle (mm. varpailla ja kantapäillä kävelyt, jalan nosto selinmakuulla) kun oli katsonut kuvia, ja tuomio oli siis välilevyn pullistuma, joka paranee itsestään - tai sitten pullahtaa kunnolla ulos. Lohdullista. Ja tuo tieto maksoi yli 70 euroa... :jahas:
 
Nykyisin on ruvennut olemaan kyykkyjen kanssa sellainen ongelma, että takareidet kramppaavat aina. Ensimmäinen sarja menee hyvin, mutta toisen sarjan ensimmäisen toiston aikana takareisiin tulee hirveä kramppi. Aina ennen treeniä verryttelen ja venyttelen hyvin jne. Menee vähänniinkun treenit aina pieleen kun ei uskalla reisiä sitten treenata samana päivänä enää ollenkaan.. ;( Nytkin jouduin äsken keskeyttämään..

Osaisiko kukaan sanoa miten tämän kramppailun voisi ehkäistä?
 
Back
Ylös Bottom