🇺🇸 Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Donald Trump – Mies, myrsky ja ilmiö joka jakaa mielipiteet kaikkialla

Meta description: Keskustelua Trumpin vaikutuksesta politiikkaan, mediaan ja kulttuuriin – miksi hän herättää niin vahvat mielipiteet puolesta ja vastaan?*

Joo puoliksi tukevat, ainut vaan, että Trumpin ajatusmaailmaan tuskin mahtuu tuo olennaisin eli

We remain committed to the principle that international borders must not be changed by force.

Kyllä kai Trumpin ajatus on ollut, että rajat siirtyvät. Ja hallinto vaihtuu jne.

Tuosta lausunnosta ja kokoontumisesta tulee kyllä mieleen vahva valmistautuminen euroopan tuen kasvattamiseen usan livetessä.
Se on tietysti itsestään selvä asia, että rajat tulevat siirtymään länteen päin jos rauha tehdään neuvottelemalla. Kaikki tietävät sen ihan hyvin, mutta osa vielä jaksaa hyvesignaloida jotain muuta ja epärealistista. Jos uusi raja kulkisi nykyistä rintamalinjaa mukaillen, se olisi huipputulos neuvotteluissa.
 
Joo varmasti tulisi apua, mutta kaikki maat ei osallistu. Venäjä voi myös uhkailla droneilla ja ohjuksilla, että jos tuette Viroa, niin tulee 500 Shadedia huomenna sinne. Lähteekö kaikki maat silloinkin sotimaan varsinkin, jos jenkit jo luovutti?
Tulisi eteen myös se paljonko Suomi olisi valmis tukemaan vaikkapa Viroa,mikäli Venäjä sinne hyökkäisi. Ilman Usan merkittävää tukea Baltian maat saisivat melko ohuesti tukea joukkojen muodossa.
Tulisi sitten kysymys siitä paljonko Suomi olisi valmis laittamaan sinne joukkoja isolla riskillä? Mahdollisesti kun pitäisi omiakin rajoja puolustaa myöhemmin.
Voisiko muiden Natomaiden täyteen panostukseen siellä luottaa, vai syötettäisiinko omia joukkoja jo hävittyyn taisteluun...

Isot maat Euroopassa tai Usa eivät välttämättä lähtisi sinne täysillä mukaan. Syöttäisikö pikkumaat sitten sinne kymmeniätuhansia omia kuolemaan?

Lisäksi itselle tulee mieleen mitä perustuslaki sanoo mahdollisuudesta hyökätä Venäjälle? Olisiko laillista silloin hyökätä Suomesta rajan yli Venäjälle? Asiaa käsitelty ollenkaan missään?
 
Ryssien varat on Belgiassa, ei USAn tartte osallistua mitenkään, että ne saadaan lainan vakuudeksi.
"Huom EU would give"!
"American participation is less certain, but the US also only holds a modest amount of Russian bank assets, at about $7bn."

Ei Trump mitään jarruta, jos EU haluaa tehdä, sen kun tekee. Kovasti vaan jännäkakkaa pukkaa, eikä oikein millään saada aikaiseksi. Puhetta kyllä riittää.

Under the plan – sketched out in a two-page document by the European Commission last month – the EU would give a €140bn interest-free loan to Ukraine based on the Russian frozen assets held at the Euroclear finance agency.

Belgium hosts €183bn of frozen assets at Brussels-based Euroclear, and has called for detailed guarantees that it will not be left alone with the bill, if the scheme collapses, triggering a slew of legal claims. It also wants more pressure on the G7 to take similar measures to aid Ukraine.

Häkkänen pysyy faktoissa vaikka vasemmistoaktivisti yrittää spinnata jutun viralliseen narratiiviin sopivaksi joka välissä.

….

Kampittaako Trump Ukrainan tukijamaita jäädytettyjen varojen kysymyksessä?

– Belgia on pääkampittaja, tämä on ensisijaisesti Euroopan sisäinen ongelma, Häkkänen näkee.

HÄKKÄSEN mukaan tällä viikolla pidettävässä EU:n huippukokouksessa pitää muodostaa maakoalitio, joka ”prässää Belgian ruotuun tässä asiassa”.

– Ei pelkästään pidä katsoa, mitä USA:ssa oleva poliitikko tekee Euroopan turvallisuudelle, vaan pitäisi vähän katsoa, mitä Euroopan maat voivat itse tehdä. Tässä Ukrainan tuessa on läjäkaupalla alisuoriutujia ympäri Eurooppaa, Häkkänen tylyttää.

Eiköhän se onnistu vai miten muuten esim. sissit toimisivat Venäjän rajan puolella sodassa?
Silloinhan sotatila oli julistettu. Naton 5 artikla ei kait välttämättä tarkoita sodan julistamista? Sehän velvoittaa auttamaan, voisimme auttaa vaikkapa Viroa julistamatta sotaa Venäjälle.

Monihan kuvittelee että kaikki Natomaat julistaisivat sodan, itse en usko siihen.
 
Kuitenkin Viroa pitäisi auttaa aseellisesti ja se ei onnistu ilman sodan julistamista Venäjälle. Viron puolustaminen tarkoittaa Naton suunnitelmissa sitä, että sinne lähetetään joukkoja.

Tuo on se mitä pelkään, että jos Venäjä hyökkää Viroon, niin lähetetään vain somessa jaxuhaleja yms. Tuon jälkeen Nato olisi kuollut ja Venäjä alkaisi enemmänkin hyökkäämään naapurimaihin. Me oltaisiin satavarmasti sillä listalla.

Tämän takia on todella tärkeää kuohita Venäjä nyt Ukrainassa.
 
