❄️ ICE CAGE FIGHTING ❄️

Meta title: 🔥🥶 ICE CAGE FIGHTING 🥶🔥

Meta description: Räjähtävä pakkanen ja raaka kontakti yhdistyvät – pysy kärryillä kylmimmistä matseista ja tuoreimmista uutisista.

Mitäs pakkiksen pysty-gurut tuumaavat, voisiko Stagalan nousevan ja Pirttikankaan laskevan käyrän leikkauspiste olla jo ensi keväänä? Vai pitääkö odottaa ainakin vuoteen 2027, ennen kuin tuossa match-upissa on järkeä?

Pirttikangashan sanoi tuoli-selkkauksessa ”Sä et pärjää mulle ikinä saatana”. (Vastauksena Stagalan ”Venaa pari vuotta ni mä vedän sua turpaan” -uhitteluun). Eiköhän Max laita tarvittavan määrän taatelia tiskiin matsin toteuttamiseksi. Sen verran cowa lead up on jo tehty, ettei tätä pidä jättää toteuttamatta.
Thaikku säännöillä stagala ei pärjää mutta uskon että nyrkkeilysäännöillä menis ihan ok.
Mikäli siis treenaa kaiken aikaa hyvässä valmennuksessa, en tiedä treenaako ollenkaan.
 
Jokainen saa toki olla tuosta mitä tahansa mieltä mutta minusta on oikein että teki jos siis oikeasti on tehnyt.

Argumentaatiota perään. Ottelijat nousevat kehään vapaaehtoisesti yhteisymmärryksessä siitä että jos molemmat ottelevat sääntöjen mukaisesti, kumpikin tiedostaa riskit eivätkä voi odottaa menestyvänsä oikeuskanteessa toisiaan eivätkä kisaorganisaatiota vastaan. Esim. Stagala ei syyllistynyt rikokseen pudottaessaan *tahallaan* Immun, vaikka Immu itse olisikin kokenut olleensa köpökunnossa. Jos Immu olisi kuollut tai vammautunut pysyvästi, turha kenenkään olisi ollut yrittää verottaa Stagalan vapautta ja/tai lompakkoa.

Näissä ei kuitenkaan ole etkoja eikä jatkoja. Stagalan ei voi katsoa olleen yhteisymmärryksessä sen suhteen että olisi voinut kuolla tai vammautua pysyvästi lyödessään takaraivon lattiaan yllättävän väkivaltaisen purkauksen/hyökkäksen seurauksena. Hyökkääjän kanssa ei ollut minkäänlaista ottelua edes suunnitteilla. Yhtä tuomittavaa olisi tyrkätä joku täysin random tuntematon henkilö tonttiin. Ja täysin tuomittavaa on "yleisön" hyökätä ei-pidettyjen ottelijoiden kimppuun. Vaikka sitten "viihteellisesti" organisaatiokin mainostaisi Suomen vihatuimmaksi henkilöksi ja joku tekisi laulun "Jos se käyttäytyy kuin Stagala se täytyy hakata". Ei teemapuiston maskottiakaan saa esim. esim. lyödä vatsaan tai tyrkätä laiturilta. Tykkäsi siitä mitä hahmo edustaa tai ei.

Sinunlaisten saatanan "ämmien" takia tämä koko Suomen yhteiskunta on retuperällä. Vanhempien ihmisten/opettajien/vanhempien jne. kunnioitus puuttuu kun joka saatanan asiasta ollaan nostamassa syytteitä vaikka ite on oikein kerjäämällä kerjätty ensin verta nenästä.

Saatanan että pistää vihaksi tää nyky meno jossa nää "voi ei" kaltaiset vihervassarit ulisee joka asiasta. Ja en oo persu enkä minkään muunkaan puolueen jäsen vaan ihan maalaisjärjen käyttäjä.
 
Immun some ja suosio kasvoi entisestään erittäin nolosta tappiosta huolimatta mutta Stagala lähes unohtunut.

Näillä viimeisimmillä nyt selkeästi koitetaan saada lisää näkyvyyttä mutta ei nämä suosiota tule lisäämään sen enempää kuin aiemmatkaan tempaukset.
Stagala ei oikein ole persoonana sillee oikeasti kiinnostava. En yhtään odota että mitähän sillä on asiaa enkä jaksa kuunnella sen puhetta kun siinäkin se ulosanti on aina jotenkin epäselvää. Sanoisin niin, että ihan on nyt Stagalan nyrkkeilemällä otettava paikkansa, jos ottelut kulkee ja osoittautuu hyväksi nyrkkeilijäksi niin eikun eteenpäin. Nää Immut ja muut karismaattiset tyypit taasen on sellasia joiden jutut kiinnostaa, ihan vaan itsessään, oli sisältö mitä vaan.
 
Samaa mieltä, aika raskas kuunnella stagalan juttuja. Ei löydy semmosta halmeen taikka immun tyylistä karismaa.
Mutta nyrkkeilyyn tuntuis olevan lahjoja, ei ole helppo homma mennä ekaan matsiin loppuunmyytyyn jäähalliin ja suoriutua erinomaisesti.
 