Magahallinto on hakemassa helpotusta kalliiseen lihanhintaan argentiinalaisesta tuontilihasta, jonka laadusta republikaanit ovat huolissaan. Kuulostaa ihan joltain tusinauutiselta mitä MSNBC:llä uutisoidaan päivittäin, mutta lähteenä onkin Fox:
 
Eikös tuo ollut ihan asiallisesti uutisoitu? Missähän hinnoissa mahtaa jenkeissä naudanliha liikkua kun kuitenkin on omaa viimosen päälle tehotuotantoa steroideilla höystettynä. Vai onko lihan hinta noussut vaan yleisen inflaation tahdissa kun kasvattajat tarttee paksumman nipun dollareita itselleen elääkseen..? Jos perus inflaatio niin ei varmaan kovin suosittu ajatus tuoda ulkomailta, jos taas tilanne vastaava kuin täällä niin hyvät puolet voi voittaa huonot.
 
Ihan asiallisesti uutisoitu kyllä (kuten MSNBC:nkin vastaavissa) - jutun sisältö ei vaan mahdu tähän aiempaan muottiin, jossa tariffeilla ja regulaatioiden purkamisilla oli tarkoitus panostaa kotimaiseen tuotantoon.
 
^Lisättäköön nyt vielä, että on ilo huomata, että republikaaneistakin löytyy niitä, jotka haluaisivat enemmän johdonmukaisuutta ja sitä myöten ennustettavuutta hallinnon toimiin. Turhan usein olen moittinut heitä siitä, että aina ollaan yhtenä blokkina jonkin asian puolesta/vastaan.
 
TDS ohjaa näitä toimia/moittimisia.

Osa ei näe mitään oikeasti hyviä asioita mitä tämä vuosi tuonut länsimaissa vaan on vain oman kutistuvan laatikon näkymä.
 
^Ei, kyllä ilon tunne on laskettavissa ihan emotionaaliseksi reaktioksi. Enkä koe, että tämä ko. tunne olisi rasitteeksi arkipäivässä suoriutumisessani.
 
Kyllä jenkkien maanviljelijät kiittää, kun Kiinan kanssa käytävän tullisodan takia esim. soijat jää myymättä ja Kiina ostaa nyt Argentiinasta soijaa. Samalla sitten tuo suunnitelma, jossa lihaa alettaisiin ostamaan Argentiinasta. Sitten vielä 40 miljardin apupaketti Argentiinalla, koska Milei on niin hyvä jätkä ja tietysti ilman kongressin hyväksyntää.

Farmareilta tullut aika huvittavia videoita, kun ollaan ihan H. Moilasina, että Trumpinhan piti olla heidän puolella.
 
Miettikää positiivista puolta. Trump on saanut teidänkin mielenkiinnon kohdistumaan Yhdysvaltoihin lähes häkellyttävän yksityiskohtaisella tasolla. Ketä kiinnosti esim. Bidenin tai Obaman aikana Jenkkien soijapapubusiness, farmarit, naudanlihan hinta, Argentiinalle lähetettävät apupaketit tms. vastaavat aihealueet? Kuten Trump on sanonut, Yhdysvallat on todellakin hottest country in the world tällä hetkellä.
 
Miettikää positiivista puolta. Trump on saanut teidänkin mielenkiinnon kohdistumaan Yhdysvaltoihin lähes häkellyttävän yksityiskohtaisella tasolla. Ketä kiinnosti esim. Bidenin tai Obaman aikana Jenkkien soijapapubusiness, naudanlihan hinta, Argentiinalle lähetettävät apupaketit tms. vastaavat aihealueet? Kuten Trump on sanonut, Yhdysvallat on todellakin hottest country in the world tällä hetkellä.
Hullu rumppi hajoitti myös valkoisen talon. Ihmetellyt miten siitä ei ole ulinaa vielä ollut
 
Miettikää positiivista puolta. Trump on saanut teidänkin mielenkiinnon kohdistumaan Yhdysvaltoihin lähes häkellyttävän yksityiskohtaisella tasolla. Ketä kiinnosti esim. Bidenin tai Obaman aikana Jenkkien soijapapubusiness, farmarit, naudanlihan hinta, Argentiinalle lähetettävät apupaketit tms. vastaavat aihealueet? Kuten Trump on sanonut, Yhdysvallat on todellakin hottest country in the world tällä hetkellä.
Tottahan tuo on, että Bidenin aikana ei ollut menoa ja meininkiä. Nyt mennään eikä meinata.
 
Tottahan tuo on, että Bidenin aikana ei ollut menoa ja meininkiä. Nyt mennään eikä meinata.
Kyllä, eikä pelkästään puhuta kiinnostuksesta mainstream-aiheisiin, kuten tekoälyyn, Teslaan, NHL:ään tai Appleen vaan nyt Amerikan asiat kiinnostaa muualla maailmassa soijapavuista lähtien. Kuka toinen presidentti on pystynyt samaan missään päin maailmaa? Ei kukaan, lähellekään.
 
Trumpin ansiosta on Yhdysvaltojen sisäpolitiikkakin on alkanut kiinnostamaan ainakin itseäni paljon enemmän verrattuna aikaan ennen Trumpia. Ei tähän tosiaan kukaan muu ole ikinä pystynyt. Kun Bidenista tuli presidentti Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen niin kiinnostus rehellisesti sanoen lopahti lähes täysin Amerikan menoon, mutta nyt Trumpin toisen kauden aikana, kun tapahtumia ja käänteitä on entistäkin enemmän niin kyllähän tätä on pakko seurata kohtalaisen aktiivisesti.
 
Back
Ylös Bottom