Juuri näin.

Yhden jäätymisen ymmärtää haastatteluissa mutta kun alkaa neljäs tulemaan niin se kertoo että sosiaaliset kyvyt on todella heikot.

Katsotaan miten ura lähtee etenemään kun pääsee oikeasti ottelemaan.
 
OT:

Rikosilmoitusten "oikeutuksesta" vielä sen verran, että hyvä vaan että niitä tehdään (ja oikeus ne sitten punnitsee) jos vaihtoehtona on että kostaminen yleistyy porukan ottaessa "lain" omiin käsiinsä. Jos joku on niin raukkamainen ja narsistinen että vaatii kunnioitusta vaikkei hänessä mitään kunnioitettavaa olisikaan ja siksi käy pitkään treenanneena täysin kokemattoman kimppuun, parempi että kohde tekee rikosilmoituksen kuin kostaa myöhemmin jollain kättä pidemmällä yhtä "rohkeasti", koska kokee muutoin olevansa lapanen.

Stagalallehan tehtiin oma ketju joka yhdistettiin tänne. Jos olisi oma ketju, ainakin triggeröitymisherkät voisivat pysyä poissa sieltä. Ja täältähän löytyy sellainen käyttökelpoinen työkalu, joka auttaa ehkäisemään esim. primitiivireaktion muodostumista. Sen nimi on jätä käyttäjä huomiotta/ignore :)
 
Itse oon sitä mieltä että rikosilmoituksia varsinkin väkivaltatilanteista kuuluu tehdä ihan matalalla kynnyksellä.

Toi tilanne vaan oli hieman "erilainen" kun kyseessä kuitenkin kamppailu-urheilutapahtuman pressi ja kaveri itsekin myöhemmin löi ja sylkäisi toisen päälle mikä tekee tästä hieman tekopyhän.

Nyt ei kuitenkaan kenellekään käynyt mitään ja itse tapahtuneesta on niin kauan mennyt aikaa että pelkkä huomionhaku tässä on tarkoituksena
 
Ehkä kisaorganisaatio voisi osaltaan toimia "moderaattorina" siten että isoimmilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Eri asia on, onko siihen halua koska tuollainen luo "sirkusta" ja tuo huomiota ja sen myötä rahaa.

Max ainakin näennäisesti pahoitteli tuota minkä linkitän. Jos lisäksi otettaisiin "otetta" ei-leikillisiin kajoamisiin kehän ulkopuolella tekemällä selväksi että ne esim. pudottavat ottelupalkkiota, ehkä se osaltaan toisi myös kunnioitusta organisaatiota kohtaan. Homma ei karkaisi lapasesta, koska organisaatio ei vaikuttaisi lapaselta.

View: https://youtube.com/shorts/hLeJJbRq1K0?feature=shared
 
Joo siis hyvin kaksipiippuinen juttu jos ajattelee järjestäjän puolta.

Toi rähinä tai ainakin fyysinen käsiksi käyminen pressissä on aivan turhaa. Sanallinen herja nyt suotakoon vaikka itse en sitäkään ymmärrä vaan enemmän tykkään sellaisesta tyylistä jossa molemmat ottelijat kunnioittaa toisiaan.

Siis joo, varsinkin joku sanktio fyysisestä päällekäymisestä olisi ihan pätevä (vaikka ottelupalkkion pienennys) mutta toisaalta noi rähinät vaan lisää keskustelua ja sitä kautta tulee lisää potentiaalisia asiakkaita. Siis järjestäjän puolesta jos ajatellaan
 
Jos Stagala on jaksanut treenata niin varmaan Pirttikangas olisi hyvä vastus esim. ensi vuoden keväälle. +40v, kovalyöntinen, mutta pohjimmiltaan journeyman kuitenkin.
Noin kovilla kriteereillä taitaa kaikki Suomen ulkomailla otelleet valua journeyman-kategoriaan. Tietenkin poislukien mm-kultamitalistit ja muut tittelivöiden voittajat.
 
Noin kovilla kriteereillä taitaa kaikki Suomen ulkomailla otelleet valua journeyman-kategoriaan. Tietenkin poislukien mm-kultamitalistit ja muut tittelivöiden voittajat.
No jos verrataan vaikkapa ufc tai muihin isompiin, mitä näitä nyt on.
Niin ei nyt kovin korkealla ole ja luultavasti ei pärjäis.
Ei mun mielestä kovin vikaan mennyt arvio, nyrkkeily ihan eri laji kuin thaikku tai vapari.
Tuskin silti tekis immun kahden käden lyöntiä. Tekniikka siihen on kapea penkki, sit sama liike kehässä.
 
Niin, noihin kun vertaa niin ei ketään Suomessa oikeasti pärjää, resurssit treenata ei riitä ja ne superlahjakkuuden menee poikkeuksetta rahalajeihin.

Suomen mittapuulla Pirttikangas on kova ja pelätty ottelija, jonka sijoittaminen journeyman laariin etenkin Stagala viitekehyksessä on vain typerää.
 
No jos verrataan vaikkapa ufc tai muihin isompiin, mitä näitä nyt on.
Niin ei nyt kovin korkealla ole ja luultavasti ei pärjäis.
Ei mun mielestä kovin vikaan mennyt arvio, nyrkkeily ihan eri laji kuin thaikku tai vapari.
Tuskin silti tekis immun kahden käden lyöntiä. Tekniikka siihen on kapea penkki, sit sama liike kehässä.
Stagalan ja maailman huippuorganisaatioiden ottelijoiden väliin mahtuu aika valtava kirjo eritasoisia ottelijoita. Stagalan ja ns. journeyman-tasoisten ottelijoidenkin väliin mahtuu valtava määrä eri tasoja.
Tuolta löytyy paikallissaleilta täysin tuntemattomia ukkoja käytännössä joka ikäluokasta, junnuista Immua vanhempiin, joiden puolesta hetkeäkään empimättä löisin rahani likoon, jos ottaisivat Stagalan kanssa nyrkkeilymatsin tällä hetkellä. En siis usko todellakaan, että Stagalalla olisi mitään jakoa Pirttikangasta vastaan ensi keväänä...tai sitä seuraavana keväänä.
Nyrkkeily on toki ihan eri laji, kuin thaikku tai vapari, mutta se ei nyt silti saa tätä kääntymään mitenkään Stagalan eduksi ainakaan minun arviossani.
 
Immun "kongiavari" pressissä oli kyllä vitun nolo temppu Immulta. Siitä vaikka voisin pahoinpitelysyyttettä pitää kohtuullisena. Jotenkin tuo Jussin tönäisy oli omaan silmään aika harmittoman näköinen joten siitä kyllä rikosilmoitus on taas noloa Stagalan puolesta. Jussi kuitenkin koitti sovitella tönäisyä ja pyysi anteeksi vielä saman pressin aikaan johon Stagala käänsi vain selkänsä ja ignoorasi koko homma.
 
Niin, noihin kun vertaa niin ei ketään Suomessa oikeasti pärjää, resurssit treenata ei riitä ja ne superlahjakkuuden menee poikkeuksetta rahalajeihin.
Menee ne superlahjakkuudet rahalajeihin muissakin maissa. Kamppailulla on hyvä noste Suomessa harrastajamäärissä laskettuna ja onhan täältä tullut maailmanhuippuja perinteisissä kamppailulajeissa. Ei menestyksen puute ole lahjuuksien vähyydestä kiinni vaan panostuksen puutteesta. Montako suomalaista vaparistia kiertää maailmalla huippusaleilla kovia sparreja etsien?

Painijoiden ja judokoiden ykkösryhmät on pääosan vyodesta leireilemässä ulkomailla. Sitä se vaatii jos meinaa huipulle päästä. Kotisalilla hinkkaamalla ja näihin some- ja showhommiin keskittymällä ei tarvitse maailmalla menestymisestä haaveilla. Enemmän tää on arvovalinta kuin mikään olosuhde- tai lahjakkuuskysymys.

Kyllähän se paljon kertoo kun vaparin syksyn ykköstapahtumat ovat ice cage ja f2f eikä cagea ole ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Stagalan ja maailman huippuorganisaatioiden ottelijoiden väliin mahtuu aika valtava kirjo eritasoisia ottelijoita. Stagalan ja ns. journeyman-tasoisten ottelijoidenkin väliin mahtuu valtava määrä eri tasoja.
Tuolta löytyy paikallissaleilta täysin tuntemattomia ukkoja käytännössä joka ikäluokasta, junnuista Immua vanhempiin, joiden puolesta hetkeäkään empimättä löisin rahani likoon, jos ottaisivat Stagalan kanssa nyrkkeilymatsin tällä hetkellä. En siis usko todellakaan, että Stagalalla olisi mitään jakoa Pirttikangasta vastaan ensi keväänä...tai sitä seuraavana keväänä.
Nyrkkeily on toki ihan eri laji, kuin thaikku tai vapari, mutta se ei nyt silti saa tätä kääntymään mitenkään Stagalan eduksi ainakaan minun arviossani.
Juu samaa mieltä, Stagala on toistaiseksi joyrneymanien alapuolella ja huolella. Toistaiseksi ei ole mitään näyttöä että pystyy varsinaisesti otella edes. Voi olla että pystyy ja toivon sitä. Mutta siinäkin tapauksessa ihan jokainen Suomeen tähän mennessä lähetetty joyrneyman kävelee Stagalan yli. Ihan saa jokusen vuoden treenata tosissaan ja otella ja sparrata paljon että pääsee ehkä sille tasolle että voitais heittää joyrneyman tyylisenä ratkaisuna johonkin iltaan oikeaa nyrkkeilijää vastaan. Tällä hetkellä just sopiva vastus on Stagakakalle tämä komea sporttinen futari joka muutaman kuukauden treenillä nyt on haastavassa Stagalan. Ja ihan on hyvä onni myötäinen jos tästä nyt kunnialla selviää. Aika fiftyfifty on kuinka käy. Enempi veikkaan että haastaja tässä hoitaa homman kotiin.
 
Back
Ylös Bottom